Miksi ärsyynnyn nykyään niin helposti ihmisten virheistä?

Mulla sama :D En kestä tuollaista ääliömäisyyttä yhtään. 

Ap tarkentaa vielä, että ei ole siis (aina) kyse siitä, että olisimme tuttavan kanssa eri mieltä asioista vaan siitä, että toinen on niin ehdoton ja varma omasta oikeassaolostaan. Itse kun en esim. koronarokotteista oikein sano enää juuta tai jaata, mutta toinen sitten keuhkoaa siitä, minkä pystyy. Ap

Elämme suorituskeskeisessä yhteiskunnassa jossa epäonnistuminen maksaa työnantajalle. Virheitä ei tulisi pelätä, niitä sattuu jokaiselle. Liika itsevarmuus itseasiassa aiheuttaa enemmän virheitä kuin tekijälle jolla on ennemminkin harkitsevampi ote työntekemiseen. Liika itseluottamus sokeuttaa ihmistä näkemästä rutiininomaisen työskentelytavan verhoa raottamasta millaisia piileviä arvokkaita detaljeja voikaan esim ajallisesti menettää kyseisiä rituaaleja noudattaen laatua unohtamatta.

Ideat ja mahdollisuudet syntyvät yleensä kun ihminen on luovimmillaan eli päivässä aivojen käyttötunnit aktiivisimmillaan ovat 2 h per päivä eli vasta herättyään.

Nuorempana jaksoin keskustella, perustella ja väitellä. Nykyisin ajattelen, että olkoon mitä mieltä on ja peräännyn hiljaa taka vasemmalle. 

Tottakai ärsyynnyt jos tuttavien tai läheisten arvot ja mielipiteet ovat tuota luokkaa. Itselläni on myös vanhemmiten vähentynyt halu olla tiettyjen perheenjäsenten ja tuttujen lähellä kun ovat niin typeriä mielipiteineen, ne loukkaavat minuakin ja se miten paljon olen elämässäni taistellut, kokenut ja pyrkinyt parantamaan itseäni, sitten on niitä joilla ennakkoluulot kertovat enemmän heidän järjenjuoksustaan kuin tuhat sanaa. Mutta näinhän se maailma makaa, osa ovat itsekeskeisiä, itseään täynnä, egoistisia loppujenlopuksi ja pitää päästä muita haukkumaan ja kontrolloimaan eikä mikään mielipide perustu faktaan eikä empatiaa oikein ole järjellisissä määrin.

Itselläni on diagnosoitu ADHD aikuisuudessa ja ihan hyvin olen elämässä pärjännyt, siltikin oma äitini pitää adhd ihmisiä reppanoina ja hän on terveydenalalla jossa tulee paljon ihmisiä ongelmineen vastaan niin ihmetyttää miten vinoutuneeksi hänellä on jäänyt ammattilaisena näkemys ADHD ihmisistä, sekin on spektrumi miten haasteelliset ovat oireet. On paljon ADHD ihmisiä jotka ovat menestyneitä, niin myös niitä joilla menee huonommin. Diagnosointi on varsinkin naisilla alhainen verrattuna miehiin koska ADHD diagnostiikan kriteerit perustuvat poikien tutkittuihin oireisiin mutta ei tyttöjen. 

Toinen asia on se että olen huomattavan suuren osan elämästäni ollut todella ylipainoinen, nykyään normaalipainoinen. En edelleenkään pidä lihavia laiskoina kun eihän se ole laiskuudesta kysymys vaan ruokailutavoista, tunne-elämän haasteista joita ruualla pyritään reguloimaan tunteita, traumoista, sairauksista, stressistä voi johtua, kuka tietää mutta aina on haukkujien vastaus "LAISKUUS" ihan kaikille lihaville. Laihtuminen on oikeasti suuri muutos. Sama kuin yrittäisit lopettaa tupakoinnin tai vähentää alkoholia. Lihavia dissataan vain sen takia etteivät näytä kivoilta ja epämiellyttävien asioiden katsominen saa jotkut herkkähipiäiset pahalle tuulelle, eivät halua tuota myöntää mutta näin se on, ihmiset ovat hirveän ulkonäköpainotteisia. Huomasin suuren muutoksen laihdutettuani että ihmiset alkoivat hymyillä minulle, katsoa silmiin, ottaa huomioon ja ovat aidosti kiinnostuneita ja tämä kaikki vain koska olen laihempi, ihan sairasta. En tykkää ihmisistä tämän takia, yritän aina muistuttaa itseäni siitä jos rupean ajattelemaan että joku ihminen vaikuttaa kivalta, voi alta paljastua vaikka mitä, ihan realististen odotusten takia jotten pety kun usein on saanutkin pettyä kuinka yksinkertaisia ihmiset loppujen lopuksi ovatkaan.

