Masennus vai ADHD
Mistä erottaa, onko totaalinen saamattomuus masennusta, ADHD-oire vai jotain muuta?
Youtubessa on paljon videoita, joissa kerrotaan aloitekyvyn puutteesta ja aloittamisen ylivoimaisesta vaikeudesta ADHD:ssa, mutta samaahan on masennuksessakin.
Kommentit (77)
Moni läheinen epäili minulla ADHD:tä. Olen pitkäaikaisesti masentunut.
Asia tutkittiin. Ei ADHD:tä. Oireet johtuvat masennuksesta.
Eli oireet ovat lähes hämmästyttävän samanlaisia.
Mutta kannattaa hakeutua tutkimuksiin, sillä ADHD:hen on todella tehokkaita lääkkeitä. Paljon helpompi hoitaa kuin masennus.
Aspergeria olen epäillyt jo 25 vuotta. AdHD:ta olen kuvitellut rasittavien pikkupoikien ja ylimotoristen ihmisten jutuksi, joten ei ole käynyt edes mielessä aiemmin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd on biologinen. Täytyy ilmetä jo varhaislapsuudessa viimeistään ennen murrosikää. Tee Viivi-kysely vanhempiesi kanssa. Jos ei tule juuri mitään osumaa, on mitä todennäköisimmin kyseessä masennuksen oireet.
Täytyy kaivaa tuo. Vanhempia ei ole enää. Lääkärillä sain autismiseulasta aspergerin ylittävän tuloksen ja ADHD-seula meni myös yli. En kuitenkaan ole saanut diagnoosia.
Ap
Etkö voisi noiden pohjalta vaatia, että tutkimusta jatkettaisiin? Tarvitset tutkimusta varten koulutodistukset ja lapsuuden terveystiedot (ei hammashoitoa). Ne voi hankkia ilmaiseksi netin kautta jo valmiiksi.

Joo, kyllä ne jatkuu, mutta kun ne jatkuu ja jatkuu ja maksaa ja maksaa ja aika vaan kuluu eikä mitään tapahdu. En usko, että ikäisteni lapsuustietoja saa mistään. Sitä paitsi mitään ongelmiani ei hoidettu (ne autistiset? vanhemmat).
Kai yritän kysyä, onko kukaan muu törmännyt vastaavaan ja löytyikö apua.
Ap
Koulussakaan en joutunut mistään edesvastuuseen, heitettiin korkeintaan ulos luokasta. Olin niin hyvä ja ystävää syytettiin ja minut jätettiin rauhaan. Koska olen kiltti, häiriköinti ja sekoilu ei mennyt kovin pahaksi.
Ap
Olen myös ajatellut, että "kaikkihan" teininä vähän häiriköi koulussa, tupakoi, kokeilee päihteitä, harrastaa seksiä, kaahaa moottoriajoneuvoilla jne. Nyt alan valaistua, että ehkä ei kuitenkaan.
Kotona ei puututtu mihinkään, kun todistus oli rivi kymppejä.
Ap
Jos todistus oli rivi kymppejä niin tuskin sinulla on neurologista ongelmaa. Saamattomuudesta ei oikeassa elämässä pidetä meteliä koska se tulkitaan helposti laiskuudeksi mutta Youtubesta ja muualta netistä näkee että se on valtavan iso ongelma joka koskee miljoonia ellei miljardeja ihmisiä. Selityksiä ja parannuskeinoja on lukemattomia mutta en ole nähnyt vielä sellaista joka toimisi aukottomasti ja pitkällä aikavälillä

