Surettaa Miki Liukkosen ja Tapio Suomisen kohtalot

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan sarjaan voi liittää myös Tikkurilan maalimainoksien "poikana"  ja myöhemmin jalkapallovalmentajana ja pelaaja-agenttina tunnetuksi tullut Ville Lyytikäinen. Hänen kuolemastaan toki aikaa jo muutama vuosi, mutta sama oli sairaus hälläkin ja "oman käden kautta" lähti hänkin.

Kaksisuuntaisessa lääkitys lienee kai aika oleellisessa asemassa ja ainakin Lyytikäisen ongelma oli se, ettei hän suostunut lääkkeitä syömään. Näillä kahdella otsikon herralla taas oli päihdeongelmia, joten kuinkahan säännöllistä mahtoi olla heidänkään lääkkeiden syönti.

Pohdin itse myös samaa, että oliko Suomisella lääkitys kaksisuuntaiseen? Tutullani on sama sairaus, mutta se pysyy lääkkeillä hyvin hallinnassa. Kaksisuuntaiseen on oikeasti olemassa useimmille hyvin toimivat lääkkeet, joskin osa joutuu kokeilemaan useampia

"Osa pärjää ilmankin lääkkeitä koko ikänsä, tajuatko kuinka yleisiä nämä ovat? Joskus yrittit buumia jossa kaikkiin menkkaraivareihin ja itkukohtauksiinkin naisille määrättäisiin mielialalääkkeitä. Silloin alkoi pahentumaan tämä mt-lääkehössötys."

Mitä ihmettä tarkoitat? Jos on vahva kaksisuuntainen mielialahäiriö (kuten Suomisella oli), harva pärjää ilman lääkkeitä sairauden kanssa. Jos Suomisella oli lääkitys sairauteensa, se ei todellakaan ollut turhaan määrätty.

Tiedätkö edes kunnolla, millaisesta sairaudesta on kyse? Kaksisuuntainen on vakava mielenterveyden häiriö, ja useimmat sitä sairastavat päin vastoin eivät selviä ilman lääkitystä. Tai selviävät johonkin pisteeseen asti, mutta lääkkeillä elävät pidempään ja tasaisempaa, parempaa elämää kuin ilman niitä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tuo tieto junan alle jäämisestä on peräisin?

Yhdistetty siitä, kun poliisi tiedotti saman päivän aamuna tunnistamattoman mieshenkilön jääneen Parolassa junan alle. Tapion kerrottiin menehtyneen tapaturmaisesti Parolassa. Kertonut elämäkerta kirjassaan miettineensä monesti junan alle hyppäämistä. Asui ja kulki Parolan asemalta monesti.

Itseäni ihmetyttää, että valitsee itsemurhaan junan alle hyppäämisen.

Tavallaan itse ymmärrän siinä mielessä, että se on todella varma ja nopea keino päättää päivänsä. Ei varmaan ehdi tajuta edes mitään tilanteessa. Lääkkeet ovat vähän epävarma tapa ja "huonossa" (/hyvässä) tapauksessa jää eloon, mutta vielä huonommassa kunnossa kuin ennen yritystä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuntuu, että meidän kansalaisten tulis oikeasti tehdä asialle jotain. Jos ei vaadittaisi viranomaisilta kun niitä ei selkeästi kiinnosta. Jos meitä kansalaisia kiinnostais?

Aikoinaan oli vielä hoitoloita, joihin "hullut" laitettiin. Siellä oli sentään yhteisöllisyyttä ja yritystä hoitaa.

Jos vaikka autettais sitä naapuria, eikä marmateta vaan seinän toisella puolessa omassa kuutiossa kun kukaan ei tee mitään. 

Ei me mitään ammattilaisia olla, mutta hoidon tulokset olis varmaan parempia. 

 

Yhtäkään hullua en vapaaehtoisesti elämääni ota. Se on ihan varmaa.

