yksinhuoltaja-nainen, kadutko koskaan miesvalintaasi?

Vierailija kirjoitti:

Yllättävän monelle naiselle on luonollista pariutua, tehdä pari penskaa, erota ja sitten elää selibaatissa lopunelämän.

Puhu itsestäsi vaan. 

No eiköhän sen jo kerro, että on YH, poislukien kuolla kupsahtaneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsilla oli paras mahdollinen isä, ja isänsä myötä saivat myös parhaat mahdolliset isovanhemmat. Hänen ja minun yhdistelmästä tuli myös kaksi hyvin kaunista ja erittäin fiksua lasta, nyt toki jo aikuisia. Ventovieraat ihmiset tulivat aina lastemme käytöstä ja ulkonäköä kehumaan. Ja sama jatkuu minulla on neljä kaunista ja fiksua lapsnlasta, joita ihailee myös vieraat ihmiset, ei yksin perhepiiri. 

Ethän sinä silloin ole mikään yh. Tässä kysyttiin nimenomaan yh-äideiltä.

Siis eikö yhteishuoltaja ole yh? Tottakai on. 

En. Sain ihanat lapset, miestä en ole kaivannut.

Ja eron jälkeen uuden paljon paremman elämän, puolison jonka kanssa olemme olleet yhdessä jo 3v

Vierailija kirjoitti:

Itse ainakin haluan elää juuri tätä elämää, mitä elän nyt. On lapset, jotka ovat minulle rakkaita, koti jossa viihdyn, kiinnostavaa sisältöä omassa elämässä, läheisiä ihmisiä - ja uusi kumppani, joka on minulle rakas. En vaihtaisi elämästäni mitään muuta kuin selkävaivat, mutta ne eivät johdukaan muista ihmisistä.

Niin joo ja lisäys: en kadu mitään aiempaakaan miesvalintaa. Oli kuitenkin aika pitkään ihana suhde myös lasten isän kanssa, ja en usko, että olisin kiinnostavampaa silloin löytänyt. Se suhde tuli tiensä päähän, kuten joskus käy, mutta ihan hyviä muistoja jäi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En, lapsilla oli paras mahdollinen isä, ja isänsä myötä saivat myös parhaat mahdolliset isovanhemmat. Hänen ja minun yhdistelmästä tuli myös kaksi hyvin kaunista ja erittäin fiksua lasta, nyt toki jo aikuisia. Ventovieraat ihmiset tulivat aina lastemme käytöstä ja ulkonäköä kehumaan. Ja sama jatkuu minulla on neljä kaunista ja fiksua lapsnlasta, joita ihailee myös vieraat ihmiset, ei yksin perhepiiri. 

Ethän sinä silloin ole mikään yh. Tässä kysyttiin nimenomaan yh-äideiltä.

Siis eikö yhteishuoltaja ole yh? Tottakai on. 

Jep. Ei samalla tavalla yh kuin sellainen joka on yksinhuoltaja, mutta eronnut ja ydinperheen menettänyt ihminen se yhteishuoltajakin on. Sitä voisi moni katua, että perusti perheen joka ei kestänyt.

Vierailija kirjoitti:

Tabuhan tämä on... rohkea avaus ap:lta. Ensin valitaan se jännempi mies siittäjäksi, sitten kun se hups oho ääh yllättäen ei halunnutkaan sitoutua, niin voidaan etsiä se turvallinen insinööri elättäjäksi. Klassista, niin klassista.

         Parisuhde markkinoilla lisääntynyt YH alinta pohjasakkaa. Peräkammarinpojatkin kiertää kaukaa.

Yksinhuoltaja voi olla yksinhuoltaja senkin vuoksi, että mies on kuollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta kun en näin jälkeenpäinkään näe, että olisin voinut mitenkään arvata, millaiseksi mies muuttuu kun lapsi syntyy. Ei ollut mitään merkkejä, etteikö mies sitten kestäisi lapsiperhearkea ollenkaan, ja hän se oli joka otti lapsen hankkimisen puheeksikin, itse olin jo ajatellut että kun olin jo 35-vuotiaskin niin eiköhän ne mun lapsentekoiät ole jo menneet, tavallaan hyväksynyt että jään lapsettomaksi. Mutta kun mies halusi, ja oli kaikinpuolin kunnollinen ja hyvä mies, niin tehtiin sitten lapsi.

