Onko sinulla ollut puppy blues?

Ei ollut, tiesin jo valmiiksi että pikkupennut ovat rasittavia. Semmosta se elämä on

Minulla on ollut table blues, cheese blues, skirt blues, hat blues, journey blues, concert blues. Eli tuli hankittua jotakin, mistä olin kovin innoissani, mutta sitten ostos ei tehnytkään elämääni autuaaksi kuten olin kuvitellut ja iski blues.

On ollut. Osittain on vieläkin, mutta se on jo parempaan menossa. Ilman puolisoni tukea en olisi selvinnyt, en olisi jaksanut sitä jatkuvaa ulos menoa, leikittämistä, opettamista, huomioimista. Rauhallinen kotielämä onkin nyt muuttunut koiran ympärillä pyöriväksi härdelliksi. Matkoille emme ole vielä menneet, menemmekö edes enää? En usko, että haluan matkustaa siten kuin koiran kanssa voisi.  

On ollut jokaisen kotieläimen kohdalla paitsi hamsterin. On mennyt ohi ja on ollut sitten tosi ihanaa, mutta alussa iski joka kerran sellainen pieni kauhu. 

No ei todellakaan ole ollut. Minulla on sen verran älliä, että ymmärsin jo etukäteen mitä pennun ottaminen vaatii. 

Joo ja ei. Tiesin, että taloon tulee vauva, joka sotkee ja rikkoo paikkoja eikä ymmärrä mistään mitään. Minulla oli ennestään kokemusta viidestä koirasta, joten uskoin tietäväni ettei siinä mitään sen kummallisempaa ole, kuin sitä sotkua ja uusien asioiden opettamista. Voi veljet miten väärässä olinkaan.

Tämä viimeisin epeli oli jotain aivan muuta kuin edeltäjänsä, vaikka samaa rotua onkin kuin ne viisi edellistä. Oikea ongelmalapsi, kovapäinen kuin mikä, ei todellakaan päästä ihmistä helpolla. No mutta minähän tykkään just haasteista, en luovuttanut missään vaiheessa vaikka välillä ajatukset lentelivät missä milloinkin, olin jo myymässä koiraa, palauttamassa kasvattajalle, tekemässä siitä rukkaset, jättämässä hihnassa julkiselle paikalle kaulassa lappu "löytäjä pitäköön hyvänään".

Piti laittaa kaikki ennakko suunnitelmat uusiksi, ottaa konstit käyttöön kun keinot loppui. Ja ihan kiva koira siitä sitten alkuvaikeuksien jälkeen kuitenkin tuli. Nyt 2v ja 6kk ikää, juniorimuotovalio ja sertiä vaille suomen muotovalio. Itsepäinen se on edelleen, mutta kyllä me jo toimeen tullaan.

Oli paha jossain vaiheessa. Oli tosi villi russelipoika. Nielaisi toisen koiran kakkapussin kakkoineen, pisti pentukurssilla kaiken toiminnan sekaisin, trimmattavana pisti salongin sekaisin, toisaalla trimmattavana kusi jokapaikkaan, puri miestä muniin, jäi omasta munastaan kiinni crocsin reikään nylpytettyään sitä, hyppi isojen koirien kurkkuun kiinni, ei kävellyt lenkeillä yhtään normaalia askelta vaan pelkkää nelivetoa, veti olkapään multa  sijoiltaan ja jäällä selälleni suorilta jaloilta tempaistuaan hihnan polvitaipeitteni takaa,  yms. yms. Lopulta siitä tuli aivan fantastinen koira, mutta kesti 2 vuotta kouluttaa ja 3-4 vuotta ennenkuin koiran luonne ja tolminta  rauhoittui. Se on pitkä aika.

Oli tosi paha. Onneksi sain saikkua ja psykoterapiaa. 

Lämmin kiitos  vastaajille 6 ja 7. Odotin juuri tuota muiden  ylimielisyyttä "no ei tietenkään tullut, tiesin mitä odottaa", mikä on kaikkein kulunein, typerin, valheellisin lause ikinä. Kiitos 6 ja 7, että kerroitte rehellisesti kokemuksistanne. Tietenkään ihmiset eivät voi aina tietää, millaista on juuri SEN vauvan kanssa, juuri SEN ihmisen kanssa yhteen muuttaessa, juuri SIINÄ työpaikassa, juuri SILLÄ paikkakunnalla... Emme voi ennakoida kaikkea, ja juuri siksi on alettu puhua tästä. Pennun tullessa taloon monet yllättyvät reaktioistaan ja sille on nyt nimikin annettu, puppy blues, ja on hienoa, että ihmiset uskaltavat kertoa siitä avoimesti. Ap

Olin vaativa suorittaja. Keräsin taakkoja. Rotu oli väärä, työkoira. Kuvittelin koiran korjaavan elämäni. 

Enää en pelastele.

Minulla on ollut pussy blues.

Monilla on ja salaavat sen, koska sen kertominen on verrattavissa siihen, että jossain äitiringissä vauvakahvilassa alkaa kertoa uupumisestaan. 

