Se tunne kun näkee somesya porukan johon luiöi kuuluvan touhunneen jotain hauskaa ilman itseä

It is neither the good nor the loving nor the virtuous who are desired for relationships, but the people whom others want things from. The person who has more of what other people want most will have more, and better relationship opportunities than the person who has less. This is just the way it is. 

Orion Taraban; The Value of Others

Vierailija kirjoitti:

Joskus voi kyse olla jostain sellaisesta, että ei naisena ijan kuulu jätkäporukkaan, ja naispuolisista mukaan pääseevät/yleensä kuuluvet koko tekemisrstä vain ne, joilla on jengissä mies.

Tää on käynyt monesti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juu tiedän tunteen. Kyllähän se kirpaisee kun on kuvitellut olevansa osa porukkaa, mutta lopulta tajuaa, että ei kuulukaan siihen ytimeen joka kutsutaan laittamaan ruokaa lauantai-iltana vaan sinne porukan ulkolaitamille, joka kutsutaan bileiden täytteeksi.

Tuttu tunne on täälläkin. Luulet kuuluvasi porukkaan ja saatat jopa kertoa tälläisestä kivasta kaveriporukasta esim. töissä.

Sitten käy ilmi, että muut tekevät juttuja yhdessä ilman, että sinulle on mainittukaan asiasta etukäteen. Viikonloppureissu esim. Ja olisit riemusta kiljuen lähtenyt mukaan.

Sitten kun tarvitaan enemmän maksajia tai enemmän miehiä (oma siippasi tuntee ihmisiä ja on sosiaalinen), silloin sinuakin pyydetään.

En tiedä pitäisikö kokonaan jäädä ulkopuolelle. En vain ole sen tyyppinen,että helposti löydän uusia kavereita, vähän ehkä epävarma tms.

 

Mulla samaa ongelmaa. Kavereita vaikea saada ja inhoan uusiin ihmisiin tutustumista. Päätin asemoida itseni uudestaan suhteessa muihin ihmisiin: päätin hyväksyä introvertin puoleni ja alkaa vaalia sitä. Lopputuloksena olen yksinäinen susi, jolla on kiva koti ja puutarha. Oli yllättävän helppoa ja kivutonta.

Pienen sosiaalisen tarpeen saan täyteen kun juttelen naapureiden kanssa ja töissä.

Vierailija kirjoitti:

Mun paras lapsuudenystävä lakkasi pitämästä yhteyttä. Ei kutsunut edes häihinsä, kuulin muualta, että on mennyt naimisiin. Ei me kovin aktiivisesti enää lukion jälkeen oltu yhteydessä, mutta luulin, että se tietty yhteys kantaisi edes  tuon verran. Luulen, että niinkin pinnallinen syy kuin oma tiettyihin somekanaviin kuulumattomuuteni oli osasyynä.

Jos ei ole somessa on tavallaan velvollinen itse pitämään huolta yhteydenpidosta muita kanavia pitkin. Eihän se reilua ole, mutta kyllä minuakin vi*uttaisi alkaa etsimään kaverin puhelinnumeroa tai osoitetta jos ei itse ole niitä aktiivisesti tarjonnut.

Vierailija kirjoitti:

Tuo on käynyt jokaiselle joskus. Sille ei vain voi mitään. Ei kannata jäädä asiaa liikaa miettimään eikä analysoimaan. Näin se vain joskus menee. Menet joskus seuraavalla kerralla, jos kutsutaan. Ja jos sitten enää haluat. Et ole riippuvainen kenestäkään.

Tämä. Kun ottaa lähtökohdaksi sen, ettei odota muilta ihmisiltä mitään, niin ei tule pettymyksiä. Kaikki kiva mitä tulee on sitten vain plussaa.

Vanhempana sitä ei enää kaikenmaailman porukoista piittaa. Viihtyy itsekseen vain kotona eikä töihinkään huolita niin mikäs siinä omissa oloissaan.

Vierailija kirjoitti:

Noin on itsellenikin käynyt. Koskaan ei pyydetä mihinkään ja mainostavat vielä miten taas menevät jonnekin porukalla. Tuota se oli jo nuorempana mutta en vain silloin asiaa ajatellut tarkemmin. 



Sitä oppii kuitenkin tyytymään osaansa. Kaikille ei vain löydy ystäviä. 

Voi selvittää helpolla tavalla oletko oikeasti kaveripiirin keskeinen tyyppi. Pidä itse juhlat tai sovi johonkin tapahtumaan menosta. Jos ketään ei kiinnosta tulla niin tiedät että eivät ole oikeasti ystäviäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Noin on itsellenikin käynyt. Koskaan ei pyydetä mihinkään ja mainostavat vielä miten taas menevät jonnekin porukalla. Tuota se oli jo nuorempana mutta en vain silloin asiaa ajatellut tarkemmin. 



