Mun mies ei kuulemma uskalla aina puhua totta vaan valehtelee, kun kuulemma suuttuisin kuitenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen avovaimoni kyseli asioita, joihin ei voinut vastata rehellisesti niin, etteikö hän olisi suuttunut. Ylensä yritin olla vastaamatta tai muuttaa puheenaihetta. Jos se ei onnistunut, livautin valkoisen valheen, kun en halunnut alkaa riitelemään.

Mitä hemmettejä on parisuhteessa asiat joihin ei voi vastata rehellisesti?

No esim minun ex tivasi koko ajan, että milloin vien hänet näytille vanhemmilleni. Samalla tivasi myös, että milloin vaihdan paremman profiilin työpaikkaan tai haen korkeakouluun. Viihdyin itse silloisessa työssäni ja vanhemmilleni taasen en vie näytille naista sellaisesta suhteesta, jonka koen noin epävakaaksi.

"En halua vaihtaa alaa, pidän työstäni ja olen tyytyväinen" on hankalampi sanoa, kuin perseestä revitty valhe? Miten noin muuten pärjäät elämässä? 

Vierailija kirjoitti:

Joidenkin kanssa on pakko toimia näin. Kysyvät kysymyksiä ja tosi vastaus aloittaa riidan, kumpi tahansa vastaus on väärä tai tulkitaan valehteluksi. "Olenko mielestäsi lihava?" tai "olisitko kanssani jos olisin mato?"

Tietäjät, kertokaa mikä olisi hyvä vastaus? "Minun mielestäni et ole liian lihava kultaseni, mutta kaikkien valtioiden terveysstandardien ja painoindeksien mukaan sinut luokiteltaisiin vahvasti ylipainoiseksi" ?

Vierailija kirjoitti:

Eli mies kääntää oman valehtelunsakin sinun syyksi...Sitä kutsutaan henkiseksi väkivallaksi.

Meidän perheessä henkistä väkivaltaa käytti äitini... hänelle lopulta valehdeltiin. Ei kukaan jaksa sellaista vääntöä naurettavista asioista ja luentoa miten asiat tehdään oikein. 

Tuossahan ap kertoo suuttuvansa valehtelemisesta. Nyt on ketjussa luetun ymmärtämisen vaikeutta. Eiköhän valehteleminen suututa jokaista. Ainakin jatkuvana tapana.

Patologinen valehtelija se on. Ne ei puhu koskaan totta mistään asiasta ja se on ihan sama suuttuuko valehtelusta vai ei koska se valehtelun syy on aina muissa. 

Vierailija kirjoitti:

Tuossahan ap kertoo suuttuvansa valehtelemisesta. Nyt on ketjussa luetun ymmärtämisen vaikeutta. Eiköhän valehteleminen suututa jokaista. Ainakin jatkuvana tapana.

Jos on kovin autoritäärinen johtaja, alkavat alaiset välttelemään vastuuta ja kertomaan osatotuuksia. Huonon viestin tuoja saa syyt niskoilleen. Tällaiset yritykset eivät menesty, sama pätee perheisiin. 

No nää on näitä, että ihan sama mitä teet niin se on väärin. Moni hehkuttaa rehellisyyttä, mutta harva sitä tuntuu kestävän. Oma ongelma on juurikin ollut valehtelun puute. Puhunut aina suorasanaisesti, lapsesta asti. Harvemmin hyvää seurannut. En osaa pelata peliä "haluan kuulla suoraan vain sen mitä haluan kuulla".

T. ADHD&Asperger mies

Yksi tärkeistä opeista lapsille on se, että jos on tullut mokattua ja tehtyä jotain väärin/kiellettyä, niin kannattaa kertoa vanhemmalle, jos tuntuu että tilanne on karkaamassa käsistä ja tarvitsee apua. 

Vierailija kirjoitti:

Oon kokenut saman. Ymmärrän jos se sun reagointi on oikeesti vahvaa suuttumista ja tietyistä asioista kyllä saa suuttua. Itse jätin tuon valehtelevan luuserin. Sen äiti suuttu aina kaikesta nii varmaa jäi siitä toi toimintamalli.

Mullakin on sellainen tuntuma, että kyseessä on kotoa opittu käyttäytymismalli. Jos miehen isä on opettanut pojalle, että on parempi hyssytellä asioita, jottei äiti suuttuisi, ei tule koskaan oppineeksi, kuinka riidellään rakentavasti. Eihän sitä koskaan voi yrittää korjata parisuhteen ongelmia, jos toinen koko ajan valehtelee, että kaikki on hyvin ja välttelee vaikeista asioista puhumista. Ja kun nainen yrittää selvittää, mistä kenkä hiertää, se leimataan nalkutukseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entinen avovaimoni kyseli asioita, joihin ei voinut vastata rehellisesti niin, etteikö hän olisi suuttunut. Ylensä yritin olla vastaamatta tai muuttaa puheenaihetta. Jos se ei onnistunut, livautin valkoisen valheen, kun en halunnut alkaa riitelemään.

Mitä hemmettejä on parisuhteessa asiat joihin ei voi vastata rehellisesti?

