Selostajalegenda Tapio Suominen on kuollut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhä suomessa on tabu että itsemurhista joihin usein liittyy henkinen sairaus ei puhuta vaan väännetään jotakin joka ei ole totta "kuoli tapaturmaisesti".

Itsareista ei uutisoida, jotta ne eivät rohkaisisi muita tekemään saman.

Ja ainahan näistä tehdään tutkimus. Ennen sitä kaikki tapahtunut on spekulaation varassa. Ei lehdet voi julistaa "totuutta", ennenkuin se on tutkittu ja totuudeksi todettu.

Vierailija kirjoitti:

Jos itsemurhan tekee olisi hyvä tehdä se kyllä niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän sotkua, vaivaa ja vahinkoa toisten ihmisten mielenterveydelle , mitä jos joku veturinkuljettaja tappaa itsensä kun traumatisoituu nähtyään jotain niin kauheaa mitä tapahtuu kun ihminen hajoaa kappaleiksi junan edessä? Itsemurhan tekevät ihmiset ovat usein hirveän itsekkäitä. Itse tekisin homman siististi ja laittaisin varoituslapun näkyville jos haluaisin kuolla oman käden kautta mutta onneksi en ole ikinä halunnut kuolla.

Niin no ihminen joka ei ole halunnut kuolla varmasti ajatteleekin noin. Kauniit varoituslaput ja kaikki. 

Helpompi olisi ajaa rekkaa päin kuin juosta junan alle. Mieti kumpi on sivullisille haitallisempi? Silti tuolla aikasemmassa viestissä on peukkuja enemmän rekkaa päin ajamiselle!

Tässä Parolan tapauksessakin oli poliisin tiedotteessa mainittu, että Toijalaan päin laiturien jälkeen. Jos olisi haluttu järkyttää ihmisiä niin olisi juostu ennen Parolan laitureita. 

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta kertaa tätäkin sekakäyttäjää oli yritetty auttaa? Aivan turhaa. Vienyt varmankin paikan sellaisesta joka olisi halunnut selvitä. Samaten kirjailija M.L. Lukekaa viimeisin kirja, niin ymmärrätte miten sekaisin ihminen voi harhoissaan olla. Jos ei ole halua selviytyä oikeasti, niin turhaa haaskausta auttaa. Kukaan ei voi 'pelastaa' toista vaikka kuinka 'hoidettaisiin'. Vastuu on otettava itse itsestään. Tätä ei kaikki vain kykene tajuamaan. 

Jos sinulla on vaikka ykköstyypin diabetes, niin häviääkö se sillä että otat vastuun itsestäsi ja omasta haimastasi? Sinulla ei ole aavistustakaan, minkälaista helvettiä voi elämä pahojen mielisairauksien kanssa olla. Aina mikään apu maailmassa ei auta. Ainoa tapa silloin "ottaa vastuu" omasta tilanteesta on sen toteaminen, että nyt riitti enkä enää kestä. Tapsan puolesta olen helpottunut, mutta surullista että hän päätti päivänsä tavalla, jonka tiedän jättävän syvät jäljet junankuljettajan lisäksi myös pelastushenkilöstöön. Jälki on todella rumaa. 

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhä suomessa on tabu että itsemurhista joihin usein liittyy henkinen sairaus ei puhuta vaan väännetään jotakin joka ei ole totta "kuoli tapaturmaisesti".

Itsareista ei uutisoida, jotta ne eivät rohkaisisi muita tekemään saman.

 

Sinänsä jännä, sillä kyllä se itsemurhan haudonta lähtee ihan siitä omasta tilanteesta ilman uutisointia. Niitä on tehty jo aika kauan sitten ennenkuin mitään uutisia oli keksitty. Ei kai kukaan jätä tekemättä uutispimennosta huolimatta. 

Noissa kuulemma tapahtuu sellainen sarjailmiö. Sellainen ihminen, joka on kahden vaiheilla juuri sillä hetkellä, saattaa saada kimmokkeen toisen ratkaisusta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten paljon tahansa. Jännästi sieltä sängystä pääsee aamulla ylös jos on pakko tai motivaatio muuten kohdillaan.

Yhteiskunnassamme on pahinta se, että ihmisille annetaan helpolla mahdollisuus koteloitua märehtimään itsekseen murheitaan ja sillä asiat vain pahenevat. 

Vierailija kirjoitti:

Jos itsemurhan tekee olisi hyvä tehdä se kyllä niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän sotkua, vaivaa ja vahinkoa toisten ihmisten mielenterveydelle , mitä jos joku veturinkuljettaja tappaa itsensä kun traumatisoituu nähtyään jotain niin kauheaa mitä tapahtuu kun ihminen hajoaa kappaleiksi junan edessä? Itsemurhan tekevät ihmiset ovat usein hirveän itsekkäitä. Itse tekisin homman siististi ja laittaisin varoituslapun näkyville jos haluaisin kuolla oman käden kautta mutta onneksi en ole ikinä halunnut kuolla.

