Nauttiiko joku oikeasti pikkulasten kanssa matkustelusta?

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt miettii vaikka eilistä käyntiämme Korkeasaaressa, niin taaperon olisi voinut laittaa välillä rattaisiin nukkumaan. Sen sijaan kouluikäinen alkaa valittamaan että jalat väsyy. Hauskaa toki nytkin, mutta siinä vaiheessa kun lapsen jaksaminen loppuu kesken, niin kyllä se on sitä helpompaa mitä pienemmän kanssa on liikkeellä.

Yhden lapsen kanssa matkustaminen on aivan eri asia kuin jos lapsia on kaksi tai kolmekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä on kivoja muistoja matkustelusta kotimaassa kun lapset oli pieniä. Menimme paikkoihin joissa oli heille joku juttu, esim. angry birds puisto josta kovasti tykkäsivät, tykkäsivät syödä ravintolassa ja nukkua hotellissa. Ei ollut mitään itkua ja perässä juoksemista. Aina oli jokaisessa kohteessa myös aikuisia kiinnostavia paikkoja joissa käytiin, eikä meidän lapset niissäkään kiukutelleet. En ymmärrä minkälaisia kauhukakaroita joillakin on. Tuo rajojen kokeilu... en tunnista sitäkään. Mulla on yksi tytär ja kaksospojat, kukaan ei ole erityisesti "kokeillut rajojaan", ehkä se on johtunut siitä että ovat saaneet aika paljon tehdä kaikenlaista mitä haluavat ilman että kielletään kaikki, eikä olla myöskään pakotettu mihinkään mitä eivät halua tehdä. 

Taaperot ei juuri ymmärrä angry birds -puistoista tai hotelliöistä.

Mitä sitten? 

Taapero kyllä tykkää leikkipuistoista ja nukkuu siellä missä vanhemmatkin (jos on nukkuvaista sorttia). 

Mikä siinä on joidenkin mielestä niin älyttömän kamalaa että pienten lasten vanhemmat haluaa tehdä muutakin kuin olla kotona? 

Kannattaa lähteä reissuun tuollaisella:

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010538747.html

Meillä on kyllä ollut ihan mukavia reissuja pikkulastenkin kanssa, tosin ehkä on ymmärretty olla ottamatta liikaa paineita? Eihän ne samanlaisia reissuja ole tietysti kuin ennen lapsia tai isompien kanssa, se pitää vaan hyväksyä. Esikoisen kanssa käytiin kaupunkilomalla ulkomailla kun oli vähän alle 2v, se oli vielä helppoa kun oli yksi pieni rattaissa ja kaksi vanhempaa, sen jälkeen on pitänyt sovittaa reissut niin ettei ole liikaa kävelyä ja on riittävän mielekkäitä kohteita lapsille. On siis käyty kylpylöissä, lapsille sopivissa museoissa ja luontokohteissa joissa lapset pääsee liikkumaan vapaammin kuin autojen keskellä kaupungissa. Hyvät eväät ja vanhemmille kärsivällisyyttä mukaan. 

Nyt ne on jo kouluikäisiä ja koko ajan menee helpommaksi kaikki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos nyt miettii vaikka eilistä käyntiämme Korkeasaaressa, niin taaperon olisi voinut laittaa välillä rattaisiin nukkumaan. Sen sijaan kouluikäinen alkaa valittamaan että jalat väsyy. Hauskaa toki nytkin, mutta siinä vaiheessa kun lapsen jaksaminen loppuu kesken, niin kyllä se on sitä helpompaa mitä pienemmän kanssa on liikkeellä.

Yhden lapsen kanssa matkustaminen on aivan eri asia kuin jos lapsia on kaksi tai kolmekin.

Itselläni on kaksi lasta. Kahden kanssa olen kokenut, että pystytään elämään sellaista elämää kuin haluan, joka ei siis ole ihan kotiin sidottua. Monilapsiset perheet ehkä ovat puntaroineet tuollaiset asiat jo miettiessään useampaa lasta ja ymmärtävät että työtä on enemmän. Toivottavasti ainakin.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Älkääkä siirtykö lasten kanssa mihinkään julkisilla liikennevälineillä myöskään niihin aikoihin kun työmatkalaiset liikkuu.

MItenhän sitten lapset haetaan Helsingissä päiväkodista, jos ei julkisia saa käyttää eikä autolle ole parkkipaikkaa. Ettäkö pikkulapset joutavat kävellä kun sinä vela lapsenvihaaja istut bussissa tai ratikassa?

On se kivempaa kuin ainainen kotona nyhjäys, joten kannattaa nähdä se vaiva. Joku muu voi toki kokea toisin. 

Jos omaa lastaan katsoo sellaisella rakkaudella mitä vaan äiti voi tuntea niin kyllä, nauttii.

Todellakin. Viisi lasta ollut ja kaikkien kanssa ollut aina mukavaa matkustaa. On niitä toki vieläkin viisi, mutta nuorinkin alkaa oleen rajalla voiko enää sanoa pikkulapseksi. Se lasten innostus kaikista pienistäkin arkirutiineja rikkovasta toiminnasta on niin mahtavaa. 

Toki jos kysymys on vain siirtymistä, esim. junassa tai lentokoneessa istuminen, niin tylsäähän se on. Tosin ihan yhtä tylsää myös yksinään. Lisäksi niiden lasten perään joutuu katsomaan ihan yhtä paljon niin matkoilla kuin kotonakin, että siinäkään ei ole juuri eroa.

Ihan eri asia matkustella pikkulapsen kanssa viikon turrelomalle kuin asua ulkomailla.