No esim minun ex tivasi koko ajan, että milloin vien hänet näytille vanhemmilleni. Samalla tivasi myös, että milloin vaihdan paremman profiilin työpaikkaan tai haen korkeakouluun. Viihdyin itse silloisessa työssäni ja vanhemmilleni taasen en vie näytille naista sellaisesta suhteesta, jonka koen noin epävakaaksi.

"En halua vaihtaa alaa, pidän työstäni ja olen tyytyväinen" on hankalampi sanoa, kuin perseestä revitty valhe? Miten noin muuten pärjäät elämässä?

Tuokaan vastaus ei olisi työn suhteen ollut täysin totta, sillä olisin voinut vaihtaa alaa ja työpaikkaa mikäli edelleen parempaa olisi omasta mielestäni tullut vastaan. Exäähän kiinnosti että paljonko työstä tienaa, kun taas minua ei niinkään se. Minä annoin enemmän painoarvoa sille, että työ oli stressitöntä eikä vaikuttanut negatiivisesti elämässä jaksamiseen. Palkalla piti toki tullan toimeen ja niin tulinkin. Ex tosin ei olisi tullut omine kulutustottumuksineen.

Nykyään olen eri työssä ja alalla. Asun velattomassa asunnossa, sekä on nykyinen nainen ollut yli 10 vuotta. Ihan jees menee.

Se, että on lapsuuden perheessä ehken jouduttu valehtelemaan itsesuojelun vuoksi, ei tarkoita, että sitä tehdään jatkossa kaikille. Se olisi patologista.

Vierailija kirjoitti:

No nää on näitä, että ihan sama mitä teet niin se on väärin. Moni hehkuttaa rehellisyyttä, mutta harva sitä tuntuu kestävän. Oma ongelma on juurikin ollut valehtelun puute. Puhunut aina suorasanaisesti, lapsesta asti. Harvemmin hyvää seurannut. En osaa pelata peliä "haluan kuulla suoraan vain sen mitä haluan kuulla".

T. ADHD&Asperger mies

Tyttärellä on ADHD ja voimakkaat mielipiteet. Yritän kasvattaa miettimään haluaisiko hän itse kuulla sitä kommenttia mitä on kaverilleen sanomassa. Välillä toimii, välillä ei. 

Jo on taas varsinaisia miehiä ketjussa. En voi puhua vaimolle totta kun se suuttuu. Voi jumalauta, hamekankaat näille. 

Menimme vaimoni kanssa ravintolaan. Hän kysyi olinko käynyt siellä ennen. Kerroin käyneeni ex vaimon kanssa useasti. Suuttui ja alkoi itkeä ruokapöydässä.

Vierailija kirjoitti:

Miesvastaista paskaa osa 7655.

Ei riitä, liikutaan jo osissa miljoonat.

Vierailija kirjoitti:

Menimme vaimoni kanssa ravintolaan. Hän kysyi olinko käynyt siellä ennen. Kerroin käyneeni ex vaimon kanssa useasti. Suuttui ja alkoi itkeä ruokapöydässä.

Mitä suuttumista siinä oli?

Vierailija kirjoitti:

Jo on taas varsinaisia miehiä ketjussa. En voi puhua vaimolle totta kun se suuttuu. Voi jumalauta, hamekankaat näille. 

Kukaan, ei edes naiset itse, jaksa kuunnella kitisevää ja raivoavaa naista. Se käy korvien ja mielenterveyden päälle.

Vierailija kirjoitti:

No nää on näitä, että ihan sama mitä teet niin se on väärin. Moni hehkuttaa rehellisyyttä, mutta harva sitä tuntuu kestävän. Oma ongelma on juurikin ollut valehtelun puute. Puhunut aina suorasanaisesti, lapsesta asti. Harvemmin hyvää seurannut. En osaa pelata peliä "haluan kuulla suoraan vain sen mitä haluan kuulla".

T. ADHD&Asperger mies

Täällä autistinainen, ja itselleni on suureksi ongelmaksi normojen kanssa tässä elämässä muodostunut juuri se, että monien mielestä on ihan ok valehdella vähäpätöisiäkin asioita. Omasta mielestäni se kertoo jonkinlaisesta tunne-elämän häiriöstä, jos voi ilman huonoa omaatuntoa valehdella menemään, enkä ikinä sietäisi valehtelua puolisoltani.

No jos tyttöystävä kysyy että oliko exälläsi tiukempi ja paremman tuntoinen pillu kuin minulla, niin väitättekö mammat ettei siitä synny kireää ilmapiiriä, jos vastaa että joo, kyllä oli exällä tiukempi ja paremman tuntoinen.

Vierailija kirjoitti:

No jos tyttöystävä kysyy että oliko exälläsi tiukempi ja paremman tuntoinen pillu kuin minulla, niin väitättekö mammat ettei siitä synny kireää ilmapiiriä, jos vastaa että joo, kyllä oli exällä tiukempi ja paremman tuntoinen.

Montakohan kertaa elämässäsi sinulta on oikeasti näin kysytty? Ja miten se että tuossa tilanteessa vastaisi naista miellyttävästi aiheuttaa sen, että on pakko valehdella aina ja kaikesta?