Muutin länsirannikolta Itä-Suomeen ja tuntuu oudolta kun täällä melkein kaikilla ikäisilläni on jo vanhemmat kuolleet
Monella syy ollut sydänperäinen. On täällä kyllä väki silmämääräisestikin ylipainoisenpaa ja tupakoidaan + käytetään viinaa enemmän.
Kommentit (307)
Vierailija kirjoitti:
No, tulin jossain kohtaa katsoneeksi ihan tilastoja. Täällä miesten keskimääräinen elinikä on vain n. 73 vuotta kun kotipaikkakunnallani se on lähes 82 v. Kun itse olen lähes 50 vuotta niin tuo osuu juuri minun ikäluokkani vanhempien ikiin. Monella juurikin isä on kuollut jo seitsenkymppisenä.
Ap
Minun isäni oli sukujuuriltaan uusmaalainen. Hän kuoli sydänvikaan 69-vuotiaana.
Itse olen Itä-Suomessa syntynyt ja kasvanut lapsuuden. Geeniperimältä kuitenkin kuulun Länsi-Suomeen.
Isäni on jo 90v suhteellisen terve vanhus. Hänen sen aikaiset työkaverinsa, joista suurin osa oli tuolloin isääni nuorempia, ovat paria lukuunottamatta kuolleet jo vuosia, jopa vuosikymmeniä sitten. Suurin osa käsittääkseni menehtynyt 55 ja 70 ikävuoden välillä. Nämä siis olivat kaikki Itä-Suomesta kotoisin.
Kyllähän meillä on ympäri Suomea ne omat sairaudet ja perimät ja Itä-Suomessa ne taitaa painottua noihin sydän-ja vetisuonitauteihin, jotka sitten nuoremmillekin aiheuttavat äkkikuolemia.
Ongelma kai se että koko Itä-Suomi niputeetaan Savoon jolla huono kaiku.Inhokkiasia monille ja suhtaudutaan alentuvasti.Itä-Suomessa on muutakin!
Jotta kukaan ei loukkaantuisi, niin ollaan kaikki samanlaisia. Suomalainen on ihan samanlainen joka ilmansuunnassa. Ei ole itäsuomalaista lupsakkuutta eikä länsisuomalaista uhoa, ei itäsuomalaista iloisuutta eikä länsisuomalaista mörköilyä, ei sitkeyttä eikä sisua, ei omaa tahtoa eikä erilaisia piirteitä, joista voisi olla ylpeä. Ollaan kaikki onnellisesti samaa massaa, niin ei tuu kenellekään paha mieli.
Vierailija kirjoitti:
Jaa.
Etelä-Karjalainen sukuni on pitkäikäistä.
Varsinais-Suomessa taas menehdytään keski-iässä viinaan ja miel*sairauksiin, vakaviin. Nuo kaksi liittyvät yleensä yhteen.
Haluaisinpa todella nähdä tästä jotain faktaa.
On terveellistä olla itäsuomalainen persjalkainen, jolla ylimääräinen rasva kerääntyy reisiin ja takapuoleen. Länsisuomalaisilla vyötärön ympärille kerääntyvä rasva on terveyshaitta.
Isäni 90-vuotias ja asunut samalla kylällä Itä-Suomessa koko ikänsä. Isällä on sepelvaltimotauti ja parikymmentä vuotta sitten hoidettu syöpä. Tk-lääkärille ja asialliseen hoitoon siellä on ollut aina todella vaikea päästä, jos ei ole kysymys aivan hengenhädästä ja silloin soitetaan 112. Isän sairaudet löydettiin ajoissa, koska hän ymmärsi ja kykeni hakeutumaan oma-aloitteisesti yksityislääkärille kaupunkiin. Lähes kaikki isän ikätovereista ovat kuolleet jo vuosia tai vuosikymmeniä sitten ja suurin osa täysin hoidettaviin sairauksiin. Eräskin sukulainen, perusterve 7-kymppinen, jonotti tekonivelleikkaukseen vuosikausia ja juuri ennen leikkausta tehdyissä verikokeissa havaittiin poikkeavia veriarvoja, joiden perusteella löydettiin luustoon levinnyt syöpä, jolle ei ollut enää mitään tehtävissä. Hän oli epämääräisten vatsavaivojen vuoksi yrittänyt saada aikaa lääkärille, mutta eihän tk-lääkärille saa aikaa tai pääse labroihin epämääräisiä tuntemuksia tai väsymystä valittamalla. Asun itse Etelä-Suomessa ja kyllä täällä pääsee tk-lääkärille, ei tietenkään aivan heti, mutta ajan voi varata muutaman viikon päähän. Isäni kotipaikkakunnalla se ei onnistu, koska lääkäreitä ei yksinkertaisesti ole.
