Täytin 30 ja kadun lähes kaikkia elämäni valintoja

Ehkä nyt kun tiedostat mikä meni pieleen ja missä valitsit väärin voit alkaa kääntää elämäsi suuntaa?

Onko pakko jäädä tuijottamaan sitä missä meni pieleen ja itkeä ja surra sen raunioilla?  Onko mahdotonta  kun tajuaa virheensä pyrkiä korjaamaan niitä, katsoa eteenpäin ja pyrkiä parempaan?

Vai onko itsesäälissä niin kiva rypeä että siihen pitää nyt jämähtää ja nauttia surkeudestaan? 

Minä ainakin käänsin elämäni suunnan totaalisesti 36 vuotiaana, muutin pysyvästi ulkomaille ja aloitin puhtaalta pöydältä täällä.  Kaksi lasta kainalossa, maa jossa olin kyllä muutaman kerran käynyt muuten vieras, ja kaksi tuttua ihmistä täällä. Suomeen jäi entinen koti, eks-mies jolle oli yks hailee mihin menimme, työpaikka, kaikki.  Pieleenhän se oli mennyt siihen asti, mutta en jäänyt suremaan vaan halusin eteenpäin ja parempaan.

Kaksi vuotta meni että omalta kohdaltani aloin olla kotiutunut, lapsethan sopeutui alta aikayksikön kiiton nuoremman päivähoitopaikan ja vanhemman koulun.  Heiltä se kaikki sujui mutkatttomammin, itsellä kyllä tuttu työ ja ammatti Suomesta, kaikki muu uutta.  Onneksi oli tämä pariskunta jonka tunsin, en ollut täysin yksin ja kun halua ja tahto on elämässä eteenpäin kaikki alkoi sujua ja nyt on lapset isoja ja meillä on koti täällä.

Käyn Suomessa kerrtan vuodessa, lapsista nuorempi kävi myös mutta ei enää ole niinkään kiinnostunut. Isomman käynnistä on jo aikaa.  Isänsä ei ole ollut läsnä eikä kiinnostunut, voi sanoa että ilman isää kasvoivat jo silloin kun vielä Suomessa asuttiin. 

Niin että koskaan ei ole liian myöhäistä tehdä elämälleen muutoksia jos vain haluaa.

ps. ja kun nyt joku tulee inisemään että miksi otit sellaisen miehen niin sanon että kuitenkin heräsin ja toimin, en jäänyt paikalleni suremaan! Kuka voi sanoa olevansa erehtymätön eikä koskaan ole tehnyt virheitä?

Just näin!  Sanotaan että jälkikatumus on p-skan väärti ja tosi onkin.

Eteenpäin sano akka lumessa.

30 vuotta heitetty hukkaan siis. Heitätkö seuraavatkin? 

Hei, sinulla on lahja: tämä hetki! Mitä tahansa menneisyydessä on tapahtunutkin se on tuonut ainut tähän hetkeen. Mitä tahansa tässä hetkessä tapahtuukin, tulevaisuutesi rakentuu siitä. Mieti siis tarkoin mille urhaat aikasi juuri nyt! Aina kun elämääni putkahtaa jokin epämiellyttävältä tuntuva asia, tunne tai jokin ikävyys, tiedän tehneeni kompromissin. Kompromissit ovat vain ongelmien siirtämistä ja jos sellaiseen olen päätynytkin, tehtäväni on kantaa täysi vastuuni tilanteesta. Mitä vähemmän teen kompromisseja, sen onnellisempaa elämää vietän kaikkine karvoineen ja harmeineen. 

Vierailija kirjoitti:

Eniten kadun tuota örkkiä jonka valitsin miehekseni :(

Onneksi sen tilanteen voi muuttaa helposti, eroa.

