Lue keskustelun säännöt.
Miksi roikut suhteessa, jossa olet onneton?
05.08.2024 |
Tällä palstallakin koka ajan moni valittaa siitä miten kumppani ei ota huomioon, ei ole kiinnostunut yhteisestä ajanvietosta, on henkistä väkivaltaa tai suhde on muuten vain onneton. Miksi ihmeessä jäätte tällaiseen suhteeseen?
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
En osaa itse arvioida onko vika miehessä vai siinä etten tunnu olevan ikinä tyytyväinen mihinkään.
Onko sillä loppujen lopuksi edes väliä kummastu tuo asia johtuu? Jos olet tyytymätön niin silloin olet tyytymätön, ja ei ole mitään järkeä jäädä tilanteeseen, jossa on tyytymätön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska välitän hänestä.
Ehkä olisi aika alkaa välittämään itsestäsi ja omasta hyvin voinnistasi kumppanin sijaan?
Vierailija kirjoitti:
Olen raukkamainen, enkä osaa jättää. Varmaan pelkään myös konfliktia koska minulla ei ole paikkaa minne paeta. Aina kun kuulee näitä eroamis juttuja, niin jompi kumpi on heittänyt toisen yön selkään. Olisipa edes auto.
N.43
Et ymmärrä mitä raukkamainen tarkoittaa. Se ei tarkoita "raukan kaltaista" vaan paskamaista ihmistä.
Tulin joskus luvanneeksi enkä halua tehdä toista onnettomaksi.
Se on ihan tutkittua tietoa, että lapsien kannalta on parempi huonohko parisuhde, esimerkiksi vanhemmat nukkuvat eri makuuhuoneissa jne. kuin perheen hajottaminen.
Ärsyttää kun ihmiset puollustelevat eroa lasten kannalta, lapsi on lähes AINA (röyhkeimpiä tapauksia lukuunottamatta) häviäjä ja kärsijä erossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset. Olen kerran jo eronnut ja allekirjoitan sen, että lapsille on parempi elää yhdessä kodissa " kämppisvanhempien" kanssa, jos ei kovia riitoja ole. Elintaso. Jaksaminen. En yksinkertaisesti jaksa hoitaa pientä lasta yksin ja tällä hetkellä olen vielä työtön. Elämä on käytännössä helpompaa näin.
Odotan että lapset muuttavat kotoa. Liian kallista elättää heitä yksin. Ei tässä montaa vuotta ole, kumpikin taidetaan tietää asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on se toivo, jota vielä ajattelee olevan. Itsekin vuosia olin tuollaisessa suhteessa. Sitten ihastuin toiseen ja ne tunteet oli valtavat. Silloin tajusin ettei toivoa enää ole.
Ei se ero mikään helppo ole, kun on lapsia ja elämä. Viimeiseen asti vain ajattelee, että jospa toinen muuttuisi. Jälkeen ajateltuna ihan naurettava ajatus, mutta epätoivon hetkellä sitä tarttuu tuollaisiin ajatuksiin.
Vierailija kirjoitti:
Olen raukkamainen, enkä osaa jättää. Varmaan pelkään myös konfliktia koska minulla ei ole paikkaa minne paeta. Aina kun kuulee näitä eroamis juttuja, niin jompi kumpi on heittänyt toisen yön selkään. Olisipa edes auto.
N.43
Tuohan on järjestelyasia. Hankitaan asunto ja tarvittaessa tuen avulla hoidetaan ero. Hoidetaan ero asiallisesti ettei yön selkään tarvi lähteä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa itse arvioida onko vika miehessä vai siinä etten tunnu olevan ikinä tyytyväinen mihinkään.
Onko sillä loppujen lopuksi edes väliä kummastu tuo asia johtuu? Jos olet tyytymätön niin silloin olet tyytymätön, ja ei ole mitään järkeä jäädä tilanteeseen, jossa on tyytymätön.
