Ystävän ajattelemattomuus

Mun isovanhemmat kehtasivat kuolla samana päivänä kun synnyin! Nyt kaikki vaan puhuu siitä mun synttäreillä! En anna niille koskaan anteeksi!!

Vierailija kirjoitti:

Mun isovanhemmat kehtasivat kuolla samana päivänä kun synnyin! Nyt kaikki vaan puhuu siitä mun synttäreillä! En anna niille koskaan anteeksi!!

Ja mulla äiti.

Vierailija kirjoitti:

Mitä tekisin? Hakeutuisin terapiaan jos äidin kuolema on vielä käsittelemättä. 

Tämä on oikein hyvä neuvo, kun äitisi kuolemasta on ilmeisesti jo vuosikymmen, luultavasti enemmänkin aikaa. Tai sitten olet poikkeuksellisen itsekäs ihminen, jos kuvittelet kenenkään muun muistavan SINUN äitisi kuolinpäivää. Itse en muista edes oman äitini kuolinpäivää.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä epäempaattisia kommentteja. Liekö elämän kokemuksen puutetta vai mitä? Vanhemman menettäminen lapsuudessa on kauheimpia asioita mitä ihmiselle voi tapahtua, se jättää jälkensä.

Ei se ole empaattisuuden puutetta, jos näin suureen itsekkyyteen ei oikein ymmärtäväisesti voi suhtautua.

Vai kuinka tarkoin sinä muistat muiden kuin lähimpien omaistesi ja ehkä jonkun suuresti uutisissa kerrotun ihmisen kuolinpäivän?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olit 11? Ilmeisesti siitä on siis jo aika kauan. Totta kai juhlisin muiden mukana.

Helppo sanoa kun et ole kokenut samaa. Ap

No mä olen. Sillä erolla, että kuollut vanhempi on isä. En edes muista tarkkaa päivää. Joskus helmikuussa kait se oli. Syntymäpäivän muistan, se on minusta tärkeämpi.

Minäkin muistan äitini syntymäpäivän, en kuolinpäivää. 

Ymmärrämme kyllä, että aloittajalle asia on paha, mutta ei tavallisesti enää vuosien jälkeen juuri se yksi päivä ole sen tärkeämpi kuin muutkaan.

Eipä hätiä mitiä. Nyt on aika antaa ajattelematyomalle ystävällesi opetus oikein sydänystävän kädestä, jotta vastedes kunnioittaa kaikkia niitä vuosipäiviäsi, joita kalenteriisi olet merkinnyt  myös lemmikkimarsun poikiminen kuuluu näihin.

Että keksi sitten astua avioon Sinun Äitisi Kuoleman Vuosipäivänä. Ei käy. Nyt pidtät hösseliksi ja peruutat kampaajan,papin, kirkon, pitopalvelun ja seurantalon varauksen. Koska olet kuitenkin reilu, siirrät päivämäärät suoraan lokakuun 13 päiväksi. Jos se osuu perjantaille, aina parempi, koska sen te kaikki tulette muistamaan. Näistä ei sitten kannata ennakkoon huudella, huomaavat sen sitten kyllä viimeistään, kun kirkossa ei näy valoja. Tässä vaiheessa ole itse kotosalla mustassa koltussa ja pannu kuumana, jotta pääsette saman tien muistokahvittelemaan.

Oppii siinä ystävä pistämään asiat tärkeysjärjestykseen ja olemaan muutenkin.

Isäni kuoli, kun olin 11-vuotias. Muistan kuolinpäivän ja uskon, että suru ja ikävä kulkevat mukanani koko elämän, niin suuri merkitys asialla minulle oli ja on. Isän kuolemasta jo todella pitkä aika, joten tunteet ovat toki jo vaimenneita, vain hipaisuja tajunnassa, mutta joskus tuollainen surun hipaisu voi vieläkin saattaa minut kyyneliin. Voin siis ymmärtää sitä, että ei haluaisi jakaa tuollaista päivämäärää kenenkään kanssa, mutta samalla yhtä päivämäärää ei kukaan voi omia, ei edes omalta ystävältään. En kutsuisi ystävääsi ajattelemattomaksi. Menisin häihin ja iloitsisin ystävän onnesta, se ei vähennä äitisi muistoa. Äitisi tuskin haluaisi, että jäisit häistä pois. 

Oma isäni kuoli jouluaattona, kun olin 7 vuotias. Vietimme sitä lapsuudessani jouluja, ensimmäistä kahta vuotta lukuunottamatta, silloknkin kyllä avattiin lahjat. 

Ja edelleeni, viemme kynttilät sukulaisten, myös isäni haudoille nyt omien lasteni kanssa. Seljälkeen alkaa lahjojen jako ja kahvittelu.

