Onko ensimmäisillä treffeillä tarpeen puhua seksimieltymyksistä - siis jos oletuksena on, että kumpikin etsii
seurustelukumppania eikä tapaamista ole sovittu seksitreffeiksi? Mulla on ollut periaate, että en ekoilla treffeillä ala seksitouhuihin, vaikka kuinka itseä kiinnostaisikin. Haluaisin tutustua ja jutella. Onko tällainen enää nykyään mahdollista ollenkaan?
N49 v, joka pikkuhiljaa opiskelee deittailua...
Kommentit (46)
Jos kelpaa kumppani jolla ei ole minkäänlaisia käytöstapoja tai kunnioitusta yksityisyyttä kohtaan niin siitä vaan.
On se jännä että normaali ihminen ymmärtää että ensimmäisillä treffeillä ei kannata esimerkiksi kysyä mitään henkilökohtaista perhesuhteista tai sairauksista, mutta omasta seksielämästä pitäisi olla valmis keskustelemaan.
Olen deittaillut paljon viimeisen vuoden aikana. En ota itse esille seksiä ollenkaan (yksikään nainen ei tarvitse juuri minua seksiin ja kun joku haluaa, hän osaa edetä asiassa).
Eli minusta et vaadi liikaa, ekoilla treffeillä ei tarvitse puhua seksistä, niillä tunnustellaan, että onko aineksia 2. treffeihin.
M52
Mitäs jos kysyisinkin vastapuolelta, että "kerrohan vähän että millaisesta seksistä sinä tykkäät" enkä tarjoaisi omia mieltymyksiä ollenkaan, jollei kysytä?
Vierailija kirjoitti:
Jos mies alkaa heti ekoilla treffeillä kertoa mieltymyksistään, ei tule toisia treffejä.
Jä näiltä palstoilta miehet ovat oppineet, että kolmansilla treffeillä pitää napista pesää, muuten sitä ei tule jatkossakaan koskaan :)
Kun puhutaan vain vääristä asioista niin ei ihme kun ei saada toimivia suhteita. Seksi on vieläkin jokin ihme tabu. Seksistä pitäisi puhua enemmän. Mistä tykkää ja mistä ei. Tietäisi varoa jos tai kun sattuu pihtari kohdalle. Nekin mokomat osaavat hämätä suhteen alussa.
Sano miehelle suoraan että etsit vakavaa suhdetta etkä halua mitään seksi ehdotuksia heti. Silloin 99% miehistä ghostaa sinut ja eivät halua enää jutella.

Malliesimerkki, kuinka kertoa, että olet surkea panemaan. Bravo!
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle suoraan että etsit vakavaa suhdetta etkä halua mitään seksi ehdotuksia heti. Silloin 99% miehistä ghostaa sinut ja eivät halua enää jutella.
Mulle on aivan sama, jos ghostaa. En ole väen väkisin etsimässä parisuhdetta "ghoastaajien" kanssa.
ap
Vierailija kirjoitti:
Sano miehelle suoraan että etsit vakavaa suhdetta etkä halua mitään seksi ehdotuksia heti.
Eikö vakavassa suhteessa saa olla miellyttävää seksiä?
Minä olen kyllä useammankin kerran jutellut seksimieltymyksistä jo ennen ensimmäisiä treffejä. Ja se ei ole tarkoittanut, että ensitreffeillä olisi seksiä. Minusta seksi on tärkeä osa suhdetta, en näe syytä miksi se "ei saisi" tulla puheeksi.
Enemmän minua rasittaa se, että treffailee miestä, ja sitten kun päätyy sänkypuuhiin, paljastuu kuinka eriparisia siinä ollaan. Parempi on heti alussa vähän tiedustella, että millaisesta meiningistä toinen pitää. Ja olen siis nelikymppinen nainen, jos sillänyt jotain väliä.
Täällä av-puolella on ihmeellisen paljon naisia, joille seksiasiat on yök ja kauheeta. Onko sitten kasvatus ollut sellaista, että "seksi on likaista"?
Yksi mies ilmoitti ekalla tapaamisella, että jos alamme seurustella, niin hän haluaa sitten seksiä tässä suhteessa. En tuntenut muutenkaan vetoa siihen mieheen ja viimeistään tuo sammutti mielenkiintoni häntä kohtaan. Hänen kommentistaan sai sellaisen vaikutelman, että hän haluaa vain suhteen ja seksiä ja minä nyt vain satuin olemaan siinä sopivasti kohteena hänen tarkoituksiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Tuo kertoo miehestä paljon. Moukka. En haluaisi tavata enää.
Sama. Estolle menisi. Ei kiitos moisille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on halvaksi touhu mennyt, jos mietitään että annetaanko ekoilla vai tokilla treffeillä. Onko tämä jonkun miehen trolli?
Mieheni ei istunut edes viereeni ensimmäisillä treffeillä. Huonoiksi ovat käytöstavat menneet
Täällä saman ikäinen mies. En todellakaan alkaisi ekoilla treffeillä seksistä puhumaan enkä harrastamaan. En ole koskaan niin tehnyt. Ensin tutustuminen. En sitten tiedä, miten yleensä nykyään on tapana.
Onko tässä kyse jostain esiaviollisesta seksistä?
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista! Mulla on korkea libido ja miehilläni ei ole suhteessa kanssani ollut seksistä puutetta. Mutta tästä huolimatta en halua / tarvitse seksisuhdetta - koska mulle henkinen / hyvä keskusteluyhteys on vähintään yhtä tärkeä.
ap
Siis tarkotatsä sitä mustaa toimittelijaa Lipido Lipidoa joka nytten on niin Kuumaa YLEssä ??
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on halvaksi touhu mennyt, jos mietitään että annetaanko ekoilla vai tokilla treffeillä. Onko tämä jonkun miehen trolli?
Mieheni ei istunut edes viereeni ensimmäisillä treffeillä. Huonoiksi ovat käytöstavat menneet
No voi herranjestas jos joku treffeillä tykkäisi istua vieressä, kamalaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä on halvaksi touhu mennyt, jos mietitään että annetaanko ekoilla vai tokilla treffeillä. Onko tämä jonkun miehen trolli?
Mieheni ei istunut edes viereeni ensimmäisillä treffeillä. Huonoiksi ovat käytöstavat menneet
Miksi pitäisi istua viereen? Jos on vastapäätä, näkee toisen paremmin.
Jos on aseksuaali tai ei tykkää harrastaa seksiä, mun mielestä asia täytyy tuoda esille mahd pian. On tosi kurjaa huomata hyvin alkaneen alun jälkeen, ettei toinen halua sua sängyssä ja jäät ilman seksiä, läheisyyttä jne.
Anaaliseksi fantasioista on luontevaa aloittaa juttelu ensitreffeillä.