 

Ne jotka on olleet perheessä ja suvussa, ne on hoideltu ja hoidettu niin hyvin kuin on pystytty. Eivät olleet muiden kiusana. Näin toivoisin nykyäänkin toimittavan: perhe ja suku kunniaan, kun kerran ihmiset eivät enää halua hyvinvoint

Mitäs kun omalla kohdalla (ja aika monella muullakin) suku ja perhe on perimmäinen syy mt-ongelmiin? Voivoi?

Vanhempien hoitamaton pahoinvointi on suurin yksittäinen uhka lapselle.

Mt ongelmat (niiden taustat) ovat sikäli kimurantteja että perhe voi näyttää jopa kadehdittavan täydelliseltä ja jonkun perheenjäsenen huono kohtelu salataan huolella. Siis se pahoinvointi ei huuda ulospäin. Tyypillisesti lapsi tai toinen puolisoista alkaa kuitenkin oireilla esim syömishäiriö tai jokin muu käytöksen ongelmallisuus. 

Toki jos kehityskykyä ja nöyryyttä itsereflektioon asianosaisilta löytyy, niin tuosta voidaan melko nopeasti päästä ulos. Taitaa kuitenkin olla hyvin tyypillisistä että kieltäydytään näkemästä ihan ilmeisiä asioita ja häpäistään oireilijaa. Omat perheenjäsenet voivat todellakin olla iso este terveen itsearvostuksen rakentamiselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan sarjaan voi liittää myös Tikkurilan maalimainoksien "poikana"  ja myöhemmin jalkapallovalmentajana ja pelaaja-agenttina tunnetuksi tullut Ville Lyytikäinen. Hänen kuolemastaan toki aikaa jo muutama vuosi, mutta sama oli sairaus hälläkin ja "oman käden kautta" lähti hänkin.

Kaksisuuntaisessa lääkitys lienee kai aika oleellisessa asemassa ja ainakin Lyytikäisen ongelma oli se, ettei hän suostunut lääkkeitä syömään. Näillä kahdella otsikon herralla taas oli päihdeongelmia, joten kuinkahan säännöllistä mahtoi olla heidänkään lääkkeiden syönti.

Pohdin itse myös samaa, että oliko Suomisella lääkitys kaksisuuntaiseen? Tutullani on sama sairaus, mutta se pysyy lääkkeillä hyvin hallinnassa. Kaksisuuntaiseen on oikeasti olemassa useimmille hyvin toimiva

Älä selitä mitään paskaa, osaatte kyllä tämänkin dramatisaation.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan sarjaan voi liittää myös Tikkurilan maalimainoksien "poikana"  ja myöhemmin jalkapallovalmentajana ja pelaaja-agenttina tunnetuksi tullut Ville Lyytikäinen. Hänen kuolemastaan toki aikaa jo muutama vuosi, mutta sama oli sairaus hälläkin ja "oman käden kautta" lähti hänkin.

Kaksisuuntaisessa lääkitys lienee kai aika oleellisessa asemassa ja ainakin Lyytikäisen ongelma oli se, ettei hän suostunut lääkkeitä syömään. Näillä kahdella otsikon herralla taas oli päihdeongelmia, joten kuinkahan säännöllistä mahtoi olla heidänkään lääkkeiden syönti.

Pohdin itse myös samaa, että oliko Suomisella lääkitys kaksisuuntaiseen? Tutullani on sama sairaus, mutta se pysyy lääkkeillä hyvin hallinnassa. Kaksisuuntaiseen on oikeasti olemassa useimmille hyvin toimiva

