Kansanedustaja kehottaa köyhiä säästämään siten rahaa että viljelevät palstaa omalla pihallaan
Kesällä voi Arto Satosen mukaan laittaa omalle pihalleen puutarhan ja viljellä siellä itselleen tulevaa talvea varten esimerkiksi porkkanaa, palsternakkaa, perunaa, bataattia, retiisiä, naurista, sipulia, punajuurta, kaalia, salaattia, tomaattia, kurkkua, artisokkaa, raparperia, viinimarjoja ja omenoita. Lisäksi metsästä voi käydä keräämässä luonnon marjoja ja sieniä arkku pakastin täyteen. Lisäksi leivät kannattaa leipoa itse omassa uunissa sen sijaan että ostaa kauppojen paitopisteiltä valmiita leipiä.
Kommentit (691)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaverisi kannattaisi hommata kuukausilippu niin ei tarvitse maksaa niitä 3 euron kertalippuja. Tai sen puoleen vaikka ostaa käytetty mummopyörä niin ei tarvitsisi käyttää julkisia lyhyisiin matkoihin ollenkaan. Mutta eihän oman elämänsä köyhyysasiantuntija tällaista säästömahdollisuutta hoksaa."
Niin. On se jännä miten teidän ei-köyhien säästövinkit sisältää aina sen että ensin pitää käyttää sitä rahaa useita kymppejä tai satasia johonkin. Onko muita hyviä neuvoja?
No mutta juuri näin moni varakas on varoihinsa päässyt: ensin säästänyt vaikka tupakasta tai tekokynsistä ja investoinut johonkin mistä tulee pitkällä aikavälillä tuottoa tai säästöä. Kun kerran jättää bussikortin ostamatta saa murto-osalla sen hinnasta vanhan polkupyörän, jolla korvaa bussimaksun jatkossa.
Kaupungissa pyörä varastetaan heti.
Aina löytyy tekosyitä miksei elämässä muka voi tehdä muuta kuin maata sossuyksiössä ja syödä eineksiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaverisi kannattaisi hommata kuukausilippu niin ei tarvitse maksaa niitä 3 euron kertalippuja. Tai sen puoleen vaikka ostaa käytetty mummopyörä niin ei tarvitsisi käyttää julkisia lyhyisiin matkoihin ollenkaan. Mutta eihän oman elämänsä köyhyysasiantuntija tällaista säästömahdollisuutta hoksaa."
Niin. On se jännä miten teidän ei-köyhien säästövinkit sisältää aina sen että ensin pitää käyttää sitä rahaa useita kymppejä tai satasia johonkin. Onko muita hyviä neuvoja?
No mutta juuri näin moni varakas on varoihinsa päässyt: ensin säästänyt vaikka tupakasta tai tekokynsistä ja investoinut johonkin mistä tulee pitkällä aikavälillä tuottoa tai säästöä. Kun kerran jättää bussikortin ostamatta saa murto-osalla sen hinnasta vanhan pol
Se ei ole tekosyy. Minulla ei ole mahdollisuutta olla ostamassa uutta pyörää joka kuukausi vaikka miten halvalla saisi. Mieluummin sitten vaikka kävelen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saanko viljellä kansanedustajan pihalla kun omaa ei ole?
Ei taida tyyppi tietää, ettei edes ammattiviljelijät pärjää ilman valtion tukia.
Parvekkeella pystyy viljelemään tomaattia, kurkkua, paprikaa ja chiliä. Lisäksi pieniä määriä salaattia
Liian varjoisa minulla, ei valitettavasti tule satoa.
Olen viettänyt lapsuuteni maalla ja nyt asunut 20 vuotta about ja joka vuosi kylvänyt perunaa. Sato joskus runsas, joskus ihan nolla. Viime vuoden potut vei rutto niin nopeaa tahtia, että en ehtinyt penkistä päin niitä syödä kuin muutaman kerran. Loput tunkiolle - tai vielä kauemmas, viruksen saastuttamia kun olivat. En omista konetta jolla käden käänteessä saisin pottupenkin pellonreunaan loihdittua. Kroppani ei kestä sellaista työtä että vääntäisin monta kymmentä metriä 10 v viljelemättä ollutta pellonreunaa kuohkeaksi. Tämä vuosi on viimeinen kun pottuleikkiä leikin.
Kaupasta tosin saa pottua, eri lajikkeita eri tarkoituksiin ja hyvä niin. Säilytyskään ei ole ongelma parin kilon pussille. Ongelma on se, että kaupassa ei voi nähdä mitä vikoja potussa on. Pestyssä potussa näkyy pintaviat, mutta sisäviat tulevat näkyviin vasta kun ruokaa valmistaa. Monesti on käynyt niin että puolet potuista on käyttökelvottomia. Se nostaa potun kilohinnan kaksinkertaiseksi. Huvikseenko sellaista moskaa kantaa kotiin ja vielä maksaa siitä.
