Joku ostanut kärkkäiseltä 12 vaellustakkia väärään hintaan, ja valittaa nyt lehdessä
Kun ei saanut muuta hyvitystä kuin rahat takaisin.
Hohhoijaa.
Kommentit (72)
Mistä prkeleestä näitä kristoja ja annoja oikein sikiää kitisemään milloin mistäkin?
Vierailija kirjoitti:
Tämä sai kyllä itsenikin ihmettymään, että miten ahne voi ihminen olla. Ensinnäkään hän ei tee 12 takilla mitään muuta kuin ostaisi ne jälkimyyntiin. Toiseksi jos hinta on selvästi virheellinen, niin hän ei voi vedota siihen, eikä asiassa ole tarpeen mitään hyvitystä tai lahjakorttia tai yhtään mitään antaa. Kolmanneksi hän kehtaa soittaa iltalehteen, jotta tästä tehdään juttu, jonka tarkoitus on kai painostaa Kärkkäistä antamaan hänelle haluamansa "hyvitys". Ei herrankettu mikä ihminen. En haluaisi tuntea tai tietää millainen hän on arkielämässä. Neljänneksi, niin miksi Iltalehti tekee tästä uutisen?
Aina voi kokeilla ostaa, kun tuollainen tarjous eteen tulee. Halvat joululahjat koko suvulle 🤣 Tai sitten myydä ylimääräiset.
Mutta todella noloa tulla ruikuttamaan, oman tyhmyytensä siinä vain tuo kaikkien tietoon. Ei ole tainnut koskaan niitä myyntiehtoja lukea, missä kerrotaan selkeistä hinnoitteluvirheistä.
Eniten minua tässä huolettaa se että tästä on tehty juttu lehteen. Miksi ihmeessä toimittaja on katsonut tarpeelliseksi tehdä jutun huijarista? Selkeästi tyttö sanoo että tiesi hinnan olevan virhe, mutta osti silti koska kuvitteli saavansa rahallista hyötyä. Huijausta yrittänyt neiti sai vielä jutun lehteen. Yrittää siis vielä julkisuudella kiristää lisää rahaa yritykseltä. Mutta tekikin itsestään hölmön ja tunnusti julkisesti huijaavansa yritystä. Tuskin on ainoa kerta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka ostaa 12 vaellustakkia?
Ja vielä hintaan 1,89e/kpl kun oikea hinta on kymmenkertainen XD Mitäpä siellä päässä liikkuu, tyyppi huomannut että tässä ton tullut kaupalle virhe, ostanpa pois ja myyn hyvällä voitolla netissä. On aivan varmana tiennyt tasan tarkkaan mikä on homman nimi. Noloa että lähti medialle kitisemään.
Vai kenties satakertainen
Nyt Krista munasi kyllä itsensä totaalisesti kun tuli julkisuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Totaali pelle tuo akka. Ja p a s k alehti lähti vielä tekemään tuosta jutun.
Aika noloa myös toimittajan puolelta. Asetti tytön somelynkkauksen maalitauluksi vaikka olisi voinut kertoa tälle että näin se menee, ei tässä ole aihetta mustamaalata yritystä. Mutta eihän toimittajilla ole moraalia nykyään, etenkään kohulehdissä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä hän halusi hyvitystä???
pahasta mielestä varmaan..tää alkaa olemaan tätä jenkkitouhua, ei ollut riittävän hyvää asiakaspalvelua..:D ja alennuskoodi siitä että sekoilee itse kuten kertoi jo arvanneensa että siinä on joku virhe. Itse olen tilannut ko. kaupasta monenlaista vaatteista käsityötarvikkeisiin tms, hommat on sujunut hyvin. Kerran tuli verkkokauppaan joku virhe maksun kanssa illalla, laitoin spostia, ongelma oli korjattu seuraavana aamuna. Eli en valittaisi tämän nyt olevan huonoa asiakaspalvelua.
Jos mä näkisin takin verkkokaupassa 2e hintaan, alkaisin kyllä epäilemään että sivut on hakkeroitu enkä syöttäisi maksutietoja vielä siihen. Krista sai nyt julkisuutta fool of the day setillä :)
Vierailija kirjoitti:
Mistä prkeleestä näitä kristoja ja annoja oikein sikiää kitisemään milloin mistäkin?
Eikö noista jopa makseta jotain? Itse kirjoittelin aikoinaan rahattomana opiskelijana tiettyjen lehtien yleisönosastoon, kun niistä maksettiin. Hesariin ei kannattunut kirjoittaa, kun sieltä ei maksettu. Ihan asiasta kyllä kirjoitin, usein kommentoin kirjoituksessani jonkin toisen aikaisemmin kirjoitettua juttua. Ehkä olin jopa sen ajan influensseri, kun muutamiin epäkohtiin, mitä toin julki, tuli muutos toivomaani suuntaan myöhemmin.