Itselleni joulu on ilonjuhla, ei isäni kuolinpäivä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olit 11? Ilmeisesti siitä on siis jo aika kauan. Totta kai juhlisin muiden mukana.

Helppo sanoa kun et ole kokenut samaa. Ap

Itseasiassa olen menettänyt vanhemman suunnilleen samanikäisenä. Se sattui olemaan myös yhden sisarukseni syntymäpäivä.

Kehtasikin mennä syntymään samalla päivämäärällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun olit 11? Ilmeisesti siitä on siis jo aika kauan. Totta kai juhlisin muiden mukana.

Helppo sanoa kun et ole kokenut samaa. Ap

Itseasiassa olen menettänyt vanhemman suunnilleen samanikäisenä. Se sattui olemaan myös yhden sisarukseni syntymäpäivä.

AP.n logiikalla, sisaruksesi ei saa enää koskaan juhlia syntymäpäiväänsä.  Edes eripäivänä, koska meni syntymään samana päivänä, kun äiti myöhemmin kuoli. 

AP.n on pakko olla Provo, ei kukaan voi oikeasti olla noin omanapainen. Morsian tuskin edes tiesi, että kyseinen päivä on AP.n äidin kuolinpäivä

Vierailija kirjoitti:

Eihän se ystävä varmaan edes tiedä äitisi kuolinpäivää. Enkä muutenkaan ymmärrä miksi ihmiset muistelevat kuolinpäiviä. Miksi et AP mielummin muistele häntä hänen syntymäpäivänä?

Äitini, loppuun asti ihana ja toiset huomioon ottava ihminen, hoiti homman niin että kuoli syntymäpäivänään. Eikä mitenkään oman käden kautta, oli pitkään sairas ja jotenkin sinnitteli (alitajuisesti) tuohon päivään.

Vierailija kirjoitti:

Onpa täällä epäempaattisia kommentteja. Liekö elämän kokemuksen puutetta vai mitä? Vanhemman menettäminen lapsuudessa on kauheimpia asioita mitä ihmiselle voi tapahtua, se jättää jälkensä.

Ei mitään tekemistä empatian tai kokemuksen puutteen kanssa ettei aloittajaa silitellä mieleisesti myötäkarvaan. Jos me kaikki alkaisimme elää ja suunnitella omaa elämäämme toisille tärkeän tai merkittävän päivän mukaan, me emme yksikään saisi tehtyä yhtään mitään sillä jokainen päivä on jollekin surua aiheuttava tai muuten vain traumatisoiva ja ihminen joka vaatii toisia valitsemaan päivämäärät omien traumojensa ja tuskiensa mukaan ja sitten uhriutuu kun näin ei käykään, on se ajattelematon, itsekäs ja harvinaisen rasittava kanssaeläjä kenelle tahansa. Muiden ei ole mikään velvollisuus toimia meidän mielemme mukaan. Ehkä heidän mielestään jotka ottavat enemmän kuin mielellään omista tuskistaan ja traumoistaan kaiken itsesäälin irti minkä vain saavat mutta sekin liittyy vain heidän omiin henkilökohtaisiin tuskiinsa ja traumoihinsa.  

Et voi vaatia, että hääpari huomioi kaikkien vieraiden henkilökohtaiset päivämäärät. Niin se vain on. Ilmoitat, ettet voi osallistua hääjuhlaan ja toivottavasti te molemmat, sinä ja ystäväsi ymmärrätte toisianne. Ystäväsi ymmärtää, että se on sinulle surunpäivä ja sinä ymmärrät, että se on ystäväsi elämän tärkeimpiä päiviä.

Niin siis, oletatko jostain syystä, että ystäväsi on muistanut tuon päivämäärään ylipäätään? Miksi tällainen oletus? Eihän tuollainen tarkka päivämäärä jää mieleen, vaikka olisit sen joskus maininnut. Vai kerroitko toiveesi varta vasten kun olivat valitsemassa hääpäivää?

Minä olin jo aikuinen, kun isäni kuoli. Muistan hänen kuolinpäivänsä, koska se sattui olemaan minun syntymäpäivä. Ystäväni muistavat minun syntymäpäivän, mutta minulla ei ole tullut mieleenkään, että heidän pitäisi muistaa isäni kuolleen samalla päivämäärällä. Eihän siinä voisi ikinä mitään juhlia järjestää, kun ensin pitäisi kysyä kymmeniltä ihmisiltä pitääkö jotain tiettyä päivämäärää välttää.