No sinähän se voit sitten mennä opastamaan niitä itsemurhan tekijöitä ja kertomaan mikä on se oikea tapa. Saavatko he siitä sitten erityismaininnan kun tekivät sen niin hienosti? Se on niin helppo sanoa mitä sen itsemurhan tehneen olisi pitänyt tehdä, kun ei voi todellakaan kuvitella sen ihmisen mielentilaa joka siihen päätyy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten

Katsoppa itsemurhatilastoja sotien jälkeiseltä ajalta. Ei paljoa peltotyöt niitä traumoja parantaneet mitä tuhannet rintamamiehet saivat.

Ja ylipäätänsä mielenterveys ongelmia on olemassa paljon vakavampia kuin se yleisin ja lievin eli ahdistus masennus. Suominen oli pahimmissa maniavaiheissaan liki psykoottinen, se on tila josta ei ilman intensiivistä hoitoa ole mitään mahdollisuuksia parantua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka monta kertaa tätäkin sekakäyttäjää oli yritetty auttaa? Aivan turhaa. Vienyt varmankin paikan sellaisesta joka olisi halunnut selvitä. Samaten kirjailija M.L. Lukekaa viimeisin kirja, niin ymmärrätte miten sekaisin ihminen voi harhoissaan olla. Jos ei ole halua selviytyä oikeasti, niin turhaa haaskausta auttaa. Kukaan ei voi 'pelastaa' toista vaikka kuinka 'hoidettaisiin'. Vastuu on otettava itse itsestään. Tätä ei kaikki vain kykene tajuamaan. 

 

Eiköhän jokainen halua lähtökohtaisesti selvitä! Mielestäni hänen lopullinen ratkaisunsa jo kertoo, että hän oli oikeasti avun tarpeessa.

Tuliko mieleen, että se sekakäyttö on ollut hänen epätoivoinen keinonsa yrittää selvitä tuskan täytteisistä päivistä? 

Tiedän valehtelevia sekakäyttäjiä. Pääsevät välil

Vai tiedät? Onpa uutinen sillä se valehteluhan kuuluu itse päihdesairauteen.

Se miksi apua mielenterveysongelmiin saa vasta käytännössä raitistuttua on osa ongelmaa.

Usein mielenterveysongelmainen tuntee saavansa paremman lääkinnällisen tehokkuuden päihteiksi luokiteltavista aineista kuin virallisesti lääkkeiksi luokitelluista. 

Monelle riippuvuus jostain aineesta ensitilassa syntyy siitä, että hän kokee sen tuovan helpotusta oloonsa. Moni kuvailee sitä, että päihteellä pääsee normaalin olotilaan jolloin ei esimerkiksi ahdista eikä sydän hakkaa jne.

Esim. terveen ihmisen on vaikea asettua itse sellaiseen asemaan, että tulee alkukantainen pakokauhu arkisessa tilanteessa. Sellaista tunnetta moni ei koe koko elämänsä aikana kovassakaan paineessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos itsemurhan tekee olisi hyvä tehdä se kyllä niin että aiheuttaa mahdollisimman vähän sotkua, vaivaa ja vahinkoa toisten ihmisten mielenterveydelle , mitä jos joku veturinkuljettaja tappaa itsensä kun traumatisoituu nähtyään jotain niin kauheaa mitä tapahtuu kun ihminen hajoaa kappaleiksi junan edessä? Itsemurhan tekevät ihmiset ovat usein hirveän itsekkäitä. Itse tekisin homman siististi ja laittaisin varoituslapun näkyville jos haluaisin kuolla oman käden kautta mutta onneksi en ole ikinä halunnut kuolla.

No sinähän se voit sitten mennä opastamaan niitä itsemurhan tekijöitä ja kertomaan mikä on se oikea tapa. Saavatko he siitä sitten erityismaininnan kun tekivät sen niin hienosti? Se on niin helppo sanoa mitä sen itsemurhan tehneen olisi pitänyt tehdä, kun ei voi todellakaan kuvitella sen ihmisen mielentilaa joka siihen päätyy. 

Jos kokisin jo valmiiksi itseni kaikin tavoin täydeksi nollaksi, tuskin kiinnostaisi yrittää suorittaa vielä tuotakin muiden toiveiden mukaan. Eiköhän väärin menisi sekin joka tapauksessa, niin ihan sama.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhä suomessa on tabu että itsemurhista joihin usein liittyy henkinen sairaus ei puhuta vaan väännetään jotakin joka ei ole totta "kuoli tapaturmaisesti".

