Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen taas viime päivinä miettinyt, että onko mulla jonkun asteinen masennus vai onko tämä vain edelleen eron tuomaa tuskaa

Vierailija
22.07.2024 |

Ero tuli viime vuoden kevään lopussa. Mun maailman romahti aivan täysin ja sydän meni palasiksi. Mies jätti mut todella törkeällä tavalla. Olin ihan palasina. Työterveyden kautta saamme kolme käyntiä psykologilla per vuosi ja ne mä käytin. Vähän helpotti purkaa tuntojaan ja sain hyviä ohjeita erosta selviämiseen. Olin kuitenkin myös sairauslomalla jonkun aikaa unettomuuden ja ahdistuksen vuoksi. 

Erosta on nyt reilu vuosi enkä ole syksyn jälkeen osannut enää ajatella meitä exän kanssa yhdessä. En enää huolisi häntä. Hänen tekonsa piti siitä huolta. Silti mieltä kaihertaa edelleen se miten mies ero hoiti enkä voi sitä edelleenkään käsittää. Itken sitä tuskaa mitä kivulias ero toi. 

Itken kuitenkin myös yksinäisyyttä. Itken sitä pelkoa, että olen loppuelämän yksin. En halua nyt parisuhdetta enkä ole sellaiseen valmis, mutta olisi ihana vielä joskus saada olla toisen lähellä. Tuntea olevansa rakastettu, haluttu. Aikuisten ihmisten parisuhde. Siis joskus tulevaisuudessa. 

Olen tässä välissä ehtinyt jo ihastua yhteen mieheen, mutta siitä ei tule mitään. Ei mies halunnut kuin seksiä ja sitäkin olen itkenyt. Tekee tuskaa yrittää päästä eroon tunteista. Kaipaan miestä.

Välillä menee ihan hyvin, mutta sitten on niin kuin nyt viime päivät. Tuntuu, että kaikki kaatuu taas päälle. Ajatukset velloo syvissä vesissä ja on henkisesti paha olla. Itkettää moni asia. On stressiä ja väsymystä. Opinnot painaa päälle enkä saa nukuttua tarpeeksi. Onneksi pian alkaa loma. 

On vain välillä niin ahdistunut olo. Mieliala vaihtelee hyvästä huonoon. 

Kommentit (25)

Vierailija
1/25 |
22.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

up

Vierailija
2/25 |
22.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/25 |
22.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jostakin pitäisi saada voimia laittaa estoon tuon ihastuksen puhelinnumero, että ei laittaisi mulle enää missään vaiheessa viestiä. Mies tietää mun tunteista, mutta eihän se miestä estä haluamasta seksiä mun kanssa.

Ap

Vierailija
4/25 |
22.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Anna itsellesi aikaa. Minäkin itkeskelen edelleen viikottain vuodentakaista ikävää asiaa. Suren niin kauan kun se surettaa. Tuohon henkiseen pahaan oloon, mieti mikä tuo sulle hyvää oloa. Ne voi olla pieniäkin asioita, mutta yritä aktiivisesti tehdä niitä juttuja mistä saat voimaa ja ajatuksia muualle. 

Vierailija
5/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mä en vain jaksaisi tätä olotilaa. En haluaisi olla vähän väliä ahdistunut ja itkuinen. Kyllä mä teen paljon asioita ja silloin on ajatukset muualla, mutta kun on aikaa olla ja istua, niin asiat palaa taas mieleen.

Ap

Vierailija
6/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä ota vielä mitään uutta miestä. Olet nyt alkanut käsittelemään eroa ja sen aiheuttamaa shokkia. Tsemppiä sinulle. Ole armollinen itsellesi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sehän on jo plussaa, että mies, jota näköjään pidät miellyttävänä, haluaa seksiä kanssasi! Ei se ole vain-juttu, vaan jo itsessään hienoa, kun joku ihana mies pitää sinua haluttavana. Näin minä ajattelisin. 

T. Aviomies ei ole halunnut seksiä 2 vuoteen

Vierailija
8/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jännä miten tämä nainen sai näin sympaattiset viestit. Normisti eronneet naiset kivitetään jne.. ja varsinkin jos heillä mitään uutta sutinaa eron jälkeen. Noh ehkä maailma pikkuhiljaa normalisoituu.. mut kyllä kivitettiin. Ja vieläkin. Mutta mies oli huono sitä en juuri itkenyt vaan pelkästään sen ilkeyttä ja sitä että hankaloittaa mun elämää erosta huolimatta.  Ole onnellinen jos sulla ei ole lapsia, kun yh äidit on miehille ja naisille alinta kastia joita voi kohdella ihan niin huonosti kuin tahtoo.  Ja sitten me luemme uutisista perhesurmista ja katsomme täydellisen perheen somekuvia..

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/25 |

Oletko ihan idiootti?? Ap suree sitä, että mies haluaa hänestä vain seksiä ja ap on ihastunut! Mitä hienoa on siinä, että joku kusipäämies käyttää ihastunutta ap:ta hyväkseen ja ap riutuu tuskissaan?!?!

Vierailija
10/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt sinun pitää tehdä "lopullinen ratkaisu".

Mitä tarkoitat? Sitäkö, että ap pitäisi tappaa itsensä?!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ajattele ap asiaa niin että tuo ero tuli nyt eikä paljon myöhemmin. Aika loitontaa murhemieltä, myöhemmin olet jopa tyytyväinen että ero tuli, vaikka syytä emme tiedäkään. Meillä kaikilla on murheita, pienempiä tai suurempia. Lomallasi tukka tuuleen ja kohti uutta.

Vierailija
12/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Sehän on jo plussaa, että mies, jota näköjään pidät miellyttävänä, haluaa seksiä kanssasi! Ei se ole vain-juttu, vaan jo itsessään hienoa, kun joku ihana mies pitää sinua haluttavana. Näin minä ajattelisin. 