Käsittääkseni moni asperger on todella lahjakas. Ystävänkin lapset ovat huippukoodareita ja osallistuneet ties mihin kilpailuuihin jne.
Vierailija kirjoitti:
Jos todistus oli rivi kymppejä niin tuskin sinulla on neurologista ongelmaa. Saamattomuudesta ei oikeassa elämässä pidetä meteliä koska se tulkitaan helposti laiskuudeksi mutta Youtubesta ja muualta netistä näkee että se on valtavan iso ongelma joka koskee miljoonia ellei miljardeja ihmisiä. Selityksiä ja parannuskeinoja on lukemattomia mutta en ole nähnyt vielä sellaista joka toimisi aukottomasti ja pitkällä aikavälillä
Joo. Koko elämäni tarina tiivistettynä. Koska olen älykäs ja terveenä pystyn tuottamaan hyötyä ulospäin niin MINULLA ei voi olla mitään ongelmaa. No, nyt en enää pysty pitämään itseäni kasassa, mikä sujui yllättävän pitkään. Älykkään ihmisen on aika vaikea saada kokeista muuta kuin hyviä numeroita, jos on paikalla eikä lintsausongelmaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos todistus oli rivi kymppejä niin tuskin sinulla on neurologista ongelmaa. Saamattomuudesta ei oikeassa elämässä pidetä meteliä koska se tulkitaan helposti laiskuudeksi mutta Youtubesta ja muualta netistä näkee että se on valtavan iso ongelma joka koskee miljoonia ellei miljardeja ihmisiä. Selityksiä ja parannuskeinoja on lukemattomia mutta en ole nähnyt vielä sellaista joka toimisi aukottomasti ja pitkällä aikavälillä
Suurimman osan elämästä on pitänyt ainakin yksi päivä viikossa maata pimeässä huoneessa hiljaisuudessa koulu/työpäivän jälkeen migreenissä/palautumassa. Muutenkaan hermosto ei ole kestänyt normaalia kuormitusta.
Ap
Kokenut psykiatri erottaa nopeasti kummasta kyse. Vai jostain muusta.
https://youtube.com/shorts/Akt22gVjf-s?si=OHdFIxtrkMl-VlX_
ADHD ei vaikuta älyyn. Toki voi vaikeuttaa kykyä prosessoida tietoa.
Vierailija kirjoitti:
Kokenut psykiatri erottaa nopeasti kummasta kyse. Vai jostain muusta.
Psykiatri on kokenut. Masennus on jo löydetty. Mitä on lisäksi, ei ole vielä löytynyt. En ole tyypillisesti masentunut.
Ap
Voi olla molemmat. Sisarellani on myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Adhd on biologinen. Täytyy ilmetä jo varhaislapsuudessa viimeistään ennen murrosikää. Tee Viivi-kysely vanhempiesi kanssa. Jos ei tule juuri mitään osumaa, on mitä todennäköisimmin kyseessä masennuksen oireet.
Täytyy kaivaa tuo. Vanhempia ei ole enää. Lääkärillä sain autismiseulasta aspergerin ylittävän tuloksen ja ADHD-seula meni myös yli. En kuitenkaan ole saanut diagnoosia.
Ap
Etkö voisi noiden pohjalta vaatia, että tutkimusta jatkettaisiin? Tarvitset tutkimusta varten koulutodistukset ja lapsuuden terveystiedot (ei hammashoitoa). Ne voi hankkia ilmaiseksi netin kautta jo valmiiksi.
Joo, kyllä ne jatkuu, mutta kun ne jatkuu ja jatkuu ja maksaa ja maksaa ja aika vaan kuluu eikä mitään tapahdu. En usko, että ikäiste
Oletko lähellä eläkeikää? Tässä maassa asioita priorisoidaan sen mukaan olisiko potilaasta vielä työntekijäksi ja veroja maksamaan. Lisäksi voidaan ajatella, että kun on tähän asti pärjännyt niin miksei jatkossakin.
En tiedä millainen tuo sinun tutkimusprosessisi on. Kiireetöntä tutkimustahan nuo on kun ei henkeä uhkaa.
Voitko kysyä suoraan lääkkeestä? Että olisit kiinnostunut kokeilemaan kun Voxra ei riitä. Ja ehkä haluaisit johonkin tukiryhmään?
Samaa olen minäkin pohtinut. Mielestäni en ole kuitenkaan masentunut. Kun haluan tehdä asioita ja jos joku vaan ikinä pyytää johonkin, lähden innolla mukaan. Minulla vaan ei ole juuri ystäviä, joten enimmäkseen olen yksin. Ja olen parikin kertaa käynyt juttelemassa hoitajalla/psykiatrilla ja he vaan toteaa että kaikki on ok.
Lapsena olin aika vilkas ja sitten lopulta sen takia alettiin kiusaamaan. Sen jälkeen sitten suljeuduinkin lähes täysin. Koulussa pärjäisin ihan ok, vaikka en lukenut. Äo on mitattu nuorena ja se oli hyvinkin korkea. En vaan ole kiinnostunut opiskelusta. Tai ne mielenkiinnon kohteet on siellä duunarihommissa. Varmaan sekoaisin jossain tietokoneen ääressä tai paperihommissa. Kaipaan vaihtelua työssä ja vapaalla. Tämä on ehkä se mitä itse pohdin, kun eikös autismin kirjolaiset tykkää juuri rutiineista. Itselläkin on toki tiettyjä rutiineja.
Haluaisin kyllä tutkimuksiin, mutta siinäkin olen saamaton. Lisäksi ei minulla ole mitään dokumentteja lapsuudesta. Isä ei ole elossa ja äiti varmaan vaan kieltäisi kaiken. Sen mielestä kun kaikki on aina hyvin ja ei meissä tai hänessä mitään vikaa ole. Vaikka luultavasti hänelläkin jotain on. Samoin sisaruksilla, yksi siskoista autisti, siis vakavammin.
Vierailija kirjoitti:
Kun muotidiagnoosia haetaan, niin autismi on myös yksi vaihtoehto. Näistä pitää sitten arpoa itselle se parhaiten sopiva vaihtoehto ja ottaa selvää diagnoosiin liittyvistä oireista jotta virallisen diagnoosin saanti sujuu mahdollisimman kitkatta.
No sehän on aivan turha muotidiagnoosin perään haikailla, eihän kyseiselle henkilölle välttämättä toimi sitten ADHD lääkitys.

Niinpä. Kuten sanottu, en sinänsä ole daignoosin perään vaan hoidon ja paranemisen, mutta yleensä sitä varten tarvitaan daignoosi, jota lähdetään hoitamaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Teoriassa saamattomuus voi johtua myös siitä että paetaan negatiivisia tunteita sosiaaliseen mediaan ja muuhun levottomaan roskaviihteeseen mikä kuluttaa aivoista kaiken pitkäjänteisen keskittymiskyvyn ja toiminnanohjauksen siltä erää.
No tuollaiseen käytökseen ohjaa adhd tai masennus. Ei terveellä neurotyypillisellä pelkkä somen käyttö pilaa arjesta selviytymistä.