Tuohon aikaan ei ollut vielä nettiä ja somea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi toimittaja teki tällaisesta jutun?!
No iltapaskojen toimittelijoilta puuttuu ammattitaito, siksihän ne noissa töissä on, taidot ei riitä oikeaan mediaan, paskalehdille kelpaa paskatoimittelijat.
Sekin, mutta suurin syy on se, että kesällä ei ole mitään uutisoitavaa ja toimittajat ovat lomalla, joten tehdään sitten siitä kuuluisasista kissan ristimisestäkin hassun kauska kissa-uutinen videoineen, kun ei muutakaan tekemistä ole.
Hyvitystä? Kuvitteliko silti saavansa hyvityksenä takit virheellisellä hinnalla vai mitä?
Tuo tietysti tehnyt tuosta vielä jonkun julkisen somepostauksen ja odottaa että haukkumalla asiakaspalvelua surkeaksi saa sitten sen hyvityksensä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totaali pelle tuo akka. Ja p a s k alehti lähti vielä tekemään tuosta jutun.
Aika noloa myös toimittajan puolelta. Asetti tytön somelynkkauksen maalitauluksi vaikka olisi voinut kertoa tälle että näin se menee, ei tässä ole aihetta mustamaalata yritystä. Mutta eihän toimittajilla ole moraalia nykyään, etenkään kohulehdissä.
Tuskin Kristakaan niin hullu on että tästä tapauksesta omassa somessaan kertoo. Ei siis kukaan tiedä että hän on juuri tämä takki-Krista.
Vierailija kirjoitti:
Sain sen käsityksen et yritti vetää höplästä kärkkäistä ja saada korvauksia. Mitä ihmettä oikeesti
Ja Iltapaskan toimittelija tekee jutun jossa kusetusta yrittänyt esitetään siinä valossa, että hän on se uhri.
Ei saakeli.
Vierailija kirjoitti:
Hyvitystä? Kuvitteliko silti saavansa hyvityksenä takit virheellisellä hinnalla vai mitä?
Tuo tietysti tehnyt tuosta vielä jonkun julkisen somepostauksen ja odottaa että haukkumalla asiakaspalvelua surkeaksi saa sitten sen hyvityksensä.
kyllähän tästä nyt olisi pitänyt vähintään 30e lahjakortti mielipahasta saada :D Juttuun varmaan vaikutti se että kauppa oli Kärkkäinen, sillä kun on "parempi" mediajulkisuusarvo eli moni varmaan lähtenyt lukemaan artikkelia "mä arvasin että ne huijaa asiakkaita".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka ostaa 12 vaellustakkia?
Ja vielä hintaan 1,89e/kpl kun oikea hinta on kymmenkertainen XD Mitäpä siellä päässä liikkuu, tyyppi huomannut että tässä ton tullut kaupalle virhe, ostanpa pois ja myyn hyvällä voitolla netissä. On aivan varmana tiennyt tasan tarkkaan mikä on homman nimi. Noloa että lähti medialle kitisemään.
Laskepa uudestaan. Satakertainen.
Temusta varmaan saa vaellustakkeja kympillä
Mitä liikkuu ihmisen päässä, joka ostaa Kärkkäiseltä?
Tällainen juttu oli juuri jenkeissä ja kyseessä joku dior tm. Ostaja haastoi oikeuteen, voitti
Suomessa on tosin se laki "perusteettomasta edusta" eli toisten virheistä ei saisi kai hyötyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi toimittaja teki tällaisesta jutun?!
No iltapaskojen toimittelijoilta puuttuu ammattitaito, siksihän ne noissa töissä on, taidot ei riitä oikeaan mediaan, paskalehdille kelpaa paskatoimittelijat.
Ja aina paskatoimittelija kelpaa petskulle ministeriksi hallitukseen.
Vierailija kirjoitti:
Eniten minua tässä huolettaa se että tästä on tehty juttu lehteen. Miksi ihmeessä toimittaja on katsonut tarpeelliseksi tehdä jutun huijarista? Selkeästi tyttö sanoo että tiesi hinnan olevan virhe, mutta osti silti koska kuvitteli saavansa rahallista hyötyä. Huijausta yrittänyt neiti sai vielä jutun lehteen. Yrittää siis vielä julkisuudella kiristää lisää rahaa yritykseltä. Mutta tekikin itsestään hölmön ja tunnusti julkisesti huijaavansa yritystä. Tuskin on ainoa kerta.
Ei se ole huijaus. Esim. Gigantilla oli halvemmat hinnat netissä kuin liikkeessä, pakko myydä myös myymälän tuotteet halvimman ilmoitetun hinnan mukaan
Sain sen käsityksen et yritti vetää höplästä kärkkäistä ja saada korvauksia. Mitä ihmettä oikeesti