T. Aviomies ei ole halunnut seksiä 2 vuoteen

Et voi olla tosissasi! Yksi syy mun ahdistukseen ja itkuisuuteen on se, että tuo mies haluaa musta vain seksiä! Etkö tajua miten raastavaa tuo on kun itsellä on vahvoja tunteita eikä kelpaa toiselle parisuhteeseen! Oli kyllä todella typerä kommentti sulta!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jännä miten tämä nainen sai näin sympaattiset viestit. Normisti eronneet naiset kivitetään jne.. ja varsinkin jos heillä mitään uutta sutinaa eron jälkeen. Noh ehkä maailma pikkuhiljaa normalisoituu.. mut kyllä kivitettiin. Ja vieläkin. Mutta mies oli huono sitä en juuri itkenyt vaan pelkästään sen ilkeyttä ja sitä että hankaloittaa mun elämää erosta huolimatta.  Ole onnellinen jos sulla ei ole lapsia, kun yh äidit on miehille ja naisille alinta kastia joita voi kohdella ihan niin huonosti kuin tahtoo.  Ja sitten me luemme uutisista perhesurmista ja katsomme täydellisen perheen somekuvia..

Sä olisit ilmeisesti tyytyväinen jos mut kivitettäisiin kun sutkin kivitettiin?

Kyllä mulla on aikuinen lapsi joka vielä hetken asuu mun kanssa. Lapsi ei ole sen miehen josta erosin viime vuonna vaan lapsi on aiemmasta suhteesta joten olen elänyt ennen lapsen kanssa kahdestaan. En olisi onnellinen jos ei olisi lasta. 

Miten jotkut perhesurmat tähän liittyy???

Ap

Vierailija
14/25 |
23.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli jo ihan ok muutaman tunnin ajan, mutta taas muistui mieleen tuo mies. Itkettää kun mies ei huoli mua ja itkettää oma tyhmyys. Taidan ottaa pari sirdaludia koska hartiat jumissa ja saapahan samalla unen päästä kiinni.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä oli exän kanssa vaikeita elämäntilanteita ja yksi niistä oli exän onnettomuus jolla vaikutukset loppuelämän ajan kipujen vuoksi. Mä olin tukena onnettomuuden jälkeen, vaikeissa rahatilanteissa jota onnettomuus aiheutti jne. Itku tuli tänään siitä, että vaikka kuinka olin tukena ja autoin, niin mies ei sen vertaa voinut tehdä, että olisi hoitanut jättämisen asiallisesti. 

Ap

Vierailija
16/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekin ahdistaa, että nurmikko päässyt liian pitkäksi ja se pitäisi leikata. Ei vain jaksaisi. Lisäksi yöllä/aikaisin aamulla satanut ja mietin onko kuinka märkä. Mietin jos sitäkin, että venytän ensi viikkoon, mutta sitten on jo todella pitkä. Työnnettävällä leikkurilla raskas leikata.

Mutta kun ei vain jaksaisi. Opiskelujutut rästissä eikä vain jaksaisi. Tuntuu etten taas saa mitään aikaiseksi.

Ap

Vierailija
17/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nyt sinun pitää tehdä "lopullinen ratkaisu".

Kysyn mäkin, että mitä tarkoitat? Jos itse murhaa tarkoitat kuten tuo yksi aiemmin epäilin, niin voin sanoa, että painu hel vettiin. En mä kuolla halua. Jos oikeasti tarkoitit tuota, niin olet kyllä mieleltäsi täysin sairas. Miten kukaan voi kirjoittaa tuollaista toiselle?!?

Ap

Vierailija
18/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pala kerrallaan. Kun saat nurmikon leikattua, niin se asia ei enää ahdista. Sitten kiität itseäsi, ja seuraavan päivänä hoidat toisen asian esim. opiskeluihin liittyvän jonkin pienen asian. Ei kannata murehtia kaikkia asioita samaan aikaan.

Eikä myöskään kannata miettiä, että onko kivaa opiskella tai leikata nurmikko, ne on asioita, jotka tulee vain yksi kerrallaan tehdä pois alta. Älä mieti kaikkia tekemättömiä töitä, vaan laitat ne nyt kiireellisyysjärjstykseen ja pikku hiljaa. Kun olet vaikka leikannut nurmikon, niin sen jälkeen teet jonkun kivan asian (katsot elokuvan, syöt mansikoita tmv.).

Vierailija
19/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yksi kysymys. Kuka sinun elämääsi ohjaa, sinä vai joku toinen.

Vierailija
20/25 |
24.07.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Pala kerrallaan. Kun saat nurmikon leikattua, niin se asia ei enää ahdista. Sitten kiität itseäsi, ja seuraavan päivänä hoidat toisen asian esim. opiskeluihin liittyvän jonkin pienen asian. Ei kannata murehtia kaikkia asioita samaan aikaan.

Eikä myöskään kannata miettiä, että onko kivaa opiskella tai leikata nurmikko, ne on asioita, jotka tulee vain yksi kerrallaan tehdä pois alta. Älä mieti kaikkia tekemättömiä töitä, vaan laitat ne nyt kiireellisyysjärjstykseen ja pikku hiljaa. Kun olet vaikka leikannut nurmikon, niin sen jälkeen teet jonkun kivan asian (katsot elokuvan, syöt mansikoita tmv.).

Nurmikon leikkuun jätin kesken koska oli märkää ja leikkuri sammui koko ajan sen vuoksi ja siksi, että nurmikko on niin pitkää. En jaksa takuta sen kanssa nyt. Pitää toivoa, että ei sataisi niin pääsisi kuivumaan se nurmikko. 

Ap

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi yksi kuusi