Se tunne kun näkee somesya porukan johon luiöi kuuluvan touhunneen jotain hauskaa ilman itseä

En ole somessa, mutta olen kokenut tuon nuorempana livenä. Mennyt sattumalta johonkin, missä tämä ystävikseni luulema porukka on ollut yhdessä. Ja toisaalta ollut tilaisuudessa, jossa tulin sivuutetuksi tiettyjen kavereikseni luulemieni toimesta. Osin noiden tapahtumien takia en ole enää ihmmissuhteisiin pyrkinyt, tai pyrkinyt niitä ylläpitämään yksipuolisesti. Eipä ole paria sukulaista lukuunottamatta kukaan kaivannutkaan.

Miksi täällä on nyt niin ilkeitä tyyppejä liikenteessä? Ap:lla  on selvästi paha olo, ja sitten v........an lisää.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tiedän tunteen. Jäin porukoista yhden henkilön suututtua minulle. Sen verran onnistuneesti oli puhunut minusta kakkaa selän takana, että tulin porukan jättämäksi. Vain yksi epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja jäi kaveriksi. Tuo myrkynsyöttäjä suuttui minulle siitä, kun sanoin kysyttäessä rehellisen mielipiteeni hänen suhteestaan ukkomieheen. Sittemmin kyllä totuus tapahtumista on valjennut porukan muille jäsenille, ja nykyään dramaamakuningatar on itse tipautettu pois keskiöstä. Itse en enää liiku kuin tuon yhden kanssa, joka alunperinkin epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja pysyi ystävänäni.

Play stupid games, win stupid prices.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä on nyt niin ilkeitä tyyppejä liikenteessä? Ap:lla  on selvästi paha olo, ja sitten v........an lisää.

Täällä on ilmeisesti useampia joilla on tapana hylkiä yhtä ystävää ihan avoimesti. Tuohan on ihan kiusaamista ja lapsellista toimintaa. 

Pitääkö jatkuvasti olla yhdessä kuin paita ja perse? Jos osa porukasta tekee välillä jotain muuta, mitä väliä. Aina näitä vinkumisia.

Noin on itsellenikin käynyt. Koskaan ei pyydetä mihinkään ja mainostavat vielä miten taas menevät jonnekin porukalla. Tuota se oli jo nuorempana mutta en vain silloin asiaa ajatellut tarkemmin. 



Sitä oppii kuitenkin tyytymään osaansa. Kaikille ei vain löydy ystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Pitääkö jatkuvasti olla yhdessä kuin paita ja perse? Jos osa porukasta tekee välillä jotain muuta, mitä väliä. Aina näitä vinkumisia.

Jos aina se sama jätetään ulkopuolelle niin ei ole ok. Se on vain kiusaamista. 

Vierailija kirjoitti:

Juu tiedän tunteen. Kyllähän se kirpaisee kun on kuvitellut olevansa osa porukkaa, mutta lopulta tajuaa, että ei kuulukaan siihen ytimeen joka kutsutaan laittamaan ruokaa lauantai-iltana vaan sinne porukan ulkolaitamille, joka kutsutaan bileiden täytteeksi.

Tuttu tunne on täälläkin. Luulet kuuluvasi porukkaan ja saatat jopa kertoa tälläisestä kivasta kaveriporukasta esim. töissä.

Sitten käy ilmi, että muut tekevät juttuja yhdessä ilman, että sinulle on mainittukaan asiasta etukäteen. Viikonloppureissu esim. Ja olisit riemusta kiljuen lähtenyt mukaan.

Sitten kun tarvitaan enemmän maksajia tai enemmän miehiä (oma siippasi tuntee ihmisiä ja on sosiaalinen), silloin sinuakin pyydetään.

En tiedä pitäisikö kokonaan jäädä ulkopuolelle. En vain ole sen tyyppinen,että helposti löydän uusia kavereita, vähän ehkä epävarma tms.

Piristystä päivään ap

Mun paras lapsuudenystävä lakkasi pitämästä yhteyttä. Ei kutsunut edes häihinsä, kuulin muualta, että on mennyt naimisiin. Ei me kovin aktiivisesti enää lukion jälkeen oltu yhteydessä, mutta luulin, että se tietty yhteys kantaisi edes  tuon verran. Luulen, että niinkin pinnallinen syy kuin oma tiettyihin somekanaviin kuulumattomuuteni oli osasyynä.

Tunnen tunteen.

On kaksi vaihtoehtoa: joko kaveriporukka ei muista tai ei halua pyytää sinua mukaan. Kumpikin vaihtoehto on sellainen, että kannattaa etsiskellä uusia kavereita.

MInä kelpasin nuorena muiden mukaan vain silloin, kun tarvittiin autoa ja kuskia ja/tai henkivartijaa. Viimeisellä kerralla minua ei edes huolittu mukaan, vaan kehotettiin hakemaan kaverit baarien sulkemisaikaan ja saattelemaan heidät koteihinsa. Aika pitkään annoin nöyryyttää itseäni, ennen kuin valkeni.