Mä olen eri, mutta mä olin tyytymätön myös sinkkuna. En ole koskaan elämässäni ollut onnellinen,lapsuuskin oli kurja.Elämä on mulle ollut aina sinnittelyä ja selviämistä päivästä toiseen,en minä edes tiedä,mitä on hyvä ja onnellinen elämä.
En jaksa. Lähes miljoona omaisuutta puoliksi kiinni tässä, aikuiset lapset. Seksiä en enää kaipaa, enkä oikeastaan osaa sanallistaa sitä, mikä minut tekisi onnelliseksi. Olen siis tullut lopputulemaan, että mitä luultavimmin fantasioin jostakin, jota en itsekään tiedä. Parempi pitää kaikki stabiilina. Kuollaan kuitenkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa itse arvioida onko vika miehessä vai siinä etten tunnu olevan ikinä tyytyväinen mihinkään.
Onko sillä loppujen lopuksi edes väliä kummastu tuo asia johtuu? Jos olet tyytymätön niin silloin olet tyytymätön, ja ei ole mitään järkeä jäädä tilanteeseen, jossa on tyytymätön.
Mä olen eri, mutta mä olin tyytymätön myös sinkkuna. En ole koskaan elämässäni ollut onnellinen,lapsuuskin oli kurja.Elämä on mulle ollut aina sinnittelyä ja selviämistä päivästä toiseen,en minä edes tiedä,mitä on hyvä ja onnellinen elämä.
Ylesityytymättömyyteen auttaa vain muutos itsessä, ei ulkopuolisissa asioissa. Terapiaan.
Vierailija kirjoitti:
Koska välitän hänestä.
Otat turpiin koska välität hänestä. Kärsit henkistä väkivaltaa koska välität hänestä.
Välität hänestä mutta et välitä itsestäsi. Tyypillinen alistettu lyttyyn lyöty nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei riitä rohkeus, ei voimat, ei luottamus omaan itseen ja pärjäämiseen/osaamiseen, ei mihinkään.
Olen ollut alaikäisestä asti saman miehen kanssa, en ole koskaan asunut yksin. Haluaisin olla yksin, mutta minulla ei riitä paukut eikä rohkeus muutokseen. Ja koska en enää koskaan kehtaisi kenenkään muun kanssa esim.seksiäkään harrastaa (ei sitä ole nyttenkään) niin ei ole sitten sitäkään syytä mitään muutosta asialle tehdä. En usko, että edes kelpaisin kellekään toisellekaan, niin raadolliseksi on maailman meno ja parisuhde ymv asiat menneet.
Jep, kuulostaa juuri niin surkealta ja säälittävältä kuin mitä onkin, en vain jaksa, kuolema korjaa loppujen lopuksi, ennemmin tai myöhemmin, minun "hyvä elämäni" oli ja meni, jo vuosia sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen raukkamainen, enkä osaa jättää. Varmaan pelkään myös konfliktia koska minulla ei ole paikkaa minne paeta. Aina kun kuulee näitä eroamis juttuja, niin jompi kumpi on heittänyt toisen yön selkään. Olisipa edes auto.
N.43
Jos minulla olisi paikka minne voisin mennä, vaikka oma mökki, niin lähtisin heti. Valitetaavasti parisuhteessa ei hankita yleensä vain omaa omaisuutta, ja varsinkaan toiselta salaa.
En oikein ymmärrä tällaista, että pitäisi olla joku paikka valmiina. Se paikka järkätään ja hankitaan itse. Jos jotain haluaa, noin ihan yleisestikin, niin hihat heilumaan! Ei täällä kukaan tule ja kanna eteen asioita mitä haluaisi.
Luulen, että vastaus ap:n kysymykseen on nimenomaan ihmisten kykenemättömyys itsenäisyyteen. En tarkoita, että ihan kaikki asiat pitäisi yksin hoitaa elämässä, mutta tuntuu, että juurikin se pelko ettei yksin pärjää, estää usein huonosta suhteesta lähtemisen. Ihmiset eivät osaa ryhtyä ihan normaaleihinkaan asioihin, kuten oman huushollin hommaamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä huonompi suhde, sitä vaikeampi siitä on erota. Se vie nimittäin itsetunnon ja energian ja voimat sekä uskalluksen, väkivaltainen suhde luo lisäksi henkisen riippuvuuden (lue Tukholma-syndrooma).
