Oletteko sinut kehonne kanssa?

Vatsataikinaa on ja rinnat raskaat, mutta minkäs perimälleen voi. Tai no, ei tuo vatsataikina varmaan perimästä johdu vaan ruoan+herkkujen rakastamisesta ja tietynlaisesta liikkumattomuudesta, mutta ei ole energiaa kuin työarkeen ja palautumiseen sen jälkeen. Muuten ihan suht tyytyväinen, tosin jalatkin olleet viimeiset pari vuotta ongelma ja olin suonikohjuoperaatiossakin.

Olen, mutta iän myötä olen alkanut olla eri mieltä monista vaivoista, joita alkaa ilmaantua yhä enemmän. En ole erityisen sinut syömis- ja liikkumisrajoitteitten kanssa, mutta ulkonäkö kelpaa.

En ole lapsuuden jälkeen koskaan ollutkaan ja jo silloin tuli ilmi, että olen vääränlainen. Olin liian laiha ja sitten olin liian pullea ja oli vääränlaiset korvat ja pääkin väärässä asennossa..

Omissa nahoissa ei ole ollut koskaan hyvä olla ja tätä nykyä alkaa kropassa jo tuntua niin geeniperimä, ikä ja vaihtarit kuin työelämäkin, kun työt on aina olleet kovasti fyysisiä ja sellaista toistotyötä joka saa tietyt nivelet koville. Tuntuu hurjalta, että tämä voi alkaa tässä mittakaavassa jo ennen viisikymppisiä vaikka ekat työperäiset saitsut saikin kokea jo ennen kolmikymppisiä.

Miten tässä vielä kitkuttelee ehkä jonkun 20-30 vuottakin? Ja tässäkö tämä elämä sitten oikeasti oli?

Ei sitä enää edes haaveile kumppanista ja parisuhteesta.