Esiintymisjännitys

Vierailija kirjoitti:

Betasalpaaja on toimiva lääke esiintymisjännitykseen. Se estää sykkeen nousun ja käsien ja äänen tärinän, mulla jännitys ilmenee näin. Pillerin avulla puhun ja esiinnyn ihan rennosti. Tosin eipä sitä kyllä ehdi nappaamaan jos ihan kylmiltään joutuu yhtäkkiä estradille, se täytyy ottaa vähän etukäteen.

En ssuosittele tätä. Itse meinasin pyörtyä tämän lääkkeen takia.

Vierailija kirjoitti:

Nuo tilanteet on tosi ikäviä, mutta jos vastaavia kokouksia ja mahdollisia puheenvuoroja alkaa tulla jatkossa enemmän niin suosittelen satunnaiseen käyttöön todella lämpimästi propralia ja jos se ei yksin auta, siihen lisäksi opamoxia esim 15mg. Tuo yhdistelmä on suoraan sanoen ollut itselleni pelastus. Joudun ja saan esiintyä (ja haluankin, tiedän, outoa ehkä) harrastuksessani mutta kärsin pahasta esiintymisjännityksestä ja tiettyihin tilanteisiin lääkitys on ihan pelastus. Sitten jossain vaiheessa välillä huomaan että totunkin johonkin tiettyyn porukkaan tai esiintymistilanteeseen etten tarvitsekaan lääkettä enää. 

Sivusta vastaaja:   Mulla on myös nuo lääkkeet, mutta propralia en voi käyttää koska siitä menee maha sekaisin.  Se ehkä olisi vielä häpeällisempää kuin änkytys muiden edessä.  Opamoxeista ei mene maha sekaisin, niitä käytän, mutta pyrkimys olisi ettei tarvitsisi syödä niitä enää koskaan.   Ne kuitenkin ovat myrkkyä maksalle ja niihin on vaara jäädä koukkuun, koska niiden luoma kepeys on mukava tila. Toleranssi myös kasvaa jos paljon syö.  MUTTA,  se että voi valita aikooko kestää tulevan koettelemuksen ilman pillereitä vai ei, on erittäin helpottavaa ja vie prosessia eteenpäin. Pystyy hallitsemaan ahdistuksiaan eivätkä ne hallitse enää itseä.

Vierailija kirjoitti:

Itseäni aikanaan helpotti kun ymmärsin, ettei nuo tilanteet oikeastaan olleet ESIINTYMISTÄ, eikä kukaan ollut kiinnostunut minusta tai minun älystäni tai hauskuudestani tai fiksuudestani niissä. Ne olivat tilanteita, joissa tarvittiin tiettyä tietoa, joka minulla sattui olemaan. Se tieto kiinnosti ihmisiä, ei tapa jolla sen annoin. Minäkään en siis ollut esiintyjä, vaan ainoastaan se tiedon välittäjä.

Tää oli hyvin sanottu!  Hyvä näkökulma!

Mulla on lapsuudesta asti ollut vahvoja häpeäkokemuksia ihan perhetaustan ja koulukiusaamisen vuoksi. Olen tehnyt hirveästi töitä sen eteen, että olen pärjännyt elämässä, mutta koen aina olevani jotenkin vääränlainen ja erilainen. Kärsin myös jonkinasteisesta huijarisyndroomasta.

Tiedän ja tiedostan, että mun pitäisi vaan oppia kantamaan itseäni ja luottaa omaan osaamiseeni, mutta se on välillä vaan kovin vaikeaa. Ja olen yrittänyt tehdä opiskelu- ja työelämässä sellaisia valintoja, että pärjään omissa rajoissani hyvin. Mutta ei koira karvoistaan kai pääse koskaan.

Jännittäminen ja pelko siitä, että paljastan omat heikkouteni tai, että vaikutan jotenkin epäpätevältä, ruokkii sitä huonoa itsetuntoa ja johtaa näihin hankaliin esiintymistilanteisiin. Jos olisin itsevarmempi, osaisin käyttää vaikeat kokemukset hyödykseni, mutt aolen luonteeltani ujo ja epävarma.

Ap

Ei sentään ole puhevikaa, voit huokaista helpotuksesta, joillain on.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lapsuudesta asti ollut vahvoja häpeäkokemuksia ihan perhetaustan ja koulukiusaamisen vuoksi. Olen tehnyt hirveästi töitä sen eteen, että olen pärjännyt elämässä, mutta koen aina olevani jotenkin vääränlainen ja erilainen. Kärsin myös jonkinasteisesta huijarisyndroomasta.

Tiedän ja tiedostan, että mun pitäisi vaan oppia kantamaan itseäni ja luottaa omaan osaamiseeni, mutta se on välillä vaan kovin vaikeaa. Ja olen yrittänyt tehdä opiskelu- ja työelämässä sellaisia valintoja, että pärjään omissa rajoissani hyvin. Mutta ei koira karvoistaan kai pääse koskaan.

Jännittäminen ja pelko siitä, että paljastan omat heikkouteni tai, että vaikutan jotenkin epäpätevältä, ruokkii sitä huonoa itsetuntoa ja johtaa näihin hankaliin esiintymistilanteisiin. Jos olisin itsevarmempi, osaisin käyttää vaikeat kokemukset hyödykseni, mutt aolen luonteeltani ujo ja epävarma.