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

Noi skenaariot mitä puhutte on absurdeja. Te keski-ikäiset tekisitte erilaisia valintoja pohjautuen elämänkokemukseenne. Kenelläkään kaksikymppisellä ei voi olla nelikymppisen elämänkokemusta. Eli ei kannata harmitella. Toiminnan ohjaaminen tiedolla on jossain määrin kannattavaa, mutta sen tiedon kerryttämiseen menee aikaa. Onko tää sit sellainen dilemma joka tulee masentaan ihmiset sukupolvi toisensa jälkeen. Ehkä. Vanhat sukupolvet ei oo maentunut tästä, tai sit ne ei vaan ajattele..

Tuohan ratkeaisi sillä että nuoret tekisivät valintoja pohjautuen vanhempiensa elämän kokemukseen. Mikä tapahtuu aika harvoin:D Ehkä tapahtuu lähinnä jossain von-alkuisissa piireissä. 

Mulla oli kolmekymppisenä sama tilanne. Elämä takana yhtä ripulia ja muiden rooliodotusten mukaan elämistä. Ammatinvalinta, parisuhde. Vain siksi koska joku muu näki minut sellaisena ja manipuloi, vaiensi omat haaveeni. Tein uukkarin ja nyt nelikymppisenä elän itseni näköistä elämää. Entisen elämän ihmisten kanssa ei tule nykyään oltua suuremmin tekemisissä kun en enää suostunut hyppimään heidän pillinsä mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuohan ratkeaisi sillä että nuoret tekisivät valintoja pohjautuen vanhempiensa elämän kokemukseen. Mikä tapahtuu aika harvoin:D Ehkä tapahtuu lähinnä jossain von-alkuisissa piireissä. 

Ei tapahdu :DDD Mutta tottahan tuo, että moni nuorten ongelma poistuisi kun vain kuuntelisivat vanhempia, mutta ei se ole koskaan mennyt niin. Ei niillä vanhemmillakaan aikoinaan, ainakaan kaikessa.

Vierailija kirjoitti:

Tuohan ratkeaisi sillä että nuoret tekisivät valintoja pohjautuen vanhempiensa elämän kokemukseen. Mikä tapahtuu aika harvoin:D Ehkä tapahtuu lähinnä jossain von-alkuisissa piireissä. 

Ei jumalauta. Tämä juuri oli mun virhe. Manipuloiva äitini projisoi omaa elämäänsä minuun, näki minut vaan itsensä jatkeena, pikkuäitinä. Kotiäidiksi kasvatti, ei sinusta muuhun ole, synnytä poikia, ammatiksi joku toimistovirkailija, palvele miestäsi, siivoa ja paista pullaa, juo kaljaa.

Minä täytän 50v ja onhan sitä silloin nuorena tullut tehtyä vääriä valintojakin, mutta se pitää vaan hyväksyä että sitä on toiminut sen tiedon varassa siihen aikaan mitä on ollut, ja nyt ollaan tässä missä ollaan niiden ansiosta. Koskaan ei tiedä mihin elämä johdattaa. Pitää vaan tehdä rohkeasti erilaisia valintoja kuin ennen, jos ei entiset miellytä. Pääasia on, että elää elämäänsä eikä jää mihinkään turhaan jumittamaan joka ei ole sellaista elämää mitä haluaisi elää, vaan pyrkii sitten eteenpäin. Jos joku juttu ei onnistu, keksii jotain muuta. Minullakin on kohta viides ammatti opiskeltuna, työpaikkoja on ollut elämän aikana parikymmentä... miehiä tosin vain kaksi, ja tämän kanssa jonka kanssa olen puolet elämästäni ollut, meinaan olla loppuun asti, Ensimmäinen oli virhe, mutta vaihdoin sitten parempaan.

Ehket sä ollut se joka mokasi tai kokonaan. Jos niissä muissa oli jotain vikaa. Ja systeemissä. Vaikka tottakai sitä miettii itsensä ja ajatuskuvionsa, valinnat.

Vierailija kirjoitti:

Eiköhän lähes jokainen kadu monia asioita elämässään.

Ei. Itse koen tehneeni hyvät valinnat.

Ihan normaalia jälkiviisastella elämänsä valinnoista. Mennyttä ei voi muuttaa, älä jää märehtimään. Kasva, kypsy, ota opiksesi.