Suurin osa ihmisitä maan päällä eivät ole mitenkään fiksuja ja valveutuneita vaikka niin luulevat, omat ennakkoluulot ja ego kontrolloivat ja suojelevat meitä kuin myös ympäristön vaikutukset, joillain aggressiivisemmin kuin toisilla. Pidän kyllä tuota mielen heikkoutena jos ei edes yritetä ymmärtää eri näkökulmia vaan tuudittaudutaan kummallisiin oletuksiin vain sen perusteella että saisi vähän voimakkaamman olotilan ja kontrollin tunteen elämästään.

Oot vaan muita parempi. Ei kai siinä sen kummempaa.

Up

Ihan oikea linja sinulla. Juuri tuollaiset tyhmät ja yksinkertaiset ihmiset kannattaa poistaa omasta lähipiiristä. Ihan turhaa riesaa.

Aivan sama mulla, lisäksi myös ärsyynnyn joistain asioista niin ettei ne harvat kaverit meinaa enää tunnistaa samaksi 😄 Ennen olen ollut viilipytty, rauhallinen, positiivinen ja sovitteleva. Nyt en vaan jaksa.

Jos jollain on typerät mielipiteet, olkoon keskenään. Jos joku suhtautuu minuun tympeästi, se siitä, anteeksi hän ei saa. Kerrasta poikki. Menetän hermoni vaikka siitä, jos joku antaa koiransa juosta vapaana toisten nurkissa, törttöilee liikenteessä tai pölöttää myyjän kanssa kuulumisiaan vaikka näkee että takana on jonoa. Ja edelleen, en käyttäydy heitä kohtaan huonosti mutta muut voi kyllä nähdä kun mulla nousee savu korvista.

En jaksa omia siskojani ja vielä vähemmän miehen lapsuusperheen jäseniä. Jos joku heistä tulee vaikka kaupassa kälättämään niin en juuri jaksa vastata. Tosin meidän välinen suhde on ongelmallinen muutenkin, mutta en jaksa enää edes yrittää. Juna meni jo.

Mieluusti möllöttäisin kotona pienissä piireissä, miehen kainalossa ja koira omassani. Silloin kaikki on hyvin.

Juuri eilen mietin, miksi minusta on tullut tällainen.

Sama täällä. Tuntuu että idioottien määrä kasvaa kiihtyvällä tahdilla.

Jatkan vielä, että esimerkiksi miehen "siskopuolen" säätöä olen seurannut kauan, mutta nyt yhtäkkiä olen häneen niin vIttuuntunut, että ihan oikeasti voi olla että seuraavaksi kun hän tulee vastaan kaupassa, pysähdyn, katson häntä ja käsken painua heIvettiin ja jatkan matkaa. Enkä IKINÄ ennen ole voinut ajatellutkaan käyttäytyväni noin. Nyt pahoin pelkään että niin tulee takuulla käymään.

Ärsyynnyn todella äkisti nykyään  työssä. On vaan raja tullut täyteen, ja lusmuille en anna enään armoa. Ottakoot vastuun, en väännä rautalangasta rapsalla, voi  lukea kirjauksista, jos epäselvää. Työajasta pidän kiinni. Olen sh. 

Onko vaihdevuodet alkamassa?

Vierailija kirjoitti:

Tottakai ärsyynnyt jos tuttavien tai läheisten arvot ja mielipiteet ovat tuota luokkaa. Itselläni on myös vanhemmiten vähentynyt halu olla tiettyjen perheenjäsenten ja tuttujen lähellä kun ovat niin typeriä mielipiteineen, ne loukkaavat minuakin ja se miten paljon olen elämässäni taistellut, kokenut ja pyrkinyt parantamaan itseäni, sitten on niitä joilla ennakkoluulot kertovat enemmän heidän järjenjuoksustaan kuin tuhat sanaa. Mutta näinhän se maailma makaa, osa ovat itsekeskeisiä, itseään täynnä, egoistisia loppujenlopuksi ja pitää päästä muita haukkumaan ja kontrolloimaan eikä mikään mielipide perustu faktaan eikä empatiaa oikein ole järjellisissä määrin.