Makaronia/pastaa minulle, ei turhaa vaivannäköä eikä ruokahävikkiä.
Vaan makaronia ei vissiin pysty Suomessa viljelemään...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei saa mitään viljellä partsilla niiden hemmetin rottien takia.
Ai. Nyt kun kaikki muut esteet hevosten ja aurojen puutteesta lähtien on käytetty tuli tämä rotta-asia mieleen.
Mitään ei voi. Usko pois. Kyllä me uskotaan vähemmälläkin
Olen saanut huomautuksen taloyhtiöltä ettei saa olla mitään syötäväksi kelpaavaa parvekkeella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä muutaman neliön kerrostalon pihanurmi siis jaetaan 48 asunnon asukkaiden kesken?
Meidän kerrostalon pihalle tulee katupölyä ja -melua. Ei voi syödä niitä kasveja. Omakin terveys tässä semisti huolettaa, kun tälle altistuu
Meillä on pihassa kunnon rottainvaasio. Jos jotain saat tonne kasvamaan niin rotat syö sen alta aikayksikön.
Grillatkaa ne rotat
Eikä grillata koska ne ovat asustelevat tuolla pihalla ja ovat meidän kotieläimiä
Vierailija kirjoitti:
Mitä outoa viljelyssä on? Niinhän ennenkin tehtiin aina ja niin itse teen edelleen. Perunat, kesäkurpitsat, tomaatit, kurkut, paprikat, punajuuret, lantut, nauriit, retiisit, pavut, herneet, salaatti ja vaikka mikä kasvaa joka kesä. Lisäksi kerään sienet ja marjat talteen.
Eikä silti raha riitä viinaan, tupakkaan tai jatkuvaan shoppailuun. Lapseni kasvatan järjellä. Kuitenkin liikun tarpeeksi, syön hyvin ja mielestäni pärjään melko hyvin, vaikka suurta palkkaa en saakaa.
Nykyajan ihmiset ovat päässeet aivan liian helpolla. Tilille tippuu rahaa, katto on pään päällä, maha täynnä ja hoitoakin saa, vaikka itse ei tekisi minkään eteen mitään. Kyllä elämä saa olla muutakin.
Myös viljelypalstoja voi vuokrata.
Mullapa riittää rahat viinaan ja tupakkaan, mutta en törsää viljelyyn. Lällällällää
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Kaverisi kannattaisi hommata kuukausilippu niin ei tarvitse maksaa niitä 3 euron kertalippuja. Tai sen puoleen vaikka ostaa käytetty mummopyörä niin ei tarvitsisi käyttää julkisia lyhyisiin matkoihin ollenkaan. Mutta eihän oman elämänsä köyhyysasiantuntija tällaista säästömahdollisuutta hoksaa."
Niin. On se jännä miten teidän ei-köyhien säästövinkit sisältää aina sen että ensin pitää käyttää sitä rahaa useita kymppejä tai satasia johonkin. Onko muita hyviä neuvoja?
No mutta juuri näin moni varakas on varoihinsa päässyt: ensin säästänyt vaikka tupakasta tai tekokynsistä ja investoinut johonkin mistä tulee pitkällä aikavälillä tuottoa tai säästöä. Kun kerran jättää bussikorti
Se ei ole tekosyy. Minulla ei ole mahdollisuutta olla ostamassa uutta pyörää joka kuukausi vaikka miten halvalla saisi. Mieluummin sitten vaikka kävelen.
Investointi kunnolliseen pyöränlukkoon maksaa itsensä nopeasti takaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei saa mitään viljellä partsilla niiden hemmetin rottien takia.
Ai. Nyt kun kaikki muut esteet hevosten ja aurojen puutteesta lähtien on käytetty tuli tämä rotta-asia mieleen.
Mitään ei voi. Usko pois. Kyllä me uskotaan vähemmälläkin
Olen saanut huomautuksen taloyhtiöltä ettei saa olla mitään syötäväksi kelpaavaa parvekkeella.
Ei voi olla kovin laillinen huomautus? -ihmettelee eri
Suomessa ollaan siis ajamassa alas, huoltovarmuus, omavaraisuusaste ja ruokaturva, kun työministeri kehottaa jokaista viljelemään pikkukätösillä kaiken ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun vierailin Virossa vuosi NL:n hajoamisen jälkeen, kiinnitin huomiota siihen, että pihat oli tosiaan otettu viljelykäyttöön. Vierailemanne omakotitalon pihassa ei ollut ainoatakaan koristekasvia tai neliösenttiäkään nurmikkoa, vaan koko piha oli täynnä kasvavia hyötykasveja. Myös monien kerrostalojen pihat olivat kasvimaakäytössä.
