Miksi lapsuuden traumat alkaa oireilemaan +30 v iässä?

Eihän se koskaan äidin vika, vaan miten äiti on kohdellut ja mite  jättänyt hoivatta, niin miten se kohtelu horjuttaa elämää sekä sitä millaisia ihmissuhteita on, millaiseen työhön ajautui ennen kuin alkoi tuntemaan sisässään jatkuvan tyytymättömyyden tunteen. Lopulta kun hetken aikaa kun terapiassa on käynyt niin huomaa, millainen vaikutus öidin jatkuvalla kritisoinnilla ja tuomitsemisella on ollut. Eihän se öidin vika ole, kuitenkin sillä kohtelulla on voinut olla suuri vaikutus.

Mahdoton sanoa, mistä se sinun kohdallasi johtuu. Toiset pohtivat asioita aiemmin, toiset myöhemmin, toiset ei koskaan.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se koskaan äidin vika, vaan miten äiti on kohdellut ja mite  jättänyt hoivatta, niin miten se kohtelu horjuttaa elämää sekä sitä millaisia ihmissuhteita on, millaiseen työhön ajautui ennen kuin alkoi tuntemaan sisässään jatkuvan tyytymättömyyden tunteen. Lopulta kun hetken aikaa kun terapiassa on käynyt niin huomaa, millainen vaikutus öidin jatkuvalla kritisoinnilla ja tuomitsemisella on ollut. Eihän se öidin vika ole, kuitenkin sillä kohtelulla on voinut olla suuri vaikutus.

Näitä lukiessa mietin miten voi olla mahdollista että äidit näin välinpitämättömästi muka ovat jättäneet lapsensa hoivatta? Olisiko tässä hieman kokemuksellista tarinankerrontaa? Kuulostaa peräti hienolta.

Muistakaa että kun teillä on oikeus tunteisiinne ja kokemukselliseen suureen maailmaanne, meillä muillakin on tämä sama oikeus. Mitä me kerromme toisistamme?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se koskaan äidin vika, vaan miten äiti on kohdellut ja mite  jättänyt hoivatta, niin miten se kohtelu horjuttaa elämää sekä sitä millaisia ihmissuhteita on, millaiseen työhön ajautui ennen kuin alkoi tuntemaan sisässään jatkuvan tyytymättömyyden tunteen. Lopulta kun hetken aikaa kun terapiassa on käynyt niin huomaa, millainen vaikutus öidin jatkuvalla kritisoinnilla ja tuomitsemisella on ollut. Eihän se öidin vika ole, kuitenkin sillä kohtelulla on voinut olla suuri vaikutus.

Näitä lukiessa mietin miten voi olla mahdollista että äidit näin välinpitämättömästi muka ovat jättäneet lapsensa hoivatta? Olisiko tässä hieman kokemuksellista tarinankerrontaa? Kuulostaa peräti hienolta.

Ole ihan tyytyväinen jos äitisi ei ole ollut sellainen. Mieti jos eläisit ihmisen kanssa joka kritisoi aivan kaikkea mitä teet. Teet kaiken huonosti ja väärin, kiinnostuksen kohteesi ovat vääriä, jos suutut jostain, se on väärin, jos olet iloinen, sekin on väärin. Jos sait 10 kokeesta, keksitään siitäkin jotain negatiivista - kuten että olipa helppo koe. Jos voitat juoksukilpailun - "Jaa, entä sitten?". Jos kokkaat jotain ja siinä menee jotain pilalle, (vaikka hieman liikaa suolaa) syljetään ruokaa dramaattisesti yökkäillen ja sanotaan ettei kannata enää tätä tehdä.

Tällaisia ihmishirviöitä on yllättävän paljon!

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen aivot kypsyy lopullisesti aikuiseksi noin 30 vuotiaana. Etulohko on valmis 25v. Eli sinulla ei ole aiemmin ollut emotionaalista kykyä käsitellä näitä traumojasi ja ymmärtää niitä täysin aivojen kehittymättömyyden takia.

Aivan mahtavaa että elämän suuret valinnat tehdään kehittymättömillä aivoilla:

- Koulu on paskaa! Ei kiinnosta! --> toimeentulovaikeuksia

- Mut se on niiin ihana! --> jännämiehellä elämänhallinnan ongelmia, kuitenkin tämän kanssa lapsia, lisää toimeentulovaikeuksia, ajautumisia tilanteisiin, näistä johtuvia mielenterveysongelmia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se koskaan äidin vika, vaan miten äiti on kohdellut ja mite  jättänyt hoivatta, niin miten se kohtelu horjuttaa elämää sekä sitä millaisia ihmissuhteita on, millaiseen työhön ajautui ennen kuin alkoi tuntemaan sisässään jatkuvan tyytymättömyyden tunteen. Lopulta kun hetken aikaa kun terapiassa on käynyt niin huomaa, millainen vaikutus öidin jatkuvalla kritisoinnilla ja tuomitsemisella on ollut. Eihän se öidin vika ole, kuitenkin sillä kohtelulla on voinut olla suuri vaikutus.

