Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Olispa kavereiden kanssa vastavuoroiset, oikeasti kiinnostavat ja hyvät keskustelut
28.06.2024 |
Mulla on useampi ns. hyvä ystävä, mutta entistä enemmän olen huomannut, että keskustelumme ovat yksipuolisia, siis molempiin suuntiin. Kumpikin kertoo omaa asiaa ja kumpaakaan ei hirveästi oikeasti taida kiinnostaa toisen jutut tai kuulumiset. Kohteliaisuussyistä niitä ollaan kuuntelevinamme ja kommentoidaan jotain sopivaa ja kivaa, mutta _oikeasti_ ei kiinnosta, kun se toinen jauhaa aina samaa jostain työkaverista jota et edes tunne tai kertoilee taas tyttärensä opinnoista, ja sinä kerrot omasta liikuntaprojektistasi tai tulevasta kotimaanmatkastasi, jotka eivät ystävääsi kiinnosta kun ei kumpaakaan itse harrasta.
Itse olen kyllä tosi huono puhumaankaan juttujani, puhun lyhyesti ja tiivistetysti (kun aistin herkästi ettei toinen ole oikeasti kiinnostunut), joten yleensä miltei kaikkien kanssa tavatessa ja keskustellessa keskustelu on sitä, että minä kuuntelen (tai olen kuuntelevinani) 80 % ajasta, ja puhun 20 %.
Ja välillä sitten mietin, onko näissä ystävyyssuhteissa oikeasti mitään järkeä? Yleensä vielä se sovittu, lähellä siintävä tapaaminen jonkun kanssa aiheuttaa vain sellaisen "voi hitto, ei huvittais kyllä yhtään" - fiiliksen, ja tapaaminen on ns. suoritus. Ja suorituksen jälkeen huokaisen helpottuneena, että jes, no nyt on ystävyyssuhdetta pidetty taas yllä että yhteys säilyy, ja nyt voikin sitten hyvällä omatunnolla olla pitämättä yhteyttä taas muutaman viikon.
Toisaalta yritän miettiä, että ei kai täydellisyyttä ole ystävyyssuhteissakaan olemassa, jos ei parisuhteissakaan, ja kai se esim. aivoterveyden kannalta on hyvä edes tällaiset ihmissuhteet, kuin täysi yksinäisyys? On edes muutamia sosiaalisia kontakteja. Ja muutama ihminen, joita voi kysyä kaveriksi tapahtumiin, joihin ei yksin halua mennä.
Ajatuksia? Omia kokemuksianne?
Kommentit (48)
Mä kyllä välillä kyllästyn puolisonikin juttuihin, varsinkin jos selittää jotain teknistä harrasteautostaan.. mutta joo, onneksi puolisoni jutut yleisesti ovat ihan hauskoja ja kivaa kuunneltavaa. Toisaalta hänen kanssaan on mutkattomampaa kuin ystävieni, voidaan nätisti sanoa suoraan toisillemme, että nyt ei kyllä yhtään kiinnosta sun juttus, ja kumpikaan ei suutu siitä.
Ystävieni kanssa moinen suorapuheisuus ei tulisi kuulonkaan, en ainakaan uskalla edes kokeilla :D
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tollasta se taitaa melkein aina olla
Niin, tätä olen epäillytkin...?
Ja kiva kuulla että joku epäilykseni vahvistaa.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Mä kyllä välillä kyllästyn puolisonikin juttuihin, varsinkin jos selittää jotain teknistä harrasteautostaan.. mutta joo, onneksi puolisoni jutut yleisesti ovat ihan hauskoja ja kivaa kuunneltavaa. Toisaalta hänen kanssaan on mutkattomampaa kuin ystävieni, voidaan nätisti sanoa suoraan toisillemme, että nyt ei kyllä yhtään kiinnosta sun juttus, ja kumpikaan ei suutu siitä.
Ystävieni kanssa moinen suorapuheisuus ei tulisi kuulonkaan, en ainakaan uskalla edes kokeilla :D
Ap
Olet onnekas kun sulla on yksikin ihminen jolle voit sanoa sori nyt ei jaksa ja hän on ihan ok asian kanssa. Vaali tuommoista suhdetta.
Kyllä sen itse tietää milloin suhde on enemmän riippa kuin ilonaihe. Eikä siihen iloon oikeasti tarvita muuta kuin just sitä autenntisuutta, rehellisyyttä Mulla on kokemusta siitäkin että hetken ihmetellään ja jopa kyräillään toista, mutta sitten löytyy yhteinen nuotti. Tämä työympyröissä. Olen tosi iloinen tästä, siis että aika erilaiset ihmiset keskenään kykenee kohtaamaan ja arvostavat molemmat toisiaan, erojaankin.