Vierailija kirjoitti:

Oli paha jossain vaiheessa. Oli tosi villi russelipoika. Nielaisi toisen koiran kakkapussin kakkoineen, pisti pentukurssilla kaiken toiminnan sekaisin, trimmattavana pisti salongin sekaisin, toisaalla trimmattavana kusi jokapaikkaan, puri miestä muniin, jäi omasta munastaan kiinni crocsin reikään nylpytettyään sitä, hyppi isojen koirien kurkkuun kiinni, ei kävellyt lenkeillä yhtään normaalia askelta vaan pelkkää nelivetoa, veti olkapään multa  sijoiltaan ja jäällä selälleni suorilta jaloilta tempaistuaan hihnan polvitaipeitteni takaa,  yms. yms. Lopulta siitä tuli aivan fantastinen koira, mutta kesti 2 vuotta kouluttaa ja 3-4 vuotta ennenkuin koiran luonne ja tolminta  rauhoittui. Se on pitkä aika.

...Alkoi palautua mieleen muutakin. 2 vuotta hyppäsi hampailla kiinni vieraiden käsiin, poimi kadulta käytettyjä purkkia ja tumppeja ja nieli niitä, söi tamponin, varasti isän kalsarit ja juoksi ne päässä kadulle, tutki ampiaiset, mehiläiset ja käärmeet, tappoi linnunpoikia ja jäniksenpoikia, nuohosi turkillaan öljyt veneen pilssistä, vuosia haukkui ja räyhäsi jokaisen koiran, kissan, pyörän, potkulaudan, trollin, dronen, helikopterin, lokin, variksen ja korpin, etsi kaislikosta mätiä kaloja syötäväksi. Oli joo puppy bluesia kyllä.

Ja siis muutkin pääsivä nauttimaan siitä perseilevästä keskari pystyssä riehuvasta riiviöstä. Jouduin koiran teini-iässä itse kolmeksi yöksi sairaalaan ja koira meni vanhempieni luo hoitoon. He myös ovat kokeneita koiraihmisiä ja rotu on heillekin tuttu. Olivat erittäin hyvillään kun koira palautui takaisin minulle kun kotiuduin sairaalasta, jopa heidän jokseenkin aktiivinen koiransa oli niin väsynyt, että nukkui pari päivää.

Tässä me nyt kuitenkin köllötellään sohvalla vierekkäin. Kyllä surku tulisi, jos tästä joutuisin luopumaan. Muistelen menneitä hymyssä suin.

T.6

Crocsit pitäs kieltää. 

Kiitos russelin omistaja, kirjoita kirja. 

Miksi kaikelle pitää vääntää englannin kielestä jokin oksettavan kuuloinen nimitys?

Mulla on palstablues.

Vierailija kirjoitti:

Oli paha jossain vaiheessa. Oli tosi villi russelipoika. Nielaisi toisen koiran kakkapussin kakkoineen, pisti pentukurssilla kaiken toiminnan sekaisin, trimmattavana pisti salongin sekaisin, toisaalla trimmattavana kusi jokapaikkaan, puri miestä muniin, jäi omasta munastaan kiinni crocsin reikään nylpytettyään sitä, hyppi isojen koirien kurkkuun kiinni, ei kävellyt lenkeillä yhtään normaalia askelta vaan pelkkää nelivetoa, veti olkapään multa  sijoiltaan ja jäällä selälleni suorilta jaloilta tempaistuaan hihnan polvitaipeitteni takaa,  yms. yms. Lopulta siitä tuli aivan fantastinen koira, mutta kesti 2 vuotta kouluttaa ja 3-4 vuotta ennenkuin koiran luonne ja tolminta  rauhoittui. Se on pitkä aika.

Ai kauhee! Huutonaurua! 🤣🤣🤣🤣🤣🤣

Minulla on ollut Puppa blues🥳🥳👴👵

ei ollut, mutta sitten tuli pysyvä blues kun tajusi ettei tosta tule normaalia "kivaa" koiraa. Rotupalstalla kun rauhoiteltiin että rauhoittuu kun täyttää 2v että ekat 2v on hirveitä..noh..eipä ole rauhoittunut ja se 2v on ohitettu jo ajat sitten. Eli menin ottamaan itselleni täysin väärän rodun, rotukuvaus ei totuutta kertonut eikä kasvattaja. Vieraat koirat olivat vieraskoreita ja kivoja, kotona tosta paljastui sitten täysin jääräpäinen aasi..mutta tällä on mentävä ja voi olla että mun koiraura päättyy tohon, toi ei ole eka, mutta tähän mennessä pahin vaikka aiemmin ollut vaativampiakin rotuja. 

En vähättele pentubluesia enkä itsekään pentuaikaa ihan heti ottaisi uusiksi. Koittakaa kestää ja jos oikeasti tuntuu ettei koira ole se mitä aidosti haluaa, sille saa kyllä etsiä uuden kodin. Omaa mielenterveyttä ei tarvitse sen vuoksi uhrata. Koira oikeasti sitoo tosi paljon ja jos on vielä kovapäinen yksilö, niin on vitsit vähissä.