Allekirjoitan tämän täysin. Jos suhde huono, niin ero vasta helvetti olikin. Eksä piinasi kaikin tavoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen raukkamainen, enkä osaa jättää. Varmaan pelkään myös konfliktia koska minulla ei ole paikkaa minne paeta. Aina kun kuulee näitä eroamis juttuja, niin jompi kumpi on heittänyt toisen yön selkään. Olisipa edes auto.
N.43
Jos minulla olisi paikka minne voisin mennä, vaikka oma mökki, niin lähtisin heti. Valitetaavasti parisuhteessa ei hankita yleensä vain omaa omaisuutta, ja varsinkaan toiselta salaa.
En oikein ymmärrä tällaista, että pitäisi olla joku paikka valmiina. Se paikka järkätään ja hankitaan itse. Jos jotain haluaa, noin ihan yleisestikin, niin hihat heilumaan! Ei täällä kukaan tule ja kanna eteen asioita mitä haluaisi.
Luulen, että vastaus ap:n kysymykseen on nimenomaan ihmisten kykenemättömyys itsenäisyyteen. En tarkoita, että ih
Juurikin näin. Kyllä vuokra-asunnon pystyy hommaamaan toisen tietämättä. Ensin muuttaa vuokralle ja sitten kun omaisuus on jaettu niin voi miettiä miten haluaa asua. Mutta on tunnettu fakta että moni valitsee mielummin tutun helvetin kuin tuntemattoman taivaan.
Vierailija kirjoitti:
Se on ihan tutkittua tietoa, että lapsien kannalta on parempi huonohko parisuhde, esimerkiksi vanhemmat nukkuvat eri makuuhuoneissa jne. kuin perheen hajottaminen.
Ärsyttää kun ihmiset puollustelevat eroa lasten kannalta, lapsi on lähes AINA (röyhkeimpiä tapauksia lukuunottamatta) häviäjä ja kärsijä erossa.
Oma kokemukseni on erilainen. Elin huonossa suhteessa lasteni isän kanssa. Alkoholia emme käyttäneet (ei edes olutta eikä siideriä, joita monet eivät edes miellä alkoholiksi) eikä meillä ollut väkivaltaakaan. Mies pelasi kaikki rahamme, joten raha oli aina piukassa. Siihen ylimääräiseen makuuhuoneeseen ei todellakaan olisi ollut varaa!
Olin aina huolissani ja onneton, mietin kuinka mieheltä piilottamani rahat riittävät seuraavaan palkkaani. Mies tuhlasi omat rahansa heti kun tili tuli. Tuntui, että kuljin ryysyissä, kuten lapsetkin, kun uusiin ei ollut rahaa. Omat rahani menivät perheen kulutukseen.
Annoin miehelle vuoden aikaa lopettaa pelaamisen. Ei lopettanut, joten lähdin lasten kanssa. Taloudellinen tilanteeni parani elatusmaksujen ja asumistuen ansiosta, joten omakin mieleni virkistyi kun ei aina tarvinnut olla huolissaan rahojen riittävyydestä.
Väitän, että lapseni olivat tyytyväisempiä kun äiti oli iloinen verraten aiemman ydinperheen stressaavaan äitiin. Juuri eilen keskustelin aikuisen poikani kanssa lasteni lapsuudesta. Poikakin muistaa kuinka minusta tuli paljon läsnäolevampi kun muutimme kolmistaan uuteen kotiin. Tottakai kun ajatukset eivät olleet ainaisissa laskuissa! Ei tarvinnut enää miettiä, että riittääkö rahat.
Mielestäni tärkeämpää on se, että vanhemmat tulevat toimeen eronkin jälkeen eikä se, että vanhemmat asuvat yhdessä.
Minulla tämä sama. Lisäksi olen niin lannistunut ja tunnen olevani täysin riittämätön.