Itsareista ei uutisoida, jotta ne eivät rohkaisisi muita tekemään saman.

 

Sinänsä jännä, sillä kyllä se itsemurhan haudonta lähtee ihan siitä omasta tilanteesta ilman uutisointia. Niitä on tehty jo aika kauan sitten ennenkuin mitään uutisia oli keksitty. Ei kai kukaan jätä tekemättä uutispimennosta huolimatta. 

Noissa kuulemma tapahtuu sellainen sarjailmiö. Sellainen ihminen, joka on kahden vaiheilla juuri sillä hetkellä, saattaa saada kimmokkeen toisen ratkaisusta. 

Varmasti. Voi saada myös kimmokkeen toiseen suuntaan jos asiaa tuoda ilmi nimimerkilöä kokemusta on. 

Haluan myös painottaa, että kun otsikko on tälläinen niin virallisestihan ei mitään ole vahvistettu. Puhun siis yleisellä tasolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siis tapaturmaisesti juoksi junan keulaan?

 

Ihminen menehtyi junan alle Parolan asemalla Hattulassa

Miehen epäillään juosseen itsemurhatarkoituksessa junan eteen.

 

Niin. Monesti kerrotaan kuolleen tapaturmaisesti vaikka henkilö on niellyt pillereitä purkillisen tai kaksi ja alas ne on saatu litralla kossua. 

Niin niin juu juu. Ei kyllä useinkaan kerrota vasn kerrotaan että henkilö löytyi kuolleena ja ehkä se mistä hänet löydettiin. Vuorokausi kuoleman jälkeen tuskin olisi edes selvillä mihin tämä henkilö kuoli. Kuoliko lääkkeisiin, kuoliko sairauskohtaukseen tms.

Parolan aseman laiturien jälkeen on alikulku ja autotiekin siinä lähellä. Miten ne menee kai autotie yli raiteiden.

Usein masentununeet jäävät junan alle. Se on oikeastaan varma keino. Valitettavasti.

Omaiseni lähti täältä samalla tavalla.

Hän sai kaiken mahdollisen avun sairauteensa. Lääkkeitä, hieman paremmassa vaiheessa terapiaa (huonossa siitä ei ole hyötyä), sairaalajaksoa, ect-hoitoa, lopussa kokeiltiin jopa ketamiinia. Omaiset ja läheiset olivat mukana koko ajan.

Fakta on se, ettei joitakin edes kaikki maailman apu auta. Harmittaa nimittäin se, että niin usein oletetaan heti, ettei tällaiseen ratkaisuun päätynyt henkilö ole saanut riittävää apua. Ei se aina ole niin.

Ennen ratkaisuaan omaiseni masennus yltyi psykoottistasoiseksi. Hän puhui myös pakko-ajatuksista/impulsseista, jotka ikäänkuin vain "tipahtivat" päähän ja oli vaikea olla toimimatta niiden mukaan. Lopullisen suunnitelmansa hän kuitenkin salasi, joten pakkohoitoperusteitakaan ei ollut. Ei hänen ratkaisunsa lopulta silti yllättänyt, sillä hän oli vuosia ollut niin vakavasti masentunut ja ahdistunut, eikä nähnyt valoa missään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten

Nyt on käynyt ilmi, ettei ehkä siellä omassa elämässäsi ole käynyt mitään vakakaa. 

Todellisuudessa sotien jälkeen moni oli päihdekoukussa traumojensa takia. Oli höökipulveria ja viinaa. Moni siirsi traumansa seuraavalle sukupolvelle. Oli alkoholismia ja perheväkivaltaa. Moni ei nähnyt viis-kuuskymppisiään.

Todellisuudessa nämä ahdistuneet ja masentuneet ovat kokeneet jotain vakavaa ja vaikeaa jo aikaisin lapsuudessa antamaan perään kuuluttamaasi perspektiiviä. 

Vierailija kirjoitti:

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten paljon tahansa. Jännästi sieltä sängystä pääsee aamulla ylös jos on pakko tai motivaatio muuten kohdillaan.

Yhteiskunnassamme on pahinta se, että ihmisille annetaan helpolla mahdollisuus koteloitua märehtimään itsekseen murheitaan ja sillä asiat vain pahenevat.

Kyllä diagnooseja ja hoitoakin oli, mutta vain murto-osalle tarvitsevista. Osa alkoholisoitui kun ei ollut muutakaan lääkettä, osa siirsi pahan olonsa perheelleen niin tehokkaasti että niitä traumoja seurauksineen selvitellään vielä kolmannessakin polvessa, osa kuoli lopulta oman käden kautta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten

Joo, mun sotatraumoja poteva ukki hoiti oloaan hakkaamalla lapsiaan. Hänen lapsensa taas omia olojaan alkoholismilla ja väkivallalla. Mutta joo, tärkeintä että eivät hakeneet apua.. 

