Täytin 30 ja kadun lähes kaikkia elämäni valintoja

Ite oon 36 ja aika moni asia kaduttaa. Jatkuvasti on sellainen olo että en halua tällaista elämää ja jotenkin koko ajan sellainen ahdistus ja melkein lamaannuttava pelko läsnä. Että en halua tätä elämää mikä mulla nyt on.

Olen kyllä miettinyt asiaa paljon ja ajatellut tekeväni muutoksia elämääni, joitain ihan radikaalejakin (avioero, irtisanoutuminen, täysin toisenlaisen työn tekeminen, muutto eri paikkakunnalle) mutta se pelottaa tosi paljon. Pelottaa että kaikki ympärillä olevat jotenkin tuomitsee sen ja pitää vaan itsekkäänä ku**päänä, joka ei ajattele lapsiakaan ollenkaan. Ja mitäs jos mä en pärjääkään..? Mitäs jos oon vaan jotenkin totaalisen väärässä näiden elämän muuttamishalujeni kanssa? Jos kukaan ei tuekaan mua ja jään totaalisen yksin?

Miten te muut jotka ootte tän ikäsenä tai vanhempana muuttaneet elämänne suuntaa saitte rohkeutta siihen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

 

 

 

Eli eikun opiskelemaan vähintään viideksi vuodeksi liki 50-vuotiaana ja sitten luomaan työuraa eli tappelemaan samoista työpaikoista muiden, itseä 30 vuotta nuorempien vastavalmistuneiden kanssa? Sitten muutama vuosi töitä ja perhettä perustamaan liki 60-vuotiaana? Joopajoo ja lehmätkin lentää.

Tuo nimittäin on se elämä jollaisen haluaisin ja jota en saanut. Tosin tässä iässä (n. 50v) pitäisi olla se työura jo valmiina ja päin vastoin alkaa jo ehkä hieman keventelemään sekä liki aikuiset lapset jo ja nyt sitten alkaisi se oma aika ja elämä puolison kanssa kaksin. Sellaista elämää minä haluaisin elää nyt ja jossain vaiheessa alkaa sitten odotella lapsenlapsia.

En minä halua elää yksin. Enkä olla l

Sama juttu. Nää "muuta elämääsi!" - neuvot keski-ikäisille on suunnattu jollekin, jolla on jo se parisuhde ja perhe ja omaisuus ja ura, mutta joka haluaisi alkaa harrastaa jotain riippuliitoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

 

 

 

Eli eikun opiskelemaan vähintään viideksi vuodeksi liki 50-vuotiaana ja sitten luomaan työuraa eli tappelemaan samoista työpaikoista muiden, itseä 30 vuotta nuorempien vastavalmistuneiden kanssa? Sitten muutama vuosi töitä ja perhettä perustamaan liki 60-vuotiaana? Joopajoo ja lehmätkin lentää.

Tuo nimittäin on se elämä jollaisen haluaisin ja jota en saanut. Tosin tässä iässä (n. 50v) pitäisi olla se työura jo valmiina ja päin vastoin alkaa jo ehkä hieman keventelemään sekä liki aikuiset lapset jo ja nyt sitten alkaisi se oma aika ja elämä puolison kanssa kaksin. Sellaista elämää minä haluaisin elää nyt ja jossain vaiheessa alkaa sitten odotella lapsenlapsia.

En minä halua elää yksin. Enkä olla l

Unelmasi on toteuttamiskelvoton. Hanki uus unelma.

Tiedätkö, mikä on sinun ongelmasi?

Olet jumittunut niihin nuoruutesi valintoihin, etkä uskalla muuttaa elämässäsi mitään.

Minun vinkkini on: Tee uusia, parempia valintoja.

Mitä väliä, ei siellä lopussa mikään high score lista odota kuitenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ite oon 36 ja aika moni asia kaduttaa. Jatkuvasti on sellainen olo että en halua tällaista elämää ja jotenkin koko ajan sellainen ahdistus ja melkein lamaannuttava pelko läsnä. Että en halua tätä elämää mikä mulla nyt on.

