Pystyisitkö olemaan lapsistasi erossa 9 kk niin, että näkisit heitä vain joka toinen tai kolmas viikonloppu?
Itse tässä mietin vaihtoehtoja... olen kotona lasten kanssa, mies töissä. En saa töitä tältä paikkakunnalta, mutta toiselta saisin. Ainoa ongelma on se, että välimatka tulee niin pitkäksi, että joutuisin muuttamaan sinne toiselle paikkakunnalle. Miehen työ siirtyisi tälle samalle paikkakunnalle vasta 9 kk päästä. Otanko siis lapset mukaan, jolloin mieheni tapaisi lapsia 2-3 vko välein, vai jäisivätkö lapset isänsä luo... siinäpä pienoinen ongelma. Sen tiedän, etten jaksa enää olla kotona. Alan jo pikkuhiljaa masentua.
Kommentit (4)
Me ollaan asuttu eri maissa ja nähty silti viikottain.
Ja välimatka olisi todellakin niin pitkä, ettei sitä olisi varaa matkustaa kuin 2-3 vko välein. Olen erittäin korkeasti koulutettu ja koen elämäni tällä hetkellä todella turhauttavaksi, kun en pääse toteuttamaan itseäni työelämässä. En siis todellakaan jaksa olla kotona enää sitä 9 kuukautta, kun kuopus on täyttänyt 3 vuotta. Ero lapsista tuntuu vain kamalalta, joten luultavasti otan lapset mukaani. Isälläkin on kuitenkin täysin sama oikeus lapsiinsa kuin minulla ja lapset ovat kiintyneitä isäänsä.
jos et ota sitä heti vastaan? Ovatko täysin ehdottomia?
Jos et jaksa edes kotona olla, niin miten sitten töissä vieraalla paikkakunnalla erossa perheestäsi.
Ja miltä lapsista tuntuisi.