Onko avioliittoinstituutio tullut tiensä päähän? Teorianne siitä, miksi erotaan niin järjettömästi?

Itse olen nykyisessä liitossani ollut jo 10 v ja intohimo roihuaa edelleen ja olen edelleen varma siitä että olen löytänyt Sen Oikean.

Eikö intohimo ole yleensä syy rakastua - ja valita kumppani? Ja säilyttää suhde?



Ja se kun on perusteista myös se epävarmin!

Minäkin tiesin satavarmana sydämessäni, että mieheni on minulle Se Oikea. Tällä hetkellä välillämme tuntuu olevan -50 astetta pakkasta :(

Ja kolmoselle: en tarkoita että olen pelkästä intohimosta mieheni kanssa, vaan että sitä edelleen riittää. Se kuitenkin on tärkeä tekijä parisuhteessa, edellinen suhteeni kesti 12 v ja oli sisko-veli-tasolla jo viimeiset vuodet.

Tiesin vain heti mieheni tavattuani että tämä se on, se oikea.

t: 2

Olen hyvin eri linjoilla tämän ketjun monen muun kanssa. Nykyään avioliittoon tuskin suhtaudutaan yhtään sen heppoisemmin kuin ennenkään eikä varmaan erotakaan mitenkään kovin heppoisin perustein, varsinkin jos perheessä on lapsia. Mutta miksi sitten nykyään erotaan enemmän kuin aikaisemmin? Syyt ovat mielestäni ihan selvät: aikaisemmin naisilla EI ollut mahdollisuutta erota. Jos mies löi, joi ja petti, niin siinä ei paljon ollut naisella vaihtoehtoja, kun perheessä oli 5 lasta ja takana käytynä vain kansakoulu ja ei mitään ammattia.



Nyt nykynaiset eroavat helpommin (onko sitten väkivalta, pettäminen tai alkoholismín tuomat ongelmat sitten heppoisia syitä, veikkaanpa, että lapset ovat ihan yhtälailla kärsineet noissa perheissä kuin aikuisetkin), koska heillä ON usein mahdollisuus erota. Naiset ovat koulutettuja, saavat töitä eikä heillä ole kuin keskimäärin 1,7 lasta.



Itse olen eronnut ja hetkeäkään en ole sitä jälkikäteen katunut. Kun parisuhteen peruspilarit on kaadettu, niin ei se talo enää siinä olisi pystyssä pysynyt. Olisinko eronnut, jos olisin käynyt vain pelkän peruskoulun, ollut työtön ja minulla olisi ollut 5 lasta? En varmaankaan, mutta mitkä olisi olleet motiivit jäädä suhteeseen? Olisiko lapsilla ollut hyvä koti, jossa vanhemmat kunnioittavat toisiaan?



Niin ja entisaikaan yhteiskunta tuki perheen pystyssä pysymistä. Miehet ehkä petti, mutta ei ne sentään olleet lähdössä niiden " hoitojen" matkaan. Monta lapsiperhettä tiedän, jossa näiden toisten naisten (ja myös miesten) matkaan on ihan oikeasti lähdetty.



Nää mun kirjoitukset on nyt tietty vähän siltä olettamukselta luettavissa, että miehet pettää, juo ja lyö ja naiset pystyy lähtemään nykyään tilannetta karkuun. Mut yhtälailla voi olla tietty myös toisinpäin.

Mies, joka ei tee kotitöitä, ei arvosta työssäkäyvän vaimonsa kaksoiskuormitusta (työ ja kotityöt)...



Kotirouva, jonka mies ei tee kotitöitä, luulee, että vvaimoa makaa koko päivän...

------------------------

Kysymys on arvostuksesta-

molemat osapuolet ovat kovin itsekeskeisiä- ja nykyään on helppo erota- samalla kun vie roskapussin...



Lasten syntymä on miehelle mustasukkaisuuden paikka- vaimo hoivaa vauvaa eikä miestä entiseen malliin.

---



Haastava laji avioliitto!



Yhteen hiileen puhaltaminen on ainoa keino selvitä parisuhteessa- ja

se EI ole muotia-

vaan itsekkyys.



T. 20 vuotta naimisissa saman miehen kanssa

jokainen ajattelee että elän vaan tän hetken mulla on oikeus tähän ja tähän asiaan, ja jos toinen ei osaa mua tyydyttää petissä niin ulos vaan ja uusi tilalle. Avioliitto on osaksi taitolaji, siinä ei heikot pärjää.

varsinkaan ihmiset joilla on heikko moraali ja arvot perseestä.

Mennään naimisiin asenteella että voihan erota jos siltä tuntuu. Ei olla valmiita tekemään töitä avioliiton eteen. Ja liitossa pitää molempien arvostaa sitä.

Naimisiin mennään myös liian nopeaa. Ennen kuin ihastuminen on lakannut , sen jälkeen vasta tulee ne todelliset tunteet ja näkee millainen se toinen ihminen on arkisena, ilman vaaleanpunaisia laseja.

Ja tärkeistä asioista olisi hyvä keskustelle ENNEN avioliittoa. Halutaanko lapsia? Hoidetaanko kotona? Kumpi hoitaa? jne.



Minun avioliitto kuuluu varmasti niihin jotka tilastojen perusteella olisi pitänyt päättyä jo. Menimme naimisiin kun minä olin 19v ja mies 18v!!