Olen kyllä miettinyt asiaa paljon ja ajatellut tekeväni muutoksia elämääni, joitain ihan radikaalejakin (avioero, irtisanoutuminen, täysin toisenlaisen työn tekeminen, muutto eri paikkakunnalle) mutta se pelottaa tosi paljon. Pelottaa että kaikki ympärillä olevat jotenkin tuomitsee sen ja pitää vaan itsekkäänä ku**päänä, joka ei ajattele lapsiakaan ollenkaan. Ja mitäs jos mä en pärjääkään..? Mitäs jos oon vaan jotenkin totaalisen väärässä näiden elämän muuttamishalujeni kanssa? Jos kukaan ei tuekaan mua ja jään totaalisen yksin?

Miten te muut jotka ootte tän ikäsenä tai vanhempana muuttaneet elämänne suuntaa saitte rohkeutta siihen?

Veikkaan kyllä että 10 vuoden päästä katuisit noita avioeroja ja irtisanoutumista, kun olisit yksin ja työttömänä. Yrität ratkaista tyytymättömyyttäsi omaan itseesi väärällä tavalla. 

Meidän muiden katumiset liittyy siihen, kun ei olla saatu tuota kaikkea mikä sinulla on. Usko pois, jos nyt pilaat kaiken, niin sitten vasta kaduttaakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

 

 

 

Eli eikun opiskelemaan vähintään viideksi vuodeksi liki 50-vuotiaana ja sitten luomaan työuraa eli tappelemaan samoista työpaikoista muiden, itseä 30 vuotta nuorempien vastavalmistuneiden kanssa? Sitten muutama vuosi töitä ja perhettä perustamaan liki 60-vuotiaana? Joopajoo ja lehmätkin lentää.

Tuo nimittäin on se elämä jollaisen haluaisin ja jota en saanut. Tosin tässä iässä (n. 50v) pitäisi olla se työura jo valmiina ja päin vastoin alkaa jo ehkä hieman keventelemään sekä liki aikuiset lapset jo ja nyt sitten alkaisi se oma aika ja elämä puolison kanssa kaksin. Sellaista elämää minä haluaisin elää nyt ja jossain vaiheessa alkaa sitten odotella lapsenlapsia.

En minä halua elää yksin. Enkä olla l

Miten tämä nyt liittyi mitenkään minun viestiini, kun minun viestini oli osoitettu ap:lle, eli 30-vuotiaalle ihmiselle. 

Eli vielä kerran: ketjun aloittaja on 30-vuotias. Vastaukset sen mukaisia. 

Moni katuu asioita. Minkäkin mutta silti voiton puolella kun sain lopulta mitä halusin

"Sama juttu. Nää "muuta elämääsi!" - neuvot keski-ikäisille on suunnattu jollekin, jolla on jo se parisuhde ja perhe ja omaisuus ja ura, mutta joka haluaisi alkaa harrastaa jotain riippuliitoa."

Niin no ei se neuvo ollutkaan keski-ikäisille suunnattu, vaan 30-vuotiaalle ap:lle. Luitko ollenkaan missä ketjussa olet?

Olet siis ollut pettäjä jännämiesten kanssa ja kadut sitä. Olisi kannattanut valita nuorena se kiltti ja kunnollinen mies.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

 

 

 

Eli eikun opiskelemaan vähintään viideksi vuodeksi liki 50-vuotiaana ja sitten luomaan työuraa eli tappelemaan samoista työpaikoista muiden, itseä 30 vuotta nuorempien vastavalmistuneiden kanssa? Sitten muutama vuosi töitä ja perhettä perustamaan liki 60-vuotiaana? Joopajoo ja lehmätkin lentää.

