"Puhut liikaa" - ja nyt en enää uskalla

No niin, tiedä näistä. Joskus voi olla niinkin että ihmisiä kiinnostaa lähinnä se oma elämä ja jos joku puhuu liikaa omastaan, se ärsyttää.

Naiset yleensäkin kälättää ihan liikaa ja se on rasittavaa. Oletan siis, että olet nainen.

Minulle taas on sanottu, että puhun liian kovaa. Ymmärrän mitä tarkoitat -sitä tulee araksi, kun pelkää taas saavansa huonoa palautetta. Äänenvoimakkuus luonnollisesti kohoaa, kun innostun ja minulla on hyvä mieli. Siksi asia tuntuukin kovin raskaalta ja olen hiljalleen alkanut masentumaan ja erakoitumaan. 

Minua ei häiritse paljon puhuvat ihmiset. (Tiedän, että monia muita häiritsee.) Mutta ihmiset, jotka eivät osaa keskustella, ovat rasittavia sekä puheliaina että hiljaisina versioina. Jos kääntää kaikki aiheet vain omiin välittömiin  kokemuksiinsa ja pitää pitkiä esitelmiä itsestään, se on raskasta ja tainnuttavaa seuraa.

Ymmärrän täysin AP:ta. Minua pyydettiin olemaan sosiaalisempi ja hakeutumaan ihmisten seuraan enemmän. Tein niin ja se oli kivaa niin kauan, kunnes en halunnutkaan enää pelkästään kuunnella ja myötäillä yksipuolista monologia toisen elämästä ja murheista. Halusin keskustelusta enemmän molemminpuolista, mutta minun juttujani ei sitten halunnut kukaan kuunnella (eivätkä edes ne olleet mitään murheita) vaan heitä kiinnosti vain omat asiat. Nyt ihmettelevät miksi en ole enää niin iloinen ja puheliainen ihmisten seurassa niin kuin ennen, korkeintaan yrittävät vääntää ja kääntää puhumisiani päinvastaiseksi kuin olen oikeasti sanonut. Olen mieluummin tylsä ja väritön kuin teennäinen ja hyväksikäytettävä.

-M36

Vierailija kirjoitti:

Naiset yleensäkin kälättää ihan liikaa ja se on rasittavaa. Oletan siis, että olet nainen.

 

Isäni piti neljän tunnin teknisiä luentoja läheisilleen eikä huomannut, vaikka joku meistä kuoli paasauksen aikana.

ohis

Olet vaan oma itsesi ja löydä oikea seura.

Tiedän tunteen. Itsekin olen saanut kuulla olevani liian hiljainen, sitten liian puhelias ja taas liian hiljainen. Tai liian utelias tai sitten liian itsekeskeinen joka ei kysy mitään..

Samoin olen joko liian iloinen/hymyilevä (vittuuks siinä virnistelet) tai sitten liian totinen (onko pakko olla aina pahalla päällä).

Enää en viitsi edes yrittää olla sosiaalinen vaan olen jo erakoitunut koska en vaan osaa olla muille mieliksi.

Mä olen jo hiljentynyt eli juttelen enää sen pakollisen moi, kiitos, hei kun käyn kaupassa ja saatan tervehtiä naapuria vaikkakaan kaikki ei tervehdi takaisin. Läheisiä ihmisiä / ystäviä ei enää ole enkä ole enää työelämässäkään.

Täällä tulee vielä juteltua näin kirjoittamalla ja puhun jonkun verran itsekseni.

Minun ongelmani on ehkä muunnelma tästä. Kun minulle soitetaan tai tullaan juttelemaan, se on aina sitten sitä että se toinen haluaa valittaa jostain omasta ongelmastaan. Joskus ne ovat tosi vähäpätöisenkin kuuloisia, yhdellä esimerkiksi oli ongelma että ilmaisjakelulehden jakelija soittaa joskus heidän summeriaan päästäkseen rappukäytävään ja hän joutuu heräämään peräti ennen puoltapäivää ja aikoi siksi tehdä rikosilmoituksen kotirauhan häirinnästä. Jos sitten teen mitään muuta kuin kuuntelen kannustavasti ynähdellen tätä loputonta valitusta, no, sitten minulle ei joko puhuta tai aletaan haukkua, päin naamaa tai selän takana.



Ihmisistä jotkut ovat sellaisia, että helposti välineellistävät toisia ja käyttävät heitä omiin tarpeisiinsa, kuten minua, kilttiä tyttöä, valitusten roska-astiana. Sitten he jopa suuttuvat, kun palveleva valituksenkuunteluluuri meneekin epäkuntoon ja kysyy, että miksi soitat aina vain valittaaksesi, puhuttaisiinko joskus jostain muusta.

Sitä kun on riittävästi vaiti niin enää ei osaakaan puhua normaalisti vaan sanat takeltelee eikä osaa enää edes hengittää samaan aikaan eikä myöskään osaa hallita ääntään. Siis sekä äänenvoimakkuuden kanssa on vaikeuksia että myöskin sen äänen tuottamisen kanssa eli jos yhtäkkiä joutuukin jotain sanomaan, niin ikinä ei tiedä millainen mörähdys tai vinkaisu sitä pääseekään ja sitä säikähtää ihan itsekin.

Sellaiset perushiljot, jotka ovat kryptisesti hiljaa sosiaalisissa kohtaamisissa, vasta ovatkin rasittavia. 

Ole vain oma itsesi ja jätä vähemmälle tuollaiset dissaajat. Tsemppiä!

