Lapsi- / lapsettomuuskeskustelu ahdistaa

Näet perhe-elämästä vain pinnan. Siellä perheissä koetaan myös sellaisia onnen ja täyttymyksen hetkiä, joita lapseton ei osaa kuvitellakaan. Ne on yksityisiä, äärimmäisen herkkiä ja syvälle koskettavia herkiä jotka jättää sen kaiken muun alleen. 

Suosittelen tekemään lapsia. Miehesikin tod näk päättää viimeistään nelikymppisenä että lapsia haluaakin, ja jättää sinut sitten jonkun 10 v nuoremman takia.

Iän myötä ihmiset alkaa viettää suurimman osan ajastaan oman perheensä ja sukulaistensa kanssa, ja ystäviä nähdään joskus ja jouluna. Etenkin ne lapsettomat ystävät jää usein omille kiertoradoilleen. 

Yhteiskunta menee myös siihen suuntaan, että omat lapset on vanhuudenturva, ja lapsettomat vanhukset jääköön yksin kotiinsa muistisairauksiensa ym kanssa. 

Veikkaan, että olet oikeassa siinä, että tulet joka tapauksessa katumaan valintaasi.

Pitää sitten vain valita se vaihtoehto, jossa uskoo katuvansa vähemmän tai harvemmin.

Olen mies, mutta aikoinani painiskelin hyvin samankaltaisten ajatusten kanssa. Loppujen lopuksi minulla voitti se ajatus, että haluan nähdä minkälainen minun lapsestani tulisi ja minlälainen isä minusta tulisi. Elämä kuitenkin luultavasti on ainutkertainen tapahtuma ja olisi jotenkin sääli jäädä paitsi niinkin tärkeästä kokemuksesta.

Jonkin verran minulla oli epäilyksiä, että onkohan minulla ja puolisollani nyt parhaat mahdolliset geenit mitä uusi ihminen joutuu koko elämänsä kantamaan, mutta rohkea rokan syö. Hieno tyttö sieltä syntyi ja vanhemmatkin ovat mielestäni työnsä hoitaneet riittävän hyvin.

Itse jätin lapset hankkimatta enkä ole katunut hetkeäkään. Vajaa kolmekymppisenä pompottelin ajatuksen kanssa, mutta vanhemmiten olen huomannut että minulta puuttuu hoivavietti ihmislapsia kohtaan.

N52

Kiitos vastauksista, jo näistä muutamasta sain tosi paljon ajattelemiseen apuja.

Samoja ajatuksia pyörittelin ja päätin että ei lapsia. Mietin että olisinko valmis äitiyteen myös esim erityislapsen yksinhuoltajana. Totesin, että en olisi. Mietin lapsen hankintaa vain parisuhteeseen enkä kokenut olevani valmis em. tilanteissa jotka myös ovat mahdollisia. 

Vaikka epäröisitkin pikkulapsiaikaa, tulet rakastumaan vauvaasi syvästi ja se kantaa läpi ne vuodet kun eletään symbioosissa. Mutta lapsi kasvaa, irrottautuu ja onkin ihan oma itsensä, erillinen ihminen josta kasvaa aikuinen, rakas läheinen ja jopa ystävä. Yksi ihminen lisää elinpiiriisi. Saat antaa itse ja kokea sellaista vastatakkautta, että mikään ei sitä ylitä. 

Olen samanikäinen ja muuten samassa elämäntilanteessa, paitsi etten ole vakityössä.

Olen miettinyt asiaa siltäkin kantilta, jos kaikki meneekin pieleen enkä saakaan helppoa, hyväntuulista vauvaa ja lasta. Kestäisinkö koliikin, allergiat, lapsen sairastumisen, tai jos lapsi onkin hankala erityislapsi, joka ei täysi-ikäistyttään kykenekään itsenäiseen elämään? Mitä jos puolisolleni sattuu jotain, ja olen yksin vastuussa lapsesta? Mitä jos itse sairastun, pärjääkö puoliso?

Ikinä ei tiedä mitä saa. 

Saatan katua sitä etten halunnutkaan lapsia. Mutta vielä hirveämpää olisi katua sitä, että hankki lapsen.

Komekymppiseåinö jätettiin ehkäisy pois, ei saatu lapsia kun oltiin liian vanhoja. Eipä tarvitse tulevaisuudessa jossitella.