Yle: Kaupassa työskenteleviä poikia kohdellaan huonosti
Toisaalta olen kuullut että nuoria naismaalareita, -sähkäreitä jne kohdellaan väheksyvästi. Silloinkin asialla iäkkäämmät miehet. Eikö ne tykkää että ammatit "sekoittuvat"?
Kommentit (30)
Johtuu varmaan myös siitä, että ihmiset ovat tosi kärsimättömiä nykyään. Kaikki minulle heti.
Asiakkaana tunnistan kyllä ihmistyypinkin ja ihan kaikki aloittelijat eivät ole oikealla alalla. Valittaa en surkeimmista viitsi, sillä joku sen heistä kuitenkin tekee. Ainoa, mistä pahoitan mieleni, on jos aloittelija ei vaivaudu ottamaan kokeneimmilta kollegoiltaan selvää ja kohauttelee vain olkapäitään. Jos hänelle on annettu vastuu tehtävästä hänen pitää myös osata selvittää ja tämä on piirre, jota usein ihmettelen eikö esimies ole neuvonut kääntymään hänen puoleensa epäselvissä tilanteissa.
Kiitän kyllä aloittelijaa, jos hän edes vähän yrittää. Olen niitä, jotka myös perustelevat miksi kiitän. Me asiakkaat voimme myös tukea oppimista oikeassa hetkessä kiitoksilla ja myönteisellä palautteella.
On silti outoa, että kauppiaan pitää erikseen laputtaa miten aloittelijoita pitää kohdella.
Osa asiakkaista on sellasia että ne keksii ihan ufojuttuja että pääsevät valittamaan. Esmes mää olin Stockalla melkein 30 vuotta ja aina näitä mulk kuja vaan riitti.
Outoa, jos ihmiset eivät tajua, että uusi työntekijä voi olla vähän hitaampi. Tai sitten se on joillekin hyvä tilausuus päteä ja päästä haukkumaan muita.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä aasiakkaat kokevat, että poikien kritisoiminen on turvallisempaa. Varsinkin, jos vanhemmat miesaasiakkaat ovat asialla.
Osa ihmisistä ei osaa käyttäytyä ja kokevat olevansa maailmannapa.
Tai sitten kaupassa työskentelevät tytöt eivät valita.
Vierailija kirjoitti:
Asiakkaana tunnistan kyllä ihmistyypinkin ja ihan kaikki aloittelijat eivät ole oikealla alalla. Valittaa en surkeimmista viitsi, sillä joku sen heistä kuitenkin tekee. Ainoa, mistä pahoitan mieleni, on jos aloittelija ei vaivaudu ottamaan kokeneimmilta kollegoiltaan selvää ja kohauttelee vain olkapäitään. Jos hänelle on annettu vastuu tehtävästä hänen pitää myös osata selvittää ja tämä on piirre, jota usein ihmettelen eikö esimies ole neuvonut kääntymään hänen puoleensa epäselvissä tilanteissa.
Kiitän kyllä aloittelijaa, jos hän edes vähän yrittää. Olen niitä, jotka myös perustelevat miksi kiitän. Me asiakkaat voimme myös tukea oppimista oikeassa hetkessä kiitoksilla ja myönteisellä palautteella.
On silti outoa, että kauppiaan pitää erikseen laputtaa miten aloittelijoita pitää kohdella.
Hienoa, että kuljet ympäriinsä "kouluttamassa" nuoria asiakaspalvelijoita liikkeissä. Hyvää työtä teet, mitä teet työksesi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä aasiakkaat kokevat, että poikien kritisoiminen on turvallisempaa. Varsinkin, jos vanhemmat miesaasiakkaat ovat asialla.
Osa ihmisistä ei osaa käyttäytyä ja kokevat olevansa maailmannapa.
Tai sitten kaupassa työskentelevät tytöt eivät valita.
Tytöt ovat tottuneet kritiikkiin koko ikänsä, monille pojille ihan uutta, vaikka ovat koko elämänsä perseilleet menemään.
Kehdataanko kaupoissa vastia pojilta samaa tasoa työn teossa kuin tytöiltä?
On myös nuoria miesasiakaspalvelijoita, joita ilmeisesti jotenkin harmittaa olla alalla, ja purkavat sen sitten asiakkaisiin.
En koskaan unohda yhtä nuorta miestä, joka keksi omasta päästään, että minä raivoan. Olen itsekin tehnyt aspatyötä , ja suhtaudun aspoihin aina ystävällisesti ja kunnioittavasti, kuten tässäkin tapauksessa, kun menin "infotiskille" palauttamaan iäkkään äitini ostaman viallisen tuotteen.