Sitä oppii kuitenkin tyytymään osaansa. Kaikille ei vain löydy ystäviä. 

Voi selvittää helpolla tavalla oletko oikeasti kaveripiirin keskeinen tyyppi. Pidä itse juhlat tai sovi johonkin tapahtumaan menosta. Jos ketään ei kiinnosta tulla niin tiedät että eivät ole oikeasti ystäviäsi.

Kyllä. Samalla voi karsia kaikki jotka ilmoittaa vain "en pääse" selittämättä ja ne jotka ei pääse kun on juuri tuohon aikaa imurointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se ikävää, mutta silloin ei auta kuin unohtaa ne "kaverit" mielestäni. Et selkeästi ole heidän kaveri.

Se on tosi vaikeata, kun on kyse tiiviistä harrastusyhteisöstä jojon luuli kuuluvansa.

Tämä. Itselle pari viikkoa sitten näin myös.

Kiusaamiseksi tulkitsen. Mut halutaan porukasta ulos. Mun kanssa ei haluta harrastaa joska en ole taidoiltani parasta.

Aikuisetkin näköjään kiusaa joten ihmekö tuo että tilanne koulussa ja päiväkodeissa on kestämätön.

Miten kestän? Henkisesti tämä on musertavaa. Mut halutaan ulos ja se on surullista. Missä sitten voin harrastaa itselle rakasta lajia?  Ikää on kaikilla +- 40v joten mihinkään Olympialaisiin ei tässä enää mennä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tiedän tunteen. Jäin porukoista yhden henkilön suututtua minulle. Sen verran onnistuneesti oli puhunut minusta kakkaa selän takana, että tulin porukan jättämäksi. Vain yksi epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja jäi kaveriksi. Tuo myrkynsyöttäjä suuttui minulle siitä, kun sanoin kysyttäessä rehellisen mielipiteeni hänen suhteestaan ukkomieheen. Sittemmin kyllä totuus tapahtumista on valjennut porukan muille jäsenille, ja nykyään dramaamakuningatar on itse tipautettu pois keskiöstä. Itse en enää liiku kuin tuon yhden kanssa, joka alunperinkin epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja pysyi ystävänäni.

Jos on isompi porukka niinharvemin ustävyysuhteet porukan sisällä on niin syvällä tasolla, että kannattaa antaa rehellinen usein negatiivinen jokin mielipide asiasta. Varsinkin kun asia on porukan ulkopuolella, jonkun hoito, poikaystävä, puoliso.

Ja negatiivisen mielipiteen kanssa pitää olla hyvin tarkkana miten sen ilmaisee.

Ennen yritin kovasti tutustua ihmisiin, olla sosiaalinen ja saada kaveripiiriä. Tuli pari isoa kolausta, kun huomasin, etten ollut näille ihmisille mitään.

Luovutin ja annoin itselleni luvan olla oma vetäytyvä introvertti itseni. Olen aina viihtynyt hyvin itsekseni. Sain jonkinlaisen rauhan.

En tiedä miksi, mutta ihmiset ovat alkaneet hakeutua luokseni ja olen saanut kavereita yllättävistä ihmisistä. En tiedä onko se joku zen, joka leijuu päälläni vai se, etten yritä.

Vierailija kirjoitti:

It is neither the good nor the loving nor the virtuous who are desired for relationships, but the people whom others want things from. The person who has more of what other people want most will have more, and better relationship opportunities than the person who has less. This is just the way it is. 

Orion Taraban; The Value of Others

Kiitos! Sain lohtua.

- se jonka ryhmä ikääntyi  Olympialaisista

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se ikävää, mutta silloin ei auta kuin unohtaa ne "kaverit" mielestäni. Et selkeästi ole heidän kaveri.

Se on tosi vaikeata, kun on kyse tiiviistä harrastusyhteisöstä jojon luuli kuuluvansa.

Tämä. Itselle pari viikkoa sitten näin myös.

Kiusaamiseksi tulkitsen. Mut halutaan porukasta ulos. Mun kanssa ei haluta harrastaa joska en ole taidoiltani parasta.

Aikuisetkin näköjään kiusaa joten ihmekö tuo että tilanne koulussa ja päiväkodeissa on kestämätön.

 

Miten kestän? Henkisesti tämä on musertavaa. Mut halutaan ulos ja se on surullista. Missä sitten voin harrastaa itselle rakasta lajia?  Ikää on kaikilla +- 40v joten mihinkään Olympialaisiin ei tässä enää mennä.

Onko laji kuitenkin kilpailua, joukkuelaji, ppallopeli tms? Monilla on kova kilpailuvietti ja haluavat voittaa, se ei katoa kilpailuviettisistä ihmisistä iänkään myötä. Voisiko se olla syy, että jäät ulkopuolelle vähemmillä taidoilla. Kyse ei ole sinusta ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo onhan se ikävää, mutta silloin ei auta kuin unohtaa ne "kaverit" mielestäni. Et selkeästi ole heidän kaveri.