Tältä sivulta löytyy selostusta suomalaisesta geenitutkimuksesta:
https://www.mv.helsinki.fi/home/mjxpirin/finpopgen/finpopgen2017.html
Käykää ihmeessä tutustumassa, niin ei tarvitse arvailla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruottinkielisellä pohjanmaalla eletään pitkään ei polteta eikä ryypätä
Ja nautitaan eduista, jotka suomenkieliset maksavat.
Kan du berätta lite mera om det? De tvåspråkiga områdena utgör 10 % av den finska markarealen och det är de områdenas skatteintäkter som håller de enspråkigt finskspråkiga områdena befolkade genom att betala understöd till 90 % av den finska markarealen. Källa: Statsbudgeten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas jotain ottaa kovasti pannuun suomenruotsalaiset. Ovat nyt jopa Itä-Suomen ahdingon syynä.
Kyllähän itäsuomalaisen tunnistaa jo kasvojenpiirteistä, jos on ikänsä lännessä asunut. Heillä on USEIN tasaisen pulleat huulet (ylä- ja alahuuli yhtä paksut), hampaat jotka laskeutuu takana alemmas kuin etuhampaat, pyöreä pää, leveät kasvot, lyhyet jalat suhteessa selkään. Eikä se ole huono asia, ei siitä pidä loukkaantua. Eikä se tarkoita sitä, että jokainen itäsuomalainen näyttäisi tältä. Väitän silti, että suurissa massatapahtumisssa tunnistan itäsuomalaisen jo ennenkuin hän avaa suunsa.
Kamalaa kirjoitusta. Taidat olla mieleltäsi arjalainen?
Se on kato ok olla rasisti kun se kohdistuu itä-suomalaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruottinkielisellä pohjanmaalla eletään pitkään ei polteta eikä ryypätä
Ja nautitaan eduista, jotka suomenkieliset maksavat.
Kan du berätta lite mera om det? De tvåspråkiga områdena utgör 10 % av den finska markarealen och det är de områdenas skatteintäkter som håller de enspråkigt finskspråkiga områdena befolkade genom att betala understöd till 90 % av den finska markarealen. Källa: Statsbudgeten.
Suomenkielinen Manner-Suomi tukee ja elättää Ahvenanmaata valtavilla summilla ja tämä on hyvin surujenkin tiedossa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi länsisuomalaiset aina niin kovasti haukkuvat itäsuomalaisia milloin mistäkin syystä? Oletteko katkeria jostain?
Man känner inte till saken och bor inte i västra Finland, men man kunde lätt tänka att de är fittiga på östfinnarna som far iväg med bl.a västfinnarnas pengar.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruottinkielisellä pohjanmaalla eletään pitkään ei polteta eikä ryypätä
Ja nautitaan eduista, jotka suomenkieliset maksavat.
Kan du berätta lite mera om det? De tvåspråkiga områdena utgör 10 % av den finska markarealen och det är de områdenas skatteintäkter som håller de enspråkigt finskspråkiga områdena befolkade genom att betala understöd till 90 % av den finska markarealen. Källa: Statsbudgeten.
Ruotsinkielisten on monin verroin helpompi päästä yliopistokoulutukseen ja erityisesti hyvin palkatuille statusaloille. Onpa siinä sitten hienoa kehuskella veronmaksukyvyllä...