Me valmistuimme työelämään 1990-luvun lamassa eikä Suomesta saanut töitä, jos töihin halusi niin ulkomaille piti lähteä. Käytiin lasten kanssa pari kertaa vuodessa Suomessa tapaamassa isovanhempia ja muita sukulaisia. Aika äkkiä he oppivat, miten esimerkiksi lentokentällä ja koneessa kuuluu käyttäytyä. Kouluikään tullessa osasivat matkustaa jo yksinkin.

Pikemminkin sanoisin, että matkustakaa ja liikkukaa, ja kasvattakaa lapsianne. Sillä tavalla he oppivat. 

Vierailija kirjoitti:

On se kivempaa kuin ainainen kotona nyhjäys, joten kannattaa nähdä se vaiva. Joku muu voi toki kokea toisin. 

Suomessa on paljon takametsän hiljaisia, kuolemanvakavia vanhojapiikoja ja -poikia, jotka ärsyyntyvät pienistäkin äänistä. Sitten kun he tulevat ihmisten ilmoille, he vaativat muiltakin samanlaista äänettömyyttä, lähtien siitä, että bussissa tai junassa ei saisi kukaan puhua mitään. Minä kaipaan Suomeen enemmän suvaitsevaisuutta ja sitä, että lapset otetaan mukaan ja heidän annetaan näkyä. Etelä-Euroopassa on normaalia, että lapset ovat illalla mukana ravintolassa syömässä, koska sinne menee koko perhe eikä lapsia tietenkään jätetä yksin kotiin. 

Vierailija kirjoitti:

Ei. Älkääkä siirtykö lasten kanssa mihinkään julkisilla liikennevälineillä myöskään niihin aikoihin kun työmatkalaiset liikkuu.

Oli pakko kun vein lapsen hoitoon ja mä menin töihin.

Ainakaan kanssamatkustajat eivät nauti. En ymmärrä, miksi pikkulapsia, jopa vauvoja, tuodaan lentokoneeseen. Ehtii sitä lennellä myöhemminkin.

Vierailija kirjoitti:

Jos omaa lastaan katsoo sellaisella rakkaudella mitä vaan äiti voi tuntea niin kyllä, nauttii.

Sitä kutsutaan narsismiksi.

Meillä lapset on kyllä matkustaneet mukana ihan vauvasta lähtien. Esikoinen oli puolivuotias kun oltiin ensimmäistä kertaa kaupunkilomalla Keski-Euroopassa. Lastenkantorinkassa meni ihan hyvin, lapsi oli rinkassa oikein tyytyväisen oloinen. Päivällä tietysti käytiin asunnolla nukkumassa päiväunet. 

Vierailija kirjoitti:

Ainakaan kanssamatkustajat eivät nauti. En ymmärrä, miksi pikkulapsia, jopa vauvoja, tuodaan lentokoneeseen. Ehtii sitä lennellä myöhemminkin.

Tässä toimii myös vasta-argumenttina ihan yhtä pätevä, että jos pelkää että joutuu kohtaamaan eri ikäisiä ihmisiä, ei välttämättä kannata matkustaa joukkoliikenteessä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä meillä on kivoja muistoja matkustelusta kotimaassa kun lapset oli pieniä. Menimme paikkoihin joissa oli heille joku juttu, esim. angry birds puisto josta kovasti tykkäsivät, tykkäsivät syödä ravintolassa ja nukkua hotellissa. Ei ollut mitään itkua ja perässä juoksemista. Aina oli jokaisessa kohteessa myös aikuisia kiinnostavia paikkoja joissa käytiin, eikä meidän lapset niissäkään kiukutelleet. En ymmärrä minkälaisia kauhukakaroita joillakin on. Tuo rajojen kokeilu... en tunnista sitäkään. Mulla on yksi tytär ja kaksospojat, kukaan ei ole erityisesti "kokeillut rajojaan", ehkä se on johtunut siitä että ovat saaneet aika paljon tehdä kaikenlaista mitä haluavat ilman että kielletään kaikki, eikä olla myöskään pakotettu mihinkään mitä eivät halua tehdä. 

Taaperot ei juuri ymmärrä angry birds -puistoista tai hotelliöistä.

Kyllä ymmärtää. Ei kaksi-kolmevuotias ole mikään idiootti. Ja sitä pienemmät tykkää ihan mistä vaan, kivaa matkustaa autolla ja mennä paikkoihin isän ja äidin kanssa.

Olisi aika hirveää. En yleensäkään tykkää pikkulapsista. 

Minä nautin kyllä aina kun sai lähteä lasten kanssa reissuun ainoana aikuisena, tai vaikka siskoni tai äitini kanssa. Sitten jos mies oli mukana niin hänen haluamistensa, jaksamistensa ja mielialansa huomioiminen teki hommasta rankkaa, varsinkin kun hyvistä päätöksistä huolimatta sitä päätyi odottamaan mieheltä vastuunjakoa tai aloitteellisuutta ja sitten sai pettyä. Esim. hotelliin sisäänkirjautuminen yksin lasten kanssa saattoi olla välillä vähän sähläystä, mutta ei ollenkaan samalla tavalla ärsyttävää kuin jos oli mielestään jättänyt lapset puolisolle siihen aulan sohvaryhmälle, ja silti ne muksut paikaksi siihen asiointitilanteeseen kälättämään päälle pissahädästä tai muusta, samalla kun mies istui vain sohvalla. 

Lapseni on nyt seitsemän ja teemme max. Reilu vuorokauden reissuja. Haluan, että lapselleni on tekemistä koko reissun ajaksi enkä kyllä itse ole aivan kunnossa jotta jaksaisin useamman päivän lapsentahtisia reissuja. Ulkomaille lähtöä en edes harkitse tällä hetkellä.