Mutta hyvin on mennyt ja välillä vähän paremmin. ;) Löysin itselleni parhaiten sopivan miehen jonka kanssa minäkin olen oikeasti parempi ihminen. Niin kliseiseltä kuin se kuullostaakin.

Miehen työkaveri sanoi ettei tunne ketään muuta pariskuntaa jotka on olleet 9v naimisissa ja viestittelevät niin paljon kuin me toivottavat hyvät yöt viestein jos mies on töissä kun minä menen nukkumaan.

Minulla on mies, joka nähdessään, että itken sohvalla sanoo minulle " mä en nyt jaksa, mä meen pelaamaan tietokonetta" (ja pelaa sitten 6h). Minun ongelmani ja huoleni ovat kuulemma rasittavia.

Jos minä ostan alushousut sanoo mieheni " sun perse on liian iso noihin" .

Seksissä ei saa esileikkejä eikä hellyyttä jälkeenpäinkään. Mieheni sanoo " ei tässä mene kuin hetki" ja häipyy sitten. Muuten minua ei kosketa.

Jos olemme olleet vierailla tai meillä on ollut vieraita arvostelee mieheni minua jälkeenpäin: milloin nauroin liikaa, milloin puhuin liikaa, liian vähän, vääristä asioista jne. Minua ahdistaa nykyään sosiaaliset tapaamiset.

Mieheni ei halua katsoa lapsemme perään. Häntä " ei huvita" . Hän ei myöskään halua tehdä kotitöitä, koska " se ei ole kivaa" . Ja minä olen nalkuttava vaimo, kun pyydän jotain tekemään.

Jos yritän keskustella jostain syvällisemmästä olen " pälpättävä kylähullu" .



Mieheni suuttuu, jos käytän rahaa. Hän itse käy 3kertaa viikossa ravintolassa syömässä. Minun täytyy syödä nuudeleita päivittäin (tai pakastesosekeittoa), koska muuten olen tuhlaaja.

Ts. avioliiton perusteet on aika löyhässä, jos sen parisuhteen eteen pitää nähdä kovastikin vaivaa.

t: olinkohan 2

ei se jokaiselle ole selvää että kaikki menee aina nappiin, jos on vaikka sairautta, työttömyyttä, lapsettomuutta (jos haluaa lapsia siis) YM. YM. ja muutenkin elämässä voi tulla muutoksia noin vaan, tosta vaan. Silloin pitää osata tukea eikä toimia, ymmärrätkö? Ei avioliitto voi olla aina pelkkää auringonpaistettakaan, sehän on harhaa.

Ei se nyt mitään kovaa työtä ole mutta täytyy nähdä välillä vaivaa liiton eteen.

Esim. Minulla oli koliikkivauva ja huonosti nukkuva taapero yhtä aikaa niin kyllä se söi parisuhdetta kun oli koko ajan väsynyt ja yhteistä aikaa ei oikein ollut. Kyllä silloin piti tehdä työtä että sai aikaa parisuhteelle. Tehdä kaiken moisia järjestelyjä. Olisihan avioliitto varmasti kestänyt ilmankin mutta aina parempi kun liitto voi hyvin silloinkin kun sille on vähiten aikaa ja sitä eniten tarvii.

Enpä ole kuullut kenenkään pitkään naimisissa olleen sanovan ettei avioliitto tarvitse työtä. Ja nyt tarkoita itseäni. 9 vuotta ei vielä ole kovin kummoinen aika. Omat vanhemmat ovat olleet naimisissa kohta 28v ja appivanhemmat 27v. Isovanhemmat 65v. Se on jo saavutus.=)

ei meillä ainakaan vaikka mies on ihan hyvä mies, mutta minä ymmärrän työn sillä etät keskustellaan ja sovitellaan asioita jne.

Ajatellaan että jos ei suju niin erotaan. Ei edes yritätä pitää suhdetta koossa vaan työnnetään pää pensaaseen.

väittämäni on, että jos sata vuotta sitten olisi ollut yhtä häpeällistä erota kuin nyt, niin silloinkin eroja olisi ollut enemmän.



Parisuhde merkitsee tänäpäivänä enemmän siviilielämän hyvinvointia kuin omaisuusjärjestelyitä tai välttämätöntä pahaa. Ihmiset eivät halua uhrata itseään huonolle arjelle vaan rakentavat emotionaalisesti tyydyttävää elämää.

Sama juttu. Olen ollut nykyisen mieheni kanssa yli 12 vuotta. Alusta asti tiesin hänen olevan se oikea ja tunne on ollut molemminpuolinen kaikki nämä vuodet... aina siihen asti, että mies ilmoitti haluavansa erota...

avioliittokriisejä. Tulevat niin helpolla kolmanneksi pyöräksi, jos parisuhteessa on toisilla hieman alamäkeä välillä. Opettavat siis omaa oppiaan eteenpäin, että eroaminen on mukamas ratkaisuista paras. Tuollainen kolmas pyörä kun jäytää yrittämisen halua vielä parin jatkaa, niin työlästähän se on parisuhdetta silloin enää paikkailla. Siis jättäkää eronneet avioliitossa olevat rauhaan, vaikka kuinka pää pimahtaisi intohimosta jotakin miestä kohtaan. Varattu on varattu!

Vaan rakkauden. Ihmiset vaan ovat nykyään niin sitoutumattomia, eivät osaa enää pistää yhteistä etua oman edun edelle. Siitä se johtuu.