Se on tosi vaikeata, kun on kyse tiiviistä harrastusyhteisöstä jojon luuli kuuluvansa.

Tämä. Itselle pari viikkoa sitten näin myös.

Kiusaamiseksi tulkitsen. Mut halutaan porukasta ulos. Mun kanssa ei haluta harrastaa joska en ole taidoiltani parasta.

Aikuisetkin näköjään kiusaa joten ihmekö tuo että tilanne koulussa ja päiväkodeissa on kestämätön.

 

Miten kestän? Henkisesti tämä on musertavaa. Mut halutaan ulos ja se on surullista. Missä sitten voin harrastaa itselle rakasta lajia?  Ikää on kaikilla +- 40v joten mihinkään Olympialaisiin ei tässä enää mennä.

Tein aina samoja juttuja huomattavasti itseäni nuorempien kanssa, mikä osaltaan vaikeuttaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, tiedän tunteen. Jäin porukoista yhden henkilön suututtua minulle. Sen verran onnistuneesti oli puhunut minusta kakkaa selän takana, että tulin porukan jättämäksi. Vain yksi epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja jäi kaveriksi. Tuo myrkynsyöttäjä suuttui minulle siitä, kun sanoin kysyttäessä rehellisen mielipiteeni hänen suhteestaan ukkomieheen. Sittemmin kyllä totuus tapahtumista on valjennut porukan muille jäsenille, ja nykyään dramaamakuningatar on itse tipautettu pois keskiöstä. Itse en enää liiku kuin tuon yhden kanssa, joka alunperinkin epäili myrkynsyöttäjän tarinaa ja pysyi ystävänäni.

Play stupid games, win stupid prices.

Hintoja?

Lainaus: "Onko laji kuitenkin kilpailua, joukkuelaji, ppallopeli tms? Monilla on kova kilpailuvietti ja haluavat voittaa, se ei katoa kilpailuviettisistä ihmisistä iänkään myötä. Voisiko se olla syy, että jäät ulkopuolelle vähemmillä taidoilla. Kyse ei ole sinusta ihmisenä."

Kiitos. Näin yritän ajatella että syy on se että haluan harrastaa ilman verenmakua suussa tai liian vakavasti.

Joskus jotain asioita tapahtuu myös spontaanisti. Olet varmasti joskus ollut tilanteessa (tai tulet olemaan), jossa vietät aikaa vaikka yhden tai kahden kaverisi kanssa, ja törmäätte sattumalta pariin muuhunkin samaan kaveriporukkaan kuuluvaan, ja päätätte tehdä jotain porukalla, esim. mennä lähimpänä asuvan luo kokkailemaan. Ilta jatkuu siitä luontevasti, mutta vailla mitään etukäteissuunnitelmaa. Ja koska suunnitelmaa ei ole, ei kenellekään tule mieleen monimutkaistaa iltaa pyytelemällä mukaan muita samaan porukkaan kuuluvia. Sellaista vain välillä tapahtuu, ilman mitään ilkeitä tausta-ajatuksia.

Lisäyksenä vielä, että paras tapa pysyä porukassa on olla draamailematta pienistä, aloituksesi viittaisi siihen, että saatat joskus käyttäytyä raskaasti, jos otat yksittäisen tapahtuman näin vahvasti itseesi? Olet ehkä myös hyvin nuori, joten ymmärrän sinänsä, että silloin tuollaiset asiat tuntuvat suuremmilta kuin ovatkaan. Luota itseesi, ja siihen, että jos sinä ja kaverisi ovat hyviä tyyppejä, ei yksi poisjäänti vaikuta mihinkään, jos ei ole tahallista kiusaamista, milloin tietenkin ansaitset parempaa seuraa. 

Noniin, nyt olisi paksumman nahan kasvatusaika. Sillä jos ja kun elämissänne alkaa tapahtua enemmän muutoksia, ja vielä eri aikoihin, tulet olemaan aivan hajalla jos kärsit silloinkin fomosta. Joku saa lapsen, eikä pääsekään tapaamaan ihan milloin vain, tai saat itse. Pitääkö koko muun porukan olla tapaamatta silloin? Jollain on täysin erilaiset työvuorot kuin muilla, jotkut pystyvät näkemään paremmin lounasaikaan, ja yksi vain iltaisin tai toisinpäin, pitääkö odottaa puoli vuotta, että kaikki pääsee paikalle? Kaikille käy tuollaista joskus, saattaa se kirpaista kun näkee, että muilla on ollut hauskaa, mutta näette sitten toisella kerralla. Tai sitten vedät herneen nenään ja ihmettelet miksei seuraasi kaivata sen jälkeen.