Lue keskustelun säännöt.
Mitä teen koko ajan väärin? En enää jaksaisi.
05.02.2007 |
Nimittäin lapset 3v ja 5v. Ihan kivoja ja normaaleja lapsia varmaan, mutta minä vaan en enää jaksa. Kerron tämänpäiväisen/iltaisen, sillä tämä meni ihan samalla tavalla kuin muutkin päivät. Kertokaa sitten missä teen väärin.
Kävin siis lapsoset päiväkodista. Ovat siellä noin 6h/päivässä ja vaihtelevasti 2-3pv/viikossa. Mies tekee iltatöitä paljon, joten pystyy olemaan lasten kanssa aamupäivisin.
Isompi heittäytyi heti vauvaksi. Ymmärrän, että purkaa ikäväänsä, mutta se rassaa älyttömästi. " Tentä, tentä, äiti pukee...ä ä tentä" hokee 5v ja makaa päiväkodin lattialla. No, yritin muistutella mitä kaikkea kivaa meillä kotona odottaa ja miten pienenpi sisarus odottaa myös hakijaa. Eipä auttanut kun alkaa pukemaan lopulta. Nuorempi puki itse. Isompi piti kantaa autoon.
Kotimatkalla kyselin miten päivä oli mennyt. Takapenkiltä kuului " En muista" Mitäs ruokaa oli, kysyin ja vastaus oli " En muista" ja tätä sitten jatkettiin, kunnes takapenkki hiljeni eli eivät muistaneet olivatko nukkuneet päiväunia, oliko ketään ollut kipeänä, oliko päivä ollut kiva tms.
Kotiin kun päästiin sanoi isompi, että hän haluaa jäädä ulos. Kerroin, että meidän piti mennä laittamaan ruoka, koska kaikilla oli kohta nälkä ja toisekseen pienemmällä oli päivällä kastunut villapuku, joten hänellä ei nyt ollut tarpeeksi päällä, jotta voisi olla ulkona. Isompi alkoi kirkua ja heittäytyi hankeen. Menimme pienemmän kanssa sisälle riisumaan. Hetken kuluttua isompikin tuli sisälle ulvomaan. Pienempi halusi riisua itse ja jäi sitten eteiseen makaamaan. Isompi ulisi vieressä, mutta ei halunnut riisua. Kerroin laittavani makkararuokaa, joka on lasten herkkua. Ja että heti kun saavat vaatteet riisuttua pääsisimme kattamaan pöytää. Alkoivat tapella kuka pesee kädet ja missä, kuka saa laittaa saippuaa ja kuka ei. Isompi totesi, ettei halua makkararuokaa.
Molemmat kieltäytyivät syömästä. Kiristin jälkiruualla ja lopulta noin tunnin köydenvedon jälkeen olivat saaneet syötyä. Lapset katsoivat Uteliaan Vilin ja sitten luimme kirjoja. Isompi totesi, ettei halua lukea kirjoja. Luin siis nuoremmalle. Vanhempi pyöri sen ajan olohuoneen matolla ja potkiskeli kaikkea mihin jalat ylsivät.
Sitten lähdimme ulkoilemaan. Kumpikin sanoi pukevansa itse ja kumpikin jäi eteisen lattialle makaamaan. Pikkuhiljaa, vaate vaatteelta sain heidät puettua ja siihen meni puolisen tuntia. Ulkona tapeltiin kumpiko istuu kumpaanko pulkkaan. Ovat samanlaisia, mutta sillä ei ole väliä, koska kumpikin halusivat juuri saman pulkan. Ulisivat duettona, joten totesin, että lähdemme sisälle, jos ulina ei lopu. Lopulta pääsivät pulkkiin ja kävimme pienen lenkin tekemässä.
Lähdimme sisälle. Kumpikin heittäytyi jalkaani ja alkoivat ulista. Kannoin heidät sisälle ja jätin eteiseen makaamaan. Lähdin tekemään iltapalaa. Kumpikin närkki iltapalaa ja joi lasillisen kaakaota. Alkoivat juosta rallia olohuoneessa.