 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on aivan eri käsite nykyään, kuin mitä se alun perin. Ennen se oli hyvin harvinainen häiriö, jolla oli itse asiassa melko hyvä ennuste:  jopa 80 % oli tutkimusten mukaan hyvä ennuste ennen 1900-luvun puoliväliä. Carlos et al (2000) tuovatkin esille artikkelissaan Functional impariment and cognition in bipolar disorder, että vaikka varhaiset potilaiden ennustetta käsittelevät pitkäaikaistutkimukset raportoivat hyviä pitkän aikavälin tuloksia, uudemmissa tutkimuksissa on havaittu merkittävää toimintakyvyn heikentymistä. Tulokset ovat tutkijoiden mukaan yllättäviä, ja artikkelissan he käyvät läpi mahdollisia syitä potilaiden toimintakyvyn heikkenemiselle. Näitä saattava tutkijoiden mukaan olla mm. masennuslääkkeiden aiheuttamat nopeat mielialanvaihtelut, neuroleptien aiheuttamat masennusoireet ja kognitiiviset puutosoireet, jotka on liitetty myös skitsofreenikoiden heikkoon toimintakykyyn aikaisemmin, mutta nykyään siis myös maanis-depressiivsyydestä kärsivien heikkoon toimintakykyyn. Nykyään diagnostiset kriteerit ovat laventuneet ja yhä useampi täyttää maanis-depressiivisyyden diagnostiset kriteerit, mutta silti ennuste on heikompi kuin klassisella, kapeasti määritellyllä maanis-depressiivisyydellä. Monesti erityisesti päihteiden käyttäjillä tutkijoiden mukaan diagnosoidaan maanis-depressiivisyyttä herkemmin. Esimerkiksi Godlberg et al (2007) havaitsivat tutkimuksessaan, että alkoholin aiheuttamat mielialaongelmat usein tulkitaan maanis-depressiivisyyden oireeksi, vaikka ensijainen syy ja oireiden aiheuttaja on päihteiden suurkulutus. He pohtivatkin, että päihdehäiröihin liittyvä emotionaalinen epätavaus vaikeuttaa diagnoosin asettamista ja herättää huolta siitä, että potilailla hoidetaan elinikäiseksi oletettua maanis-depressiivisyyttä raskaalla lääkityksellä ja jätetään päihdeongelmat hoitamatta: "High co-occurrence rates of alcohol or substance misuse with affective synlptoms (particularly mood instability) create particularly difficult challenges for making accurate and rigorous lifetime diagnoses ofbipolar disorder; high prevalence rates of alcohol and substance misuse in turn raise concem about the potential undertreatment of SUDs in favor of excessive and possibly unnecessary phamracotherapy for presumed bipolar illness." 

Tiedän useamman vanhuksen, jotka ovat päätyneet samaan ratkaisuun, koska eivät halua muiden hoidettavaksi.

En paheksu ihmisten valintoja. Paheksun sitä, että yhteiskunta ei tarjoa parempia ratkaisuja näille ihmisille. 

Vierailija kirjoitti:

Omasta kuolemasta voi jokainen tehdä päätöksen. Se on yksi valinta muiden joukossa. Mainitsemasi ihmiset tekivät omat valintansa niin kuin tekivät.

Ei itsetuhoisuus ole sellaista, että vain tehdään valinta. Kyllä itsetuhoisilla ihmisillä on elämänhalua, se vain jää välillä taka-alalle. Ja huonolla tuurilla voi käydä niin, että päädytään tappamaan itsensä, mutta se ei tarkoita ettei toisinkin olisi voinut käydä. Jos vaikka joku sattuu paikalle estämään itsemurhayrityksen, voi olla ettei toista yritystä koskaan tapahdu. Esimerkkejä tällaisesta on paljon.

Miki ei ehtinyt löytää siipiään. Nimenomaan siipiä, jotka kantavat. Päätyi sitten epätoivoisesti hakemaan apua, mutta nyky-yhteiskunnassa ei ole enää mielisairaaloita, joihin pääsisi "vain olemaan" ja odottamaan voimien palaamista. Hän olisi tarvinnut kenties turvalliset muurit ympärilleen sekä vertaisryhmän, jonka kanssa harjoitella elämää kiirettömästi uudelta pohjalta, alusta. Näin työssäni tämän vaiheen, kun mielisairaalat lopetettiin ja pitkäaikaisetkin "potilaat" asutettiin mielenterveysyksiköihin ja muiden ihmisten keskelle vailla niitä taitoja mitä elämässä tarvitaan. Kaikki eivät todellakaan pärjänneet, vaan oireilivat kuka milläkin tavalla. Tässä myös näki, kuinka osastohoitoon päästyään moni vapautui käyttäytymään kuin "normaali" ihminen, kun ei tarvinnut kantaa huolta huomisesta. Kotiuduttuaan vointi heikkeni taas melko nopeasti, koska ei heidän arjessaan mitään terapioita ollut. Sen sijaan heitä vaadittiin tekemään kotitöitä, huolehtimaan itsestään ja ympäristöstään. Se oli monelle liikaa.

