Lue keskustelun säännöt.
Äitisuhde, mistä tässä on kyse?
20.07.2024 |
Olen siis 33-vuotias nainen. Suhde äitiini on ajoittain ollut hankala. Jos kerron esim uudesta miesystävästäni äidille, hän saattaa tuhahtaa, ja kertoa millainen mies olisi pitänyt valita. En koe olevani ns. "turvassa" hänen seurassaan, en voi kertoa elämäni kaikista käänteistä hänelle, koska hän tuomitsisi ne ja minulle tulisi paha mieli. Silti koen, että on edelleen velvollisuus jollain tasolla miellyttää. Käyn terapiassa, ei huolta siitä. Olisiko tarjolla vertaistukea?
Kommentit (24)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun äitini aliarvioi minut, mutta on pääasiassa mukava.
Äiti yrittää saada vaikuttaa valintoihisi. Äidille voi olla myös vaikeaa hyväksyä että lapsi on aikuinen eikä tarvitse ohjausta.
Hyvin harvoin äidin kanssa ollaan ystäviä ja voidaan puhua mistä tahansa yhdessä. Kyllä suurinosa ihmisistä jättää äidille kertomatta aika paljon...
Samoja tunteita. Äiti jäänyt elämässään yksin ja erakkoluontoinen olen itsekin. Periaatteessa meillä on joskus puhuttavaa, mutta arjen tasolla ei juurikaan. Ollaan myös luonteiltamme erilaisia, äiti synkempi ja negatiivisempi, mikä on raskasta. Ei osoita kiitollisuutta tai arvostusta juurikaan
En sitten tiedä, ei naispuolisia kavereitakaan ole tullut keräiltyä. En itse jaksa kuunnella mitään draamaa ja nuorille naisille on hyvin tyypillistä elää koko ajan jossain draamassa. Jos sitä ei ole niin sitä kehitetään spekuloimalla. Helposti joutuu myös heidän parisuhteisiinsa kolmanneksi pyöräksi, mikä ei kiinnosta itseä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yleensä äitisuhteeseen ei kuulu liukuvoide.
Ei ole syytä pitää lähellä ja kertoa kaikkea myrkyllisille ihmisille. Tiedostat asian, joten pidä asiallinen ja etäinen suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti-tytär-suhteet on monesti hankalia. Jokainen vähän omalla tavallaan. Itse olen hyväksynyt että äitiini tulee aina liittymään ristiriitaisia tunteita ja en tule koskaan saamaan sitä jotain hyväksyntää ja välittämisen osoittamista jota olen janonnut. Silti voin olla äitini kanssa väleissä ja näen hänet jo nykyään kokonaisena ihmisenä, äitiys on vain yksi osa sitä. Olen tietoisesti alkanut omassa päässäni työstää tätä ennen kuin hän kuolee. Sen jälkeen tunteet voisi olla vielä hankalammin ristiriidassa jos odottaisin vieläkin jotain mitä en voi saada.
Tuohan on normaali tytär-äiti-suhde eikä siinä ole kyse mistään sen monimutkaisemmasta, kuin että äiti yrittää elää elämäänsä tyttärensä kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla loppui se pohjaton tarve saada hyväksyntää äidiltäni jota siis en koskaan saanut kun tajusin etten sitä tule koskaan saamaan. Sen hyväksyttyäni on ollut helpompi olla ja äidin sutkautukset eivät tunnu enää miltään. Tähän meni yli 40 vuotta.
Sun ei tarvitse tehdä tiliä kenellekään sun yksityiselämästä. Vähiten äidille, joka usein ei ymmärrä oman lapsen aikuisuutta. Sinun ei myöskään tarvitse miellyttää ketään ts. tehdä omaa elämääsi koskevia valintoja muiden mieltymysten mukaan. Olet vapaa valitsemaan puolison, päättämään lapsiluvusta, työpaikasta, harrastuksista, lomailusta, tyylistä jne. Et ole velkaa kenellekään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On vertaistukea. Olen hieman sinua vanhempi, ja minulla on tuomitseva äiti. Hän varmaan sisimmässään haluaisi elää kanssani jossain tyttökommuunissa, koska hän tuntuu myös vihaavan miestäni. Hän tosin on aina osoittanut inhoa poikaystäviäni, ja jopa heidän vanhempiaan kohtaan. Ikään kuin minut olisi viety häneltä väkivalloin toiseen perheeseen.