Olen sittemmin viettänyt elämäni pääasiassa yksin. Ei ole sydänystäviä eikä löyhää kaveriporukkaa. Ei kuitenkaan kaduta yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Tunnen tunteen.

On kaksi vaihtoehtoa: joko kaveriporukka ei muista tai ei halua pyytää sinua mukaan. Kumpikin vaihtoehto on sellainen, että kannattaa etsiskellä uusia kavereita.

MInä kelpasin nuorena muiden mukaan vain silloin, kun tarvittiin autoa ja kuskia ja/tai henkivartijaa. Viimeisellä kerralla minua ei edes huolittu mukaan, vaan kehotettiin hakemaan kaverit baarien sulkemisaikaan ja saattelemaan heidät koteihinsa. Aika pitkään annoin nöyryyttää itseäni, ennen kuin valkeni.

Olen sittemmin viettänyt elämäni pääasiassa yksin. Ei ole sydänystäviä eikä löyhää kaveriporukkaa. Ei kuitenkaan kaduta yhtään.

Mua ei myöskään kaduta. Olo on kevyempi kun ei ole koko ajan joku puukottamassa selkään. 

Joskus voi kyse olla jostain sellaisesta, että ei naisena ijan kuulu jätkäporukkaan, ja naispuolisista mukaan pääseevät/yleensä kuuluvet koko tekemisrstä vain ne, joilla on jengissä mies.

Onon. Ja kun kysyy, niin "No ajateltiin ettet halua tulla". Mitään selitystä sille miten näin virheelliseen päätelmään on tultu ei osata antaa. Eikä sille että noin käy melkein joka viikko ja aina kun pitäisi nähdä. 

Kyllä. Ensin kysyt kaikilta nähtäisiinkö vaikka lauantaina ja jokaikisellä on jotain menoa. Sitten katsot miten illan mittaan kaikki päivittävät sieltä samasta tekemisestä. 

Parempi hakea uusia kavereita. Vanhat eivät selkästi halua olla sellaisia.

Vierailija kirjoitti:

Onon. Ja kun kysyy, niin "No ajateltiin ettet halua tulla". Mitään selitystä sille miten näin virheelliseen päätelmään on tultu ei osata antaa. Eikä sille että noin käy melkein joka viikko ja aina kun pitäisi nähdä. 

Kun eivät vain suoraan halua sanoa että et ole tervetullut heidän joukkoon. Yleensä porukasta jätetään se pois, jonka kanssa ei haluta viettää aikaa. 

-kokemus 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se ikävää, mutta silloin ei auta kuin unohtaa ne "kaverit" mielestäni. Et selkeästi ole heidän kaveri.

Se on tosi vaikeata, kun on kyse tiiviistä harrastusyhteisöstä jojon luuli kuuluvansa.

Ei auta. Sinulle on näytetty paikkasi ulkokehältä. Lähde etsimään omaa sisäpiirilaumaasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onon. Ja kun kysyy, niin "No ajateltiin ettet halua tulla". Mitään selitystä sille miten näin virheelliseen päätelmään on tultu ei osata antaa. Eikä sille että noin käy melkein joka viikko ja aina kun pitäisi nähdä. 

Kun eivät vain suoraan halua sanoa että et ole tervetullut heidän joukkoon. Yleensä porukasta jätetään se pois, jonka kanssa ei haluta viettää aikaa. 

-kokemus 

No sitä se on. Ei edes hienovaraisesti vihjaillen vaan ihan aggressiivisesti asiaa viestien.

Tuo on käynyt jokaiselle joskus. Sille ei vain voi mitään. Ei kannata jäädä asiaa liikaa miettimään eikä analysoimaan. Näin se vain joskus menee. Menet joskus seuraavalla kerralla, jos kutsutaan. Ja jos sitten enää haluat. Et ole riippuvainen kenestäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se ikävää, mutta silloin ei auta kuin unohtaa ne "kaverit" mielestäni. Et selkeästi ole heidän kaveri.

Se on tosi vaikeata, kun on kyse tiiviistä harrastusyhteisöstä jojon luuli kuuluvansa.

Ei auta. Sinulle on näytetty paikkasi ulkokehältä. Lähde etsimään omaa sisäpiirilaumaasi.

Osa ihmisistä työnnetään aina ja kaikkialla sinne ulkokehälle. Se tuntuu pahalta. Harrastuksessa voi jatkaa kun miettii, että siellä on vain sen harrastuksen ei ihmisten takia.

Mulla kävi näin lasten harrastuksissa. Olin aktiivivanhempien sisäpiiriä, itseasiassa se joka alunperin kokosi sen aktiivivanhempien sisäpiirin, johon saivat tulla kaikki halukkaat. Sitten siellä tapahtuikin ns vallankumous ja entinen toiseksi aktiivisin otti hommat haltuun ja siivosi sen luomani sisäpiirin.

Ärsyttää, kun otin tuollaisen alunperin edes mukaan. Olisi pitänyt olla valikoiva siinä, ketkä siihen puuhaan osallistuu. Se aktiiviporukka kun on niille aktiiveille vähän sellainen oma harrastus.