Suomessa sotavuosina, kun kaikki oli kortilla, oli hyötykasvimaita kerrostalopihoilla. Virossa se tilanne ei rajoittunut 40-luvulle. :(
Silloin tosin ruoka oli kortilla (korttiannokset vastasivat noin puolta ihmisen tarvitsemasta ruokamäärästä) ja lisäannoksia saadakseen piti ostaa ruokaa kovaan hintaan mustasta pörssistä. Joka hankki tuotteensa varastamalla tai muuten huijaamalla. Voikilo vuonna 1944 900 markkaa (nykyrahassa 192€) eli kyllähän se kannusti tekmään "omat" kasvimaat vaikka naapurin kukkapenkkiin ja kasvattamaan edes jotain ruoantapaista. Niitä aikoja tuskin kukaan haluaa takaisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunoiden säilytykseen ei tarvita teollisuusluokan perunakellaria koneineen. Siihen riittää maakellariperiaatteella toimiva tavanomainen kellari.
Luuletko tosiaan, että perunaa kymmenien hehtaarien pelloilla viljelevä maajussi kaivaa tiluuksilleen "tavanomaisen maakellarin"?
Kotitarveviljelijöillä ei ole paikkaa, mihin maakellarin saisi tehtyä. Sitä ei nimittäin saa viljelypalstalle, eikä edes siirtolapuutarhamökin "tontille". Parvekkeellekin se on aika hankala toteuttaa, vai mitä?
Kylläpä sinulla on nyt vaikeaa. Jos sinä kasvatat parvekkeella perunaa,sitä ei todellakaan tule niin paljoa, että tarvit kellaria. Mutta saat uusia perunoita muutamalle aterialle.
Haluat vain vänkyyttää v
Faktoja viljelystä:
Siemenperunat kaupan perunoista yhteen saaviin maks 0,50€. Puutarhamultaa 40litraa 2,95€. Yhteensä 3,45€. Kastelua muutama kuukausi, joitakin kymmeniä senttejä. Kokonaiskustannus (olettaen että saavi oli vanha eikä uutta tarvitse ostaa) vajaa 4€. Satoa tulee noin 1-2 kg maksimissaan. Hinta per kilo 2€ tai enemmän. Kaupassa perunat 0,99€/kg kallein irtoperuna meidän kaupoissa. Mikä tässä on säästöä? Kaupasta olisin saanut reilut 4 kg perunaa ja se riittää yhdellä ihmisellä moneksi kuukaudeksi. Hinta vähintään kaksinkertainen. Olen kokeillut, tiedän mistä puhun. Jatkossa siis vain marketin laarista perunat.
Porkkana: kolmena kesänä yrittänyt lavassa kasvattaa, ei yhtään syötävää porkkanaa. Lavaan meni 3-4 säkkiä puutarhamultaa eli noin 10€. Samalla rahalla olisin ostanut lähes 10 kg porkkanaa eli parin vuoden tarpeen verran.
Pinaatti: kolmena kesänä yrittänyt kasvattaa, ei satoa. Kulut liki 10€. Pakastepinaatti noin 1,50€ eli olisin saanut 5-6 pussia (a150g jos oikein muistan).
Istutin siis mansikkaa. Säästö satoja euroja.
Kokeilkoon jokainen itse jos ette usko tätä.
Harrastushan tuo palstaviljely on, ei sieltä mitenkään varastoon jää. Ei edes niitä perunoita. Ja erityisperunoita ne vuiljellyt perunat on, sellaisia mitä ei saa kaupan laarista. Kaikki menee siis samana kesänä mitä se tuottaa; salaatit pavut perunat ja tomaatit ja mansikat ja mitä lie. Tuota palstaviljelyä harrastettiin menneinä aikoina ruoantuotantoon mutta siihen aikaan ei ollut teollista tuotantoa vaan ruoka maksoi torilta ostettaessa.ja välissä oli se pula-aikakin. Nythän saat halvemmala kaupasta kuin mitä itse viljelet = vuokra,, lannoittteet, työmäärä. Jos nuo laskisi ja jyvittäisi sen tomaattikiloon niin se olisi varmaan 200 euroa pär kilo. Voisihan ne Satoselle myydä sillä kilohinnalla.