Kaivelin edellisiltaiset vesivärityöt esille. Tarkoitus oli jatkaa niihin tusseilla kuvioita. Eivät halunneet piirtää, mutta meillä ei saa sisällä juosta joten aloitimme iltatoimet. Pienempi sai raivarin. Ei suostunut vaihtamaan pyjamaa, ei suostunut potalle, ei suostunut yleensäkään mihinkään. Isomman kanssa lopulta sain pyjamat vaihdettua, hampaat pestyä, iltasadun luettua. Pienempi kirkui pää punaisena ja kieltäytyi tekemästä mitään. Vein isomman nukkumaan ja lähdin pienemmän kanssa " painimaan" . Ei halunnut syliin, ei saanut koskea, ei puhua. Aikansa huudettuaan alkoi pestä hampaat ja vaihtoi sitten pyjaman. Kävi satukirjan ja kiipesi sänkyyn.
Eli ilmeisesti normaali ilta, mutta minusta äärimmäisen raskasta. Meillä on kolmenkeskeisiä iltoja perätysten noin kuusi ja sitten mies on kotona kolmena iltana.
Ja nyt siis kertokaa hyvät ihmiset, jotta miten saisimme näistä illoista siedettävämmät. Kysyn kyllä lapsiltakin, että mitä he haluaisivat tehdä, mutta monesti se on juuri sitä olohuoneessa juoksemista päiväkotipäivien jälkeen.
Kommentit (36)
tiukalla päätäväisellä kurilla? Mulle tulee usein tunne, että haluaisin vain lähteä jonnekin ja pari kertaa olen ollut niin repeämäisillään, että olen mennyt parvekkeelle jäähtymään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli täysin normaalia meininkiä, tosin kieltämättä aika rasittavaa, jos siihen menee itse kovin syvälle mukaan. Itse olen huomannut että se auttaa, kun katselee lasten touhuja vähän niin kuin ulkopuolisin silmin, tutkijan ottein ja hämmästellen, mitä kaikkea ne oikein keksivätkään ja miten ihmeellisen kauan ne jaksavat ränkyttää, kiukutella, tapella, itkeä ja huutaa.
Se vaan on sitä. Kyllähän ne ihaniakin osaavat olla, ainakin nukkuessaan... t. Neljän äiti joka ottaa lunkisti - kun ei itkukaan auta...
joksikin aikaa pois töistä kotiin lapsiasi hoitamaan? Saisivat olla riittävästi äidin seurassa eikä olisi eroahdistusta. Tosin ehkä tuonikäiset jo kaipaavat sitä päiväkotimeinikiä, mutta voisihan sitä sitten käydä kerhoissa ja muuta kivaa...
Sitten ollaan taas kiltisti ja sylitellään ja halitellaan.
Itsekin välillä olen aika turhautunut ja tuohtunut, kun yritän lapsille jotain kivaa ja erilaista keksiä. Esim. tehdään majaa tai siskonpetiä lattialle, että saisivat vaikka nukkua siinä yhden yön. Juu, alussa kaikki on hyvin, mutta sitten alkavat riidellä ihan mistä tahansa pikku asiasta ja se on sitten sitä myöten selvä.
Tai kun yritän heille jotain herkkua välillä keksiä ruoaksi, yksi sanoo että ihanaa namia, toinen että yök mitä kakkaa ja kolmas ei tiedä kumman esimerkkiä seuraisi..
tai jos olen ajatellut että nyt voitaisin pelata jotain kivaa lautapeliä yhdessä, käy niiin että ensimmäisen kierroksen aikana joku vetää herneen nenäänsä, heittelee muiden pelinappulat pitkin pöytää tai katoaa pöydän alle ulvomaan kun ei voittanut koko peliä. Tai joku pihistää siskonsa muistipelin kortit ja piilottaa ne johonkin....
Aina käy niin että kaikki tapahtumat, olivat ne sitten mitä tahansa, päättyvät riitaan ja huutoon ja yleiseen mekkalaan.
No, meidän perheessä se sitten on niin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
noin 6h/päivässä ja vaihtelevasti 2-3pv/viikossa. Ennemmin mulle tulee mieleen, että pitäisikö niiden olla siellä vielä enemmän...
ap
Vierailija:
joksikin aikaa pois töistä kotiin lapsiasi hoitamaan? Saisivat olla riittävästi äidin seurassa eikä olisi eroahdistusta. Tosin ehkä tuonikäiset jo kaipaavat sitä päiväkotimeinikiä, mutta voisihan sitä sitten käydä kerhoissa ja muuta kivaa...
kyllä meinaa itelläkin mennä hermo aika usein... Sit jos lapset on ihan äärettömän sietämättömiä, niin mä pistän ne jäähylle ja menen itse vessaan puhisemaan. Ja lupaan itselleni jotain kivaa palkinnoksi siitä että selviän taas yhden illan hengissä...