Kerroin asiaani kuitin kera, ihan lempeästi jopa, ja poika sanoi että käy kysymässä, ja pian takahuoneesta tuli vanhempi mies, joka sanoi minulle tiukasti, että epäasiallisia asiakkaita ei palvella ja minun on syytä poistua. Ja siis ihan oikeasti oikeasti, en ollut mitenkään edes puhunut tylysti tai korottanut ääntäni tai mitään, kysyin vain että miten tuotteen palautuksessa tulisi menetellä.
Ilmeisesti poika ei tiennyt vastausta ja keksi oikopolun itselleen nolosta tilanteesta. Olin kieltämättä järkyttynyt, kun tämä vanhempi asiakaspalvelijakin kieltäytyi palvelemasta minua. Että kyllä niitä můlkeroita voi olla siellä aspatiskin työntekijäpuolellakin. (Vaikka useimmiten kyllä asiakkaana, sen tiedän.)
Uskon, että molemmat sukupolet saavat ihan riittävästi asiakkailta valituksia, kritisointia ja häirintää osakseen.
Asiakaspalvelu on aika raskasta pitkässä juoksussa. t. Opiskeluaikana myyjä
Naiset eivät yleensä valita tällaisista asioista, se on se normaali tila heille. Pojat nyt ovat loukkaantuneita kaikesta
Syy kerrotaan tuossa jutussa.
"...aliarvioivat tyttöjä ja ajattelevat, että on normaalimpaa tytöille epäonnistua..."
Olen nainen. Aikoinaan kesätöissä keski-ikäiset, perheelliset miehet oli ilkeimpiä. Nauttivat oikein kun saivat tölviä ja tylyttää. Hyi.
mä en ymmärrä tätä, että kun asiakkaat käyttäytyvät apäasiallisesti työntekijöitä kohtaan palvelualoilla. Eikö ne henkilöt ole itse koskaan tehneet asiakaspalvelutyötä? Tai kukaan heidän läheisensä ? Kuitenkin aika moni meistä on varmaan joskus nuorena ollut vaikka kesätöissä vaikka ruokakaupassa tai Mäkkärissä. Haluaisiko ne henkilöt, että heidän omaa lastaan kohdeltaisiin noin?
Vierailija kirjoitti:
Outoa, jos ihmiset eivät tajua, että uusi työntekijä voi olla vähän hitaampi. Tai sitten se on joillekin hyvä tilausuus päteä ja päästä haukkumaan muita.
Yleensä se on juurikin sitä pätemistä ja toisaalta jostain syystä meidän kulttuurissa on toteuttanut siihen että muiden arvioiminen on täysin ok tilanteessa kuin tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Syy kerrotaan tuossa jutussa.
"...aliarvioivat tyttöjä ja ajattelevat, että on normaalimpaa tytöille epäonnistua..."
En usko tähän, vaan pikemmin miespuolisille uskalletaan olla tylympiä, koska mies.
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen. Aikoinaan kesätöissä keski-ikäiset, perheelliset miehet oli ilkeimpiä. Nauttivat oikein kun saivat tölviä ja tylyttää. Hyi.
Samaa mietin itse, että kyllä nuo esimerkit ja vielä pahemmatkin ovat minulle omista kaupassa tehdyistä kesätuurauksista tuttuja. Meitä tyttöjä perehdytettiin jopa siihen kenelle miesasiakkaalle ei kannata kääntää selkää, kun alkaa kourimaan. Ei puhettakaan, että tuolle asiakkaalle olisi annettu porttari, vaikka tuli päivittäin kauppaan kyttämään nuoria tyttöjä jonkun sisuaskiostoksen turvin.
Ja tämä on tapahtunut ihan 2000-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä aasiakkaat kokevat, että poikien kritisoiminen on turvallisempaa. Varsinkin, jos vanhemmat miesaasiakkaat ovat asialla.
Osa ihmisistä ei osaa käyttäytyä ja kokevat olevansa maailmannapa.
Tai sitten kaupassa työskentelevät tytöt eivät valita.
Jep. Tytön ovat tottuneet pienestä pitäen olemaan kritiikin kohteena ja opetettu siihen, että se pitää sitten kuunnella hymyillen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Syy kerrotaan tuossa jutussa.
"...aliarvioivat tyttöjä ja ajattelevat, että on normaalimpaa tytöille epäonnistua..."
En usko tähän, vaan pikemmin miespuolisille uskalletaan olla tylympiä, koska mies.
Juuri näin. Pyhä sukupuoli on suojeltu tässäkin.
Ehkä aasiakkaat kokevat, että poikien kritisoiminen on turvallisempaa. Varsinkin, jos vanhemmat miesaasiakkaat ovat asialla.
Osa ihmisistä ei osaa käyttäytyä ja kokevat olevansa maailmannapa.