Ystävän huumeiden käyttö paljastui
Minulle paljastui hyvän ystäväni huumeiden käyttö, tai pikemminkin se että hän on nyt kokeillut aineita ja ilmeisesti ihastunut niihin eli käyttö on alkutekijöissään. Olen äärimmäisen huolissani ja tyrmistynyt. Asia valvottaa öisin enkä tiedä mitä tehdä.
Tiedän että hänellä on taipumus riippuvuuteen. Hän on jopa itsekkin ääneen hämmästellyt kuinka koukuttavaa jokin aine on kun keskellä viikkoakin tekisi mieli lähteä vetämään.
Hän ei ole siis mitenkään salaillut käyttöään, onneksi. Salailu tekisi tästä vielä pahempaa. Mitä ihmettä voin tehdä asialle? Olen todella huolissani ja surullinen, aivan kuin matto olisi vedetty jalkojen alta. Näin hänet aineiden vaikutuksen alaisena ja hän oli kuin eri ihminen eikä edes näyttänyt nauttivan olostaan vaan pikemminkin päinvastoin.
Pelkään että jos puutun asiaan hän alkaa salailemaan käyttöään. Otin asian hänen kanssaan puheeksi ja hän oli sitä mieltä ettei enää edes kokeile, mutta en vakuuttunut. Jäin ymmärrykseen että tietyissä tilanteissa hän olisi edelleen valmis vetämään kamaa.
En voi käsittää miten ystäväni on näin typerä. Meillä on kuitenkin jo ikää sen verran että luulisi olevan järkeä päässä. Olemme tunteneet hyvin pitkään ja olen kuvitellut ettei hän ikinä tekisi itselleen ja muille mitään tällaista.
Aineet joista hän puhuu ovat todella addiktoivia. Kerroin tästä hänelle ja naurettavin hänen vastaväitteensä oli kun hän kysyi että käytänkö minä kahvia. Kun sanoin että käytän oli ilme voittava "no niinpä!!" ja mietin että todellako hän on näin tyhmä.
Mitä ihmettä voin tehdä? Pelkään että hänelle aiheutuu vakava riippuvuus ja hänestä tulee epäluotettava narkkari. Pelkään menettäväni hänet tai ainakin sen ihmisen jonka olen tuntenut. Hänellä on puoliso ja pieni lapsi, enkä voi edes kuvitella mitä tapahtuisi jos hänen puolisonsa saisi tietää. Auttakaa?
Kommentit (64)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän aineista on kysymys? Vaikuttaa olennaisesti ennusteeseen.
Amfetamiini.
ap
Ei perus amfella ole juurikaan laskuja, ellei käyttömäärät ole aivan hirveät. AP on siis provo, tai sitten kaverisi vetää metukkaa (metamfetamiinia) joka koukuttaa melkein yhtä pahasti kuin tupakka.
Itseäni amfetamiini valvottaa hävyttömästi. En juo, mutta neljä-viisi kertaa vuodessa juhlin pirin ja/tai kokkelin voimalla. Pidän siitä olosta, olen sosiaalinen ja skarppi, ainakin omasta mielestäni hauska enkä aiheuta kellekään kurjaa oloa. Miinuksena on tosiaan parin yön valvominen, joka vaikuttaa pitkälle seuraavaan viikkoon ja laskee työtehoa, masentaa ja laskuissa tekisi mieli hypätä ikkunasta.
Ymmärrän kyllä, miksi aineisiin jää koukkuun, ja jos käyttäisin useammin niin potentiaalisesti voisin luisua ongelmakäyttäjäksi.
Aloittajalle: aikuisen käyttö ei kuulu sinulle. Huumausaineissa on tarpeeksi samaa kuin alkoholismissakin, se ei kuulu ulkopuolisille.
Ai mistä lähtien alkoholismi on ollut aikuisen oma asia? Ei ole eikä tule olemaan.
Vierailija kirjoitti:
Thoughts and prayers.
Asia hoidettu. Eipä kestä.
Ja välit poikki. Kaverille voi sanoa, että sopii tulla takaisin sitten, kun ei enää ole vetohaluja.
Addiktioihin taipuvaisiin ihmisiin on yleensä syytä pitää etäisyyttä.
Hän oli siis viimeksi hänet nähdessäni vetänyt kuulemma liikaa, kun tarkoituksena oli ollut vetää pikkuhiljaa pitkin iltaa. Pelkään että tämä "pikkuhiljaa" käyttö jatkuu ja pian toleranssit nousee ja riippuvuus kehittyy.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tee nimetön rikosilmoitus poliisille. Ehkä sitten ymmärtää kuinka vakavasta jutusta on kyse.
