YLE: Suomalaiset haluavat nyt eroon pianoistaan. 🎹🎹🎹 Niitä annetaan ilmaiseksi. Kuka muistaa, kun melkein joka kodissa oli piano?

Voi kunpa naapurikin heivaisi sen jonnekin metsään... 

Piano joko on  tai ei ole.

Rupesin ottamaan piano-/haitari tunteja jo alle kouluikäisenä ja jatkoin niiden ottamista vuosikausia. Esiinnyin myös paljon eli soittelin joko pianoa tai sitten haitaria milloin missäkin tapahtumissa. Piano minulla on aina ollut ja on edelleenkin.

Soittajat ovat koko ajan harvemmassa ja harvemmassa. Ennen koululuokassa noin puolet oppilaista soitti ainakin vähän. Nykyään luokassa on noin yksi soittotaitoinen. Se on sääli.

Soittotaidon oppiminen vaatii harjoittelua ja sinnikkyyttä. Moni nykylapsi ei pysty siihen.

Meillä on piano, joka soi kauniisti. Arvostan soittotaitoa.

Omakotitaloissa ehkä, jos perheenjäsenet kestivät sitä. Tuskin sopii moneen muuhun asuintaloon, kun se on kovaääninen kapine ja iso. Ellei ole harjoittelupaikassa erikseen.

Kyllä lähes kaikilla omassa tuttavapiirissäni on piano, etenkin okt:ssa asuvilla. Toki myös osalla kerrostalossa. 

Lapsena lähes kaikilla oli piano, ja on edelleen. Kyllä piano on peruskalustoa siinä missä joku ruokapöytä tai kirjahyllykin. 

Meillä oli vanha ja erittäin hyvä piano, joka soi kauniisti. Soitin sillä vuosikausia ja piano on edelleen lapsuudenkodissani. Vanhempani hankkivat myöhemmin myös toisen pianon, jonka veivät lomanviettopaikalleen. Sillä en ole soittanut koskaan. Minulla itselläni on nykyään sähköpiano, mikä ei vie paljon tilaa ja sointi kuulostaa katu-uskottavalta.

Asun pysyvästi toisessa maassa ja vanhemmillani on jo reilusti ikää. Jossain vaiheessa tulee tilanne, että joudun päättämään mitä tehdä lapsuudenkodin pianolle. Tavallaan haluaisin tuoda sen nykyiseen kotiini, koska kyseessä on itselle tärkeä ja muistorikas esine. Toisaalta pianon rahtaaminen toiseen maahan on järjetöntä, joten en taida.

Joudun varmaan rahtaamaan molemmat pianot kaatikselle, niin lapsuudenkodista kuin vanhempien lomanviettopaikalta. 

Harmi sinänsä, mutta pianosta on vaan tullut kotitalousjätettä samaan tapaan kuin amatööritason taiteesta.

80-luvulla useammassa talossa oli sähköinen kosketinsoitin, mutta harvalla, varakkaammilla, kalliihko piano. Oma muisto lapsuudesta.

Nykyään akustiset pianot halutaan vaihtaa sähköpianoiksi eri syistä, äänenvoimakkuus/kuulokkeet, toiminnot, liikuteltavuus ym. Meillä on molemmat, sähkövempele käytössä lähes päivittäin lapsella. Itse rääkkään toisinaan sitä vanhaa rohjoa.

Ennen pianonsoittotaitoisia oli ehkä enemmän, sillä soitonopetusta oli hyvin tarjolla myös syrjäkylillä. Nyt omat lapset ja heidän kaverinsa soittavat muita(kin) soittimia.

Usein kuulee arvosteltavan Fazerin ja Hellaksen laatikkopianoita. Muistan kuitenkin ollessamme USA:ssa vajaa 10 vuotta (minä töissä, vaimo kotona) vuokrasimme isoa taloa, jossa oli Steinwayn pahimman kilpailijan, Mason & Hamlinin flyygeli, huippulaatua ja sitä sai soittaa  vapaasti, lähinnä vaimo. Virittäjiä kävi vuosittain tekemässä tehtävänsä ja parikin heistä mainitsi Fazerin laatikkopianojen hyvän laadun sanoen, että eivät ole törmänneet sellaiseen niin edullisessa hintaluokassa, kuulemma hakkasi kaikki muut kaukoidän pianot  paitsi Yamahan ja Kawain. Ihmettelivät miten lastulevykuorinen piano voi olla niin hyvälaatuinen soitin. No, niiden tuonti loppui sitten valmistuksen myötä, mutta tuo jäi vaan mieleen.

Vierailija kirjoitti:

70-80 luvulla vain rikkailla oli piano, muistan kadehtineeni.

Meillä oli piano jo ennen syntymääni 1965. Äiti soitti. Minä soitin väkisin ikävuodet 7-16. Sen jälkeen mulla on omissa huusholleissa ollut 2 kpl.

No ei todellakaan ole ollut sellaista aikaa, että melkein joka kodissa olisi ollut piano.

70-luvun alussa muistan, kun luokkakaveri haaveili, että olisipa heilläkin varaa pianoon. Välitunnilla tytöt pyysi lupaa jäädä sisälle luokan pianoa rämpyttämään (joissakin luokissa oli piano, useimmissa harmoni). Näin, koska kotona ei pianoa ollutkaan.

Yhden, siis vain yhden, kaverini kotona oli, ja se oli peräti flyygeli. Mutta he olivatkin rikkaita ja äiti opetti musiikkiopistossa pianonsoittoa.

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan ole ollut sellaista aikaa, että melkein joka kodissa olisi ollut piano.

70-luvun alussa muistan, kun luokkakaveri haaveili, että olisipa heilläkin varaa pianoon. Välitunnilla tytöt pyysi lupaa jäädä sisälle luokan pianoa rämpyttämään (joissakin luokissa oli piano, useimmissa harmoni). Näin, koska kotona ei pianoa ollutkaan.

Yhden, siis vain yhden, kaverini kotona oli, ja se oli peräti flyygeli. Mutta he olivatkin rikkaita ja äiti opetti musiikkiopistossa pianonsoittoa.

Kitaraa rämpytetään, pianoa pimputetaan, rumpuja hakataan.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on sisustuspiano. Lapset aikoinaan soittivat,nyt lentäneet pesästä. Mihinkäs tuon tuosta laittais?

Sama meillä. Onneksi oli laatupiano ja sille löytyi ostaja, halvalla. 

Minulla on ollut Yamahan piano 29 vuotta enkä luopuisi siitä mistään hinnasta. Kestävä ja hyvä merkki. Steinwayn flyygeli olisi kyllä unelma, niistä olen aina haaveillut.