Mielipiteenne ja miksi! Minä vuodenaikana paras, että vauva syntyy
Kommentit (24)
tuo ainokainen on kesäkuun 2003 poikia ja oli kyllä hikiset oltavat hellekesänä äipällä ja varmaan vauvallakin.
Hormoonit sekasin ja helle päälle niin a vot oli meikäläinen tyylikäs näky kun vieraita lappas sisään. Siis hiuksetkin oli kuin just suihkusta tulleet. Kaameeta.
Ekana kesänä on mukava köllötellä pelkässä vaipassa. Vauva ei vielä möngi mihinkään viltin päältä varjosta. Seuraavana talvena on jo sen verran isompi, että voi ulkoilla pikkupakkasillakin ja pukeminenkin on helpompaa kuin ihan vastasyntyneen. Ja toisena kesänä juoksee jo, eikä tunge kaikkea suuhun :)
Se oli aika kivaa, ilmat oli silloin tosi lämpimät aikaisin keväällä. Ei tarttenu miettiä mitä kaikkea vauvalle päälle laittaisi. Ja eka kesä oli sitten mukava, pienen vauvan kanssa pystyi helposti lähtemään kaikenlaisiin kesätapahtumiin, kun viihtyi luonnollisesti vaunuissaan. Ja ruoka kulki mukana, ei tarvinnut pulloja ja purkkeja raahata selkä vääränä. Käytiin festarit ja markkinat ja teatterit. Jäi hyvät muistot siitä vauvakesästä!
Hellemekko riitti. En olisi millään saanut sukkia tai kenkiä jalkaan.
Omani ovat syntyneet marraskuussa ja heinäkuussa.
Ensimmäiset kuukaudet suht lämmintä, eikä tarvitse pukea niin paljon sekä pääsee suht nopeasti ulos nukkumaan. Etenkin ekan lapsen kanssa on kiva kun kaikki on opettelua, niin pukeutuminen sujuu sujuvasti.
Sitten kun lapsen toinen kesä on ovella, niin hän opettelee/on juuri oppinut kävelemään--> pääse harjoittelemaan tätä vähissä vaatteissa ja parhaimmillaan vaikka paljain jaloin nurmikolla.
Niin ja sitten kuitenkin lapsi on syntynyt vuoden alkupuolella ja saa siten pientä etua loppuvuoden ikätovereihinsa.
Mutta loppujen lopuksi ei noilla asioilla niin kovin suurta merkitystä kokonaisuudessa ole, mut vastaan kevät, jos sais valita;-)
vuodenaikaan paras.
Sain eskoiseni maaliskuussa ja se oli tosi rajoilla - illat oli pimeitä. Olin väsynyt ja hiuakn baby bluesin kourissa, joten valoisa aika auttoi jaksamaan. Kun aurinko laski, itskin. Kunnolla toivuin vasta kun oli toukokuu - mikä lie syynä.
En tiedä miten olisi käynyt jos olisin saanut lokakuussa vauvan...
Ei tarvii vauvan eikä äidin kärvistellä pakkasessa eikä helteessä. Itselläni vain huhti-toukovauvoista, ja olen tykännyt. Varsinkin esikoinen on kiva olla kevätvauva, koska ei tarvitse opetella sitä kauheaa talvipukemisrumbaa, kun on muutenkin vielä sekaisin koko vauvan tulosta maailmaan.
Mutta tuon mielipiteeni pohjaan vain sille, että olen itse syksyihminen ; ). Varmastikin paras aika on se, milloin koet olevasi täynnä energiaa ja mistä vuoden ajasta itse pidät : ).
oli jo liian hikistä ja tuskaista kantaa sitä mahaa ja pienen vastasyntyneen hankala olla siinä kuumuudessa. Minusta paras aika olisi kevät, maalis-huhtikuu
Itse ajattelen niin että on ihanaa kun kesää kohti mennään ja illat pitenee sekä valon määrä lisääntyy. Yövalvomisetkaan ei tuntuneet niin ankeilta kuin esim. syksyllä tai alkutalvesta. Kesä oli myös mukava kun oli helppo ulkoilla eikä tarvinnut helteillä puhkua ison vatsan kanssa.
ihan lapsen kannalta oikein pitkälle ajateltunakin: Kesällä kaikki kaverit on ties missä, eikä synttärijuhliin pääse kaikki luokkakaverit. Loppuvuosi tuskaa ainakin siinä vaiheessa, kun odotetaan, että 18 v. tulee täyteen. " Kaikilla muilla" on jo ajokortit ja pääsevät baareihin yms..
Vierailija:
oli jo liian hikistä ja tuskaista kantaa sitä mahaa ja pienen vastasyntyneen hankala olla siinä kuumuudessa. Minusta paras aika olisi kevät, maalis-huhtikuu
Toinen lapseni on syntynyt talvella, se oli ihan ok!
Keväällä synnyttäisin seuraavan jos saisi itse valita.
pystyi silti kesällä ulkoilemaan ilman huolen häivää, sillä pystyin imettämään tarpeen vaatiessa vaikka puiston penkillä.
Lapset oppivat kävelemään n. 1-vuotiaina, joten oli helppoa liikkua ilman ylimääräisiä tamineita (haalari päällä ulkona liikkuminen on vaikeata, vaikka jo osaisikin kävellä).
Ei tarvitse myöskään huolehtia, että onko vauva tarpeeksi vanha ulkoilua varten, sillä ulkona on tarpeeksi lämmintä joka tapauksessa.
vauva ei olisi kesällä enää niin vastasyntynyt rääpäle jonka kanssa hermoilisi pukemisesta ym.
ja mikä parasta olisi vielä kuitenkin rintamaidolla niin olisi helppo matkustella ja olla ulkona kun olisi kätevästi oikeanlämpöinen ruoka saatavilla.
seuraavana kesänä osaisi jo kävellä niin ei mönkisi maassa ja söisi kaikkea ja housunpolvet ei kuluisi... :)
Meillä esikoinen syntyi toukokuussa. No, kakkonen syntyi sitten lokakuussa ja aika moni minulle päivitteli, että eikö olisi ollut kivempi, jos kakkonenkin olisi syntynyt keväällä. Meni älykääpiöillä luu kurkkuun, kun sanoin, että " Juu, ensimmäisen yrityksen laskettuaika oli maaliskuun lopulla, mutta meni kesken. Joten oon onnellinen, että edes ylipäätään tämä toinen lapsi saatiin, olkoonkin sitten " epäsopivasti" lokakuussa."
Mitä väliä sillä on???
alkupäässä vuotta, pahimmat talvikelit oli takana, ei tarvinnut kärvistellä kesähelteessä viimeisillään. Kevät on muutenkin kivaa aikaa!