Siis mikä tuossa Trumpin nyrkkikuvassa nyt on niin "legendaarista"?
Kuva on toki hyvin onnistunut ja ajoitettu, mutta mielestäni siinä ei ole ainesta "legendaarisuuteen".
Jos Trump olisi joutunut kohteeksi puolustaessaan amerikkalaista demokratiaa, olisi kuva ollut tehokkaampi.
Mutta kun Trump on tehnyt kaikkensa, että hän hajottaisi kansaa ja heikentäisi demokratiaa.
Mielestäni kuva on hieno, mutta ei vetoa tunteisiin. Syistä, jotka lukee tuossa ylhäällä.
On uskomatonta, jos ihmiset unohtaa kaikki sen puheet ja huumaantuu yhden kuvan takia. Sitä kutsutaan typeryydeksi.
Kai siellä jenkeissä nyt joitakin järkeviäkin on jäljellä?
Kommentit (204)
Samaa miettinyt. Kun sanotaan että "tämä kuva ratkaisi vaalit", niin wtf? Unohdetaanko kaikki Trumpin sekoilut yhden kuvan takia? Alan olla vähän huolissani yhdysvaltalaisten älykkyydestä jos kuva menee sisällön ohi.
No siksi kun puoli Yhdysvaltaa pitää sitä kuitenkin Jumalasta seuraavana, ja on tod näk jälleen seuraava presidentti.
Trump on vahva. Suuri johtaja. Hän ei murru edes salamurha yrityksessä.
Ei mitään. Se on osa Trumpin ja Maga-republikaanien propagandaa, jota syötetään heikkolahjaisille kannattajille, jotka uskovat kaiken, mitä Trump heille sanoo.
Onhan se upea kuva. Ja se ratkaisi vaalit. Harmi että Trumpista tulee taas presidentti.
Silti siellä jenkeissä riittää niitä Trumpia äänestäneitä. Olisiko ehkä niin että oma ymmärrys ei riitä.
Koko juttu haiskahtaa.
Republikaanien ehdokas on raissskaaja, huijari ja rikollinen paskanpuhuja, heiluttaa nyrkkiä kuin vauva, varmaan harjoitteli kotona kullitetun peilin edessä. Kattokaa mikä marttyyri supersankari! Seuraavana päivänä oli jo golfaamassa. Maailman luuserein ihminen, oksettava.
Käy katsomassa kun eri medioissa asiantuntijat analysoivat kuvaa.
Ei kannata kysyä palstamummoilta asiasta mitään.
Vierailija kirjoitti:
Trump on vahva. Suuri johtaja. Hän ei murru edes salamurha yrityksessä.
Niin, se on se mielikuva valokuvasta.
Silti se on vain valokuva.
Mitä Trump on sanonut? Sehän se ratkaisee, eikä kuva.
Miten kallu pitää olla että äänestää valokuvan perusteella?
Tyylikäs kuva. Vetoaa varmasti äänestäjiin. En pidä Trumpista, mutta en voi kiistää kuvan toimivuutta imagon edistäjänä
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt. Kun sanotaan että "tämä kuva ratkaisi vaalit", niin wtf? Unohdetaanko kaikki Trumpin sekoilut yhden kuvan takia? Alan olla vähän huolissani yhdysvaltalaisten älykkyydestä jos kuva menee sisällön ohi.
Poliittinen muisti on lyhyt, sanonta kuuluu.
Se on sitä leipää ja sirkushuveja vähä-älyisille.
Koko tapahtuma oli false flag-operaatio, jolla republikaanit saadaan nimittämään Trump presidenttiehdokkaaksi.
Harkittu ja järjestetty poseeraus. USAn lippukin sopivasti taustalla. Täysin samanhenkinen kuva kuin esim. Iwo Jiman taistelun lipun nosto kukkulalle, joka oli myös poseeraus, taistelun jo loputtua.

Kuvat kertovat täysin eri tarinaa vertauskuvallisestikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Trump on vahva. Suuri johtaja. Hän ei murru edes salamurha yrityksessä.
Niin, se on se mielikuva valokuvasta.
Silti se on vain valokuva.
Mitä Trump on sanonut? Sehän se ratkaisee, eikä kuva.
Miten kallu pitää olla että äänestää valokuvan perusteella?
Ei äänestäjät ole useinkaan perehtyneet mihinkään politiikkajargoniin tai tiedä mitä olennaista eroa on demokraatilla ja republikaanilla. Kaikki äänestäjät ei osaa edes lukea. Ihmiset haluaa Vahvoja Johtajia etenkin epävakaissa maailmantilanteissa ja kuvilla on vahva voima. Mieti vaikka mikä kohu syntyi Sanna Marinin Ruisrock-shortsikuvasta.
Vierailija kirjoitti:
Harkittu ja järjestetty poseeraus. USAn lippukin sopivasti taustalla. Täysin samanhenkinen kuva kuin esim. Iwo Jiman taistelun lipun nosto kukkulalle, joka oli myös poseeraus, taistelun jo loputtua.
Joo. Imagokonsulteille luvannu tämmönen teatteri piitkää päivää...
Vierailija kirjoitti:
Samaa miettinyt. Kun sanotaan että "tämä kuva ratkaisi vaalit", niin wtf? Unohdetaanko kaikki Trumpin sekoilut yhden kuvan takia? Alan olla vähän huolissani yhdysvaltalaisten älykkyydestä jos kuva menee sisällön ohi.
Biden voittaa silti.
Vierailija kirjoitti:
Valtamedian ja vihervasemmiston kohta vuosikymmenen jatkuva kampanja Trumpia vastaan, mutta silti nousee kuin Fenix lintu tuhkista ja pelastaa lännen väestön vaihdolta ja ilmastokurjistamiselta. Vain näiltä pelastautumalla länsi voi koskaan enää olla vahva. Kuva symbolisoi hyvin sitä, äärivasemmiston ampumisen jälkeenkin nousee ylös ja pelastaa lännen!
Totuuden kertoneet korruptiosta lainvastaisuuksista
Ei siitä puutu muuta kuin valkopäämerikotka