Ylimielisyys ja paremmuuden tunne.

Valitettavasti, tuollaisilla on yleensä per.eennuolenta taidot hyvät. Osaa esittää viatonta vaikka ei mitään muuta tee kuin nälvii.. 

Kyllä. 

Vierailija kirjoitti:

Valitettavasti, tuollaisilla on yleensä per.eennuolenta taidot hyvät. Osaa esittää viatonta vaikka ei mitään muuta tee kuin nälvii.. 

Aina parempi kuin toinen. Kehuu itseään mutta valikoi tarkasti ketä kehuu, yleensä niitä joista hyötyy eniten. Hyvä veli verkosto toimii

On tärkeää että ihminen osaa nauraa itselleen päivittäin. Joskus itken joskus nauran. Olen ihminen.

Kyllä tiedän. Ei se liity ikään, mutta on erittäin yleistä juuri heillä, jotka näkivät päivänvalon sodan jälkeen. Heiltä puuttuu lähes tyystin tunnetason kypsyys, mutta he eivät näe tätä. He tavallaan ovat sokeita, mutta koska eivät myönnä olevansa sokeita, törmäilevät irvokkaasti huonekaluihin (ja ihmettelevät, kun muut joko a) ärtyvät tai b) nauravat). Tunnetason koneiston lähes kokonaisvaltainen puute johtaa siihen, että vuorovaikutus on pysyvästi hankalaa. Missään tilanteissa he eivät nimittäin taianomaisesti saa käyttöönsä tuota kypsää koneistoa.  Kaikkivoipainen ja omahyväinen ideaalikuva itsestä pyritään säilyttämään kynsin hampain hautaan asti. Taustalla on jo lapsena koetut tuhoutumisen tunteet, jotka ovat olleet täydellisen sietämättömiä (annihilaation kokemus), joita vastaan on otettu streategia: "En halua kokea enää ikinä itseäni heikoksi, osaamattomaksi ja huonoksi. Sodin ja kilpailet tulevaisuudessa aina sitä vastaan, että joutuisin kokemaan tämän saman uudelleen." 

Ai niin: onhan näille ne psykiatriset termitkin, jotka tietäjät tietää ;). Upeaa on, että koska emme ole psykiatreja, voimme käyttää tällaisia arkisia kielikuvia puheessamme. 

Luulot omasta mahtavuudesta tuollaisella korkeat. Osaa vttuilla rivien välistä. Pissa nousee pienestäkin jutuista hattuun. 

Noitahan on palsta pullollaan. Ovat kauniita, hoikkia, upeissa parisuhteissa, lapset ovat täydellisiä, taskussa on jokaisella Mensan jäsenkortti ja pankkitilit täynnä rahaa.

Hyvin, hyvin hauras kuva itsestä ja sellaisenaan surullinen ja säälittävä. Mikä tahansa tilanne, jossa toinen osoittaa paremmuutta, on syvä uhka. Se on jotenkin torpattava. 

No vaikka Teemu ja Sippe.

Kuulostaa tutulta. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiedän. Ei se liity ikään, mutta on erittäin yleistä juuri heillä, jotka näkivät päivänvalon sodan jälkeen. Heiltä puuttuu lähes tyystin tunnetason kypsyys, mutta he eivät näe tätä. He tavallaan ovat sokeita, mutta koska eivät myönnä olevansa sokeita, törmäilevät irvokkaasti huonekaluihin (ja ihmettelevät, kun muut joko a) ärtyvät tai b) nauravat). Tunnetason koneiston lähes kokonaisvaltainen puute johtaa siihen, että vuorovaikutus on pysyvästi hankalaa. Missään tilanteissa he eivät nimittäin taianomaisesti saa käyttöönsä tuota kypsää koneistoa.  Kaikkivoipainen ja omahyväinen ideaalikuva itsestä pyritään säilyttämään kynsin hampain hautaan asti. Taustalla on jo lapsena koetut tuhoutumisen tunteet, jotka ovat olleet täydellisen sietämättömiä (annihilaation kokemus), joita vastaan on otettu streategia: "En halua kokea enää ikinä itseäni heikoksi, osaamattomaksi ja huonoksi. Sodin ja kilpailet tulevaisuudessa aina sit

Kiitos, tämä antoi valoa omien sukulaisten käytökseen. Sodan aikana  ja jälkeen syntyneitä.

Itselläni ollut tuollainen työkaveri. Aina osasi kaiken ja teki paljon paremmin omasta mielestään. Jätti kuitenkin työtehtäviä toisten tehtäviksi. Hyvä manipuloija. :( 

Mun mutsi. Ihana ihminen, mutta joskus käy jopa sääliksi... Näyttämisen halu on kova. 

Minkäs sille voi, jos on oikeasti hyvä? Suurin osahan on keskivertoja tai huonompia, ja kateellisia menestyjille.

Suomessa on aina tarvinnut menestyneiden larpata nöyrää ja onnekasta, mikä on irvokasta, sillä menestys ei monestikaan ole onnesta vasn omista taidoista ja hakusta kiinni.

Vierailija kirjoitti:

Itselläni ollut tuollainen työkaveri. Aina osasi kaiken ja teki paljon paremmin omasta mielestään. Jätti kuitenkin työtehtäviä toisten tehtäviksi. Hyvä manipuloija. :( 

Juurikin näin 

Yksi kiekkoilija erinomaisine perheineen tulee mieleen 

Vierailija kirjoitti:

Yksi kiekkoilija erinomaisine perheineen tulee mieleen 

Oletko itse parempi kuin he?

Jossain tilanteessa tuo on hyvästä. Jos vaikka kirurgi ei tunne olevansa hyvä ja parempi kuin suurin osa ihmisisitä ollaan ongelmissa. Turha epäröinti ei kuulu tuohon ammattiin.

Ei tuollaisia ihmisiä ole, se on vain luulotautia. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä tiedän. Ei se liity ikään, mutta on erittäin yleistä juuri heillä, jotka näkivät päivänvalon sodan jälkeen. Heiltä puuttuu lähes tyystin tunnetason kypsyys, mutta he eivät näe tätä. He tavallaan ovat sokeita, mutta koska eivät myönnä olevansa sokeita, törmäilevät irvokkaasti huonekaluihin (ja ihmettelevät, kun muut joko a) ärtyvät tai b) nauravat). Tunnetason koneiston lähes kokonaisvaltainen puute johtaa siihen, että vuorovaikutus on pysyvästi hankalaa. Missään tilanteissa he eivät nimittäin taianomaisesti saa käyttöönsä tuota kypsää koneistoa.  Kaikkivoipainen ja omahyväinen ideaalikuva itsestä pyritään säilyttämään kynsin hampain hautaan asti. Taustalla on jo lapsena koetut tuhoutumisen tunteet, jotka ovat olleet täydellisen sietämättömiä (annihilaation kokemus), joita vastaan on otettu streategia: "En halua kokea enää ikinä itseäni heikoksi, osaamattomaksi ja huonoksi. Sodin ja kilpailet tulevaisuudessa aina sit

Suurin osa elossa olevista suomalaisista on nähnyt päivänvalon sodan jälkeen.