Kysymys teille, joilla oli isoja vaikeuksia päästä yli exästänne

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Toki elämän järjestelyt, muutot ja työ ovat helpottaneet hiukan. Eron ensi vaiheesta on suht tasan kolme vuotta. 

Lopullisen eron vuosipäivä on ottanut koville tähän asti. 

Keskiviikkona olisi hopeahääpäivä. Yritän olla ajattelematta sitä. Onhan minulla kiva mies tapailuun silloin tällöin. Ja uusia suunnitelmia. 

Minulla tuli tänään täyteen vuosi siitä, kun puhuin viimeksi exäni kanssa. Yritin laittaa hänelle viestiä maaliskuun alussa, mutta en saanut mitään vastausta. 

Ap 

Vierailija kirjoitti:

Joka kerta jos tulee mieleen, niin tietoisesti alan ajatella suhteen huonoja puolia, pahimpia riitoja jne. Tietty jos sellaisia ei ollut niin ihan turha neuvo.

Miksi uudelleentraumatisoida mieltä, kun ne tilanteet kuitenkin koskee sitä entistä aikaa.

Rakkaus on vaan endorfiinien aikaansaama tilapäinen mielenhäiriö.

Aika ei auta. Se on kuolema joka erottaa - se on jo näkyvissä.

Rakenna uusi elämä uuden partnerin kanssa - ei toimi, keneltäkään toiselta ei voi varastaa tämän elämää ja luultavasti huomaavat että tällä on jotenkin mieli varattu ja minä en ole hänen ykkösensä yms. Irtosuhteet eivät kiinnosta. Ketään ei kuulu pitää jonain laastarina.

Jos suhteeseen liittyy vielä jotain traumaa - tai ehkäpä hirveää traumaa - niin aina vaan hankalammaksi käy.

Jos suhteessa tehty abortti - syytä tässä mainitsematta - niin sepä taitaakin toimia kuin ties mikä liima.

Jos suhteessa on ollut väkivaltaa - niin huh, huh... sekin on tota traumaosastoa...

Onko tämä sitten rakkautta jos on koko elämänsä kytketty tämmöiseen suhteeseen ja ihmiseen?

MITÄ JÄRKEÄ TÄMMÖISESSÄ ON? JA MIKSI IRTI PÄÄSEMINEN EI ONNISTU VAAN ELÄT JOSSAIN HELVETISSÄ JA EHKÄ ILMAN SEKSIÄKIN KOKONAAN? EI IHMISARVOISTA VAAN HIRVITTÄVÄÄ ELÄMÄÄ!

Vierailija kirjoitti:

Aika ei auta. Se on kuolema joka erottaa - se on jo näkyvissä.

Rakenna uusi elämä uuden partnerin kanssa - ei toimi, keneltäkään toiselta ei voi varastaa tämän elämää ja luultavasti huomaavat että tällä on jotenkin mieli varattu ja minä en ole hänen ykkösensä yms. Irtosuhteet eivät kiinnosta. Ketään ei kuulu pitää jonain laastarina.

Jos suhteeseen liittyy vielä jotain traumaa - tai ehkäpä hirveää traumaa - niin aina vaan hankalammaksi käy.

Jos suhteessa tehty abortti - syytä tässä mainitsematta - niin sepä taitaakin toimia kuin ties mikä liima.

Jos suhteessa on ollut väkivaltaa - niin huh, huh... sekin on tota traumaosastoa...

Onko tämä sitten rakkautta jos on koko elämänsä kytketty tämmöiseen suhteeseen ja ihmiseen?

MITÄ JÄRKEÄ TÄMMÖISESSÄ ON? JA MIKSI IRTI PÄÄSEMINEN EI ONNISTU VAAN ELÄT JOSSAIN HELVETISSÄ JA EHKÄ ILMAN SEKSIÄKIN KOKONAAN? EI IHMISARVOISTA VAAN HIRVIT

Onkohan muillakin kokemusta tästä, että suhteessa tehty abortti vähän kuin liimaa ihmiset yhteen pidemmäksi aikaa... Näin kävi nimittäin minunkin edellisessä suhteessani, ilmeisesti...

