Mikä kahviloissa on niin kamalaa, että toiset välttelee niitä kuin ruttoa?
Minusta esim lomalla on aivan ihanaa ajella pikkupaikkaunnilla ja käydä pienissä paikallisissa kesäkahviloissa. Eikä automatkoilla se ABC:kaan hullumpi ole, hyvä peruspalvelu. Ostosten lomassa kauppakeksuksen kahvilat on ihan jees, Ja jos ystävän kanssa haluaa jutella, en oli ikinä konenut, etteikö olisi rauhassa saanut jutella. En minäkään kuuntele/kuule muiden juttuja.
Kommentit (7)
Hinta/laatusuhde ei ole enää aikoihin ollut edes siedettävä. Pakastepullat mikroon ja laihaa halpiskahvia plus kissat ja koirat seurana, hinta 10,20 e. Tälläisiin on törmätty, ei ikinä enää.
Kai moni ajattelee, että miksi maksaa kallis hinta kahvilalle siitä, mitä kotona saa paljon halvemmalla. Ajattelen nykyisin myös itse niin, suurimmassa osassa kahviloita pullat ja muut ovat samoja kuin kaupoissa. Ei minusta kahviloissa kuitenkaan mitään kamalaa ole enkä ole kuullut kenenkään muunkaan niin sanovan, taisit ihan itse keksiä. Ja voin kyllä ostaa kahvin, jos mieli tekee, mutta en ylipäänsä juo tai syö aterioiden ulkopuolella usein muuta kuin vettä, kahvia tai teetä en ole juonut taas tällä viikolla yhtään edes kotona.
Hinta-laatu suhde ei kohtaa. Joku pikkuinen leipomo kahvila vielä meneekin, jos leipovat itse niin voin maksaa reilumminkin laadusta. Mutta monen kahvilan ja varsinkin huoltoasemien taso on sama kuin Biltema eruon pulla+kahvi, hintaa vaan tulee sitten +6-10e....
Niin, lomalla. Kyllä muutkin käy lomalla kahviloissa. Mutta ei arkena kotikulmilla.
Vierailija kirjoitti:
Kai moni ajattelee, että miksi maksaa kallis hinta kahvilalle siitä, mitä kotona saa paljon halvemmalla. Ajattelen nykyisin myös itse niin, suurimmassa osassa kahviloita pullat ja muut ovat samoja kuin kaupoissa. Ei minusta kahviloissa kuitenkaan mitään kamalaa ole enkä ole kuullut kenenkään muunkaan niin sanovan, taisit ihan itse keksiä. Ja voin kyllä ostaa kahvin, jos mieli tekee, mutta en ylipäänsä juo tai syö aterioiden ulkopuolella usein muuta kuin vettä, kahvia tai teetä en ole juonut taas tällä viikolla yhtään edes kotona.
https://www.vauva.fi/keskustelu/6345400/mika-perimmainen-syy-miksi-et-h…
Hinta. Ei siellä juurikaan saa rahalle vastinetta. Tietysti sen 7 euroa kahvista voisi maksaa jos saa samalla happy endingin.
Minkä ikäinen olit, kun tajusit, että me ihmiset ollaan erilaisia?