Valvotteko koko yön kesällä?
Aion yrittää valvoa tänään koko yön.Siivoan, kastelen penkit, pesen pyykit, ihailen kesäyötä, kuuntelen lintujen laulua. Kokkaan jotain hyvää. Yötaivas on ihana kesällä, pilvet ovat pinkkejä, oransseja. Yritän saada energiaa pitkään, kolkkoon talveen. Talvella aina ihmettelen, että miten sitä keväällä voi olla lyhythihaisessa paidassa ulkona ja joka keväinen vihreys yllättää. 😊
Kommentit (25)
Valvon jos töissä pitää valvoa. Teen kolmivuorotyötä ja siihen kuuluu yövuorot.
Mä valvon jatkuvasti aamu seiskaan ja heräilen sitten päivällä joskus kolmen tai neljän aikaan.
Olen eläkkeellä, joten voin mennä nukkumaan kun siltä tuntuu.
Olen yrittänyt mutta en oo onnistunut. Muutamia tunteja 3 eteenpäin, jos huolet ovat valvottaneet. Silloin olen kävellyt ulkona ja katsellut nousevaa aurinkoa ja usvaa peltojen yllä.
En. Yleensä kympin maissa nukkumaan. Ei täällä betonikylässä ole oikein mitään katseltavaa.
En, onneksi on pimennysverhot että pystyy nukkumaan. Vuosia tein vuorotyötä, ja kroppa oli täysin sekaisin yövuorojen jälkeen.ei enää ikinä..
Vain yhden yön ja silloin on Jukola.
Valvon.Kesäyöt ovat ihania, usva pelloilla, lintujen laulu. Järvi on tyyni, naapurin niityllä lehmät nukkuvat.
Ohi aiheen, sori, mutta kuinka lehmät tarkenee viileinä kesäöinä ulkona?
Minäkin valvon. Rakastan kesää ja luontoa. Talvi lumineen on jotain sanoinkuvaamattoman kauheaa. Jos olisi varaa, muuttaisin talveksi pois, tulisin huhtikuussa takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Mä valvon jatkuvasti aamu seiskaan ja heräilen sitten päivällä joskus kolmen tai neljän aikaan.
Olen eläkkeellä, joten voin mennä nukkumaan kun siltä tuntuu.
Monta lasia viiniä menee viikossa?
Vierailija kirjoitti:
Ohi aiheen, sori, mutta kuinka lehmät tarkenee viileinä kesäöinä ulkona?
Tarkenee ne. Ne on niin lämpimiä.
Harvoin, mutta jos valvon, niin olen netissä, en tee kotihommia kuten ap.
Haaveilen valvovani piakkoin. Se on hieno kokemus.
En enää keski-ikäisenä, mutta nuorempana tuli paljonkin valvottua. Parhaimmillani olen kyllä juhlissa valvonut noin viiteen, mutta juhlia on tosi harvoin nykyään. Kerran pari kesässä.
Joskus valvon kun olen tarpeeksi nukkunut ja pitkät päiväunet, katon tv, netissä pelaile,. en syö yöllä mitään.
Osta jotain energiajuomaa kahvin lisäksi. Syöt kevyesti et liikaa kerralla. Ei sitä jaksa tehdä väsyneenä kaikkea sitä mitä on suunnitellut. Jätä telkkari auki niin heräät johonkin mainoksiin jos nukahdat. Valvon koska naapuri herää joskus aamuyöllä ja en saa sitten nukuttua. Valvon aamuun ja nukun sitten.
Juu valvon. Närästää niin ettei voi nukkua. Siinä kuulee koko lintujen yökonsertin.
Vierailija kirjoitti:
Puppa on paras, ou jee 🥳🥳🥳
OU JEE !!! FINLAND !!! PELICANS !!!
Vierailija kirjoitti:
Ohi aiheen, sori, mutta kuinka lehmät tarkenee viileinä kesäöinä ulkona?
Miten hirvet tarkenee talvella ?
Puppa on paras, ou jee 🥳🥳🥳