Ap

Olet ihan riittävä tuollaisena.   Ei me valmiiksi tulla elämän aikana vaikka kuinka yritettäisiin.  Joskus on ihan hyvä olla heikko.  Siis avoin omalle inhimillisyydelleen.  Sille että kehomme tekee meille välillä kaikenlaista kiusaa ja joudumme kärsimään.  On parempi olla vähän puutteellinen kuin täydellinen.   Emme koskaan pysty olemaan optimaalisesti parhaita versioita itsestämme.  Joskus olemme sitä vähän enemmän joskus vähän vähemmän, mutta ei koskaan 100%   

Olisi sitä paitsi kamalaa, jos kaikki ihmiset olisivat äärimäisyyksiin hiottuja täydellisyyksiä eikä mitään "väärää" saisi koskaan tehdä tai tapahtua.  Elämä on helpompaa kun saamme tehdä virheitä ja olla tuntevia herkkiä olentoja.

Ja joku kysyi, että jos olisin tiennyt etukäteen niin olisinko jännittänyt enemmän. Ja vastaus on ei. Silloin tiedän, mitä on tulossa ja tiedän, mistä puhun. Jännitän tottakai niissäkin tilanteissa paljon, mutta ei tule sellaista paniikkia ja totaalista henkistä halvaantumista.

Mutta olette kyllä tsempanneet ja antaneet todella hyvää vertaistukea ja ymmärrystä, että ehkä tästä kokemuksesta oppineena osaan ensi kerralla hyväksyä oman jännitykseni paremmin ja ehkä sönkötän vähemmän.

Siis aivan sanoinkuvailettoman lohduttavaa kuulla, että muitakin jännittää ja, että ei se maailma siihen kaadu. Vaikka sillä hetkellä ja vielä sen jälkeenkin siltä tuntuu. 

Ap

Jokaisella ihmisellä ihan sama.Jännitys on se voimavara /addiktoiva asia esim. näyttelijöillä.

Vierailija kirjoitti:

Ja joku kysyi, että jos olisin tiennyt etukäteen niin olisinko jännittänyt enemmän. Ja vastaus on ei. Silloin tiedän, mitä on tulossa ja tiedän, mistä puhun. Jännitän tottakai niissäkin tilanteissa paljon, mutta ei tule sellaista paniikkia ja totaalista henkistä halvaantumista.

Mutta olette kyllä tsempanneet ja antaneet todella hyvää vertaistukea ja ymmärrystä, että ehkä tästä kokemuksesta oppineena osaan ensi kerralla hyväksyä oman jännitykseni paremmin ja ehkä sönkötän vähemmän.

Siis aivan sanoinkuvailettoman lohduttavaa kuulla, että muitakin jännittää ja, että ei se maailma siihen kaadu. Vaikka sillä hetkellä ja vielä sen jälkeenkin siltä tuntuu. 

Ap

Kiva kuulla että voit paremmin.  Pääset tästä yli ja tulet jatkossakin pääsemään tällaisista yli.  Elämän aallokkoa tämä vain..

Minä olen samanlainen kuin sinä ap. Vähän on iän myötä helpottanut, mutta tuollaiset yllättävät tilanteet on ihan kamalia. Sen olen sentään saanut opeteltua, että en jälkikäteen enään vatvo asiaa mielessäni.

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella ihmisellä ihan sama.Jännitys on se voimavara /addiktoiva asia esim. näyttelijöillä.

 

En ymmärrä miten voi olla. Varmaan jännittävät sitten vähemmän kuin minä. Se tunne on ihan kamala ja sitä haluaisi välttää kaikin keinoin. Mielummin ampuisin itseäni jalkaan kuin esiintyisin vapaaehtoisesti.

Pari temppua, jotka voivat auttaa.

- Valitse yleisöstä joku henkilö, vaikka joku tuttu. Pidä esityksesi ikään kuin ainoastaan hänelle. Jos on luotettu työkaveri, niin voi etukäteen selittää tilanteen, pyytää häntä asettumaan eturiviin, ja kertoa että aikoo keskittyä häneen koko esityksen ajan.

- Mieti miten itse suhtautuisit, jos kuuntelisit esitystä ja huomaisit että esittäjä jännittää. Halveksisitko häntä, ajattelisitko että tuon pitäisi hävetä kun ei parempaan pysty? Tuskinpa! Eiköhän päällimmäinen tunne olisi myötätunto, ja toive että toinen pärjäisi vaikka jännittääkin. Näin todennäköisesti sinustakin ajatellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella ihmisellä ihan sama.Jännitys on se voimavara /addiktoiva asia esim. näyttelijöillä.

 

 

En ymmärrä miten voi olla. Varmaan jännittävät sitten vähemmän kuin minä. Se tunne on ihan kamala ja sitä haluaisi välttää kaikin keinoin. Mielummin ampuisin itseäni jalkaan kuin esiintyisin vapaaehtoisesti.

 

Ei se itse asiassa ole jännitys sinänsä, joka addiktoi, vaan jännityksen synnyttämä adrenaliini.