Onko mies kiinnostunut
Olin muutama vuosi sitten samalla työpaikalla tämän miehen kanssa, joka oli esimies minulle vähän aikaa. Tulimme tuolloin hyvin juttuun mutta puhuimme vain työasioista. Sen jälkeen olen ollut häneen yhteydessä harvakseltaan, muutaman kerran olen pyytänyt apua / neuvoa työasioissa tms. Hän on myöskin laittanut sähköpostia omasta aloitteestaan silloin tällöin.
Hän on useamman kerran varannut aikaa kalenteristaan auttaakseen minua (ei olisi mikään pakko) ja kun olen hänet kasvotusten / video puhelussa tavannut juttu luistaa erittäin hyvin, katsekontakti tuntuu hyvin normaalilta (vaikka sitä on paljon!) ja molemmat hymyilläännpaljon (hän on harvoja joiden hymy yltää silmiin). Hän ei myöskään vilkuile puhelintaan tms ja on seurassani mahdollisimman pitkään, kunnes jomman kumman tarvitsee palata töihin. Myös sähköpostit on yleensä tarvetta pidempiä ja helposti edestakaisin yli 10 viestiä
Olen itse eronnut noin vuosi sitten huonosta liitosta ja en luota enää vaistoihini miehistä. Olen ymmärtänyt ettei hän panosta samalla lailla auttaakseen muita (meillä paljon saman alan tuttuja) ja muut pitää häntä hankalasti lähestyttävänä.
Tuntuu että puolin ja toisin tehdään tikusta asiaa että voidaan olla yhteydessa, mutta en ole varma onko hän kiinnostunut vai kuvittelenko vain koska itse olen. Mielipiteet tervetulleita!
Kommentit (19)
Hyh hyh taas, mikä trolli aloitus.
Sama teksti on ollut täällä aiemminkin.
Jättäkää ne työkaverit rauhaan!!!! Luultavasti vain ystävällinen.
Siis nyt saat ihan raatorehellisen vastauksen parisuhteessa olevalta naiselta:
Ihan vi tun sama. Kysy, onko mies kiinnostunut, tai kerro itse olevasi kiinnostunut.
Olen erittäin kyllästynyt kaikenlaiseen aprikointiin ja arvailuun, josko sen paidan väri sitä, ja toisen jalkojen asento tätä.
Kysykää! Puhukaa! Hitto.
Vierailija kirjoitti:

Miksi sua niin nyppoii jos olet parisuhteessa?
Ei ole. Hän on tekemisissä vain työasioissa. Lopeta haaveilu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis nyt saat ihan raatorehellisen vastauksen parisuhteessa olevalta naiselta:
Ihan vi tun sama. Kysy, onko mies kiinnostunut, tai kerro itse olevasi kiinnostunut.
Olen erittäin kyllästynyt kaikenlaiseen aprikointiin ja arvailuun, josko sen paidan väri sitä, ja toisen jalkojen asento tätä.
Kysykää! Puhukaa! Hitto.
Miksi sua niin nyppoii jos olet parisuhteessa?
Parisuhteellisuus liittyi siihen, että olen nähnyt miehiä ja miesten logiikkaa. Olen tänään myös erittäin ärtynyt omaani, pahoittelen, että se välittyy viestistä.
Pointti oli se, että olkaa avoimia. En jaksa näitä *onkohan se sitä ja tätä* avauksia enää. Mitä väliä, heittäytykää, kokeilkaa - jos ei ollut, niin seuraavaa putkeen.
Ompas ärhäköitä vastauksia, ei ollut pakko lukea ja otsikko antoi viittaa mitä juttu koskee
On ihan mahdollista että on kiinnostunut. Ei ensimmäinen kerta olisi kun töissä tavataan.
Tiputa muutama syötti, sano vaikka että olis kiva keli mennä terassille viikonloppuna tai jotain vastaavaa. Mutta jätä syötiin vastaaminen hänelle. Älä tee itse aloitetta. Oma kokemus on että naisten ei kannata lähestyä miehiä vaikka muuta sanotaan.
En usko että on kiinnostunut sen enempää. Ehkä ylitulkitset kaikkea kun olet eronnut ja alat kiinnostua muista miehistä niin näet kiinnostusta siellä missä sitä ei ole.
Hankala sanoa tuon perusteella, voi olla tai sitten ei. Mene ja tiedä. Jätä yhteydenotto ja katso mitä tapahtuu?
Mies tuntee sinut jo niin hyvin, että osaa välttää sinua kuin piikkilangalla ympäröityä suonsilmää.
Kysymällä selviää.
Voi olla vain ystävällinen.
Vierailija kirjoitti:
Kysymällä selviää.
Voi olla vain ystävällinen.
Höpön höpö. Mies haluaa vaan just eronneen naisen emätintä. Tietää että sykkii ihan niinkuin ap jo ilmaisikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysymällä selviää.
Voi olla vain ystävällinen.
Höpön höpö. Mies haluaa vaan just eronneen naisen emätintä. Tietää että sykkii ihan niinkuin ap jo ilmaisikin.
Se on outoa tuo naisten kiima kun se saa naiset kuvittelemaan miesten himoavan heitä heti jos mies sanoo yhdenkin ystävällisen sanan.
Epätoivo paistaa läpi pahasti nyt. 😂
" Minulla on töissä yks mies joka haluaa minua ja on kiinnostunut minusta".
Tarve saada itsensä ja muut uskomaan,että on haluttu nainen. Sairas sinä olet. Suosittelen terapiaa. Kyllä se siitä sitten helpottaa.
Ei, hän on vain työkaveri.