Kävi vaan niin, että jo raskausaikana mies alkoi jotenkin oireilemaan, ja vauva-arkea ei kestänyt ollenkaan. Pakeni ylitöihin ja baareihin. Haukkui minua, miten minusta on tullut pelkkä lehmä, pelkkä kohtu ja tissit, eikä hän pysty enää seksuaalisesti haluamaan minua. Vauva oli 5 kk kun mies ilmoitti baari-illan jälkeen pettäneensä, ja silloin minä totesin, että häivy.

Meillä sama. Miehen piti niin olla isä-ainesta ja kaikki sukulaisetkin olivat sitä mieltä. Oli nuorena hoitanut pieniä sisaruksiaan ja tykkäsi lapsista jne.

Niin vaan ukon päässä napsahti, kun oma vauva-arki ei ollutkaan helppoa ja kivaa. Viihtyi päivät pitkät vaan töissä ja lopulta paljastui sivusuhdekin. 

Sama täälläkin. Miehellä oli paljon kummilapsia, ja oli heidän kanssaan läheinen. Kavereillaan oli normaalia perhe-elämää ja mies halusi lapsia. Oli kunnollinen, työelämässä menestynyt, luottamustoimia harrastusporukoissa jne. Mutta vauva-arkena ja pikkulapsivaiheessa vetäytyi täysin. Jatkoi vain omia harrastuksiaan, painotti omien töidensä tärkeyttä siten, että lapsen asiat kaatui minulle (taloudellisesti tälle ei ollut perustetta, sillä vauvavuoden jälkeen tienasin saman verran kuin mies). Riideltiin tästä paljon ja lopulta sain tarpeekseni siitä, että kaikki kaatui kuitenkin minulle ja lisäksi energiaa meni miehen toiveiden kanssa vääntämiseen (esim. lomareissujärjestelyissä mies oli aina ihan poikkiteloin, muttei itse kuitenkaan järjestänyt mitään, osasi siis vain sanoa, mikä ei käy, ja mitään ei ehdottanut) ja miehen kanssa riitelyyn. Eron jälkeen mun elämä helpottui, vaikka mies hoiti lasta vain joka toisen viikonlopun. Silti koin, että tuo oli paljon helpompaa kuin yrittää pitää miestä mukana lapsiarjessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, mutta kun en näin jälkeenpäinkään näe, että olisin voinut mitenkään arvata, millaiseksi mies muuttuu kun lapsi syntyy. Ei ollut mitään merkkejä, etteikö mies sitten kestäisi lapsiperhearkea ollenkaan, ja hän se oli joka otti lapsen hankkimisen puheeksikin, itse olin jo ajatellut että kun olin jo 35-vuotiaskin niin eiköhän ne mun lapsentekoiät ole jo menneet, tavallaan hyväksynyt että jään lapsettomaksi. Mutta kun mies halusi, ja oli kaikinpuolin kunnollinen ja hyvä mies, niin tehtiin sitten lapsi.

Kävi vaan niin, että jo raskausaikana mies alkoi jotenkin oireilemaan, ja vauva-arkea ei kestänyt ollenkaan. Pakeni ylitöihin ja baareihin. Haukkui minua, miten minusta on tullut pelkkä lehmä, pelkkä kohtu ja tissit, eikä hän pysty enää seksuaalisesti haluamaan minua. Vauva oli 5 kk kun mies ilmoitti baari-illan jälkeen pettäneensä, ja

   

                  Kyllä, moni mies tyhkkää paljon lapsista, sen 10 minuuttia kun niitä tehdään.

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tabuhan tämä on... rohkea avaus ap:lta. Ensin valitaan se jännempi mies siittäjäksi, sitten kun se hups oho ääh yllättäen ei halunnutkaan sitoutua, niin voidaan etsiä se turvallinen insinööri elättäjäksi. Klassista, niin klassista.