Sä kuulostat vähän siltä että taitaisit tarvita jonkun hengähdystauon? Onko teillä ketään sukulaista, kummia tms. joka vois vaikka viedä lapset ulkoilemaan pariks tunniks tai ottaa yökylään tai vaikka vaan leikittää heitä kotona? Jos on puolikin tuntia saanu vaikka lukea lehteä rauhassa niin siinä pinnakin palautuu taas kunnolla. Paras ois tietty jos saisit vaikka lapset yökylään ja saisit olla ihan omassa rauhassa jonkun aikaa, myös ilman miestä.
Ei sitä kukaan loputtomasti jaksa, ja muista hyvä ihminen että äideilläkin on lupa hiiltyä aina joskus ja ärjästä muksuille jos meno äityy mahdottomaksi. Tuon ikäiset ymmärtävät jo senkin jos heille sanoo esimerkiksi että " äiti tulee surulliseksi ja kiukkuiseksi kun sinä teet noin" . Se ei vahingoita lasta millään lailla, jos muuten hillitsee itsensä eli että ei ala käymään lapseen käsiksi. Lapsen on ihan hyvä nähdä sekin puoli äidistä joka joskus hiiltyy.
Voimia sulle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
älkää tehkö mitään päiväkodin jälkeen. Siinä on ohjelmaa lapsille ihan tarpeeksi. Kun tulette kotiin, syötte jotain einestä tai haudutettua puuroa tms. Istuskelette vain sohvalla ja juttelette, anna lasten nukahtaa syliin jos väsyttää. Älä yritä lukea, pelata, piirtää, askarrella ulkoilla tai ylipäänsä yhtään mitään. Lapset ovat rättiväsyneitä ja he haluavat vain holjaisen hetken sinun kanssasi. Kokeile antaa heille sellainen.
Ja arvaa mitä: minun lapseni ovat aina olleet samanlaisia. Kun yritän kysellä, miten päikyssä/koulussa/jossain muualla on mennyt, mitä ruokaa, onko ulkoiltu/tapeltu/jotain muuta, mitään ei muisteta tai suostuta kertomaan vaikka muistettaisiinkin. Mutta sitten kun istutaan siinä sohvalla tekemättä mitään, ne alkavat vähitellen kertoilla ihan itsekseen. On vain hiljennyttävä kuuntelemaan silloin kun heille sopii kertoa.
Älä yritä aikatauluttaa liikaa!
pelkkää olemista eikä ainakaan lisää virikkeitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä kysele lapsista moisia kysymyksiä, joihin ei oikein ole kuin tylsiä vastauksia. Opeta heitä kertomaan itse omasta päivästään kertomalla omastasi. Esim. Onpa äidillä ollut tänään melkoinen päivä. Aamulla kun pääsin töihin, niin heti puhelin soi, ja siellä oli...Jne. Kerro lapsentajuisesti ja kun lapset keskeyttävät sinut ja kertovat omia sattumuksiaan, hyppää niihin mukaan...
tästä klassisesta tarra-meiningistä. Poika oli kaverin synttäreillä ja ihastui kaverinsa saamaan merirosvolaivaan. Teimme yhdessä tarrataulukon, ja piirsin siihen sen merirosvolaivan ja sovimme, että jokaisesta päivästä, jolloin syöminen, pukeminen ja nukkuminen sujuu mainiosti, ruutuun tulee tarra.
Poika on reipastunut ihan hirveästi. Olen pitänyt huolen siitä, että me molemmat vanhemmat olemme kehuneet häntä todella paljon aina kun hommat ovat sujuneet, ja nyt lapsi käytännössä pukee kaikki vaatteet ulkovaatteita myöten omatoimisesti. Syöminen sujuu ja nukkumaan menot, koska viimeisenä illalla laitetaan se tarra ruutuun.
Mä laitoin niitä tarraruutuja taulukkoon 21, jotta näistä hommista kehittyisi rutiini. POika joka ilta laskee montako tarraa on ansainnut ja montako on vielä tulossa. Tää koko homma taitaa olla ihan yhtä kivaa hänen mielestään kuin sitten sen varsinaisen palkinnon saanti.
Jos voisit yhtään kuvitella, että omat lapsesi voisivat innostua tällaisesta, niin kokeile!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saahan ne ulkoilua siellä päiväkodissa. Mulle ei tulis mieleenkään enää illalla lähteä mihinkään.