Moni olisi tarvinnut myös ne kolme merkittävää ihmistä, joiden viiisailla elämänohjeilla, esimerkillä ja kannustuksella olisi voinut kasvattaa vahvan minän. Kaikkien on hyvä miettiä, onko itsellä tällaisia ihmisiä, joita ihailla ja jotka ihailevat sinua. Se on parasta mielenterveyslääkettä ja opettaa paremmaksi ihmiseksi. Jos ei ole ketään, on valitettavasti vain omien vajavaisten elämäntaitojen varassa, tai jopa haitallisten toimintamallien vietävissä. 

Näitä uutisia lukiessani on tullut mieleen, että yksinäisyys ja yksin pärjäämisen kulttuuri ajaa  herkimpiä näköalattomiin ratkaisuihin. Rakkaus ja läheiset ihmissuhteet pitävät pinnalla ja elämässä mukana. Mutta ensin pitäisi löytää ne siivet. Niitä ei valitettavasti voi löytää tarpeeksi kantavina, jos on päihdeongelma. 

Mutta itsemurha; se on todellakin mielenterveys- ja päihdeongelmaisen kohdalla. itsekäs ratkaisu. Siinä ei ajatella muita kuin itseä ja omaa pahaa oloa. Siinä ei ajatella aiheuttaako jollekin toiselle surua, työkyvyn, terveyden, omaisuuden, kenties elämänkin menetystä. "Tässä olen vain minä ja minä lähden nyt, hitot kenestäkään". Kun olisi kuitenkin lukemattomia tapoja parantaa elämänlaatuaan. Tässä kohtaa astuu vertaistuki esiin.

Taiteilija/kirjaijalle määriteltiin kaksisuuntainen mt- sairaus pikaisen keskustelun päätteeksi, lääkkeet reseptillä.

Ei ottanut näitä, miten lie nyt...

Ei näille yhteiskunta mitään voi. Jotain vastuuta on ihmisellä itselläänkin elämästään.

Suomisella ilmeisesti viimeinen niitti oli se kun olympialaiset alkoivat eikä hän ole mukana hulinassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tai kuka heitä olisi voinut auttaa? Minä en ymmärrä.

Parempi mielenterveyshoito olisi voinut auttaa. Esim Liukkosesta on kerrottu seikkaperäisesti, kuinka hän viimeisinä kuukausinaan yritti päästä osastohoitoon, muttei päässyt kuin hetkeksi.

Mitä tässä yhtälössä et ymmärrä? Pahasti sairas tarvitsee sairaalapaikan ja hoitoa. Ihan sama, onko sairaus fyysinen vai psyykkinen.

Mielenterveyshoidossa on nykyisin niin paljon alakuloaan hoidattavia, että resurssit eivät riitä oikeasti sairaille.

Tapio Suominen oli vissiin homo? Minulle jäi mielikuva, että juuri tämän ympärille rakentui paljon mielenterveysongelmia, kuten on toki tavallista homoseksuaaleille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maria Jungner ei ole tappanut itseään. Kuoli ihan muista syistä.

Siinä tapauksessa olisi ehkä kannattanut kertoa kuolinsyy, jotta tällaisilta huhuilta olisi vältytty. Herättää epäilyksen itsemurhasta, kun ei kerrota edes että sairauskohtaukseen. Ja en ole sitä mieltä, että pitää kertoa tai on pakko kertoa, vaan että olisi kannattanut. Nyt aika monet ovat näköjään siinä käsityksessä että teki itsemurhan.

Jungner oli muistaakseni pitkään kärsinyt mielenterveysongelmista. On 90% varmaa, että hän teki itsemurhan. Tosiaan jos joku taho ei halua, että kuolleesta jää elämään huhuja itsemurhasta niin kannattaa kertoa edes ympäripyöreästi mistä oli kyse eikä käyttää kiertoilmaisuja itsemurhalle, kuten "kuoli tapaturmaisesti"...