Sillä saa asiat vielä huonommiksi. Huumausainerikos merkintä ei ole parantanut kenenkään elämää.
Huumeet ei paranna kenenkään elämää.
Huumeet ei mutta kannabis kyllä parantaa elämää. Juominen on vähentynyt 2-3 kertaan vuodessa. Suurin hyöty vähentää v tutusta. Se on ihan persiistä kun stressiin ei voi saada lääkekannabista. Koukuttavampia rauhoittavia voi saada niin on se outoa tuo lääkärienkin suhtautuminen.
Nykymaailmassa on se vika, että muiden "ongelmista" tehdään omia ongelmia. Suhtaudu siihen ystävään samoin kuin ennenkin. Et ole hänen äitinsä. Nykyään hyvin hyvin monet kiskovat jotain muuta kuin kuningas alkoholia ja ainakin omasta mielestä se on ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Thoughts and prayers.
Asia hoidettu. Eipä kestä.
Puhu suomea, ylimielinen idiootti.
Siitä on reilu kymmenen vuotta kun kummilapseni huumekokeilut paljastuivat. Välimme olivat erittäin läheiset joten myös minä (hänen vanhempiensa lisäksi) yritin asiasta keskustella. Lämminhenkisen keskusteluyrityksen keskeytti hirveä raivoaminen minun kahvin juonnistani! No, hänellä alamäki alkoi ja rajusti. Näin jälkeenpäin on todettava että mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä, hän valitsi huumeet ja siihen liittyvän rikollisen elämäntyylin. Hän valitsi huumeporukan ja hylkäsi kaikki vanhat ystävänsä ja harrastuksensa yms. Kaikki yhteydenotot omiin perheenjäseniin olivat vain hyötymielessä, eli rahaa, ruokaa, yösijaa tai varasti jotain käydessään. Kymmenen vuoden helvetti päättyi kun hän kuoli. Ap, älä yritä roikkua hänessä, kadotat siinä vain itsesi ja vuosia elämästäsi.
No mulla yks ystävä meni aikanaan. En sen käytön aikana juurikaan ollut tekemisissä. Ei hän edes vastannut sähköposteihin. Mentiin siellä miesystävän kanssa JOULUNA käymään ja jouduttiin jonkin puukkoporukan keskelle. Meidän piti sieltä salaa häipyä, kun ne simahti, koska tilanne oli niin uhkaava eli tyypit ihan todella siellä heilui veitsien kanssa ja uhkaili jotain. Tuosta on jo aikaa yli 20 vuotta. Kyseinen tuttu kuoli huumeisiin noin 2-3 vuoden käytön jälkeen. Todennäköisesti kuoli huumeisiin, vaikka löytyikin hukkuneena eli huumeet aiheutti tuon kuoleman.
Kerro heti sen kaikille tutuille ja vanhemmille siitä, ne voisi auttaa pääsemään eroon. Minun ex tyttöystävä kuoli huumeisiin, oli käyttänyt vain 3 kuukautta ja otti yliannostuksen ja yks toinen kaverikin kuoli huumeisiin. Eksäni oli kympin tyttö koulussa ja se jätti minut jonkun miehen kanssa ja sen kanssa veti huumeita. Jäi ilmeisesti koukkuun nopeasti ja otti yliannostuksen. Se joka sille antoi niitä sai 9 vuotta linnaa.
Tässä kappaleessa on viesti ap:lle.