Ulkoilemme usein lasten kanssa, siis kotipäivinäkin ainakin kolmesti ja päiväkotipäivinä kerran. Yleensä isompi alkaa ulista että haluaa ulkoilua jo kun tullaan kotiin ja kun sitten lupaan, että ulkoillaan illalla niin tulee monesti sisälle. Ja sitten pitää ulkoilla illalla, kun kerran lupasin.
Toisaalta kun itse teen istumatyötä enimmäkseen niin mielellään ulkoilen illalla. Tosin niin kuin tänäänkin, vedin lapsia pulkassa, että ei heidän tarvinnut kävellä.
Silloin kun mies on kotona iltaisin niin hän ulkoilee lasten kanssa ja itse saan olla kotosalla hetken rauhassa. Tosin monesti lähdetään sitten koko perhe kävelylle, että minäkin saan raitista ilmaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meidän keskimmäiselle on kaikki siirtymät aina vaikeita - erityisesti jos niihin liittyy pukemista ja riisumista. Mitäs jos rukkaisit teidän illan syömätouhuja niin, että voisitte jäädä suoraan tarhastahaun jälkeen ulos? Minä teen yleensä lapsille voileivät sekä otan banaanin ja tetramaidon mukaan, kun menen hakemaan heidät. Syövät sitten siinä kotiin kävellessä ja jäädään saman tien ulos.
Kun päästään sisälle, lapset katsoo lastenohjelmaa, minä istun heidän keskellään ekat 10 minuuttia, että saavat kyhjöttää mun kainalossa. Loput 20 minuuttia teen tarvittavia kotihommia. Sitten syödään kevyt iltaruoka -keittoa, marjapuuroa tms. ja aletaan iltavalmistelut. Lukeminen on vuorossa vasta sitten kun on pesty iltapesut ja laitettu pyjama päälle. Jos lapset haluaa, niin saavat hetken vielä ennen iltasatua leikkiä legoilla tms. pyjamat päällä. Mä makaan itse silloin lastenhuoneen lattialla seurana.
Tällä rytmillä ei tarvi koko ajan riisua ja pukea, eikä lasten tarvi enää yrittää varsinaisesti tehdä mitään. Toisaalta ilta kulkee semmosta rataa, ettei lapsilla oo " aikaa" juosta ja villiintyä.
komppaan muita, tehkää vähemmän ja kehu enemmän.
Pelkkää kurinpitoa ja komentamista!
se lohduttaa hieman, että muillakin on samanlaista kaaosta.
Meillä on siis kolme lasta, ja tällä hetkellä (koputa puuta) on meneillään hieman seesteisempi vaihe eli eivät tappele noissa pukemisissa jne (no, hoputtaa saa kyllä, että tulisi valmista).
Mutta siis se, mikä minulla saa aina niskakarvat nousemaan, on se ainainen kisa JOKA asiasta. " Mä haluan pestä käteni ekana ja just tässä vessassa" (vessoja on kolme, eli jokaiselle löytyisi paikka samanaikaisesti). " Mä koskin tähän oveen ekana!" " Mä avaan auton oven ekana" , " Mä pesen hampaani ekana" , " Mä Mä Mä" loputtomiin....
Tätä typerää kisailua se on suurimman osan aikaa. Paitsi silloin, kun pitäisi mennä nukkumaan (miksei siitä voisi kisata, kuka ekana nukahtaa? Mielelläni julistaisin voittajan seuraavana aamuna).
Ap:lle lohdutuksena, että meillä nuo kiukuttelut ovat aina helpottaneet kevään tulon myötä, kun valoisaa riittää pidemmälle ja pukeminenkaan ei vie niin kauaa aikaa (paitsi kurakelillä).
Minun mielestä myös yrität liikaa. Jos joka kerta päiväkodin jälkeen ulkoilette, askartelette(piirrätte, maalaatte), pelaatte, luette. Siihen lisäksi syömiset, riisumiset, pukemiset, pesemiset yms.
Olet aivan hyvä äiti vaikket tekisi noita kaikkia tai yrittäisi noin paljon.
Ja lapsille loppujen lopuksi kannattaa aika vähän antaa valtaa päättää mitä seuraavaksi tehdään.
Eikö noita askarteluja ja muita juttuja vois jättää sellaseen päivään kun olette kotona.
Tuohon vaan väsyy koko porukka.