Vierailija kirjoitti:

Omaiseni lähti täältä samalla tavalla.

Hän sai kaiken mahdollisen avun sairauteensa. Lääkkeitä, hieman paremmassa vaiheessa terapiaa (huonossa siitä ei ole hyötyä), sairaalajaksoa, ect-hoitoa, lopussa kokeiltiin jopa ketamiinia. Omaiset ja läheiset olivat mukana koko ajan.

Fakta on se, ettei joitakin edes kaikki maailman apu auta. Harmittaa nimittäin se, että niin usein oletetaan heti, ettei tällaiseen ratkaisuun päätynyt henkilö ole saanut riittävää apua. Ei se aina ole niin.

Ennen ratkaisuaan omaiseni masennus yltyi psykoottistasoiseksi. Hän puhui myös pakko-ajatuksista/impulsseista, jotka ikäänkuin vain "tipahtivat" päähän ja oli vaikea olla toimimatta niiden mukaan. Lopullisen suunnitelmansa hän kuitenkin salasi, joten pakkohoitoperusteitakaan ei ollut. Ei hänen ratkaisunsa lopulta silti yllättänyt, sillä hän oli vuosia ollut niin vakavasti masentunut ja ahdistunut, eikä nähnyt valoa missään.

Kyllä nykyään sitä apua on vaikea saada kun ei ole resursseja. Päivystyksestä lähetetään itsemurhaa miettivät kotiin parin pillerin kanssa. Edes pakkohoitoon ei laiteta itsemurhaa yrittänyttä tai tekoa miettivää. Odotusajat hoitoon pääsemiseksi ovat aivan käsittämättömän pitkät. Miten sellainen ihminen jolla on niitä mielenterveysongelmia ja itsemurha-ajatuksia sitten selviää hengissä kun hoitoa ei yksinkertaisesti saa? Ottamalla vaan itseä niskasta kiinni? Kai ne paranee kun eihän heillä ole niitä oikeita ongelmia ja odotellaan vaan että tulee asioihin hieman perspektiiviä, kuten joku täällä väittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kannata juosta junan eteen itsaritarkoituksessa Voi käydä pahasti muttei edes välttämättä kuole. Lähtee vain kaikki raajat. Niin on käynyt Suomessakin eräälle miehelle joskus parikymmentä vuotta sitten. Nimittäin vähän vaikeaa yrittää uudelleen ilman raajoja sitä itsaria...

Ja mä muistan nuoruudestani yhden samanlaisen tapauksen. Ei kuollutkaan, vaan yhtä kättä ja jalkaa vailla jatkaa nyt vammaista elämäänsä. Ei tenhnyt mieli edes yrittää uudestaan. Se paha olo leikkaantui siinä.

Monesti nämä masentuneet ja ahdistuneet paranevat kun elämässä tulee eteen jotain oikeasti vakavaa ja vaikeaa antamaan perspektiiviä. Ei ollut sotien jälkeen mitään masennusdiagnooseja ja kuntoutustukia vaan jokainen työkykyinen meni vaikka kuukausiksi savotalle raatamaan elättääkseen perheensä, vituttipa miten

Mun pappa tappoi itsensä sodan jälkeen menemällä junan alle. Sotatraumat tuhosi herkän ihmisen, vaikka itse sodasta selvisikin hengissä. 

Vierailija kirjoitti:

Hänelle pahimpia traumoja ovat varmaan olleet myöhästymiset lennoilta, heikosti siivottu hotellihuone, kadonneet matkatavarat kisateisuilla. 

 

Lopetin lukemisen tähän. Aivan ennätys törkeää tekstiä sairaasta ihmisestä, jota sinä itse et millään tasoa tuntenut. Siellä pinnan alla voi olla vaikka mitä, ihan oikeasti erittäin traumaattista, jota ei ole julkisuuteen tuotu. Ihmiset eivät tunnu millään ymmärtävän, että oikeat diagnosoitavat mielialahäiriöt ovat aivan täysin eri asia, kuin jokaiselle silloin tällöin iskevä masennus tai alakuloisuus.

Eräs sukulaiseni oli vuosia suljetulla. Vaikka kuinka monta kertaa olen kuullut puolitutuilta nämä samat "nykynuoret masentuvat pienistä vastoinkäymisistä" selitykset jos joku hänet mainitsee ohimennenkin. Todellisuudessa hän joutui lapsena läheisensä väkivaltaisesti hyväksikäyttämäksi, josta oireilut alun perin alkoivat ja vuosien saatossa pahenivat juuri kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Sitä vaan eivät nämä puolitutut tiedä, koska asia ei ole julkinen.