Elämä ei ole mennyt hukkaan jos pystyy jossain vaiheessa toteamaan että opin muilta ihmisiltä ja toivottavasti hekin oppivat minulta jotain, siis saavat ainakin uusia näkökulmia ja mietittävää. Ei ihmissuhteissa tai kohtaamisissa voi olla kyse siitä, että toisen täytyy olla kuten minä. Järkky ajatus haluta tehdä toisesta itsensä klooni mutta onhan tuommoisiakin.
Tuntuu, että monen kanssa ystävyyssuhde on mennyt juuri tuollaiseksi raportoinniksi. Itse kaipaisin lisäksi jotain yhteistä tekemistä ja keskustelua muistakin aiheista kuin mitä kumpikin on tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuntuu, että monen kanssa ystävyyssuhde on mennyt juuri tuollaiseksi raportoinniksi. Itse kaipaisin lisäksi jotain yhteistä tekemistä ja keskustelua muistakin aiheista kuin mitä kumpikin on tehnyt.
Sama
On joskus saakelin pitkästyttävää kuunnella niitä raportteja. Vaikka ihmisestä välittää, niin se mitä sieltä suusta tulee on kyl joskus liikaa.
Ei kuulosta kivalta, mutta ei myöskään tutulta. Minulla riittää hyvien ystävieni (3 kpl) kanssa molempia kiinnostavaa puhuttavaa vaikka viikon lomareissun ajaksi. Aina tuntuu, että aika loppuu kesken. Ollaan jo kuusikymppisiä, vaikka eipä iällä kyllä ole ystävyydessä merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei joo, nimenomaan se yhdessätekeminen saattaisi olla ratkaisu. Ei olisi pelkästään yksipuolisia raportointeja, vaan voisi puhua asioista/tekemisistä jotka ovat _yhteisiä_.
Täytyykin enemmän keksiä ja ehdottaa yhteistä tekemistä, eikä vaan tavata kahvilla raportointeja vaihtamassa.
Ap
Valitettavasti jos olet introvertti tms, ystävät ajattelevat että olet hyvä kuuntelija, vaikka olet vain omissa ajatuksissasi. Tai hiukan taiteellinen ja et ajattele samoin kuin he= olet hassu ja omituinen.
Olet sen verran utelias ja ehkä kai hiukan älykäskin, ja jos vielä uskova, saat kyllä selittää ajatusiasi paljon:).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pahinta on se, että toinen puhuu vain ja ainoastaan omista asioistaan ja sivuuttaa toisen täysin. Ja jos sattuu joskus jotakin kommentoimaan toisen asiaan, niin sävy on hyvinkin vähättelevä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ystävyydeksi kutsuu ihmissuhteita, joissa ei koe olevansa oma itsensä, ei se kai silloin ystävyyttä ole? Joku ehdotti täällä yhteistä tekemistä. Joo, ehkä onnistuu, mutta jos vai toinen osapuoli ottaa vastuun ystävyyden toimivuudesta ei sekään oikein ole toimia huvimestarina. Miksei sitten ihan avoimesti ja rehellisesti mieti toisen kanssa, että voisiko kahvilatapaamisten sijaan käydä yhdessä kävelemässä ja siinä samalla jutella kuulumiset? Yksi ystävyysuhteeni toimii ihan sillä periaatteella, että valitsemme erilaisia ulkoilukohteita, ajamme sinne ja vietämme useamman tunnin kävellen rauhassa sekä jutellen kaikenlaista. Jos lähellä on kahvila saatamme pysähtyä vielä sinne hetkeksi. Emme koskaan istu tuntikausia missään, koska meidän ystävyyteen sopii pieni liikunta. Toinen ystäväni taas inhoaa liikuntaa, mutta rakastaa kirjoittamista, niin me kirjoitamme toisillemme pitkiä meilejä. Kolmas ystäväni tykkää puhua puhelimessa ja rakastaa kulttuuritapahtumia, niin siinäpä sitä sitten onkin yhteistä ihan riittävästi.
En osaisi olla sellaisen ihmisen kanssa, jonka seurassa en ole oma itseni. En yhtään. Uusin ihmisiin voi aina tutustua ja antaa heille mahdollisuus ystävystyä. Miksi roikkua vanhoissa? Minullakin on eri pituisia ystävyyssuhteita, mutta missään en ole roikkunut väkisin.
Vierailija kirjoitti:
Ei kuulosta kivalta, mutta ei myöskään tutulta. Minulla riittää hyvien ystävieni (3 kpl) kanssa molempia kiinnostavaa puhuttavaa vaikka viikon lomareissun ajaksi. Aina tuntuu, että aika loppuu kesken. Ollaan jo kuusikymppisiä, vaikka eipä iällä kyllä ole ystävyydessä merkitystä.
Hyvä että löytyi taas täydellinen ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olispa kavereita. Ja mies.
Jos kadehdit sellaista ystävyyttä jossa sinä olet vain 20 % äänessä, eikä toista oikeasti kiinnosta sinun kuulumiset eikä sinua hänen, niin ryhdypä kenen tahansa kuuntelijaksi. Teeskentele kuuntelevaa, äläkä oleta että toinen kuuntelisi vastavuoroisesti sinua. Voi, olet kohta kymmenien tällaisten ystävien ympäröimä!