Tuo nimittäin on se elämä jollaisen haluaisin ja jota en saanut. Tosin tässä iässä (n. 50v) pitäisi olla se työura jo valmiina ja päin vastoin alkaa jo ehkä hieman keventelemään sekä liki aikuiset lapset jo ja nyt sitten alkaisi se oma aika ja elämä puolison kanssa kaksin. Sellaista elämää minä haluaisin elää nyt ja jossain vaiheessa alkaa sitten odotella lapsenlapsia.

No ei ole mitään uusia unelmia jotka korvaa perheen. Sama kuin sanoisi lapsensa menettäneelle että hanki sen tilalle koira. 

Olisitte viiskymppiset silloin 20 vuotta sitten miettineet miten saada se havittelemanne perhe, tosin aina ei elämässä vaan saa mitä haluaa. 

Nyt jos olette viiskymppisiä ja haluaisitte odottaa lapsenlapsia, niin eronneet miehet ja lesket on seuraava mahdollisuus. Siitä saatte lapset ja mahdolliset lapsenlapset elämään, eli nyt kannattaa miettiä missä voisi tavata vapaita miehiä joilla on lapsia ja elävät perhe-elämää johon voisitte mennä mukaan.

Mä sössin kanssa nuorena kaikki asiani ja elämä rupes tuntumaan mahdottomalta. Mietin usein päivieni päättämistä kun häpeä tekemisistäni kasvoi liian suureksi. Sitten 35-40v aloin kääntää elämäni suuntaa. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta virheitä ei myöskään tarvitse tehdä enää uudestaan. Nyt liki 50v tuntuu siltä, että laskut on maksettu. Puhdas pöytä ja elämää ehkä jäljellä vielä 30v. Nyt vaan miettimään mitä pöydälleni katan... 

Ihmisillä on eri tapoja katsoa elämäänsä. Jotkut ihmiset katsovat kaikkea negatiivisesti, jotkut taas positiivisesti. Jos on kovin negatiivinen tyyppi, esim katuu kaikkea eikä löydä hyviä puolia, niin mieltään voi kehittää. Se helpottaa elämää oikeasti.

Minulla on aina ollut kaikki hyvin mutta vituttaa silti tää elämä koska minusta tuli kiltti ja kunnollinen mies enkä ole koskaan tyttöystävää saanut. Ei kellään voi olla huonommin mennyt elämässä kuin minulla.  Yksinäisyys on pahinta mitä on elämässä. Vankilassakin olisi parempi elämä.

Tärkein muutos, mikä AP:n tilanteen kaltaisessa tilanteessa pitää tehdä, on se, että lakkaa välittämästä, mitä muut ajattelevat omista henkilökohtaisista valinnoista.

Koko elämää ei tarvitse muuttaa. Joka tapauksessa kannattaa tehdä yksi muutos kerrallaan, eikä kysellä niitä "muiden" mielipiteitä.

Itse vaihdoin yli 50 vuotiaana alaa, koska vanhassa työssä väsyin niin, että en jaksanut harrastaa enkä kunnolla ylläpitää parisuhdetta. Alan vaihdon myötä parisuhde parani, ja löysin uuden harrastuksen, vanhan lisäksi. 

Kyllä nuo "muuta elämäsi!" ja "tee parempia valintoja!"- ohjeet on ihan yhtä typeriä / turhia sille kolmikymppiselle mitä viiskymppisellekin.

Joo, kolmikymppisenä on hieman paremmin mahdollisuuksia, mutta kyllä se aika on loppu(massa) häneltäkin niiden tiettyjen, elämän isojen linjojen rakentamisen suhteen. Se on ihmisen elämässä pirun lyhyt aika kun pystyy tekemään isoja valintoja ja myös yrittämään niiden valintojen toteuttamista eli ne itselle mieluisan elämän perustukset pitää saada tehdä nuorena tai sitten on koko loppuelämänsä ilman. 

