Oletko jo kokenut elämässäsi sen pisteen että olet joutunut kohtaamaan vääristyneen omakuvasi?

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Et siis vielä ole. Koet edelleen että kaikki on aina muiden syytä jne.

Olen pienestä asti nähnyt heikkouteni ja tekemäni virheet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Et siis vielä ole. Koet edelleen että kaikki on aina muiden syytä jne.

Ei kaikilla ole tuollaista vääristynyttä omakuvaa koskaan ollutkaan. 

Kaikki ei ole kuin ap 

Kyllä näen virheeni ja huonot puoleni erittäin selkeästi. Mutta niin näen myös muilta. En osaa oikein teeskennellä vaikka kohtelias olenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Et siis vielä ole. Koet edelleen että kaikki on aina muiden syytä jne.

Mitä!??? En todellakaan! Mitä viddua sä noin sanot? Et tunne mua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Et siis vielä ole. Koet edelleen että kaikki on aina muiden syytä jne.

Entä jos onkin alunperin kokenut, että kaikki on aina oma syytä ja sitten oppinut että näin ei olekaan.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä näen virheeni ja huonot puoleni erittäin selkeästi. Mutta niin näen myös muilta. En osaa oikein teeskennellä vaikka kohtelias olenkin.

Ja miksi pitäisikään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole ollut vääristynyttä omakuvaa.

Et siis vielä ole. Koet edelleen että kaikki on aina muiden syytä jne.

Minun omakuvani oli pitkään sillä tavalla vääristynyt, että kuvittelin kaiken olevan minun syytäni. Järjellä ajatellen toki tiesin, etten mitenkään voi olla aiheuttanut Bangladeshin tulvia, tai naapurin isån juoppotuuria, mutta tunsin silti niin ja olin siitä vakuuttunut.

Siitä yli pääsy ei ollut mikään katartinen suuri murros, josta siten murtumisen jälkeen jatketaan elämää,  vaan se on ollut pitkä vuosikymmenten mittainen vähittäinen taistelu, joka näyttäisi jatkuvan tulevaisuudessakin.

Olen ohittanut sen oivalluksen onneksi jo vuosia sitten.

Kuten epävarmoilla nuorilla - kuten hyvin monella aikuisella ikävä kyllä -  on huono itsetunto.

Nuorella se on ymmärrettävää kun vielä etsitään itseään ja paikkaansa yhteiskunnassa ja kaveriporukassa jne.

Oma ulkomuoto askarruttaa ja on ongelmia tuon ja tämän asian kanssa. 

On toivottavaa että siitä kasvetaan yli, ja kehitytään tasapainoisiksi aikuisiksi mitä ei siis suinkaan ikävä kyllä kaikkien kohdalla tapahdu.

Kun lukee tätäkin palstaa tai jotain muuta ns. keskustelufoorumia tämän tästä tulee esiin aloituksia siitä miten ruma ja kelvoton olen. En kelpaamiehille/naisille.  Olen liian sitä ja liian vähän tätä.  Olen täysin kelvoton enkä koskaan tule saamaan parisuhdetta. Ja nämä siis aikuisia, ei teinejä!

Kuitenkin kun katsoo katukuvaa ei sieltä voi havaita mitään yliluonnolisia kaunottaria ja komistuksia, ihan tavallista kansaa kukin oman näköisensä ja kokoisensa.  On isoa ja pientä, pitkää ja lyhyttä, aivan kaikkea, ja on pariskuntia joissa molemmat ovat ihan tavallisia matti- ja maija meikäläisiä.  

Omassa mielessä luotu kuva itsestä alkaa  elää mielessä ja peilikuva alkaa näyttää sitä samaa.  Koko ajan  suodatetaan ympäristöstä negatiiviisia  fiboja ja kuvitellaan että tuokin tuossa vihaa minua.  

Onneksi siitä voi päästä eroon mutta se vaatii työtä. Aikuiseksi voi kasvaa vielä aikuisenakin!