Kasvomaskit esille !
Minun tekisi jo mieli alkaa taas käyttämään kasvosuojusta. Jätevesistä on jälleen mitattu kohoavia Covid-19 pitoisuuksia, joten ei ole kuin ajan kysymys, milloin taas ja jälleen rokotuspaikat ovat piukkana porukkaa, aion tehdä omavaltaisen valinnan ja isoissa laumoissa käytän maskia. Varovaisuus on viisauden alku !
Kommentit (7)
Apinarokko leviää myös, kyllä se maski hyvä on olla.
Tunge ne maskisi sinne minne ei aurinko paista.
Oikeasti tekisi mieli laittaa maski. Ei kai sitä kukaan ihmettelisi, voisihan sanoa, että minulla on apinarokkoepäily.
Mikäpä sinua estää? Itse olen vältellyt maskin käyttöä viimeiseen asti. Lentokoneessa oli pakko käyttää, muuten ei juurikaan. Eikä ollut koskaan mitään oireita. Flunss tulee jos on tullakseen.
Nyt ei voi olla liian varovainen. Maskit vain kiltisti kasvoille!
Mites se parveilu. Entä päiväkodit ja koulut retkineen. Ja pajalle pakotetut. Entä kauppakeskittymät ja keskustat. Virastot. Kohta on syyslomat ja parveilu lisääntyy entisestään, kun pikkulapset työnnetään kauppakeskukseen laumassa?
Paha tuli jäädäkseen !