Kukaan ei tieten tahtoen tee huonoja valintoja. Tekemäsi päätökset ovat varmasti olleen parhaita ratkaisuja silloin joskus, sen hetkisen ajatusmaailman ja logiikan mukaan. Olet jo kasvanut ja kypsynyt ymmärtämään, ettei niin ollutkaan. 

Elä tätä hetkeä, unelmoi tulevasta. Uskalla tehdä uusia valintoja! Olet vielä nuori.

Vierailija kirjoitti:

Kolmenkympin kriisi.

Ei se ole mikään ikään liittyvä kriisi tai muutenkaan vähäteltävä asia, että ymmärtää elämäntilanteensa realistisesti ja myös sen (kaiken) mikä meni pieleen.

Kriisiä pukkaa korkeintaan siitä kun tajuaa, ettei tuota vahinkoa enää korjaa mikään. Ymmärrän hyvin, että moni lyö hanskat tiskiin tai hankkii ainakin sen moottoripyörän koska vattuako sitä enää elämään vastuullisesti muutenkaan.

Vierailija kirjoitti:

30 vuotta heitetty hukkaan siis. Heitätkö seuraavatkin? 

No nimenomaanhan sitä edes niistä haluasi vihdoin ne aidosti omannäköiset, mutta sepäs ei ole mahdollista. Sehän se on just se ongelma, että ne väärät valinnat vaikuttaa edelleen eikä kelloa ei saa käymään takaperin.

Ja se ei onnistu, että alkaisi tykkäämään tästä nykyelämästä. Usko pois, sitä olen yrittänyt viimeisen vuosikymmenen mutta tuntuu että ärsyttää vain enemmän kun on saanut huomata, ettei sitä muuksi muutetakaan. Aiemmin vielä sentään oli luotto siihen ettei koskaan ole liian myöhäistä. Nyt sen on joutunut hyväksymään, tosin huonolla menestyksellä, että kyllä se vaan on liian myöhäistä.

Elämä ei odota.

Joo... Oon 68 ja tulipahan mokailtua, mutta niin ne muutkin... Elä ja tee kaikkea mukavaa, nou hätä.

Tuo on niin totta, että kaikki elämänvalinnat on tullut tehtyä senhetkisellä elämänkokemuksella. Jälkeenpäin voi katua monta asiaa, joitain voi jopa muuttaa, mutta osan kanssa pitää vaan oppia elämään.

Vierailija kirjoitti:

No nyt vaan käännät suunnan ja alat elämään/menemään kohti sellaista elämää kuin haluat? 

Eli eikun opiskelemaan vähintään viideksi vuodeksi liki 50-vuotiaana ja sitten luomaan työuraa eli tappelemaan samoista työpaikoista muiden, itseä 30 vuotta nuorempien vastavalmistuneiden kanssa? Sitten muutama vuosi töitä ja perhettä perustamaan liki 60-vuotiaana? Joopajoo ja lehmätkin lentää.

Tuo nimittäin on se elämä jollaisen haluaisin ja jota en saanut. Tosin tässä iässä (n. 50v) pitäisi olla se työura jo valmiina ja päin vastoin alkaa jo ehkä hieman keventelemään sekä liki aikuiset lapset jo ja nyt sitten alkaisi se oma aika ja elämä puolison kanssa kaksin. Sellaista elämää minä haluaisin elää nyt ja jossain vaiheessa alkaa sitten odotella lapsenlapsia.

En minä halua elää yksin. Enkä olla lapseton. En halunnut sitä nuorempana enkä halua sitä vieläkään. Jokin villisinkkuelämä on puistattava ajatus. Eikä innosta mikään matkailukaan vaan haluaisin että elämässäni on oma ja tuttu kesäpaikka kaikkine rakkaine muistoineen. Ja tietenkin kumppani, lasteni isä, joka jakaa samanlaisen intohimon luonnossa liikkumiseen ja mökkielämään.

Millä ilveellä sitä lähdetään näitä unelmia kohti ja aletaan elämään tuota kuvailemaani elämää?