Oletteko hyvin läheisiä ystäviä, kun oletat, että tämä asia oltaisiin otettu huomioon, niin että ystävällesi olisi erityisen tärkeää, että pääsisit osallistumaan (hyvillä mielin) häihin? Jos näin on ja tiedossa oli, että kyseinen päivä on sinulle aina vaikea ja surullinen, niin silloin morsiamen olisi toki ollut hyvä ottaa tuo päivä huomioon.

Et kuitenkan voi tietää, kuinka montaa asiaa hääpari on jo joutunut huomioimaan hääpäivän valinnassa, esim. myös että ne kaikista tärkeimmät pääsisivät paikalle ja hääparille itselleenkin ajankohta on sopiva kaikin puolin. Jos et kuulu ihan siihen muutaman lähisimmän joukkoon, niin ei voi olettaa, että sinua  huomioitaisiin hääpäivän valinnassa. Suurin osa kutsutuista menee, jos itselle sopii, muuten jättää väliin.

Nyt jää sinun punnittavaksesi, pystytkö osallistmaan vain et. Näkyvästi huonolla mielellä häihin ei kannata mennä. Jos et pysty menemään, niin ystävälläsi ei ole myöskään mitään syytä pahastua asiasta.

Ehkäpä itse olet ajatelllut olevasi hyvin läheinen ystävä, mutta morsiamelle olet kuitenkin yksi ystävä muiden joukossa, etkä kuulu hänelle ihan niihin lähimpiiin, kuten itse olet ehkä luullut?

Hän tietää kyllä päivämäärän, olen kertonut ja otin asian esille uudestaan kun sain nyt kesällä tietää päivämäärän. Erityisen pahalta tuntuu kun hän olettaa häiden olevan minulle ok.

Vierailija kirjoitti:

Hän tietää kyllä päivämäärän, olen kertonut ja otin asian esille uudestaan kun sain nyt kesällä tietää päivämäärän. Erityisen pahalta tuntuu kun hän olettaa häiden olevan minulle ok.

Kuule, maailma ei voi mennä radaltaan sinun vuoksesi. Jos sinä menet raiteiltasi, jätä menemättä juhliin. 

Olen menettänyt liian varhain omat vanhempani, joten jotain tiedän surusta minäkin. Terapiassakin olen käynyt (suosittelen sinullekin).

Sinä olet päättänyt jo etukäteen vuosipäivän tunnelman ja kulun ikään kuin se olisi jouluaatto. Mitäpä, jos antaisit tästä lähtien sen päivän vaan tulla ja sitten tulee erilaisia tunteita tai ei tule. Itse edelleen muistan äidin kuolinpäivän ja saatan käydä haudalla tai sitten en. Ei ole tarpeellista kunnioittaa äidin muistoa varaamalla kokonainen päivä vuodesta sen viettoon sururituaalein.

Vierailija kirjoitti:

Eipä hätiä mitiä. Nyt on aika antaa ajattelematyomalle ystävällesi opetus oikein sydänystävän kädestä, jotta vastedes kunnioittaa kaikkia niitä vuosipäiviäsi, joita kalenteriisi olet merkinnyt  myös lemmikkimarsun poikiminen kuuluu näihin.

Että keksi sitten astua avioon Sinun Äitisi Kuoleman Vuosipäivänä. Ei käy. Nyt pidtät hösseliksi ja peruutat kampaajan,papin, kirkon, pitopalvelun ja seurantalon varauksen. Koska olet kuitenkin reilu, siirrät päivämäärät suoraan lokakuun 13 päiväksi. Jos se osuu perjantaille, aina parempi, koska sen te kaikki tulette muistamaan. Näistä ei sitten kannata ennakkoon huudella, huomaavat sen sitten kyllä viimeistään, kun kirkossa ei näy valoja. Tässä vaiheessa ole itse kotosalla mustassa koltussa ja pannu kuumana, jotta pääsette saman tien muistokahvittelemaan.

Oppii siinä ystävä pistämään asiat tärkeysjärjestykseen ja olemaan muutenkin.

 

Ei käy. Papin tyttären lemmikkikissa kuoli 13.10. Silloin ei riemujuhlia pidetä, se on saletti!

Äitini kuoli vain runsas vuosi sitten ja silti pidän ketjun aloitusta pohjattoman itsekkäänä. Mitä kauemmin aloittajan äidin kuolemasta on, sitä itsekkäämpi hän tässä asiassa on.

Vinkki: Jos vaikka äidin kuolemasta on vuosikausia aikaa, hyvä aloittaja, mene jo terapiaan. Nyt olet sen laiminlyönyt ja maksatat sitä muilla ihmisillä.

En oleta että ainoakaan ystäväni muistaisi äitini kuolinpäivää, ei ole heidän asiansa sitä muistaa.