Vierailija kirjoitti:
Taas joku itseään täynnä oleva turkulainen, joka näkee idässä pelkkää huonommuutta ja lännessä pelkkää hyvää.
t. Molemmilla puolilla Suomea asunut
Taas joku Turkua vihaava, jonka on vedettävä pakkomielteensä joka asiaan.
Taas näitä ketjuja, joissa jengi luulee, että tilastolliset tosiasiat kumoutuvat, kun heidän pappa sitä ja isomummo tätä.
Helsinkihän niitä veroja eniten maksaa. Ja helsinkiläisillä on juuret idässä.
Vierailija kirjoitti:
Tältä sivulta löytyy selostusta suomalaisesta geenitutkimuksesta:
https://www.mv.helsinki.fi/home/mjxpirin/finpopgen/finpopgen2017.html
Käykää ihmeessä tutustumassa, niin ei tarvit
/////
Tosi ikävää että nuo tutkijat itse tekevät tutkimuksena epäuskottaviksi, koska joko eivät tiedä tai paljasta tärkeitä asioita. Tämä vähentää suuresti koko yliopistojen uskottavuutta
Kertaan vielä: oma tätini joka on sairaanhoitaja, syntynyt, kasvanut Itä - Suomessa halusi osallistua tuollaiseen tutkimukseen. Luult. sairaanhoitajana ajatteli itse kuuluvansa itäsuomalaisiin. Mutta ei. Hänen geeninsä menivätkin länteen.
Tämä länkytys kerta toisensa jälkeen romahduttaa näiden " tutkijoiden " uskottavuutta. Siinä vaiheessa se menettää kokonaan uskottavuutensa, kun huomaa kaikki arkistot liittyen Isojakoon. Sekä kirkonkirjoihin.
Näin kävi, kun itsekin pääsin tästä perille
Mutta Suomen yliopistot, koulut ja koko yhteiskunta, sisä- ja ulkopolitiikka, koulut, tarhat, kulttuuri ja media olivatkin sosialistien valtaamia.
Halveksin syvästi tuollaista poliittista pseudotiedettä.
Vierailija kirjoitti:
Jotta kukaan ei loukkaantuisi, niin ollaan kaikki samanlaisia. Suomalainen on ihan samanlainen joka ilmansuunnassa. Ei ole itäsuomalaista lupsakkuutta eikä länsisuomalaista uhoa, ei itäsuomalaista iloisuutta eikä länsisuomalaista mörköilyä, ei sitkeyttä eikä sisua, ei omaa tahtoa eikä erilaisia piirteitä, joista voisi olla ylpeä. Ollaan kaikki onnellisesti samaa massaa, niin ei tuu
/////
Teoria Suomen heimoistakin on jo kaadettu. Niitä ei ole. Se oli silloisten kansallismielisten kiihkoilijoiden kehittämä satu. Nykyään korkeintaan Persut kannattavat tuota tarinaa, koska poliittinen agenda jolla kositaan äänestäjiä. Vanhat yliopistojampat keksivät tarinan kun tämä alue eristettiin Ruotsista
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taas joku itseään täynnä oleva turkulainen, joka näkee idässä pelkkää huonommuutta ja lännessä pelkkää hyvää.
t. Molemmilla puolilla Suomea asunut
Höh. Ajattelin että tämä on lähinnä surullista että omat vanhemmat on menetetty aikaisin. Ja on täällä idässä kaikkea hyvääkin, mm. ihmiset on puheliaampia ja kyläily on jotenkin mutkattomampaa, ei tarvitse sopia viikkoja aiemmin kalenterien kanssa jotain kahvittelua.
Ap
On myös vieraanvaraisrmpaa. Itä-Suomessa voi vieras saada ruuankin. Länsi-Suomessa pitää kahvistakin melkein maksaa. Ehkä se johtuu kun idän maaseudulla on yleensä oltu itsellisiä tilallisia. Lännessä taas torppareita.
Minun itäsuomalainen sukuni on pitkäikäistä. Isoäitini eli 95-vuotiaaksi ja isoisäni 90-vuotiaaksi.
Vanhempani elävät vielä.