Tutkija: Älypuhelimet ja kännykät ovat syy siihen miksi suomalaiset eivät tee enää lapsia
Väestötutkija Anna Rotkirchin mukaan kännyköiden ja sittemmin älypuhelinten yleistyminen on ollut syy siihen mikseivät suomalaiset halua enää tehdä lapsia.
Kommentit (112)
tätä nyt ei voi kieltää, itsekin pienessä koukussa tohon helvetin luuriin oon. Jos poistais selaimen käytöstä niin helpottaisko??
Enpä usko, että on mitenkään merkittävä syy. Hänkään ei esittänyt mitään tutkimusta väitteensä pohjaksi, se oli pelkkä heitto ja arvelu.
Voiko sen jotenkin hyväksyä, että jos ottaa miehen, niin se tulee hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tekemään teidät raskaaksi.
Mitään et voi. Terve mies halua vauvan. 🍯
Mun mielestä raskaana oleva nainen on kaunis. Mun vaimon raskausmaha ja raskausarvet on vaan parantaneet häntä.
Musta tuntui raskaana ollessa siltä, etten malta odottaa et pääsen tutustumaan lapseen kun hän syntyy. Raskaus aikana suojeluvietti vauvaa kohtaan oli suuri ja oli jo vahva kiintymys, mutta sanoisin et rakkaus synty samaa aikaan kun vauva ja kasvoi matkan varrella kun opin tutustumaan häneen.
Tämä maailma on syy siihen, miksei tee mieli tehdä enempää lapsia. Ympäristö tuhoutuu, väestö kriisiytyy, vesi ei kohta riitä, maapallo lämpenee, ekokatastrofeja edessä. Vanhuksia ei hoideta, koulu rapautetaan, päivähoito on ala-arvoista. Koulutus ei kannata, peruspalkalla ei pärjää, apua ei saa tarvitessaan. Miksi tällaiseen maailmaan tekisi enemmän lapsia?
Niinpä, kun kumpikin sukupuoli onanoi nettipornolle, niin normaali seksielämä ei kiinnosta.
Tunnen kateuden piston joka kerta kun näen naisen, joka on raskaana. Kaikille ei suoda sitä onnea. Rakastan miestäni ja haluan meille yhteisen lapsen joka vain voi tehdä liitostamme syvemmän. Lapsen joka on osaksi meitä molempia. Onnen.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä raskaana oleva nainen on kaunis. Mun vaimon raskausmaha ja raskausarvet on vaan parantaneet häntä.
Raskausvatsa on naisella kaunis ja seksikäs
Töissäkin sen huomaa. Jotkut tuijottaa jatkuvasti puhelintaan suu ammollaan kuin kehitysvammaiset.
Mä pidän oman puhelimen taskussa ja luen mahdolliset viestit vasta töiden jälkeen.
Nämä on näitä samanlaisia aivopieruja kuin se, että nuoret hankkisivat kilvan lapsia jos viettäisivät enemmän aikaa lasten seurassa ja lapsiperheissä.
Asia on ainakin omalla kohdallani päinvastoin. Mitä enemmän näen lapsia, sitä enemmän haaveilen sterilisaatiosta.
Mutta kun pakko on mussuttaa turhanpäiväisiä arvioita jotka eivät perustu mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sen jotenkin hyväksyä, että jos ottaa miehen, niin se tulee hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tekemään teidät raskaaksi.
Mitään et voi. Terve mies halua vauvan. 🍯
Se on ihanaa <3 ja ihanaa on myös päästä katsomaan kuinka sisarukset kasvaa yhdessä, tietäen että kun itsestä aika jättää niillä on toisensa. Mulla on 2 ihanaa tyttöä, jotka on jo 13 ja 11 ja tosi eri kasvun vaiheissa kun vanhempi kaipaa paljon omaa tilaa ja alkaa olla teini, nuorempi taas on vielä selkeästi ihan lapsi ja kaipaisi kokoajan seuraa, mut niiden touhua on ihana kattoa kun ne puollustaa toisiaan. Vaikka ne joskus riitelee niin on ihana nähdä kun ne iltasin halaa ja kertoo rakastavansa toisiaan ennen kun toivottavat hyvät yöt toisilleen. Koen olevani todella onnekas kun oon saanut tyttöni.
Vierailija kirjoitti:
Voiko sen jotenkin hyväksyä, että jos ottaa miehen, niin se tulee hyvin todennäköisesti jossain vaiheessa tekemään teidät raskaaksi.
Mitään et voi. Terve mies halua vauvan. 🍯
Miesasiamiehet ja percelit eivät ole terveitä. Toki joka ukko haluaa panna, mutta isäksi niistä ei ole.
Miehen osuus prosessissa on lyhyt ja miehelle mukava. Naiselle se kestää loppuiän.
MIkä ihanampaa kuin syliinkiipeävä taapero ja itsellä masu pyöristynyt vauvan odotuksesta. Kohta mulla on kaksi lasta!
Jos jonkun aasinsillan tähän haluaa keksiä, niin älylaitteet voivat olla syynä siten, että niiden avulla tieto leviää nopeasti. Kaikki tietävät miten paska ihmiskunnan tilanne on, eikä kukaan halua tehdä lapsia tänne kärsimään.
Ihmisiä on liikaa, ja maapallo tulee ravistamaan ihmiset pois pinnaltaan niin kuin koira ravistaa kirput.
Kiina haluaa, että jokainen nainen synnyttää 3 lasta
China allows three children in major policy shift
Meidän vauva oli mukana meidän häissä. Äidin masussa. Vauvan sai isänsä sukunimen ja rakastavan isän. Tästä asiasta ei kannata tehdä ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä raskaana oleva nainen on kaunis. Mun vaimon raskausmaha ja raskausarvet on vaan parantaneet häntä.
Runkkari kun oot. Sinä pääset hyvin helpolla.
Maailmassa syntyy liian vähän lapsia globaalisti ja väestöromahdus on tulossa.
Erityisesti Suomessa syntyy liian vähän lapsia. Olen patriootti ja mielestäni supisuomalaisten tulisi yrittää hankkia neljä lasta.
Vihreät on kuoleman kultti ja haluaa valheillaan näivettää Suomen, jotta venäjä voisi tuhota vanhusten yhteiskuntamme.
Mielisairaus on vakava asia, sillä se vie ihmiseltä järjen. Ja lopputuloksena on järjettömiä kommentteja.