6v lasten uimataito?
Osaako muiden 6v lapset jo uida? Meillä ei lähellekään, ei edes uimarenkaan kanssa uskalla vedessä olla, enempi vaan kahlailee rannalla ja pelkää mennä napaa syvemmälle veteen. Tosin ei osaa pyörälläkään ajaa ilman apupyöriä, joten voi olla motorisia haasteita.
Kommentit (91)
Meillä ei. Sinilevää ollut usein tänä kesänä lähivesissä, joten ei olla edes käyty paljoa uimassa.
Aloitettiin vauvauinnista, hyvin ui jo 6-vuotiaana ja nykyään kilpaa.
On reppana! Miksi et opeta uimaan? Ilkeää lapselle tuommoinen. Mä opin 4 vuotiaana uimaan
Mä laitoin 5v talveksi uimakouluun kun oltiin hankkimassa pata-allasta kesäksi pihaan. Ei se ekana talvena vielä varsinaisesti uinut, mutta tiesi mitä tehdä päätyessään sukelluksiin. Eskaritalvena sitten oppi uimaankin.
Arka kokeilemaan kaikkea uutta, apupyörät oli melko pitkään kun ei suostunut niistä luopumaan.
Ei se lapsi itsekseen yleensä opi uimaan. Lapsi uimakouluun tai sitten te aikuiset voitte opettaa. Mutta miten oikein luulet, että lapsi oppii uimaan, jos kukaan ei opeta?
Ei osaa vielä ollenkaan uida, kasvojen kastaminenkin tekee tiukkaa. Isosisaruksensa olivat samanlaisia samassa iässä, mutta saavuttivat auttavan uimataidon alakoulun aikana.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei. Sinilevää ollut usein tänä kesänä lähivesissä, joten ei olla edes käyty paljoa uimassa.
Uimataito on kansalaistaito. Uimaan oppii uimahallissa järjestetyssä uimakoulussa.
Meillä laitettiin lapset uimaseuran uimakouluun. Ovat olleet kilpauimareita.
Uimataito on halvin henkivakuutus. Kilpauimarit pystyvät uimaan ilman käsiä ja jalkoja vartalon perhosliikkeellä.
Vierailija kirjoitti:
On reppana! Miksi et opeta uimaan? Ilkeää lapselle tuommoinen. Mä opin 4 vuotiaana uimaan
Sekaisin sinä olet. Sivusta
Vierailija kirjoitti:
Ei se lapsi itsekseen yleensä opi uimaan. Lapsi uimakouluun tai sitten te aikuiset voitte opettaa. Mutta miten oikein luulet, että lapsi oppii uimaan, jos kukaan ei opeta?
Jos lapsi pelkää vettä, ei uimakoulusta ole hyötyä sen enempää kuin vanhempien opetuksesta. Ja mitä pelkoihin tulee, ne ovat kausiluontoisia. Lapsi, joka ui tyytyväisenä kellukkeilla nelivuotiaana, voi kammota veden varaan joutumista kuusivuotiaana.
Potkupyörä on hyvä pyöräilyn opettelussa koska tasapaino pitää hoksata. Apupyörillä tätä oivallusta ei synny.
Jos lapsi on kovin arka, onko häntä pienestä asti varoiteltu kiipeilemästä ja pomppimasta? Motoriset taidot eivät kehity tällöin. Jos näin ei ole, kannattaa olla yhteydessä neuvolaan/kouluterveydenhoitajalle.

Kannattaa myös ottaa ihan rauhallisesti ja antaa lapselle aikaa kypsyä. Paljon leikkipuistoilua ja metsäretkiä. Kypsyyserot tasoittuvat aikanaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei. Sinilevää ollut usein tänä kesänä lähivesissä, joten ei olla edes käyty paljoa uimassa.
Uimataito on kansalaistaito. Uimaan oppii uimahallissa järjestetyssä uimakoulussa.
Meidän suunnilla ne ovat yleensä täynnä = kaikki eivät mahdu. 6- vuotiaat ovat vielä pieniä, moni oppii nykyään vasta alakoulun aikana.
Ei taida valtaosa eskariin menevistä osata uida. Kuudesluokkalaisista noin puolet pystyy uimaan 200 metriä. Näihin kyselyihin vastaavat yleensä ne motorisesti taitavien lasten vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkupyörä on hyvä pyöräilyn opettelussa koska tasapaino pitää hoksata. Apupyörillä tätä oivallusta ei synny.
Jos lapsi on kovin arka, onko häntä pienestä asti varoiteltu kiipeilemästä ja pomppimasta? Motoriset taidot eivät kehity tällöin. Jos näin ei ole, kannattaa olla yhteydessä neuvolaan/kouluterveydenhoitajalle.
Kannattaa myös ottaa ihan rauhallisesti ja antaa lapselle aikaa kypsyä. Paljon leikkipuistoilua ja metsäretkiä. Kypsyyserot tasoittuvat aikanaan.
Tämä. Lapsi ei ole mikään kilpaväline, että tämä osaa jo tuota ja tuota, ihailkaa!

Motoristen taitojen puute vaatii toimintaterapiaa, eikä ongelman edessä auta jahkailu. Kaikki eivät todellakaan opi uimaan ja pyöräilemään pelkästään odottelemalla kypsyyserojen tasoittumista. Ei ole iso juttu tarkastaa, onko toimintaterapialle tarvetta.
Uimataitoiset hukkuvat ei me uimataidottomat, kun aina pitää yltää jalat pohjaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei. Sinilevää ollut usein tänä kesänä lähivesissä, joten ei olla edes käyty paljoa uimassa.
Uimataito on kansalaistaito. Uimaan oppii uimahallissa järjestetyssä uimakoulussa.
Meidän suunnilla ne ovat yleensä täynnä = kaikki eivät mahdu. 6- vuotiaat ovat vielä pieniä, moni oppii nykyään vasta alakoulun aikana.
Miten luulet, että ne täyttyy? Katso milloin ilmoittautuminen seuraavalle kurssille alkaa jo ole sillä kellonlyömällä netissä ilmoittautumassa. Näin saat lapsen uimakouluun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Potkupyörä on hyvä pyöräilyn opettelussa koska tasapaino pitää hoksata. Apupyörillä tätä oivallusta ei synny.
Jos lapsi on kovin arka, onko häntä pienestä asti varoiteltu kiipeilemästä ja pomppimasta? Motoriset taidot eivät kehity tällöin. Jos näin ei ole, kannattaa olla yhteydessä neuvolaan/kouluterveydenhoitajalle.
Kannattaa myös ottaa ihan rauhallisesti ja antaa lapselle aikaa kypsyä. Paljon leikkipuistoilua ja metsäretkiä. Kypsyyserot tasoittuvat aikanaan.
Tämä. Lapsi ei ole mikään kilpaväline, että tämä osaa jo tuota ja tuota, ihailkaa!
Mitä ihailtavaa on normaalissa kehityksessä? Näiden asioiden edessä pitää olla rationaalinen eikä mennä tunteet edellä, ettei vain pahoiteta kenenkään mieltä kun joku ehkä onkin kehityksestä jäljessä.
Meillä opittu 4-5v iässä. 200 metrin matka tosin vasta 7-vuotiaana. Ollaan käyty uimahallissa aktiivisesti pienestä asti. Uskallus olla vedessä rennosti on iso osa uimisen oppimisessa.