Itselläni on diagnosoitu ADHD aikuisuudessa ja ihan hyvin olen elämässä pärjännyt, siltikin oma äitini pitää adhd ihmisiä reppanoina ja hän on terveydenalalla jossa tulee paljon ihmisiä ongelmineen vastaan niin ihmetyttää miten vinoutuneeksi hänellä on jäänyt ammatt

Älä välitä. Kyllä niitä joka asiasta niuhottavia inisiöitä piisaa ja sen voin todeta että itse jopa kadehdin miehekästä maskuliinista vartaloa jossa läskin voi muuntaa lihaksiksi. Noita huolenaiheita riittää joka lähtöön ja aina vaan tulee uusia pettymyksiä, se kuuluu elämään. Toki sen verran ottaisin neuvosta vaarin että 5 kertaa päivässä syöminen takaa sen, ettei verensokerin putoaminen saa aikaan masennuspiikkiä.

Isäni kuoltua äidistäni on tullut niin tympeä, että välien katkaiseminen alkaa olla todennäköistä. En olisi ikinä uskonut että näin käy ja olen vieläpä ainoa lapsi.

Mulla diagnosoitiin aikuisena autismi ja äitini ei usko sitä, kuinka kokonaisvaltainen asia se on mun elämässä. Erityisen kova paikka hänelle on ollut oikeastaan koko mun elämän ajan se, että oon hyvin oikeudenmukainen ja kannan pitkään kaunaa pahantekijöille. En voi sietää kiusaamista ja juoruilua, mitä hän on varsinkin vanhemmalla iällä tykännyt harrastaa. Meillä on nyt todella tulehtuneet välit, kun hän on alkanut puhua mulle pahaa isäni sukulaisista ja muutenkin vuodattaa oman elämänsä paskuutta mulle. Kuinka kaikki ikävä hänen elämässään on muiden vika ja hän on olosuhteiden uhri. Kuinka kotipaikkakunnallamme kaikki ovat meitä vastaan, kuinka isäni sukunimi on ollut hänelle taakka jne. En voi sietää uhriutumista, kyllä jo 70-luvulla nuoruuttaan eläneillä naisilla on ollut mahdollisuus tehdä elämästään parempi. Vuodattaa usein sitäkin kuinka vaikea ihminen oon ja kuinka jo raskausaika oli percstä.

Meitä autisteja pidetään sosiaalisesti hölmöinä, mutta mä ainakin tajuan ettei lapsen rooli ole olla vanhempansa terapeutti. Ehkä meni vähän offtopic, mutta kyllä tuo mitä äitini on tehnyt itselleen että mulle, on valtavan iso virhe.

Onko tämä tosiaan ehkä jokin vaihdevuosioire tai ikäkriisi? En nyt vielä ihan vaihdevuosi-ikäinen ole, mutta esivaihdevuosia kyllä varmaan jo pukkaa. Onkohan tämä tosiaan luonnollista ja kuta kuinkin kaikilla ilmenevää, enkä olekaan poikkeus? Ap

No ei minulla ainakaan tuollaista ole, olen hieman alle 50. Ikä on tuonut perspektiiviä, pitkää pinnaa ja tunteiden hallintaa. Minua on vaikea saada ärsyyntymään ja ihmisistä yleensä ajattelen, että antaa kaikkien kukkien kukkia. Kontrollin tarve elämässä on pienentynyt. Tietenkään en jaksa tuhlata aikaani ihmisiin, joiden kanssa arvot ei kohtaa, mutta eivät he minua ärsytä. Eivät vaan ole minulle sopivia. 

Se on sitä polarisoitunutta ilmapiiriä, meitä usutetaan toisiamme vastaan ja siitä kärsivät lopulta kaikki

Vierailija kirjoitti:

En voi sietää kiusaamista ja juoruilua, mitä hän on varsinkin vanhemmalla iällä tykännyt harrastaa. Meillä on nyt todella tulehtuneet välit, kun hän on alkanut puhua mulle pahaa isäni sukulaisista ja muutenkin vuodattaa oman elämänsä paskuutta mulle. Kuinka kaikki ikävä hänen elämässään on muiden vika ja hän on olosuhteiden uhri. Kuinka kotipaikkakunnallamme kaikki ovat meitä vastaan, kuinka isäni sukunimi on ollut hänelle taakka jne. En voi sietää uhriutumista, kyllä jo 70-luvulla nuoruuttaan eläneillä naisilla on ollut mahdollisuus tehdä elämästään parempi. Vuodattaa usein sitäkin kuinka vaikea ihminen oon ja kuinka jo raskausaika oli percstä.

Juuri noilla oireilla alkoi sukulaiseni alzheimerin tauti. Todellakin kuulostaa täysin samalta ihmiseltä, paitsi että tällä ei puoliso ole kuollut. Jos ei äitisi ennen ole ollut tuollainen, olisin tosi huolissani.