Luin eilen IS:a ja tuli vahva tunne että meillä on pian täällä maassa isompiakin ongelmia kuin köyhät ja heidän opastaminen köyhänä olemisen taidossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt vähän järkeä. On rikos ja rangaistavaa yllyttää muita turmelemaan taloyhtiön omaisuutta ja tyhmyyksiin. Ja aiheuttamaan miljoonien eurojen vahingot.
Parvekkeet eivät ole suunniteltu perunan viljelyyn, joka tarvitsee multaa vähintäin 50-60cm, eikä niiden rakenteiden kantavuus kestä. Ja kun tarvitaan kastelua, multa painaa moninkertaisen määrän. Se on huomioitava myös kukkaruukuissa. Muutaman perunan viljely on sallittua, mutta ei muuta.
Ja mitä useammassa parvekkeessa on raskas kuorma kannettavana, rakenteet murtuvat ja heikkenevät. Lisävahinkoa siheuttaa myös kastelu, koska vettä ei pitäisi päästä rakenteisiin.
Ideassasi ei ole järjen hiventäkään ja on täysin vastuutonta edes ehdottaa moista ja tietentahtoen yllättää tekemään miljoonien euron vahingot.
Mitkä miljoonien eurojen vahingot ja metri
Ensin jonotat sitä ämpäriä työpäivän, sitten raahaat multasäkkiä bussissa, istutat yhden perunan ämpäriin ja hoivaat sitä pari kuukautta kunnes saat kattilallisen perunaa. Onhan se kivaa syödä omia perunoita ja seurata niiden kasvamista, mutta kalliimmaksi se tulee kuin perunan kaupasta osto eli ei ole köyhän hommaa.
Vierailija kirjoitti:
Olen viettänyt lapsuuteni maalla ja nyt asunut 20 vuotta about ja joka vuosi kylvänyt perunaa. Sato joskus runsas, joskus ihan nolla. Viime vuoden potut vei rutto niin nopeaa tahtia, että en ehtinyt penkistä päin niitä syödä kuin muutaman kerran. Loput tunkiolle - tai vielä kauemmas, viruksen saastuttamia kun olivat. En omista konetta jolla käden käänteessä saisin pottupenkin pellonreunaan loihdittua. Kroppani ei kestä sellaista työtä että vääntäisin monta kymmentä metriä 10 v viljelemättä ollutta pellonreunaa kuohkeaksi. Tämä vuosi on viimeinen kun pottuleikkiä leikin.
Kaupasta tosin saa pottua, eri lajikkeita eri tarkoituksiin ja hyvä niin. Säilytyskään ei ole ongelma parin kilon pussille. Ongelma on se, että kaupassa ei voi nähdä mitä vikoja potussa on. Pestyssä potussa näkyy pintaviat, mutta sisäviat tulevat näkyviin vasta kun ruokaa valmistaa. Monesti on käynyt niin että puolet potuista on käyttökelvottom
"ja joka vuosi kylvänyt perunaa" Vai että KYLVÄMÄLLÄKÖ perunaa Suomessa kasvatetaankin? Kasvattavatko viljelijät perunansa väärin, kun ne istuttavat mukulat maahan, eivätkä kylvä! Miten vieraantunut voi olla että luulee perunan kasvavan Suomessa kylvämällä!!!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunoiden säilytykseen ei tarvita teollisuusluokan perunakellaria koneineen. Siihen riittää maakellariperiaatteella toimiva tavanomainen kellari.
Luuletko tosiaan, että perunaa kymmenien hehtaarien pelloilla viljelevä maajussi kaivaa tiluuksilleen "tavanomaisen maakellarin"?
Kotitarveviljelijöillä ei ole paikkaa, mihin maakellarin saisi tehtyä. Sitä ei nimittäin saa viljelypalstalle, eikä edes siirtolapuutarhamökin "tontille". Parvekkeellekin se on aika hankala toteuttaa, vai mitä?
Kylläpä sinulla on nyt vaikeaa. Jos sinä kasvatat parvekkeella perunaa,sitä ei todellakaan tule niin paljoa, että tarvit kellaria. Mutta saat uusia perunoita muutamalle at
Ilman mansikoita pärjää hyvin. Pakastemansikat ovat kitkerän happamia.
Usko pois. Me uskotaan ilman rottia ja pyörävarkaitakin ettei mistään tule yhtään mitään ja just nyt sattui menemään vielä toi käsikin rikki ja kaupasta on kaikki ämpäritkin loppu
Siemenet maksaa parvekkeelle satasen ja mistään ei saa lainaksi hevosta parvekelaatikkoa kyntämään
Jokos isännällä in kylvetyt perunat seipäillä?
-satunen-