Näitä lukiessa mietin miten voi olla mahdollista että äidit näin välinpitämättömästi muka ovat jättäneet lapsensa hoivatta? Olisiko tässä hieman kokemuksellista tarinankerrontaa? Kuulostaa peräti hienolta.

Ole ihan tyytyväinen jos äitisi ei ole ollut sellainen. Mieti jos eläisit ihmisen kanssa joka kritisoi ai

Kiitos mutta tiedän tuon kaiken. Pyytäisin että miettisitte miten lähdette kommentoimaan, hieman arvokkaammalla tavalla voi vastata tuntemattomalle henkilölle jonka elämästä sinä et voi tietää. Sinä voit kertoa ja sinä saat kertoa mutta älä oleta etteivät muut ymmärtäisi tai etteivät muutkin olisi kokeneet pahojakin asioita. Vastassasi saattaa olla joskus ihminen jota on murhattu koko hänen elämänsä ajan ja tämäkin kommentti sattuu häntä vaikka sekin olisi voitu välttää. Kirjoittakaa näistä asioistanne tarinoita, kirjoittakaa muistiinpanoja, kirjoittakaa runojanne, kirjoittakaa kaikin tavoin ja voitte myös kuvittaa. Istu alas ja piirrä, sotke se, maalaa se suureksi maisemakuvaksi, puhu se ulos, huuda se ulos, tee jotakin. Hyväksy se. Anna se anteeksi. Mene sitten eteenpäin.

Sanoisin kanssa, että 30 ja 40 vuotiaille työelämässä aletaan myös antamaan isompia haasteita. Ehkä samalla myös alkaa lapsiperhe-elämä ja ruuhkavuodet.

Parikymppisille ei ehkä vielä uskalleta antaa isoa vastuuta. Nuppi toimii paremmin, kun ei kuormita liikaa.

Syynä nupin reistailuun saattaa olla vain ihan kasvanut stressi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se koskaan äidin vika, vaan miten äiti on kohdellut ja mite  jättänyt hoivatta, niin miten se kohtelu horjuttaa elämää sekä sitä millaisia ihmissuhteita on, millaiseen työhön ajautui ennen kuin alkoi tuntemaan sisässään jatkuvan tyytymättömyyden tunteen. Lopulta kun hetken aikaa kun terapiassa on käynyt niin huomaa, millainen vaikutus öidin jatkuvalla kritisoinnilla ja tuomitsemisella on ollut. Eihän se öidin vika ole, kuitenkin sillä kohtelulla on voinut olla suuri vaikutus.

Näitä lukiessa mietin miten voi olla mahdollista että äidit näin välinpitämättömästi muka ovat jättäneet lapsensa hoivatta? Olisiko tässä hieman kokemuksellista tarinankerrontaa? Kuulostaa peräti hienolta.

Ole ihan tyytyväinen jos äitisi ei ole ollut sellainen

No miksi sitten väheksyt muiden kokemuksia? Sanon tämän ihan tosissani ja kaikella kunnioituksella - sinun yksi suurimmista kaltoinkohtelun aiheuttamista vinoutumista saattaa olla juuri tuo. Muiden vähättely ja itsensä korostaminen. Se on varmasti tullut lapsuudestasi, ja sitä olisi hyvä lähteä työstämään. Muuten ihmiset ympärilläsi tulevat aina kokemaan olonsa epämukavaksi, kun kaiken pitää aina koskea sinua. Itselläni oli nuorempana samantyyppistä käytöstä. 

Kymmenisen vuotta aikuisena olemista takana eikä mukana kulkevia masennus- tai ahdistusoireita voi enää laittaa nuoruuden piikkiin. Samalla vastuut elämässä lisääntyy joten elämä menee vaikeaksi. 

Sitä saattaa jotenkin ajatella vuosikausia, että kaikki koulukiusaaminen, ynnämuu paska olisi jotenkin itse ansaittua ja sitä alkaa syyttämään itseään, vaikkei olisi tehnyt tai sanonut mitään pahaa  kellekkään. Jossainvaiheessa sitten herääkin vuosikausia myöhemmin siihen ajatukseen, että he ovat kohdelleet minua huonosti ja minulla on myös aivan täysi oikeus uhriutua heidän huonosta käytöksestään.