Suomen Yrittäjät: Konkurssiaalto uhkaa yrityksiä vaativat hallitukselta ripeitä toimia
Suomen Yrittäjät varoittaa, että monen yrityksen taloudellinen tilanne on kriittinen ja konkurssiaalto saattaa iskeä lähikuukausien aikana. Järjestön mukaan tämä aalto voi jatkua jopa kaksi vuotta, ellei hallitus ryhdy välittömiin toimenpiteisiin.
"Yritykset ovat nyt ennennäkemättömän paineen alla. Talouden epävarmuus ja korkeat palkkakustannukset ovat ajaneet monet yritykset lähelle konkurssia," sanoo Suomen Yrittäjien puheenjohtaja.
"Tarvitsemme pikaisia uudistuksia työmarkkinoille ja palkkamallin viemistä lakiin, jotta voimme turvata yritysten toimintaedellytykset."
Suomen Yrittäjät vaatii hallitusta tekemään kaikkensa, jotta palkat eivät nousisi enempää. Järjestön mukaan nykyinen palkkataso on jo liian korkea, ja se heikentää suomalaisten yritysten kilpailukykyä kansainvälisillä markkinoilla.
"Ongelma on valuutassamme ja sen vaikutuksessa kilpailukykyyn. Palkkoja on rajattava, koska emme kestä edes nykyisiä palkkakustannuksia," puheenjohtaja jatkaa.
"Ilman näitä toimia, monet yritykset joutuvat sulkemaan ovensa pysyvästi."
Lisäksi Suomen Yrittäjät kommentoi tulevia työehtosopimusneuvotteluja (TES) ja varoittaa, että palkankorotuspyynnöt voivat johtaa välittömiin yt-neuvotteluihin, mikäli ne saadaan läpi lakkojen avulla.
"Yritykset elävät todella vaikeita aikoja, kun ihmiset ovat lopettaneet tai vähentäneet kulutusta," puheenjohtaja toteaa.
Hallitus on luvannut tarkastella tilannetta ja harkita tarvittavia toimenpiteitä.
"Olemme tietoisia yritysten kohtaamista haasteista ja teemme parhaamme tukeaksemme heitä tässä vaikeassa tilanteessa," kommentoi työministeri.
Tilanne on herättänyt laajaa keskustelua ja huolta yritysmaailmassa. Monet yrittäjät toivovat, että hallitus toimii nopeasti ja päättäväisesti, jotta konkurssiaalto voidaan estää ja yritykset voivat jatkaa toimintaansa.
Kommentit (452)
Työmarkkinatuki on 595 netto kuukaudessa, mutta sitä vähentää vuokra-, metsä-, korko-ja osinkotulot myös osakesäästötili.
Omistusasuntoon ei saa asumistukea enää tammikuussa.
Toimeentulotukeen vaikuttavat puolison tulot eikä lainat ole asumismenoja eikä saa omistaa kesämökkiä eikä venettä eikä moottoripyörää eikä asuntovaunua.
Alkakaa kaikki yrittäjiksi. Siinä ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavalla TES kierroksella kehottaisin kaikkia unohtamaan palkkamaltin. Sen palkkamaltin takia nyt ollaan tässä kusisessa tilanteessa. Meidän pitää saada kansantalous käyntiin ja se ei tule säästämällä. Ottakoon yritykset vaikka velkaa palkkakuluihin, ei kiinnosta. Tiedetään kyllä että täällä ei yrittäjät ymmärrä taloudesta mitään, joten on pakko palkansaajien puuttua tähän heidän jalkaansa ampumis projektiin. Täytyy saada raha liikkeelle ja kulutus nousuun.
Irtisanomissuojaa heikennetään kaikilla myös julkisella.
Kokoomus ei saa ikinä anteeksi että äänesti oppositiossa vasemmistohallituksen kanssa persuja vastaan, tukirahojen lähettämisen puolesta, Italiaan ja Espanjaan. Kokoomus hyväksyi ja mahdollisti 6 mrd (6000 milj) tukirahojen lähettämisen etelän vetelille.
Ilman kokoomuksen hyväksyntää rahoja ei olisi lähetetty. Nyt me maksamme veroissamme nimissämme otettua 6 mrd velkaa. Kokoomus haluaa esiintyä veroja vihaavana puolueena, mutta totuus paljastui onneksi.