Hieno homma ettei lastesi tarvitse olla tuon enempää päiväkodissa.
Monesti sitä vanhempana luulee että mitä enempi lasten kanssa tekee ja touhuaa, tuppautuu lapsen seuraan niin sitä parempi sitä vanhempana on.
Suosittelen kyllä todella iltojen rauhottamista, ottasitte vähän rauhallisemmin ja levähtäsitte, annat lasten keksiä itse tekemistä. Yleensä lapsi ei itse tajua mikä hälle on parasta. Saattaa just haluta ulos vaikkei oikeesti edes sinne jaksais.
Selvät ohjeet ja säännöt selkiintää lasta itseäkin.
Kirjan lukeminen on hyvä tapa rauhottua, sitte vaikka keskustelua sen jälkeen, monesti lapsi vaistoaa sen kun vanhempi oikeesti haluaa häntä kuunnella ja alkaa kertoa omasta päivästään.
Minä itse tein sen virheen kahen vanhimman lapsen kanssa että yritin aivan liikaa, kuvittelin että olen hyvä jos koko ajan järjestän jotain ohjelmaa lapsille ja olen koko ajan heidän kanssa.
Kahden nuorimman kanssa olen ottanut paljon rennommin, antanut lasten tylsistyäkin välillä oikeen kunnolla ja kehitellä itse leikkinsä. Tuntuu että on ollut huomattavasti helpompaa ollut noitten nuorempien lasten kanssa, ovat huomattavast rauhallisempia ja kekseliäämpiä...
Riita tilanteita tulee kyllä päivittäin sisarusten välillä. Tappelevat just jostain mukista vaikka olisivat aivan samalaiset, tai peli tilanteissa hermostutaan toiseen kun toinen on joholla. Mutta nämä on kai just niitä hyviä tilanteita " kasvattaa" ja ohjata lasta miten toimitaan tilanteessa jossa kiukuttaa ja harmittaa.
Hermoja siinä kysytään. Itse olen aika hermoheikko. En tahdo kestää sisarkateutta ja tuota nahistelua. Mutta päivä kerrallaan ja asia kerrallaan, jotenkin aina selviää.:)
Kauhee sepostus tästä nyt tuli, nämä vain minun ajatuksia, voi olla että olen myös väärässä, mutta näin minä asian näen.
Eli kotiin tultua hetki yhteistä " lepoa" . Sopiva paikka kotoa, esim. sohva, sänky, lattia, jossa kaikki omassa rauhassa tai yhdessä kasassa huilaavat hetken. Ei kiirettä mihinkään. Sitten syödään ja tehdään jotain. Ei liikaa ärsykkeitä.
kylla monesti mietin etta mita tulikaan tehtya. Varsinkin esikoinen on oikein vaativa ja hankala.
Uhmaikää ja tarhapäivän väsymystä samassa paketissa... Oletkos kokeillut koskaan jättää lapset eteisen lattialle makaamaan ja huutamaan ihan rauhassa ja olla kuin et kuulisikaan moista mesoamista? (Tiedän kyllä että sitä mölyä on sietämätöntä kuunnella, mutta joskus tekee kakruille hyvää huomata että huutaminen ei auta...)
Ja sitten teet sen ruuan, katat itse pöydän ja annat lasten istua pöydässä vaikka nukkumaan menoon saakka jos ei ruoka kelpaa... tai sitten noudatat sitä sopimusta mikä teillä on eli että pitää maistaa/syödä niin ja niin monta lusikallista jne... ja sitten saa nousta pöydästä. Mä nimittäin ainakin poistan omat lapset ruokapöydästä kun ovat kolme lusikallista maistaneet, jos alkavat leikkiä tai kiukutella.
Ja sitten ruuan jälkeen ei tehdä yhtään mitään. Ei kertakaikkiaan mitään, jos ei se suju suosiolla. Jos alkaa potkiminen tai juoksu, niin lapset jäähylle ja munakello soimaan ajan merkiksi.
Meillä toimii hyvin, rättiväsyneet kakrut vaatii aina välillä pakollisen pysähtymisen kuten sen jäähyn. Ja joskus on sellaisia iltoja että äitikin voi heittäytyä olkkarin lattialle kierimään...
Sekava sepustus ehkä, mutta sanoisin että mitään et tee väärin. Joinain iltoina vaan vaaditaan hiukan tiukempia otteita kurissa ja hiukan löysempiä ranteita kasvatuksen tasossa... :)