Aiemmilla vuosisadoilla filosofit ja tiedemiehet olivat kuuluisuuksia
Nykyään kaikki turhimukset ja perseensä esittelijät.
Miksi näin?
Kommentit (27)
Media haluaa jostain syystä noistaa näitä ilmiöitä esiin. Ken tietää miksi näin on. Ajat on kovat
Elämme tulevan totaalisen romahduksen aikaa ja siksi pyllynheilutusta arvostetaan enemmän kuin älyä joka mahdollisti videon tai kuvan siitä pyllystä.
mä en oo ikinä lukenu ythään kirjaa. paikallinen ps-kunnanvaltuuteu
Onhan niitä nykyäänkin konsultoijia ja yritysvalmentajia joista kasvaa johtotähtiä mutta siihen ei riitä välttämättä pelkät puheenlahjat vaan vaaditaan tietyntyyppistä valovoimaisuutta ja karismaa myös tullakseen suosituksi. Toki täytyy olla myös ristiriitainen hahmo, eihän tunteita herättämätön henkilö voi paistatella parrasvaloissa jollei herätä keskustelua jaa mielipiteitä laisinkaan vaan pyrkii miellyttämään jokaista kuulijaansa.
Meinaat että viime vuosisadalla Albert Einstein tai Thomas Edison oli ihan tuntemattomia hahmoja, tai tällä vuosisadalla kuolleista vaikka eräs Steven Hawking?
Eikös viime vuoden katsotuimpia elokuvia ollut Oppenheimerin elämäntyöstä kertonut Hollywood -tuotanto?
Kotimaisista filosofi Esa Saarinen on sinulle varmasti ihan tuntematon, etkä ole koskaan kuullut tähtitieteilijä Esko Valtaojasta tai AI Virtasesta?
Ja kyllä niitä pyllynesittelijöitä on ollut ennenkin. Joka vuosisadalta löytyy omat pintajulkkikset, joiden ammatit ovat vaihdelleet tämän päivän influenssereistä näyttelijöihin, laulajiin, kurtisaaneihin ja seikkailijoihin.
Vierailija kirjoitti:
mä en oo ikinä lukenu ythään kirjaa. paikallinen ps-kunnanvaltuuteu
Harmi, että jäi aapinenkin kesken. Mihinkähän kirjaimeen asti tuli päästyä?
Vierailija kirjoitti:
Meinaat että viime vuosisadalla Albert Einstein tai Thomas Edison oli ihan tuntemattomia hahmoja, tai tällä vuosisadalla kuolleista vaikka eräs Steven Hawking?
Eikös viime vuoden katsotuimpia elokuvia ollut Oppenheimerin elämäntyöstä kertonut Hollywood -tuotanto?
Kotimaisista filosofi Esa Saarinen on sinulle varmasti ihan tuntematon, etkä ole koskaan kuullut tähtitieteilijä Esko Valtaojasta tai AI Virtasesta?
Ja kyllä niitä pyllynesittelijöitä on ollut ennenkin. Joka vuosisadalta löytyy omat pintajulkkikset, joiden ammatit ovat vaihdelleet tämän päivän influenssereistä näyttelijöihin, laulajiin, kurtisaaneihin ja seikkailijoihin.
Montako kehoaan kauppaavaa pyllistelijää näet mediassa yhtä Stephen Hawkingia kohden? Niinpä, aika monta.
Mutta prostituutio on maailman vanhin ammatti, kyllä ne maksulliset naiset ovat ennenkin olleet tunnettuja ihmisten keskuudessa. Nyt vain media mahdollistaa laajemman julkisuuden kuin pikkukylän juoruissa.
Eihän tästä ole kuin pari vuosikymmentä, kun kirjailijat olivat julkkiksia ja yhteiskunnallisia ajattelijoita ja keskustelijoita. Nykyään kuunnellaan Espoolaisia tradenomeja ja somepersoonia. Ihmisten "lukeminen" on 1,5xnopeudella kuunneltua autofiktiota, jonka kirjallinen taso on lähinnä pitkä blogi/päiväkirja.
Julkkisguruja on kyllä. Mutta se on totta, että persiinpyörittäjät vievät huomion. Lehti ehkä myy paremmin, jos kannessa on sellainen, eikä partaäijä.
Samat ihmiset omistavat jokaiset yritykset. Nämä yritykset haluaa kertoa sinulle juuri näitä uutisia. Kirjoittaja saa potkut kun juttu ei täytä yrityksen linjaa.
Vierailija kirjoitti:
Samat ihmiset omistavat jokaiset yritykset. Nämä yritykset haluaa kertoa sinulle juuri näitä uutisia. Kirjoittaja saa potkut kun juttu ei täytä yrityksen linjaa.
Päinvastoin, ENNEN se meni noin. Nykyään jokainen esittelee sitä mitä itse haluaa, ja yleisö itse valitsee mitä haluaa nähdä.
Turha etsiä syyllisiä kauempaa, jos syyllisiä kaipaa.
Avasin Instagramin ja se oli täynnä isoja hehtaariperseitä ja tissejä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat ihmiset omistavat jokaiset yritykset. Nämä yritykset haluaa kertoa sinulle juuri näitä uutisia. Kirjoittaja saa potkut kun juttu ei täytä yrityksen linjaa.
Päinvastoin, ENNEN se meni noin. Nykyään jokainen esittelee sitä mitä itse haluaa, ja yleisö itse valitsee mitä haluaa nähdä.
Turha etsiä syyllisiä kauempaa, jos syyllisiä kaipaa.
Täälläkin poistetaan keskustelut missä kerrotaan totuus. Yritys menettää mainostuloja ja pankkiliikenne sille estetään. Cancelloidaan kun ei pidetä jostain.
Nikolai Tesla kuoli New Yorkissa 1943, hänen hautajaisiin osallistui 3000 ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
mä en oo ikinä lukenu ythään kirjaa. paikallinen ps-kunnanvaltuuteu
Tämä on juuri ihmeellisintä. Persut kerskuvat avoimesti sivistymättömyydellään ja haluavat nyt tehdä Ylestä jonkin Alfa-tv:n. Antakaa meidän muiden edes nauttia kulttuurista tieteestä, vaikka itse olisitte takapenkin taaveja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat ihmiset omistavat jokaiset yritykset. Nämä yritykset haluaa kertoa sinulle juuri näitä uutisia. Kirjoittaja saa potkut kun juttu ei täytä yrityksen linjaa.
Päinvastoin, ENNEN se meni noin. Nykyään jokainen esittelee sitä mitä itse haluaa, ja yleisö itse valitsee mitä haluaa nähdä.
Turha etsiä syyllisiä kauempaa, jos syyllisiä kaipaa.Täälläkin poistetaan keskustelut missä kerrotaan totuus. Yritys menettää mainostuloja ja pankkiliikenne sille estetään. Cancelloidaan kun ei pidetä jostain.
Mitä sitten? Aikaisempina aikoina, joihin avauksessa viitattiin, mitään tällaisia palstoja ei ollut edes olemassa.
Nykyään ylpeillään oppimattomuudella ja tyhmyydellä.