Kaikki nykyään haluavat olla itse äänessä ja että joku kuuntelisi heitä. Ja ihmiset pitävät ihmisistä, jotka jaksavat kuunnella heitä.
Minua kyllä aidosti kiinnostaa muiden kuulumiset, olen utelias ja välitän syvästi. Mutta tuntuu että kukaan ei oikein jaksa kuunnella minua vastavuoroisesti...
Mitä tulee yhteisiin puuhiin, olisipa kiva kun olisi samoja mielenkiinnonkohteita, tai edes toisilla yhtä utelias mieli! Mutta kun ei...eivät jaksa edes esittää että vastavuoroisesti kiinnostaisi. Mieleen on jäänyt kun yritin syventää ystävyyttä erään läheiseni kanssa, ja katsoimme hänen valitsemansa elokuvan. Elokuva oli mainiota ajanvietettä ja ihan kiinnostava. Kun ehdotin, että puolestani valitsisin joku kerta katsottavaa, tämä ihminen naurahti ääneen ajatukselle. Että ei häntä kiinnosta.
Iän karttuessa on aina vaan helpompaa olla yrittämättä.
Vierailija kirjoitti:
Jos ystävyydeksi kutsuu ihmissuhteita, joissa ei koe olevansa oma itsensä, ei se kai silloin ystävyyttä ole? Joku ehdotti täällä yhteistä tekemistä. Joo, ehkä onnistuu, mutta jos vai toinen osapuoli ottaa vastuun ystävyyden toimivuudesta ei sekään oikein ole toimia huvimestarina. Miksei sitten ihan avoimesti ja rehellisesti mieti toisen kanssa, että voisiko kahvilatapaamisten sijaan käydä yhdessä kävelemässä ja siinä samalla jutella kuulumiset? Yksi ystävyysuhteeni toimii ihan sillä periaatteella, että valitsemme erilaisia ulkoilukohteita, ajamme sinne ja vietämme useamman tunnin kävellen rauhassa sekä jutellen kaikenlaista. Jos lähellä on kahvila saatamme pysähtyä vielä sinne hetkeksi. Emme koskaan istu tuntikausia missään, koska meidän ystävyyteen sopii pieni liikunta. Toinen ystäväni taas inhoaa liikuntaa, mutta rakastaa kirjoittamista, niin me kirjoitamme toisillemme pitkiä meilejä. Kolmas ystäväni tykkää puhua puhelimessa ja rak
Mun hölppäsuu-kaverin kanssa meni nuo "rauhalliset kävelylenkit" niin että hän määräsi tahdin myös niissäkin. Hän on 170 cm ja painoi menemään ihan täysillä ja minä sitten 15 cm lyhyemmillä jaloilla kipitin perässä henki hieverissä... Että on sitä kokeiltu kaikenlaista tämän ystävyyden eteen. Myös metsäretkillä hän päätti minne mennään ja kuinka kauan siellä ollaan, viis siitä vaikka mulla olisi ollut jo kiire toisaalle niin eikun mennään vielä katsomaan toi mätäs löytyykö mustikkaa jne. Ei mitään mun menojen/mielipiteiden kunnoittamista. Ei suostunut uskomaan edes mun kartanlukutaitoon ja harrastan kuitenkin suunnistusta..! Ja jos pöydän ääressä kahvikupilla istuttiin, siellä saattoi tulla ties mitä ilmeitä ja silmänpyörityksiä jos en kuunnellut hänen juttujaan.
Liekö tarpeen mainita ettemme ole enää tekemisissä.
Vierailija kirjoitti:
Pahinta on se, että toinen puhuu vain ja ainoastaan omista asioistaan ja sivuuttaa toisen täysin. Ja jos sattuu joskus jotakin kommentoimaan toisen asiaan, niin sävy on hyvinkin vähättelevä
Juurikin tämä.
Meillä on yksi ystävä porukka js tapaamme pari kertaa vuodessa. Huomasin viimeksi kun sain kertoa samat asiat jota kerroin sitä edellisellä kerralla. Kysytään mutta ei rekisteröidä päähän toisen kuulumisia.
En jaksa näitä ystäviä jotka puhuvat vain omista aikuisista lapsistaan. Ketä kiinnostaa jos ei niitä ole kuin joskus nähnyt. On kiva tietää jotain mutta ei jaksa koko iltaa kuunnella.
Alue: Aihe vapaa
No joo, mä olen hirveän huono ylläpitämään ihmissuhteita, koska en millään jaksaisi niitä tylsiä kahvitteluja. Rakastan kyllä hyviä keskusteluja, mutta eihän aina voi olla sellaista. Valitsen mieluummin hyvän kirjan tai touhuilen muuta. Mulla kyllä on puoliso, jonka juttuihin en kyllästy koskaan, joten yksinäinen en ole.