Kokoomus on irvikuva oikeistolaisesta puolueesta.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavalla TES kierroksella kehottaisin kaikkia unohtamaan palkkamaltin. Sen palkkamaltin takia nyt ollaan tässä kusisessa tilanteessa. Meidän pitää saada kansantalous käyntiin ja se ei tule säästämällä. Ottakoon yritykset vaikka velkaa palkkakuluihin, ei kiinnosta. Tiedetään kyllä että täällä ei yrittäjät ymmärrä taloudesta mitään, joten on pakko palkansaajien puuttua tähän heidän jalkaansa ampumis projektiin. Täytyy saada raha liikkeelle ja kulutus nousuun.
Ota sinä lainaa palkkaasi varten ja vielä toisten palkkoja varten. Panttaa vielä talosi samalla. Houkuttaako?
Hallitus leikkaa sairaspäivärahoja ensi vuonna 60 miljoonaa euroa.
Laskentaperuste muuttuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koronaaikaan Marinin hallitus kylläkin piti tukirahoilla yritykset pystyssä ja nyt valopäät syyttää Marinia konkurssiaallosta mikä johtuu nykyhallitusen puusilmäisestä politiikasta, voi hyvänen aika senttään millä järjellä täällä kommentoidaan.
Marinin hallitus oli taloudellinen katastrofi. Kaiken muun hölmöilyn päälle pysyviä julkisia menoja lisättiin velaksi, vaikka nähtiin ettei niitä pysty maksamaan. Työllisyys nousi vain julkisen kautta, joka on kestämätöntä maalle jolla on jo ennestään merkittävästi maksukykyään suurempi julkinen.
Nykyinen katastrofihallitus ottaa entistä enemmän velkaa vanhan päälle. Seuraava hallitus taas entistä enemmän. Yli vuosi on ollut aikaa korjata tilannetta, mutta hallitus on alistunut kohtaloonsa ja tehnyt vielä laman, jota kukaan ei tarvitsisi. Mutta ehkä se tuo nöyryyttä kapitalistikenttään edes vähäksi aikaa.
Aivan sama menevätkö konkkaan. Ei kiinnosta pätkääkään ja kukahan tämän paskan käynnisti ettei ole varaa ostaa tai ettei uskalla pahemmin tuhlailla. Nyt me ollaan tuhlattu muuton takia ja hanat laitetaan nyt kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Hallitus leikkaa sairaspäivärahoja ensi vuonna 60 miljoonaa euroa.
Laskentaperuste muuttuu.
Jos hoitaja saikuttaa niin saa vähemmän tilille palkkaa.
Tämän hallituksen aikana ja vain heidän ansiostaan
-kansalla menee huonosti. Kukaan ei e ää kuluta
-sisämarkkinayrityksillä menee huonosti koska kukaan ei enää kuluta.
-vienti ei ole lähtenyt käyntiin.
-kaiken taloudellisen aktiviteetin myötä myös verotulot vähenivät. Valtiolla menee siksi huonosti.
Nyt yritysten konkurssit hakevat uusia ennätyksiä, työttömyys ja valtion velkaantuminen kasvussa. Veroja joudutaan korottamaan.
- kuka voitti? Ei oikeastaan kukaan. Tai pieni määrä ihmisiä Orvon ympärillä. Tunnin junaa esimerkiksi on selvitelty jo 1,4 miljoonalla.
-hallitus lomailee huomattavan paljon näin kansallisen hätätilan aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Seuraavalla TES kierroksella kehottaisin kaikkia unohtamaan palkkamaltin. Sen palkkamaltin takia nyt ollaan tässä kusisessa tilanteessa. Meidän pitää saada kansantalous käyntiin ja se ei tule säästämällä. Ottakoon yritykset vaikka velkaa palkkakuluihin, ei kiinnosta. Tiedetään kyllä että täällä ei yrittäjät ymmärrä taloudesta mitään, joten on pakko palkansaajien puuttua tähän heidän jalkaansa ampumis projektiin. Täytyy saada raha liikkeelle ja kulutus nousuun.
Ota sinä lainaa palkkaasi varten ja vielä toisten palkkoja varten. Panttaa vielä talosi samalla. Houkuttaako?