     

         Parisuhde markkinoilla lisääntynyt YH alinta pohjasakkaa. Peräkammarinpojatkin kiertää kaukaa.

 

Joo, ja oikeastaan vain ne peräkammarinpojat ja "incelit" kiertää kaukaa, mikä on tietysti hyvä juttu. Normaaleja, elämäänsä eläneitä, itsevarmoja ja oman historiansa omaavia miehiä ei haittaa. Heidän miehuus ei ota kolausta jostain toisen miehen siittämistä lapsista :D Se on epävarmojen miesten, peräkammarinpoikien ja "inceleiden" juttu. 

Vierailija kirjoitti:

En. Sain ihanat lapset, miestä en ole kaivannut.

Ja eron jälkeen uuden paljon paremman elämän, puolison jonka kanssa olemme olleet yhdessä jo 3v

30 vuotta - ei 3!

En. Ainoastaan mies ja miehen vaikutuspiirissä olevat kuvittelevat, että miehen läsnäolo tekee naisen elämästä parempaa. Ei tee. Tuo on tavallaan sellainen "sir yes sir älä lyö" -tyyppinen defenssi mitä sanotaan, kun ei joko ole tietoa paremmasta tai ymmärtää että se mies saa paskahalvauksen jos joku paljastaa, että hän onkin itse asiassa ongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tabuhan tämä on... rohkea avaus ap:lta. Ensin valitaan se jännempi mies siittäjäksi, sitten kun se hups oho ääh yllättäen ei halunnutkaan sitoutua, niin voidaan etsiä se turvallinen insinööri elättäjäksi. Klassista, niin klassista.

     

         Parisuhde markkinoilla lisääntynyt YH alinta pohjasakkaa. Peräkammarinpojatkin kiertää kaukaa.

 

Joo, ja oikeastaan vain ne peräkammarinpojat ja "incelit" kiertää kaukaa, mikä on tietysti hyvä juttu. Normaaleja, elämäänsä eläneitä, itsevarmoja ja oman historiansa omaavia miehiä ei haittaa. Heidän miehuus ei ota kolausta jostain toisen miehen siittämistä lapsista :D Se on epävarmojen miesten, peräkammarinpoikien ja "inceleiden" juttu. 

Tämä. Tiedän monia eronneita äitejä, ketkä ovat aika helpostikin löytäneet uuden parisuhteen eron jälkeen. Useimmiten haluavat olla jonkin aikaa yksin, että saavat elämän tasaiseksi lapsen kanssa, ja sitten kun pikkuhiljaa alkavat taas kiinnostua miehistä, niin hyvin nopeasti löytyy uusi suhde, joka on aiempaa huomattavasti parempi (eivät enää huoli ketä tahansa, vaan rima nousee huomattavasti edellistä korkeammalle). 

Lasten isää en kadu. Mies on ok isä, aika noshow.

Eli oltiin teinejä, kun lapset syntyi. Seurusteltiin aikamme, muttei siitä sitten loppupeleissä mitään tullut. Muutin muksujen kanssa mun isovanhempien maille. He remppasivat meille pihamökin ja olivat siinä tukiverkostona. Mies välillä kyläili ja leikittiin kotia. Pääosin hän jäi elämään teinin elämää ja opiskeli ja hankki uran.

Mä olin noin kymmenen vuotta äityyskuplassa ja sitten lähdin opiskelemaan ja perustin firman. Lapset nyt lukiossa ja kivasti meillä menee. 

Mieheltä mä en ole koskaan mitään vaatinut. Häntä ei ole merkattu isäksi mihinkään virallisiin papereihin. Ehkä kun lapset täyttää 18 v, voisi lisäyksen tehdä. Hän toisinaan maksaa rahaa käteen ja olen siihen tyytynyt. Viettää lasten kanssa jonkin verran aikaa. Tutuksi ovat tulleet. Ollaan nelistään reissattu kuitenkin. 

Kumpikaan meistä ei ole enempää perhettä hankkinut. Seurusteltu on erikseen, muttei vakavampaa. Hän on reissaava maailman kansalainen, kun mä kotoileva käsityöläinen.