Kerronpa aloittajalle jotain nisteistä-siis heistä,jotka vielä kuvittelevat itse hallitsevansa elämäänsä,eivätkä käsitä,että aine hallitsee heitä. Ylimielisyys,muiden tyhminä pitäminen,hyväksikäyttö,pinnallisuus,kiusanteko,valehtelu,selän takana pahan puhuminen ja ehdottomasti raittiisiin ihmisiin välien katkaiseminen tai etäisyyden ottaminen. Vain toiset käyttäjät 'ymmärtävät', muut I diootit eivät,ovat vain kiusankappaleita. Mitä kerrot ystäväsi käytöksestä,kertoo minulle sen,ettei hän todellakaan kerro sinulle kuinka paljon käyttää. Mistä voit tietää edes sen,mitä hän käyttää? Itse ottaisin asian ja huoleni reilusti esille,mutta ei pidä järkyttyä siitä,jos joko kieltää kaiken tai laittaa välit täysin poikki. Itse menetin parhaan lapsuuden ystäväni huumeille-tuolla hän nyt haamuna ja kamoissaan vaeltaa,kun minä ja 'normaalit' harrastukset olimme niin hirveitä luusereiden hommia. Juuh..tulee kuolemaan tod.näk ennen 50vee,mutta menköön,minua ei liikuta,niin paljon pas..kaa ehti aikanaan tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Siitä on reilu kymmenen vuotta kun kummilapseni huumekokeilut paljastuivat. Välimme olivat erittäin läheiset joten myös minä (hänen vanhempiensa lisäksi) yritin asiasta keskustella. Lämminhenkisen keskusteluyrityksen keskeytti hirveä raivoaminen minun kahvin juonnistani! No, hänellä alamäki alkoi ja rajusti. Näin jälkeenpäin on todettava että mitään ei oikeastaan ollut tehtävissä, hän valitsi huumeet ja siihen liittyvän rikollisen elämäntyylin. Hän valitsi huumeporukan ja hylkäsi kaikki vanhat ystävänsä ja harrastuksensa yms. Kaikki yhteydenotot omi
Tuo on niin totta, mutta aivan kaikkien päihteidenkäyttäjien kanssa, myös alkoholistit. Oma kokemus on, että alkoholistit on raskaampia kuin nistit. Nisti on kuitenkin paljon kotoa pois. Alkoholisti taas jämähtää sohvalle ja sitä ei meinaa saada ovesta ulos mihinkään tervehenkisiin rientoihin. Nistit kuitenkin pirin voimalla osallistuu vaikka mihin ja ovat siksi helpompia.
Nistit kuitenkin pirin voimalla osallistuu vaikka mihin ja ovat siksi helpompia.
Nistien riennot harvemmin ovat tervehenkisiä.
Vierailija kirjoitti:
Nykymaailmassa on se vika, että muiden "ongelmista" tehdään omia ongelmia. Suhtaudu siihen ystävään samoin kuin ennenkin. Et ole hänen äitinsä. Nykyään hyvin hyvin monet kiskovat jotain muuta kuin kuningas alkoholia ja ainakin omasta mielestä se on ihan ok.
No olen elämässä ollut monta kertaa päihteidenkäyttäjien läheinen ja voin sanoa, että ei se ole vaan heidän oma ongelmansa, koska kaikki ihmisten tekemiset vaikuttaa myös muihin, aivan kaikki mitä teet, vaikuttaa lähipiiriin. On siinä eroa, tarjoileeko huumehuuruista henkistä väkivaltaa vai jotain muuta.
Vierailija kirjoitti:
Nistit kuitenkin pirin voimalla osallistuu vaikka mihin ja ovat siksi helpompia.
Nistien riennot harvemmin ovat tervehenkisiä.
Totta tuo, sitten kun käyttö on pitkällä. Nistin kuitenkin saa kauppaan mukaan tai vaikka kulttuuritapahtumaan seuraksi, alkoholistin kanssa pitää neuvotella kaikesta. Nisti on valmis mihin vaan, jos on aineita. Alkkis taas lähtökohtaisesti suhtautuu negatiivisesti kaikkeen mahdolliseen muuhun kuin juomiseen.
Vierailija kirjoitti:
Itseäni amfetamiini valvottaa hävyttömästi. En juo, mutta neljä-viisi kertaa vuodessa juhlin pirin ja/tai kokkelin voimalla. Pidän siitä olosta, olen sosiaalinen ja skarppi, ainakin omasta mielestäni hauska enkä aiheuta kellekään kurjaa oloa. Miinuksena on tosiaan parin yön valvominen, joka vaikuttaa pitkälle seuraavaan viikkoon ja laskee työtehoa, masentaa ja laskuissa tekisi mieli hypätä ikkunasta.
Ymmärrän kyllä, miksi aineisiin jää koukkuun, ja jos käyttäisin useammin niin potentiaalisesti voisin luisua ongelmakäyttäjäksi.
Aloittajalle: aikuisen käyttö ei kuulu sinulle. Huumausaineissa on tarpeeksi samaa kuin alkoholismissakin, se ei kuulu ulkopuolisille.
Lastensuojelu kuuluu kakille. Turha kuvitella sen puolison olevan niin naiivi, että tajua eukon narkkaamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistähän aineista on kysymys? Vaikuttaa olennaisesti ennusteeseen.
Amfetamiini.
ap
Haha, edes iv ei vie päätä samalla tapaa sekaisin kuin kalja.
Huumeet ei paranna kenenkään elämää.