Niitä valintoja, jotka pitäisi tehdä parikymppisenä ja sitten toteuttaa seuraavan vuosikymmenen aikana ei oikein enää ehdi tehdä ja toteuttaa vasta kolmikymppisenä vaan silloin pitäisi päästä elämään sitä elämää, jota on jo rakentanut ja jonka aika on ikävuosina 30-40. Sitten 40-> on taas jo hieman erilaisen elämäntilanteen vuoro ja alkaa pikkuhiljaa huomata myös ekoja kertoja iänkin tuntuvan.

Ei elämä ole aikuisenakaan samanlaista vaikka moni nuorena niin kuvitteleekin, että kun nyt on aikuinen niin kaikki pysyy samanlaisena ainakin seuraavan 50 vuotta.

Minulla on samanlainen fiilis, mutta silti vähän erilainen tilanne. Tiedostan kyllä varsin hyvin, että elämässäni on ollut vain huonoja valintoja ja että elämäni olisi nyt ihan erilaista jos olisin valinnut ihan toisin.

Mutta silti jos palaisin menneeseen, tekisin todennäköisesti valtaosan isoista päätöksistä samalla tavalla, koska ne vaihtoehdot olivat vieläkin huonompia. Sellaisia, että olisin katunut, jos olisin ajatellut vain itseäni ja omaa tulevaisuuttani.

Elämä on.

Vierailija kirjoitti:

Olisitte viiskymppiset silloin 20 vuotta sitten miettineet miten saada se havittelemanne perhe, tosin aina ei elämässä vaan saa mitä haluaa. 

Nyt jos olette viiskymppisiä ja haluaisitte odottaa lapsenlapsia, niin eronneet miehet ja lesket on seuraava mahdollisuus. Siitä saatte lapset ja mahdolliset lapsenlapset elämään, eli nyt kannattaa miettiä missä voisi tavata vapaita miehiä joilla on lapsia ja elävät perhe-elämää johon voisitte mennä mukaan.

Tosi hyvä neuvo, "olisit tehnyt toisin 20 vuotta sitten", no sehän tässä juuri se ongelma onkin kun ei tehnyt. Ei toisen lapset ole sama asia kuin omat, ja 50 v parisuhteeseen kelpaavat (ei juoppo, rutiköyhä) miehet katselee muutenkin nuorempia naisia. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä nuo "muuta elämäsi!" ja "tee parempia valintoja!"- ohjeet on ihan yhtä typeriä / turhia sille kolmikymppiselle mitä viiskymppisellekin.

Joo, kolmikymppisenä on hieman paremmin mahdollisuuksia, mutta kyllä se aika on loppu(massa) häneltäkin niiden tiettyjen, elämän isojen linjojen rakentamisen suhteen. Se on ihmisen elämässä pirun lyhyt aika kun pystyy tekemään isoja valintoja ja myös yrittämään niiden valintojen toteuttamista eli ne itselle mieluisan elämän perustukset pitää saada tehdä nuorena tai sitten on koko loppuelämänsä ilman. 

Niitä valintoja, jotka pitäisi tehdä parikymppisenä ja sitten toteuttaa seuraavan vuosikymmenen aikana ei oikein enää ehdi tehdä ja toteuttaa vasta kolmikymppisenä vaan silloin pitäisi päästä elämään sitä elämää, jota on jo rakentanut ja jonka aika on ikävuosina 30-40. Sitten 40-> on taas jo hieman erilaisen elämäntilanteen vuoro ja alkaa pikkuhiljaa huomata myös ekoj

Ei todellakaan ole typeriä tai turhia ohjeita 30-vuotiaalle, mene muualle katkeroitumaan omaa pettymystäsi elämään. 

Ap ei kannata lukea näitä katkerien vanhempien ihmisten oksennuksia ollenkaan, he yrittävät saada sinua vain samaan jamaan eli syvään pettymyksen passiiviseen suohon missä itsekin ovat. Ehdit hyvin kääntää kelkan kunhan teet sen nyt. Lähde nyt menemään sellaista elämää kohti, mitä ei tarvitse sitten viiskymppisenä palstalla katua.