Vähän samanlaisia ongelmia täällä. Minulla lisäksi ongelmana se, että en osaa sulautua ihmisten puherytmiin, eli puhun päälle ym. Tämä siis tutussa seurassa. Jos on tuntemattomia, jännitän niin paljon, etten saa sanotuksi mitään, mietin liian kauan mitä sanoisin ja puhe on jo siirtynyt kolmanteen aiheeseen. En taida vaan osata tätä ihmisten kanssa olemista, melko erakko olenkin nykyään. 

Minä olen oppinut, että kaikki ihmiset ovat rasittavia ja niinpä minäkin saan olla. Olen liian puhelias, hiljainen, tyhmä, rasittava, "syvällinen", jankkaaja... Mitähän kaikkea. Mutta mitäpä siitä. En pakota ketään seuraani. Itse pidän jutuistani enemmän kuin useimpien muiden läpinöistä.

Minäkin olen saannut kuulla puheestani kaikenlaista negatiivista. Olen kuitenkin huomannut, että sopivassa seurassa ongelmia ei ole ollut, joten on ollut turhaa yrittää sopeutua väärään seuraan. 

Vierailija kirjoitti:

Minäkin olen saannut kuulla puheestani kaikenlaista negatiivista. Olen kuitenkin huomannut, että sopivassa seurassa ongelmia ei ole ollut, joten on ollut turhaa yrittää sopeutua väärään seuraan. 

Totta. Itse olen kuullut kaikenlaista negatiivista itsestäni enkä vain puhumisestani jossa onkin sitten arvosteltu ja ilkuttukin aivan kaikki ihan jo äänestä lähtien. Ja pahin arvostelijani oli toinen vanhemmistani ja hän taas oli oppinut tämän mallin omalta äidiltään eli mummoltani. Hän tykkäsi verrata minua vanhempiin serkkuihini, jotka oli niin osaavia ja taitavia. Sekä omasi kauniit hampaat ja hymyn toisin kuin minä (olin siis tuon arvostelun ja nälvinnän päin naamaani saadessani just siinä iässä kun maitohampaat vaihtuu pysyviin) ja seuraavana kesänä sainkin kuulla, että olen aivan liian totinen ja hymytön toisin kuin iloiset ja hymyileväiset serkkuni..

Ja tämä kaikki siis on tapahtunut jo vuosikymmeniä sitten ja nämä arvostelijatkin on kasvaneet horsmaa jo vuosia eli ei näistä asioista silloin puhuttu kuinka ne vaikuttaa minäkuvaan jne. eikä sitä toisenlaista palautetta muutenkaan jaeltu eli kehuja oli turha odottaa missään asiassa. Tietenkin näin aikuisena asiat ymmärtää jo toisella tapaa, mutta eipä se ymmärryskään korjaa sitä vahinkoa mitä tuolla itsetunnolle ja -varmuudelle aiheutettiin. Eikä aika tai ymmärrys korjaa myöskään niitä toimintamalleja jotka silloin omaksui (esim että yrittää olla huomaamaton, pienentää itsensä, ei pidä puoliaan ja omassa tapauksessani ei hymyile juuri koskaan) vaan niitä toistaa yhä edelleen vaikka kuinka yrittäisi olla toisenlainen.

Siinä sitten ympyrä kauniisti sulkeutuukin kun päätyy itse arvostelemaan ja moittimaan omaa käytöstään, että mikset taaskaan osannut olla paremmin vaikka piti.

Vierailija kirjoitti:

Minulle taas on sanottu, että puhun liian kovaa. Ymmärrän mitä tarkoitat -sitä tulee araksi, kun pelkää taas saavansa huonoa palautetta. Äänenvoimakkuus luonnollisesti kohoaa, kun innostun ja minulla on hyvä mieli. Siksi asia tuntuukin kovin raskaalta ja olen hiljalleen alkanut masentumaan ja erakoitumaan. 

Minä taas arastelen ja häpeän rumaa hymyäni / nauruani joten todella harvoin enää nauran ja varsinkaan ääneen, mutta joskus tietenkin nuorempana tuli tilanne (ei tule enää), että purskahdin nauruun muiden mukana enkä edes ehtinyt / muistanut laittaa kättä suuni eteen ja sitten aina sain kuulla kuinka ruma nauru mulla on ja onko pakko irvistellä tai virnuilla noin rumasti kun ikenet näkyy.

Vierailija kirjoitti:

Sellaiset perushiljot, jotka ovat kryptisesti hiljaa sosiaalisissa kohtaamisissa, vasta ovatkin rasittavia. 

Just tuolla kritisoinnilla ja valittamisella tehdään ihmisistä näitä tosi hiljaisia. koska eivät he enää lopulta uskalla sanoa mitään koska aina tulee sanomista.

Ja ylläri, sekään ei ole sitten hyvä että ovat hiljaa.

Vierailija kirjoitti:

Naiset yleensäkin kälättää ihan liikaa ja se on rasittavaa. Oletan siis, että olet nainen.

Tunnen puheliaita naisia, mutta kaikki tuntemani uuvuttavien, pitkien monologien pitäjät ovat miehiä.

Useimmiten ongelma ei ole puheen määrä sinänsä. Naisvihaajien mielestä naisten puhe on lähtökohtaisesti turhaa ja siksi heistä tuntuu, että sitä on aina liikaa. Ja nämä miesmonologien pitäjäthän ärtyvät siitä, jos heitä lopulta pyrkii keskeyttämään tai jos muut yrittävät vaihtaa aihetta.