Jalankulkijan liikennevalot (ei autoristeystä) on ohjelmoitu pysäyttämään liikenne Helsingissä vaikka jalankulkijaa ei edes ole kohdalla
Tämän todistin toissapäivänä Haagassa kun ajoin Manskulta kohta Pitäjänmäen liikenneympyrää. Jonkinlaisessa vähän vihreää aaltoa etäisesti muistuttavassa rytmissä (toki kaikissa valoissa vähän pyshdyttiin) edettiin Vihdintiellä kohtaan, jossa ei ole autoristeystä vaan pelkästään suojatie. Nämä vaihtuivat punaiselle vaikka mailla halmeilla ei ollut jalankulkijaa ja tolpasta näki, ettei valoa vaihtavaa nappia ollut kukaan painanut.
MITÄ HELVETIN JÄRKEÄ TÄSSÄ OIKEIN ON?
No, tiedämme vastauksen: Anni S. Helsingin liikenne on autojen osalta pakko halvaannuttaa keinolla millä hyvänsä. Kun kaistojen vähentäminen ja loputtomaksi venetytetyt katutyöt ei riitä, otetaan valo-ohjaus käyttöön.
Muissa kaupungeissa on vihreä aalto suosimassa pääväylien läpiajon sujuvuutta ihan keskustassakin. Olen lukuisia kertoja ajanut Lahden läpi (Renkomäen liittymästä Holmaan asti, kymmenet valot) parhaimmillaan joutumassa pysähtymään yksiinkään liikennevaloihin. Google maps antaa tuolle 10 km matkalle aika arvion 15 minuuttia ja se on realismia. Herttoniemestä Lauttasaareen on suht sama matka ja Google mapsin aika-arvio nyt la aamusta on 24 minuuttia. Jokainen joka tuota väliä ajaa tietää, että viisaampi varautua 40-45 min. Turussa liikenne saa virrata samoin.
Helsingissä pääväylien, esimerkiksi Sörnäisten rantatie tai Mäkelänkatu, liikenne sulutetaan punaisella aallolla. Joltain lähinnä parkkipaikalta tulevalta sivukadulta randomisti tulevan auton pitää katkaista koko ajan kymmenienkin autojen letka.
Uusi innovaatio parin vuoden takaa on ydinkeskustan hiljaisemmillakin kaduilla käytäntö, jossa osan aikaa risteksessä palaa vihreät kaikkiin suuntiin pelkästään jalan kulkujoille. Kolmasosa ajasta yksikään auto ei pääse risteyksen läpi.
Tämä valo-ohjaustapa, jonka ainoa tarkoitus on pysäyttää liikenne ilman kenenkään muun kulkijan tarvetta päästä tien yli on jo vittuilua ja kiusaamista.
Tälläinen tahallinen normaalin elämän kiusaaminen saa verenpaineen nousemaan. Helsingin päättäjillä on jokin ajatus, että ihmiset autoilevat huvikseen pääsääntöisesti.
Kommentit (11)
Se vihreä aalto oli ennen Helsingissäkin. Vihreiden mielestä lienee ekologisempaa pysäyttää autot tiuhaan ja sitten taas kiihdyttää.
Helsingissä kyllä huomaa, että kaupunkia johtaa Vihreät ja Kokoomus.
Anni Sinnemäen inniepillu teettää tuollaista. Pitäkää huoli että häppärinne ovat ulkonevat - arvon naiset!
Paskempaa liikennevalo-ohjelmointia on vain Turussa
Riikka Purran ja Mari Rantasen roikkuvahuuliset pillut tekevät järkeviä päätöksiä.
Miksi valoja pitää noudattaa kun nopeusrajoituksiakaan ei noudateta. Mikä kaksoisstandardi tuossa on?
Rovaniemellä on otettu käyttöön ajat sitten punainen aalto ja myös pika vihreät joista päästetään 1-3 autoa ennen kuin vaihtuu punainen valo. Sitten on vielä unohdettu ilmoittaa eteenpäin että liikenne nopeuksia on pudotettu.
Vanhan sillan remontti on valmistunut ajat sitten, joten voisi palauttaa väliaikaisen liikennejärjestelyt valoohjauksen takaisin pohjanpuistikon valoristeykseen.
Kiitos
Toivottavasti tekoäly korvaa kaikki julkisen puolen työntekijät
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tekoäly korvaa kaikki julkisen puolen työntekijät
Tynehän tekee musiikkia tekoälyllä kun ei muuten osaa. Töitä Tyne ei ole koskaan tehnyt vaan elänyt verovaroilla.
Mulla hajoaa Pitäjänmäessä pää ratikan liikennevaloetuisuuksiin. Jalanjulkijana joudut odottelemaa minuutteja, koska jos ratikka on tulossa jossain kilometrin päässä, se pitää valot vihreänä ratikan suunnalle, ja suojatietä ylittäville siis punaista. Ja kun yksi ratikka on mennyt, sitten odotetaankin toisesta suunnasta toista...
Noudatatko muitakin sääntöjä yhtä tunnollisesti?
Tuohan on ihan kafkamaista.
Sattumalta Haagassa muualla oli vastaava juttu. Mainittua asiasta kaupungille ja tarkistivat tilanteen. Joku tiehen upotettu autoliikennettä tunnustava anturi oli mennyt rikki ja valot meni vikatilaan. Tällöin kaikki anturit oli tai on pois käytöstä ja liikennettä ohjataan vain ajan perusteella. Muistaakseni tämä korjattiin seuraavana kesänä.