Jos et pärjää yritykselläsi, niin lopeta.
"Yritykset elävät todella vaikeita aikoja, kun ihmiset ovat lopettaneet tai vähentäneet kulutusta," puheenjohtaja toteaa.
Suomen Yrittäjät vaatii hallitusta tekemään kaikkensa, jotta palkat eivät nousisi enempää.
Sellaista johdonmukaisuutta Yrittäjiltä.
Kerrostalossa olet vastuussa naapureiden yhtiölainoista ja vastikkeista, jos omistat asunnon.
Asuntokauppa on jäässä ja vuokra-asunnoista on iso ylitarjonta Suomessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyhallitus pääsi valtaan lietsomalla paniikkia talouteen liittyvissä asioissa ja nyt se kantaa hedelmää kun kuluttajat on varpaillaan.
Lisäksi Petteri Orpon (Kok.) kauhukabinetti on vienyt ostovoiman. Kun kansalaisilta viedään rahat, niin kansa ei kuluta. Ja kun kansa ei kuluta, niin yritykset menevät nurin. Mitä tekee Petteri? Ottaa lisää ulkomaanvelkaa yritysten tukemista varten.
Petteri Orpon hallitus on pahinta, mitä Suomelle on tapahtunut miesmuistiin.
Joko olet unohtanut huumeprinsessan koronasulut ja muut psykoottiset sekoilut, jotka aiheuttivat Suomelle kymmeniä miljardeja tappioita?
Kuinka monta koronakuolemaa olisit halunnut lisää? Aika monessa muussakin maassa toimeenpantiin koronarajoituksia. Suomessa ne olivat lievimmästä päästä. Täällä oli yhteiskunta koko ajan auki.
Vierailija kirjoitti:
Sähkön siirtohinta nousee syksyllä.
Ja enää ei saa verovähennystä sähkölaskuun eikä sähkötukea, ne olivat väliaikaisia tukia huhtikuun 2023 loppuun asti.
Kirjanpitorikollinen Jyrki Katainen (Kok.) ja väkivaltarikollinen ja rattijuoppo Jan Vapaavuori (Kok.) ovat syyllisiä siihen, että möivät sähköverkon ulkomaisille keinottelijoille. Sen seurauksena sähkön siirtohintaa voi korotella suomalaisilta mitään kyselemättä tuosta vaan.
Sulaa hulluutta Kokoomukselta taas. Ja erittäin epäisänmaallista. Möivät veronmaksajien omaisuutta. Sinun ja minun.
Vierailija kirjoitti:
Kerrostalossa olet vastuussa naapureiden yhtiölainoista ja vastikkeista, jos omistat asunnon.
Asuntokauppa on jäässä ja vuokra-asunnoista on iso ylitarjonta Suomessa.
Myös sijoittajat on vastuussa muiden osakkaiden yhtiölainoista ja vastikkeista.
Edellinen hallitus kaatoi yrityksille vastikkeetonta rahaa 10 miljardia. Nykyiset hallituspuolueet julistivat tuolloin kuorossa että tuki on liian vähäinen, mikä ei estänyt niitä kuitenkaan vaaleissa kampanjoimaan "tuhlailun lopettamisella". Olisikohan nuo yritysten vastikkeettomat tuet nyt nähty? Niistä ei seuraa mitään muuta kuin ulkomaisille pääomasijoittajille valuvia ennätysosinkoja.
Sillähän sitä kulutus ja ostovoima saadaan nousuun, kun palkkoja lasketaan.
Vierailija kirjoitti:
Kai ne nyt on jossain 3kk kesälomalla? Vähän kuin jenkkien feditkin jätti korot laskematta ja häipyivät parin kuukauden lomalle eikä mitään väliä vaikka markkinat sekosi.
Olen työntekijä yrityksessä, jonka palveluksessa on n. 290 työntekijää toimihenkilöt mukaan lukien. Työntekijän kuukausipalkka on keskimäärin 3050 euroa kuukaudessa, ja firman toimitusjohtaja, joka ei ole omistaja, saa kuukaudessa palkkaa yli 30000 euroa eli kymmenen työntekijän palkkaa vastaavan summan. Pitäisikö siinäkin siirtyä käyttämään sitä yrittäjien ja elinkeinoelämän lanseeraamaan "vientivetoista palkkamallia"?