"Puhut liikaa" - ja nyt en enää uskalla

Puhe koetaan liialliseksi useimmiten siksi, että se on toisteista tai puhuja pitää monologia eikä reagoi toisten viesteihin. Neurotyypillinen ihminen yleensä seuraa aina muiden reaktioita ja etenee sen mukaan. Yleensä toisen ilmeistä tai eleistä huomaa, onko hän kyllästynyt aiheeseen tai haluaisiko hän sanoa jotain. Jos näissä tilanteissa vain jatkaa, koetaan puheen määrä epämiellyttäväksi.

Liian puhelias ihminen ei välttämättä puhu sen enempää kuin joku toinenkaan, mutta hän paapattaa omassa kuplassaan tylsistä aiheista tai sitten on kuvailuissaan piinallisen yksityiskohtainen. Esimerkiksi voi mainita, ettei pihaa ollut hiekoitettu kunnolla, vaikka aihe ei kovin kiinnostava olekaan. Mutta jos jatkaa, miten hiekkaa oli oven edessä mutta ei sitten siinä roskakatoksella, oli vasemmalla mutta ei oikealla, viime talvena oli enemmän mutta nyt vähemmän ja Mirkun pihalla taas on nyt enemmän mutta viime talvena vähemmän, niin tämä saa toivomaan kuolemaa. 

Jotkut eivät vain tunnu tajuavan, mistä muut jaksavat kiinnostua tai missä kohtaa voisi antaa muillekin suunvuoron. 

Näe harvemmin tällaisia ihmisiä. Alkavat kunnioittaa sinua enemmän, kun näkevät harvemmin. Joillakin on inhottava tapa mitätöidä selllaisia ihmisiä, jotka ovat liian lähellä. Kohdella heitä kuin ns. lapsia. Ei tietysti saisi mitätöidä lapsiakaan, mutta tällaista tapahtuu ja vanhat sukulaiset kyykyttää usein nuorempia. Kohtelu on parempaa silloin, kun tapaamisesta on aikaa ja sitä on odotettu. 

Jos joku sanoisi minulle päin naamaa, että puhun liikaa, niin löisin päähän. Loppuisi sekin vähä puhe.

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset perushiljot, jotka ovat kryptisesti hiljaa sosiaalisissa kohtaamisissa, vasta ovatkin rasittavia. 

Tällaiset ihmiset herättävät paljon kysymyksiä, mutta antavat vähän vastauksia.

Kryptinen, painostava hiljaisuus...