En pidä äidistäni, ja en myöskään tunne oloani turvalliseksi hänen seurassaan. Hän ei ole lämmin, eikä vilpitön; hän haluaa aina jotain itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Tuohan on normaali tytär-äiti-suhde eikä siinä ole kyse mistään sen monimutkaisemmasta, kuin että äiti yrittää elää elämäänsä tyttärensä kautta.
Normaali? Oikeasti? Ei todellakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iänkaikkinen dilemma. Mietin usein mistä meillä on sellainen oletus että äidin pitäisi olla lastensa kanssa aina samaa mieltä eikä vanhemmat ylipäätään saisi sanoa omaa mielipidettään tms. Tai heidän kuuluisi olla aina loukkaamatta jälkikasvuaan.
Mutta, ymmärrän ap:tä. Itsellä vanha jo vähän höppänä mutsi ei kyllä koskaan kysy mitään minusta, puhuu lähes taukoamatta itsestään ihan kun ei välittäisi pätkääkään mitä minulle kuuluu. Toisaalta se on helppoa koska en voi sietää sitä että hän puuttuisi elämääni mitenkään. Olemme näennäisissä väleissä, hän on ihminen joka on minut synnyttänyt ja fyysisistä tarpeista huolehtinut, mutta emotionaalisesti hän ei ole antanut mitään. Oli kylmä, määräävä jopa hyvin dominoiva, ankara ja kävi välillä käsiksikin minuun. Joten eipä ole ihme että en arvosta häntä äitinä ja välimme ovat hyvin etäiset. Nytkään en ole ollut yhteydessä pariin kuuksuteen, pitäisi mennä auttamaan heitä syyspihatöissä, mutta en vaan saa soitettua ja sovittua aikaa kun en yhtään jaksaisi mennä sinne. Hänen ja miehensä seura on todella henkisesti uuvuttavaa. Olen aina aivan loppu kun olen ollut 2 h tai pidempään siellä.
Mitä tapahtuisi jos sanoisit hänelle vastaavassa tilanteessa, että kuule, sinun mielipiteilläsi ei ole mitään merkitystä, joten kannattaisiko sinun pitää ne omana tietonasi. Teen itse valintani, meni ne syteen tai saveen.
Toki ymmärrät itse tuon asian sitten kun omat lapsedi puhuu sinulle samoista jutuista. Mietit sitten kannataako kommentoida ja haluatko puuttua vai et.
Kaksijakoista tekstiä. Joku kaipaa äidiltä kiinnostusta asioihinsa ja äitiä vielä 40-vuotiaana, sitä äitiä joka hoivaa pieniä lapsia.
Jonkun äiti on kiinnostunut, sekään ei käy.
Onko vika minussa vai lapsissa kun eivät kerro minulle yksityisemmästä elämästään? Puhellaan kyllä muista asioista mutta ei heidän ihmissuhteistaan.
EI naiset tee tuollaista. Älä ap levitä naisvihaväitteitä.
Naiset ovat AINA sosiaalisesti taitavampia ja he osaavat intuitiivisesti käsitellä omia tunteitaan.
Oletko nuorena aikuisena pystynyt selkeästi irtautumaan lapsuuden perheesta ja olemaan itsenäinen, vai onko rajat olleet aina häilyvät? Olen miettinyt että nykyinen yhteiskunta, se että nuoruus jatkuu +30 vuotiaaksi, perheet perustetaan myöhään, estää sellaisen selkeän sirtymisen siitä että lapsuuden perheyksikkö siirtyy toissijaiseksi, ja aikuinen siirtyy oman perheensä "pääksi" jossa omat vanhemmat ovat vain vierailijoita. Pahimmillaan vanhemmat (+50-70v. ) elävät toista nuoruutta, deittailevat ja elävät samaa suhdedraamaa kuin lapset, lapsenlapset....millaiset rajat silloin muodostuu, kuka voi kenenkin elämään ottaa kantaa?
Aloittajan pitäisi erottaa äiti ja ystävättäret toisistaan. Ei äidille tarvitse kuin teinityttö kertoa kaikista "poikakavereistaan". Ystävättärille kerrotaan.
Äidistä ei voi yhtä aikaa hakea äitiä ja tyttöystävää. Tai jos haluaa asiansa kertoa voi sitten varautua kuulemaan myös mielipiteitä.
👆🏻