Gynekologilla käynti hermostuttaa, omituisia oireita
Olen pian 30-vuotias ja olen menossa gynekologille. Minulla alkoi yhtäkkiä viime vuoden lopulla ilmaantua välivuotoja ja olin yhteydessä gynekologiin. Hän kehotti seuraamaan tilannetta ja tekemään raskaustestin.
Soitin uudelleen keväällä, koska vuodot jatkuivat yhä, r-testi negatiivinen. Vuodot eivät ainakaan täysin liity ovulaatioon, koska ovat aina eri mittaisia vuotoja ja alkavat ja kestävät eri ajan joka kierrossa, joskus ovulaation ympärillä ja joskus ei. Joskus vuoto kestää viikon, joskus pari päivää, pari päivää taukoa ja jatkuu taas, vaihtelee koko ajan. Gyne kehotti edelleen seurailemaan ja tekemään uuden raskaustestin.
No toinenkin testi oli nega ja kesäkuussa huomasin alapäässä patin, joka on nyt kuukaudessa kasvanut herneen kokoisesta reilun viinirypäleen kokoiseksi. Sain viimein ajan varattua hoitajalle, koska lääkäreitä ei ole paikkakuntani tk:ssa heinäkuussa ja sieltä sitten kuulemma lähetetään viereisen kaupungin terveysasemalle jos tarvetta. Sielläkään ei tosin gynejä ole, vaan yleislääkäri tekee sitten tutkimuksen jos sinne pitää lähteä.
Miten ihmeen vaikeaa on päästä gynekologille oikeasti? Ja nyt hermostuttaa odotella sitä aikaa, kun oireet ovat kestäneet jo kauan ja tuo patti huolestuttaa ihan tosissaan.
Onko muilla ollut vaikeuksia päästä gynekologille viime aikoina?
Kommentit (43)
Varaa yksityiselle aika, patit on syytä tutkittaa nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksityiseen ei todellakaan ole varaa, tällä hetkellä eletään täysin kädestä suuhun ja kaikki on karsittu mitä vain pystyy.
Seksitauti tuskin on, mutta kaipa sekin testataan. Sain ajan onneksi jo tälle viikolle, pelkään vain että hoitaja ei sano muuta kuin kehottaa vieläkin seuraamaan tilannetta.
Hoitaja voi ainakin kirjoittaa lähetteet testeihin. Olisi todellakin syytä sulkea pois tautien mahdollisuus ja hoitaa mahdolliset tartunnat.
Jos raskaus on mahdollinen, myös seksitauti on mahdollinen.
Pidä omia puoliasi nyt.
Raskaus on mahdollinen. Tämän palstan tuntien jätin kirjoittamatta että olen naimisissa, seksitauti ei kuitenkaan ole mahdollinen, ellei ole uinunut liki
Tiedän ettei ole harvinaista. Omassa tilanteessa tiedän ettei ole mahdollista, mutta tietysti haluan kaikki testit jos niihin vain pääsen, kunhan asia selviää ja saan mielenrauhan. Minä en ole lääkäri enkä tiedä voiko jokin tauti "nukkua" pitkään ennen aktivoitumista.
Trollaus, tuo helppo ja ilmainen huvi :)