Autokauppa sakkaa, uusien henkilöautojen kauppa ei käy
Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat tänä vuonna jäämässä 1990-luvun lamavuosien tasolle. Viime vuosi oli huono jolloin myytiin 87 508 uutta henkilöautoa ja nyt ollaan jäämässä tuon vuoden myyntimäärässä edelleen reilusti miinukselle. Tammi-Heinäkuu 2023/2024 myynti miinuksella -16,7%.
Kommentit (74)
Lokakuun uusien henkiläautojen rekisteröinnit on pohjalukemissa yhteensä 5 936 kappaleella uusia reksiteröityjä.
Tammi-Lokakuu 2024 rekisteröity yhteensä vain 61 446 uutta henkilöautoa, muutos -18,1 % verraten viime vuoteen.
Joulukuu on aina vuoden heikoin aika uusien rekisteröinneille, joten näyttää vahvasti sille, että uusien h-a:n myynti jää 90-luvun lamavuosien 1992, 1993 ja 1994 tasolle.
Sakkaaminen jatkuu vuoden alkaessa ja niin teki viime vuoden päättyessä jolloin ensirekisteröitiin 2000-luvun alhaisin määrä uusi henkilöautoja 74 072 kappaletta. Erikoista tässä on se, että keskimäärin euroopassa uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit oli vuonna 2024 jonkin verran plussalla verraten vuoteen 2023.
Helmikuussa 2025 Suomessa rekisteröitiin 4784 uutta henkilöautoa, mikä on 11 prosenttia vähemmän kuin edellisen vuoden helmikuussa.
Tammi-helmikuussa uusien henkilöautojen rekisteröintimäärät Suomessa olivat 12 prosenttia matalammalla kuin edellisvuoden vastaavana ajankohtana.
Kannattaa ottaa huomioon leasing. Monet ottavat leasing sopimuksen sen sijaan, että suoraan ostaisivat omaksi.
Vierailija kirjoitti:
Rahaa on,siksi ostin uuden auton kesäkuussa.
Kiitos, kun maksat ne kalleimmat kilometrihinnat. Minulle kelpaa vuoden vanhakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahaa on,siksi ostin uuden auton kesäkuussa.
Kiitos, kun maksat ne kalleimmat kilometrihinnat. Minulle kelpaa vuoden vanhakin.
Niin katkeraa, mutta ilman hänenlaisiaan sinullakaan ei olisi sitä vuoden vanhaa, mitä ostaa. Miksi ei ostaisi uutta, juuri sellaista kuin haluaa, jos siihen on varaa?
Vierailija kirjoitti:
Ei ihme kun katsoo katsastustilastoja, nykyään ei mene edes uusi auto läpi, kiitos TRAFI.
Miten voi uusi auto olla "menemättä läpi", kun sitä ei edes ensimmäiseen neljään vuoteen tarvitse tarkastaa kertaakaan? Ei neljä vuotta vanha auto ole enää uusi, vaan tuolla Euroopassa se alka lähennellä keski-ikäistä.
Aika monella on tulot luokkaa 590 euroa kuussa, työttömiä on 12% työministeriön mukaan. Kun tulot on 590e elämästä tulee selviytymistaistelua, useilla eläkeikään asti jolloin se 590e korvaus muuttuu vaan suunnilleen samansuuruiksi eläkkeeksi.
Ei noita uusia suomessa osta muut kuin boomerit, niillä on aina massit kunnossa
Autot ovat kallistuneet törkeästi. Me ostimme uuden auton 2022, silloin ovh oli 52000 €. Nyt sama auto uutena ovh 59 000 € ja vakiovarustelistaa on karsittu roimasti siitä mitä se oli 2022.
Edellinen auto ostettiin uutena vuonna 2014, joten 8 vuotta ajettiin edellisellä ja tällä nykyisellä on vähintään sama suunnitelma.
Ilmastonmuutoksen kannalta olisi hyvä että vanhat autot ajetaan loppuun.
Ei oikein lähde uusien henkilöautojen myynti Suomessa nousuun romutuspalkkiosta huolimatta. Henkilöauton romutuspalkkiota on voinut hakea tämän (2026) vuoden alusta alkaen, tämä valtion tuki on 2000-2500€.
Huhtikuussa 2026 uusia henkilöautoja rekisteröitiin 5 704 kappaletta, eli 8,8 prosenttia vähemmän kuin vuoden 2025 huhtikuussa.
Vuoden ensimmäisen neljän kuukauden aikana henkilöautojen ensirekisteröintejä oli 22 906 kappaletta, mikä on 0,2 prosenttia vähemmän kuin tammi-huhtikuussa 2025.
Lyhyt kysymys. Mikä Suomessa EI sakkaisi? Kohta sieltä saa kaikkea ilmaiseksi, autoja asuntoja you name it. Ja mikäpä siinä, kun ihmisillä ei ole töitä.
Vierailija kirjoitti:
No kun ne on niin järkyttävän kalliita nykyisin, paljolti tuon hybridi/sähkösiirtymän takia. Itselläni alkaisi olla ajankohtaista ostaa uusi auto. Tarvitsen autoa työssäni, ja nykyisellä alkaa olla sen verran ikää että lisääntyy riskit vioista. Mutta kun katson vähääkään kiinnostavia autoja, niin niiden kaikkien hinta on jotain 50 000 euroa. En minä sinkkuna pysty semmoisia maksamaan vaikka ihan hyvät tulot onkin, kun asuminenkin on kallista yksikseen. Nykyinen auto maksoi uutena 33 000 euroa, ja sellainen olisi sopiva hinta. Mutta ei enää oikein bensakoneautoa viitsi ostaa, ja sähköt / lataushybridit maksaa liikaa.
33tonnilla saa kyllä jo monenlaista sähkökulkinetta.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutoksen kannalta olisi hyvä että vanhat autot ajetaan loppuun.
Auto ei hajoa ikinä jos sitä korjaa
Vierailija kirjoitti:
Kuka pöljä ostaa auton uutena
Autoja ei valmisteta käytettynä joten jonkun niitä on osteltava.
Uudet autot jo kymppitonnin liian kalliita ja kuitenkin ostetaan sitten nuo tuonti autot totutulla hintatasolla pääsääntöisesti.
350 000 työtöntä ja eduskunta poisti työttömyyskorvauksen ja edesauttaa siirtotyövoimaa. Suuri mysteeri kun ihmiset laittaa kukkaronnyörit umpisolmuun.
Vierailija kirjoitti:
Kuka pöljä ostaa auton uutena
Siksi tein naapuristani huoli-ilmoituksen 👵🏼
JOHTUU SIITÄ ETTÄ PURRA JA ORPO ROMAHDUTTI OSTOVOIMAN. JONKA SEURAUKSENA KONKAT JA TYÖTTÖMYYS ....IMISE SAMASTA SYYSTÄ. EIVÄ. OSTA ASUNTOA. EIKÄ MUUTAKAAN....EI USKALLETA OTTAA VELKAA. EPÄMÄÄRÄISESSÄ TILANTEESSA....SAATANA. 👍👍👍👍👍