Ap 

Aika auttoi eniten. Lisäksi hänen huonoihin puoliin keskittyminen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Toki elämän järjestelyt, muutot ja työ ovat helpottaneet hiukan. Eron ensi vaiheesta on suht tasan kolme vuotta. 

Lopullisen eron vuosipäivä on ottanut koville tähän asti. 

Keskiviikkona olisi hopeahääpäivä. Yritän olla ajattelematta sitä. Onhan minulla kiva mies tapailuun silloin tällöin. Ja uusia suunnitelmia. 

Minulla tuli tänään täyteen vuosi siitä, kun puhuin viimeksi exäni kanssa. Yritin laittaa hänelle viestiä maaliskuun alussa, mutta en saanut mitään vastausta. 

Ap 

Ei minunkaan exäni kommunikoi kuin aikuisen lapsen kautta joskus. Harvemmin nykyään sitäkään. 

Olisi hyvä, jos voisimme kaikki kolme puhua toisillemme ja vanhemmat keskenään jälkeläisensä asioista. Mutta kun ei. Lapsikin tuntuu ottaneen etäisyyttä nyt, kun aikaa on kulunut ja hänen oma elämänsä sujuu hyvin.

Avioliiton loppunäytös oli traumaattinen. Siihen sekaantui ulkopuolisia ihmisiä ja syyt olivat väistämättömiä. Toivon kuitenkin, että asiat paranevat edes vähän edes joskus. 

Ainakin meidän tapauksessa abortti oli niin niin väärin ja tehtiin ihan 'vastentahtoisesti' millä varmaan suuri vaikutus. Kun abortti tehdään niin molempien osapuolien pitää olla asiassa mukana. Hirveä tilanne jos nainen joutuu lopun elämänsä kantamaan koko aborttituskaa ja -taakkaa ypöyksin. Eikä siitä voi oikein puhua tuleville mahdollisille partnereillekaan mutta tulee pintaan myös muissa raskauksissa - puhumatta seksisuhteista - eli sotkee koko elämää. SORI mielipiteeni JOS JOKU TEISTÄ EI TÄMMÖSTÄ HYVÄKSY! Toivon että ne joilla ei ole oikeaa omakohtaista kokemusta vaikenevat tässä asiassa tai ainakin jos esittävät mielipiteitään sanovat mille kokemukselle ne perustuvat.

#27 Lapsi siis pitää vain satunnaisesti yhteyttä isäänsä, vaikka on tämän vanhempien ym. lähisuvun ja minun kanssani normaalisti tekemisissä. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meidän tapauksessa abortti oli niin niin väärin ja tehtiin ihan 'vastentahtoisesti' millä varmaan suuri vaikutus. Kun abortti tehdään niin molempien osapuolien pitää olla asiassa mukana. Hirveä tilanne jos nainen joutuu lopun elämänsä kantamaan koko aborttituskaa ja -taakkaa ypöyksin. Eikä siitä voi oikein puhua tuleville mahdollisille partnereillekaan mutta tulee pintaan myös muissa raskauksissa - puhumatta seksisuhteista - eli sotkee koko elämää. SORI mielipiteeni JOS JOKU TEISTÄ EI TÄMMÖSTÄ HYVÄKSY! Toivon että ne joilla ei ole oikeaa omakohtaista kokemusta vaikenevat tässä asiassa tai ainakin jos esittävät mielipiteitään sanovat mille kokemukselle ne perustuvat.

Olihan tuo yhdenlaista väkivaltaa. Tuosta pitäisi päästä puhumaan ammattikorvan kanssa.

