Kauneudella on hintansa, Ylen Areena
Kuka on katsonut kolmiosaisen dokumenttisarjan?
Minulle tuo vaikuttajamarkkinointi ei ole mikään yllätys. Suurin yllätys oli plastiikkakirurgiaklinikan työntekijän suora kommentti, että plastiikkakirurgia on kuin huume, jota halutaan koko ajan lisää.
Nyt on eletty viimeistään somen alusta lähtien yhä pinnallisemman ulkonäkö- ja elämänarvomaailman vallassa. Milloin tulee aika, jolloin lapset ja nuoret lakkaavat itkemästä itseään öisin uneen kuviteltujen ulkonäkövikojrn vuoksi? En tuomitse terveessä mittakaavassa tapahtuvaa ihonhoitoa enkä edes keskiverrosta poikkeavien epäsymmetrioiden korjaamisia jne.
Sitä ihmettelen, että eikä historian naisten ulkonäkövaatimuksista oteta opiksi? Naisen on pitänyt olla välillä S-vartaloinen, välillä tasapaksu ja välillä tiimalasi. 99,5% naisista on siltä väliltä, eikä kyse ole mistään poikkeavuudesta tai vammasta. Miksi nämä plastiikkakirurgiaklinikat ja takapirut laitetaan suoraan vastuuseen muun muassa epärealististen ulkonäköpaineiden luomisesta?
Dokumentissa oli kauheaa katseltavaa influencerin kituminen epäonnistuneen BBL:n jäljiltä. Nuo leikkauksissa käyvät ovat niin nuoria, etteivät he edes ajattele voivansa saada jotain MRSA:ta tai EBSL:ä reissultaan. Aivan sama, kuinka hienossa hotellissa asuu jos henki meinaa lähteä. Influencer myönsi suoraan kakistelematta, että häntä hävetti viedä potilaspaikka julkiselta puolelta Turkin plastiikkakirurgiamatkan vuoksi.
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Katsoin. Mietin miten ulkonäkökeskeinen nuorten elämä nykyään on. Ihan mihin vaan ollaan valmiit, vaikka ulkonäössä ei alun alkaenkaan ole vikaa. Ainoastaan se että saa rahaa ja seuraajia, saa lähtemään tuohon mukaan.
Somessa saadut peukutukset, jaot ja kommentit antavat dopamiiniryöppyjä ja koukuttavat. Ilman niitä vain todella harva tarjoutuisi tilaisuuteen päästä sarjaleikattavaksi ulkomaille, jonka hygieniatasosta jne ei ole minkäänlaista aavistusta. Ja uhkailuihin ja valehteluunhan tuo bisnes perustuukin. Seurattu somevaikuttaja on etenkin monille alaikäisille kuin idoli, joka on keksinyt quick fixon heidän jokaiseen ongelmaansa. Yleensä todellista ongelmaa ei ole olemassakaan kun laskee pois pinnallisuuden.
TikTokissa nuo vastapalvelus klinikkakehut saa tehtyä nopeammin ja siellä muutenkin ovat dopamiinipiikkiriippuvaiset. Lasten, nuoren ja epävarmojen aikuistenkin aivopesu on todella helppoa.
Työmarkkinat kun on mitä on ei ole ihme että moni yrittää mitä vaan saadakseen somessa jalansijaa
Vierailija kirjoitti:
Työmarkkinat kun on mitä on ei ole ihme että moni yrittää mitä vaan saadakseen somessa jalansijaa
Nuo ovat ruotsalaisia influencereita ja Ruotsissa kyllä työmarkkinat vetävät.
No jaa, jos ei ihan konkreettisesti ole vastoin tahtoa leikelty tms, niin vaikea noita kohtaan on sympatiaa tuntea, kun käytännössä aina on tilanne kuitenkin se, että on vain menty sieltä mistä aita on matalin.
Kohta siellä sitten ollaan poistattamassa kaikkia täytteitä kun lautakroppa alkaa trendata. Älyttömintähän tuossa oli se joka oli kuoleman kielissä Karoliinisessa ja vei paikan joltakin oikeasti sairaalta.
Ja kuka muutenkaan astuu jalallaan johonkin mörrimöykkyvaltio Turkkiin? Ja ketkä välittää vähääkään näiden "influensserien" touhuista?

Moni teini itkee itsensä uneen kun ei ole kuin influencer. Suomessa ei ole vieläkään lailla säädetty siitä, kuka saa tehdä pistoshoitoja ja onko ikäraja 18. Teini voi kehonkuvahäiriössään päätyä vaikka minkälaiselle puoskarille ja saa herneen kokoisia kovia arpikudosmöykkyjä huuliinsa. Vielä pahempi on saada tulehdus. Siinä voi joutua poistamaan koko huulet kirurgisesti tulehduksen leviämisen estämiseksi.
Kyllä, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.