Jokainen tekee elämällään mitä haluaa. Ja jos apua tarvitsee, niin sitä pitää pyytää. Aion itsekin lähteä tästä elämän junasta sitten kun elämä menee vaikeaksi. Niin kauan kuin elämä kiinnostaa niin elän sitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaan sarjaan voi liittää myös Tikkurilan maalimainoksien "poikana"  ja myöhemmin jalkapallovalmentajana ja pelaaja-agenttina tunnetuksi tullut Ville Lyytikäinen. Hänen kuolemastaan toki aikaa jo muutama vuosi, mutta sama oli sairaus hälläkin ja "oman käden kautta" lähti hänkin.

Kaksisuuntaisessa lääkitys lienee kai aika oleellisessa asemassa ja ainakin Lyytikäisen ongelma oli se, ettei hän suostunut lääkkeitä syömään. Näillä kahdella otsikon herralla taas oli päihdeongelmia, joten kuinkahan säännöllistä mahtoi olla heidänkään lääkkeiden syönti.

Pohdin itse myös samaa, että oliko Suomisella lääkitys kaksisuuntaiseen? Tutullani on sama sairaus, mutta se pysyy lääkkeillä hyvin hallinnassa. Kaksisuuntaiseen on oikeasti olemassa useimmille hyvin toimivat lääkkeet, joskin osa joutuu kokeilemaan useampia/komboja ennen kuin sopiva löytyy.

Ymmärtääkseni lääkkeet eivät toimi niin hyvin kaikille ja moni kai myös jättää siinä toisessa vaiheessa lääkkeet ottamatta koska sairaus saa luulemaan, että niitä ei tarvitse. 

Ylipäätään mielenterveysasioihin ei vielä ole kovin hyviä hoitoja eikä kovin hyviä lääkkeitä olemassa. Jotkut saavat avun mutta suurin osa ei taida saada. Jostain lievästä masennuksesta voi yrittää itse eroon (sekään tuskin on helppoa ja typerät kommentit eivät varmasti ainakaan auta) mutta ihmisten vastuuttaminen noiden vakavimpien mielen sairauksien kohdalla on kyllä minustakin vähän sanoisi loppuvaiheen ALS-potilaalle, että yritä enemmän. Jos lääketiede ei kykene auttamaan vakavassa tilanteessa, on kyllä aikamoinen oletus, että sairas ihminen itse jotenkin maagisesti pystyisi.

Oma äitini on ollut mt-ongelmainen suunnilleen koko ikänsä, mitä olen hänen siskonsa kanssa keskustellut. Ei vaan ole yhtään itsetuhoinen, pikemminkin heittäisi meidät lapsensa mieluummin leijonille jos pitäisi valita itsensä ja meidän väliltä. 

On ollut monenlaisia vaiheita ja lääkityksiä elämässänsä. En tiedä onko pääasiallinen vika synnynnäinen vai hankittu. En haluaisi olla hänen hoidostaan vastaava tyyppi, koska häneltä puuttuu itsereflektio täydellisesti. Osaa esittää hyvinkin asiallista roolia ja kotona olla seuraavassa hetkessä raivoava hirviö. Miten hoidat ulkopuolisena sellaista henkilöä, joka peittelee totuutta, ei sitoudu valittuun hoitoon ja vaihtaa taas vastaavaa hoitohenkilöä? Miki taisi tehdä samaa, teki paljon itsenäisiä päätöksiä, ei sitoutunut asioihin ja vaihtoi oman pään mukaan hoitoa.

Älä sure, elä OMAA elämääsi.

Todella surullisia juttuja nämä. Osanotto. 

Olin uutiskiellossa ja järkytyin kun kuulin tästä tänään. 

Vierailija kirjoitti:

Jokainen tekee elämällään mitä haluaa. Ja jos apua tarvitsee, niin sitä pitää pyytää. Aion itsekin lähteä tästä elämän junasta sitten kun elämä menee vaikeaksi. Niin kauan kuin elämä kiinnostaa niin elän sitä.

Hyviä ajatuksia sinulla, monilla on nyt vaikeita aikoja.