Sanotaan, että suhteen pituus vuosissa on kuukausissa se aika kun pääsee erosta yli.Eli edim. viiden vuoden suhteesta kestää päästä yli viisi kuukautta.

Itselläni suru suhteen päättymisestä tuli viiveellä. Olin neljä kuukautta suhteen päätettyä todella innoissani sinkkuudesta. Sitten iski todellisuus ja seinät kaatui päälle. Tätä pohjamudissa rämpimistä kesti puolisen vuotta.

Löysin ihannemiehen vuoden päästä erosta, suhteen alku oli todella hyvä, mutta sitten alkuhuuman jälkeen aloin vertailla uutta suhdetta vanhaan. Paha virhe, joka kertoi etten ollut päässyt entisestä yli. Tilanne tasaantui kyllä. Mutta jotenkin ymmärrän miksi haikaillaan edellisen perään vaikka ollaan uudessa suhteessa.

Se, että olin täysin sinut entisen suhteen kanssa vei 1.5 vuotta. Todella pitkä aika. Vaikka minulla oli työ, ystäviä ja uusi mies. Tottakai se paha olo laimeni merkittävästi ajan edetessä, mutta huonoimmat aallonpohjat oli 4 kk - 9 kk erosta.

Jollain auttaa paikkakunnan vaihdos, uusi harrastus, matkustelu, ystävät.

Nyt olen pitkässä suhteessa. Tiedän, että voi joutua jätetyksi pitkässäkin suhteessa. Samaan aikaan toivon, että toipuminen erosta ei olisi niin raastavaa kun toipuminen nuoruuden rakkaudesta. Pahinta ja yllättävintä erossa oli mustasukkaisuus exästä. Ja se , että exän uusi puoliso oli mielestäni vääränlainen.

Jos nyt tulisi ero ja teinien huoltajuus jaettavaksi, talo ja muu omaisuus jaettavaksi, niin voin kuvitella kuinka paljon haastavampi tilanne olisi kuin aiemmin. Ottaisin varmasti heti psykologin eron työstämiseksi ja lastenvalvojalla sopisin huoltajuuden. Tiedän, että en voisi asua samalla paikkakunnalla kuin exäni ja mahdollinen uusi puoliso. 

Tsemppiä eron keskellä oleville!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole. Toki elämän järjestelyt, muutot ja työ ovat helpottaneet hiukan. Eron ensi vaiheesta on suht tasan kolme vuotta. 

Lopullisen eron vuosipäivä on ottanut koville tähän asti. 

Keskiviikkona olisi hopeahääpäivä. Yritän olla ajattelematta sitä. Onhan minulla kiva mies tapailuun silloin tällöin. Ja uusia suunnitelmia. 

Minulla tuli tänään täyteen vuosi siitä, kun puhuin viimeksi exäni kanssa. Yritin laittaa hänelle viestiä maaliskuun alussa, mutta en saanut mitään vastausta. 

Ap 

Vastasin juuri tähän keskusteluun, mutta yksi asia, jonka unohdin mainita: erossa selviytymisessä helpottaa se, että mitään tekstareita ei exälle lähetä. Ne lisää väärinymmärrystä ja roikkumista vanhassa suhteessa. Jos on lapsia, niin kannattaa  sopia lastenvalvojalla sopimus niin selkeäksi, että kommunikointia ei tarvita. 

Joo todellakin. Paranemista nopeuttaa se, jos ei ole missään tekemisissä. Jos lapsia, niin silloinkin mahdollisimman vähän. Vain pakolliset.

Erosta jo 12 vuotta ja pitkään ollut uudessa suhteessa. Silti edelleen kaipaan exän kielitaitoa ja mahtimelaa. Jos tulisi mahdollisuus, niin menisin epäröimättä sänkyyn exän kanssa. Harmi, kun kaikki muu olikin paskaa hänen kanssaan.

Tänään päätin taas ottaa niskaotteen ikävistä ajatuksista. Viime viikolla olo meni sellaiseksi, että siinä oli tarpeeksi. Hormonit (mummotauti) vaikuttavat myös, muttei niillekään saa alistua. 

Eiköhän 3 vuotta riitä asian vatvomiseen. Sää lämpenee ja on muuta tekemistä (terveisiä lenkiltä ja laitteista).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainakin meidän tapauksessa abortti oli niin niin väärin ja tehtiin ihan 'vastentahtoisesti' millä varmaan suuri vaikutus. Kun abortti tehdään niin molempien osapuolien pitää olla asiassa mukana. Hirveä tilanne jos nainen joutuu lopun elämänsä kantamaan koko aborttituskaa ja -taakkaa ypöyksin. Eikä siitä voi oikein puhua tuleville mahdollisille partnereillekaan mutta tulee pintaan myös muissa raskauksissa - puhumatta seksisuhteista - eli sotkee koko elämää. SORI mielipiteeni JOS JOKU TEISTÄ EI TÄMMÖSTÄ HYVÄKSY! Toivon että ne joilla ei ole oikeaa omakohtaista kokemusta vaikenevat tässä asiassa tai ainakin jos esittävät mielipiteitään sanovat mille kokemukselle ne perustuvat.

Olihan tuo yhdenlaista väkivaltaa. Tuosta pitäisi päästä puhumaan ammattikorvan kanssa.

Mutta yhteinen lapsi tuskin auttaisi asiaa, niin julmalta kuin se kuulostaakin. Lapsi kärsisi itsekin.

Suhde päättyi yli neljä vuotta sitten, enkä ole päässyt yli. Yhteydenpito puolin ja toisin vaikeuttaa ehkä ylipääsyä, mutta vaikka nyt on mennyt puoli vuotta viimeisimmästä viestittelystä/soittelusta, en silti ole päässyt yli.

Olen eri mieltä tuosta, että kaikissa eroissa auttaisi se, ettei ole mitään viestittelyä ja yhteydenpitoa. Niin ei ole. Esimerkiksi yhtäkkinen katoaminen toisen elämästä ilman selityksiä on niin traumaattista, että siitä ei voi oikein toipua, ennen kuin jonkin yhteyden saa. Jokainen suhde on omanlaisensa, ja kaikki suhteet eivät koskaan pääty molemminpuolisesti. Toisen mielessä se suhde on olemassa vielä pitkään, ehkä elämän loppuun saakka. Ei itseään voi pakottaa lopettamaan rakastamista ja kaipaamista tai kiinnostumaan jostain uudesta.

Elämä menee niin kuin se menee. Itseäni on vähän auttanut se, että puhun itselleni ne asiat, jotka haluaisin kertoa eksälle. Kuuntelen itseäni ymmärtävästi ja hyväksyvästi ja annan itselleni sen, minkä halusin eksältä saada. Ainakin olo on parempi.

Kyselit, onko jokin muu keino auttanut jollekin kuin aika ja uusi suhde.

Mulla auttoi se, etten aluksi vaatinut itseltäni yhtään mitään töissäkäynnin lisäksi.

Sitten lisäsin yhden pakollisen menon viikossa johonkin uuteen asiaan. Ei tarvinnut nauttia eikä tarvinnut jäädä jos oli tylsää. Mutta jotain piti yrittää viikoittain. Tämä tuo sen, että uudet asiat väkisinin askarruttavat mieltä jonkin verran, vaikka loppuaika kuluisikin märehtiessä vanhoja.

Jossain vaiheessa kiinnostus uusiin asioihin vei voiton ja nyt en enää mieti kariutunutta vuosikymmenten suhdetta.

Ei kannata jäädä niihin hattara-ajatuksiin kylpemään. Miettikää niitä asioita joiden takia erositte ja mikä ei ollut niin kivaa, toimii ainakin minulla kun meinaa kultaiset muistot ottaa alaa.